Maastavedon pitkät sarjat vaihtuivat "selänmurkskaajaan"

16.11.2016 - 12:06

Kun treenipäivät on nyt vaihdellu olen ollut välillä päivistä sekaisin. Maanantaina ajattelin kokoajan, että on tiistai ja tänään olen ollut usein torstaissa. Yksi sivuvaikutus minkä olen huomannut "kaavamaisesta" treeniohjelmasta jossa päivät on vähän kuin lyöty lukkoon. Kun olen nyt suurinpiirtein käynyt monia vuosia samoina päivinä kuntosalilla niin niistä poikkeaminen välillä sekoittaa päivät. Ei siis mitenkään suuresti, mutta välillä pienemmät asiat sekoittavat. Tälläinen asia voi olla esimerkiksi televisio-ohjelman muistaminen. Tämä ja ensiviikko ovat muutenkin poikkeuksellisia päivien takia joita tulen vaihtamaan. Lisäksi tänään huomasin minkä olen aikaisemminkin varmaan lukenut, mutta en ole vain kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota niin lauantaina on avoimet ovet kuntosalilla. Lauantaina kun on joku yleinen liikuntapäivä niin sen kunniaksi myös kuntosalilla on avoimet ovet. Olin juuri yhden treenipäivän ajatellut tekeväni lauantaina, mutta tämä taitaa muuttaa tilannetta. Lauantaina kun kuntosalilla voi olla paljon väkeä tai sitten ihan normaalisti. En tiedä viitsinkö ottaa tässä "riskiä" vaan mennä vain perjantaina aloittamaan ensiviikon. Tämä muutos tietenkin johtaisi kolmen päivän putkeen, mutta olenhan tehnyt neljänkin päivän putkia.

Kuten maanantaina kirjoitin maanantain olevan yleinen treenipäivä niin tämä päivä taas osoitti sen. Kävin aamulla lenkillä ja eihän siellä pukuhuoneessa ollut ketään kun lähdin lenkille ja kun tulin lenkiltä. Toisin oli maanantaina jolloin väkeä oli lähtiessä sekä tullessa. Tämä sama tilanne oli tänään kuntosalilla jossa oli paljon vähemmän väkeä kuin maanantaina. Tämä oli vain hyvä, sillä laitteille sekä tangoille pääsi heti ilman mitään jonottelua. Mennessäni kuntosalille en oikein tiennyt kuinka vilkas kuntosali on keskiviikkoisin kun en ole oikein keskiviikkoisin käynyt kuntosalilla. Olettaisin tämän päivän olleen normaali keskiviikko ja väen olevan vain maanantaisin kuntosalilla.

Olin tänään päättänyt tehdä selkätreenin erilailla kuin muutamaan viikkoon. Tämä tarkoitti yksinkertaisesti maastavedon kahdenkymmenen toiston sarjojen väliin jättämistä. Maastavetoa en silti jättänyt kokonaan väliin vaan tein pidempien sarjojen tilalla "selänmurskaajaa". Maastavedossa ensin seitsemän toistoa jonka jälkeen good morningissa kymmenen toistoa supersarjana. Maastavedossa huomasin selvän eron painoissa joilla tein tänään ja joilla tein pitkiä kahdenkymmenen toiston sarjoja. Pidemmillä sarjoilla tein 80kg painoilla ja tänään tein seitsemän toiston sarjoja 130kg. Olihan eroa 50kg, mutta 130kg ei pitäisi olla vielä niin painava miltä se tänään tuntui. 130kg tuntui tänään ihan kuin olisi tehnyt jollain 160kg:lla. Kuinka neljän viikon pidemmät sarjat hieman pienemmillä painoilla vaikutti suuremmilla painoilla tekemisiin oli hieman yllätys. Luulin asian olevan toisin päin ja luulin 130kg menevän suhteellisen helposti.

Selkätreeni

  • Supersarja 3x Maastaveto 130kg x7 + good morning 70kg x10
  • Kulmasoutu 3x20 60kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 3x20 40kg
  • Ylätalja 5kg korotus 6 toistoa 10kg -> 70kg

Tämän viikon tiistaina sekä torstaina tein "rintatreenissä" eli penkkitreenissä enemmän henkistä treeniä. Käytännössä siis se tarkoitti sitä, että penkkasin itselleni suurilla painoilla slingshottia käyttäen ilman spotteria. Penkissä kun minulla itselleni on se ongelma että olen liian riippuvainen spotterista että saan penkattua hyvin. Oli se sitten mikä paino vain niin spotterin vaikutuksella saan enemmän irti itsestäni oli painot sitten mitä. Tämä myös

Lauantaina tuli puolen päivän aikaan mentyä juoksemaan mäkeä ja illalla oli vuorossa sitten kyykky treeniä PTVGYM:llä ketjuilla. En tiedä oliko tuossa järkeä mennä ensiksi juoksemaan mäkeä ja sitten hieman yli kuuden tunnin jälkeen mennä tekemään kyykky treeniä? No ainakin tuossa välissä oli hieman yli kuusi tuntia aikaa palautua mutta en kyllä taida tehdä kyseisellä tavalla enää varsinkaan jos haluan tehdä kyykyssä suurilla painoilla. Tuo kyllä toimii jos

Eilen oli vuorossa jälleen kerran maastaveto treeniä ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Olen nyt tehnyt jokatoinen perjantai rintatreenin eli penkin ja jokatoinen selkätreenin eli maastavedon ketjuilla. Yhdessä vaiheessa tein perjantaisin lähestulkoon aina selkätreenin mutta päätin sitten jossain vaiheessa sekoittaa pakkaa tekemällä selkätreenit ja rintatreenit eri päivinä. Lauantaisin olen käynyt tekemässä normaaliin tapaan jalkatreenin sillä en ole ihan niin

Viime viikolla tuli treenattua kaksi kertaa maanantaina ihan normaalisti milloin kyllä en oikein tehnyt mitään ihmeellistä sekä keskiviikkona tuli käytyä tekemässä Loaded Gym:llä selkätreenin. Loppuviikosta en sitten tehnytkään yhtään treeniä vaikka olin niin suunnitellut. En jaksanut sitten lähteä tekemään jalkatreeniä Loaded:lle enkä myöskään lopulta jaksanut ostaa 10-kerran korttia Vammalassa. Olen taas menossa juhannuksena Vammalaan niin siinä mielessä

Huomasin tuossa, että en ole päivitellyt tänne oman painon penkistä tai pysäytyspenkistä ainakaan omaa kirjoitusta aikoihin. Viimeisin kirjoitus on oman painon pysäytyspenkistä 25 toistoa ja oman painon penkistä 30 toistoa vaikka nuo eivät ole enää pitäneet aikoihin paikkaansa. Nykyisin ainakin oman painon ennätys on 35 toistoa minkä lisäksi olen tehnyt erilaisia muita pidempien sarjojen ennätyksiä. Pysäytyspenkin puolella en edes muista mikä on oikeasti

Olen käynyt suurin piirtein kerran viikossa tekemässä maastavetotreenin ketjuilla PTVGYM:llä. Syystä tai toisesta minulla oli maastavedon kanssa jotain henkisiä tai teknisiä ongelmia tai haasteita tuossa pari kuukautta sitten. Kuitenkin kun räkkiveto on alkanut luistamaan ensiksi ennätyksellä 295kg mitä seurasi ensimmäisen kerran 300kg räkkivedossa niin myöskin maastaveto on alkanut luistamaan. Ensiksi tuossa tuli tehtyä 240kg painoilla plus ketjut mitä seurasi

Kyykkääminen on ollut minulle aina yksi mieluisin liike kuntosalilla maastavedon kanssa vaikka se on ollut ja on minulle vaikein liike. Jo ensimmäisistä treeneistä vuosia vuosia sitten kun aloin käymään kuntosalilla niin kyykky on kuulunut minulla jalkatreeneihin. En ole osannut treenata jalkatreenejä ilman kyykkyä ja ihmettelen treenaajia jotka eivät kyykkää jalkatreeneissä. Alkuaikoina kyykkäsin vapaalla tangolla sekä yhdessä vaiheessa paljon smith-laitteessa

Kirjoitin tuossa pari päivää sitten kuin viikko sitten olin saanut tehtyä uuden räkkiveto ennätyksen 295kg, mutta nyt kirjoitan jälleen räkkivedosta kun sain vedettyä 300kg räkistä. Näin ollen räkkiveto ennätykseni on nyt 300kg. Tälläkin kertaa en suunnitellut treeniä niinkään etukäteen mutta tällä kertaa olin suunnitellut räkkivedon kun viimeksi 295kg päivänä en. Kaikki tuntui menevän vain hyvin ja kun pääsin isoihin painoihin niin silloin minun oli päätettävä

Rintatreeniä voi tehdä monella eri tavalla kuten tangolla, käsipainoilla, taljassa tai laitteilla. Yleensä yhdistelen eri liikkeitä ja tapoja keskenään mutta toisinaan keskityn pelkästään voimaan ja suuriin liikkeisiin. Tällöin käytän yleensä vain tankoa ja teen punnerrusliikkeet tangolla enkä käsipainoilla. Välillä yhdistelen osan liikkeistä tankoon ja käsipainoon mutta jos oikeasti haluan kunnolla voimaa harjoittaa niin silloin käytän pelkästään

Eilen tuli tehtyä penkissä kaksi 120kg sekä 130kg:n tai kolme 140kg:n sarjaennätystä. Ainakin 120kg:n 25 toistoa sekä siihen perään 130kg painoilla 20 toistoa on uudet sarjaennätykset kyseisiin painoihin. Noiden sarjojen jälkeen lähdin vielä hakemaan 15:sta toistoa 140kg painoilla mutta jaksoin tehdä vain 12 toistoa. En ole varma onko tuo 12 ennätys vai ei sillä en muista olenko tehnyt 140kg painoilla "vain" kymmenen toiston sarjoja maksimissaan. No joka