LOADED Experience Vantaa kokemuksia

17.09.2022 - 01:10

Tänään tai oikeastaan eilen sillä kello on mennyt yli puolen yön niin kävin ensimmäistä kertaa Vantaan Loaded:lla eli LOADED Experience Vantaa. Viime viikolla tuli ostettua niin Tampereen kuin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortti kun ne olivat tarjouksessa. 10-kerran kortti maksoi 50€ ja mikä parasta niin se on voimassa vuoden. Muutoin en olisi sitä lähtenyt ostamaan eikä nuo kortit ole muutoinkaan alennuksessa olleet. Ainakin Tampereen Loaded:lle tarvitsen 10-kerran kortin ensi vuoden puolella ja nyt oli sopiva hetki sitten ostaa myös LOADED Experience Vantaa:lle 10-kerran kortti jotta pääsen sen testaamaan.

Täytyy sanoa, että minulla ei ollut mitkään hirveän suuren odotukset Vantaan Loaded:ia kohtaan vaikka pidän Tampereen Loaded:ia Suomen parhaimpana kuntosalina missä olen käynyt. Osa syy on se etten pidä Vantaasta enkä halua sinne oikein edes mennä. Toinen syy oli tuo salin nimessä oleva Experience mikä kertoo oleellisen ja näin jälkikäteen voi sanoa, että se sopii hyvin. Vantaan Loaded:in ja Tampereen Loaded:in ero on valtava. Sitä millainen Pyynikin Loaded Studio on niin en tiedä kun en siellä ole käynyt vaikka niin suunnittelin kesällä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että Pispalan on kuitenkin isompi ja minun on helpompi mennä sinne niin miksi en sinne menisi?

LOADED Experience Vantaa näyttää ja kuuluu samalle kuin Tampereen vaikka musiikki ei nyt niin suurella ollutkaan. Salilla käytännössä ensimmäisenä on kolme räkkiä maastavetoalustalla, taakse jää jalkalaitteet, vastapuolella on selkälaitteita ja näiden takana on sitten muita olkapää- sekä rintalaitteita ja käsipainot olivatkin sitten salin toisella reunalla. Itse aloitin treenin maastavedolla ja heti satuin bongaamaan vastakkaiselta seinältä penkkien takaa ketjut mutta sitten harmikseni huomasin etten salilla ollut maastavetotankoa vaan käytännössä normaaleja tankoja parilla poikkeuksella. Tangon nostimia kuitenkin oli kullekkin räkille.

Siinä maastavedon aikana tulin jo silmäilleeksi salia ja huomasin ettei salilla nyt niin hirveästi asioita ollut. Hieman samanlainen kattaus periaatteessa kuin Pitäjänmäen PTVGYM:llä lihasryhmittäin sillä yleisesti laitteita oli enemmän kuin PTVGYM:llä. Vantaan Loaded:lla ei ole laajaa laitevalikoimaa ja sekin valikoima mitä siellä on keskittyy jalka-, selkä sekä rintalaitteisiin kun olkapäille ja käsille oli vain yksittäisiä laitteita. Hieman samalla tavalla kuin juurikin Pitäjänmäen PTVGYM:llä missä jalkalaitteita on suhteessa eniten minkä jälkeen on selkälaitteita.

Se, että ajan Espoosta Vantaalle "Loaded:lle" niin ei oikein ole hintansa arvoinen. Jos asuisin lähtempänä niin sitten ehkä mutta nykyisellään käyn nuo 9 jäljellä olevaa kertaa mutta mikään ahaa elämys tuo ei ollut. Kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että olen käynyt nyt Tampereen Loaded:lla joku ~20 kertaa ja pidän paikasta todella paljon minkä lisäksi en ole Vantaan ystävä. Kuitenkin treeni puitteet ovat siihen nähden hyvät enkä edes nyt käynyt FitnessGymin puolella ollenkaan kuin vain että marssin pukuhuoneesta Loaded:in ovelle ja takaisin treenin jälkeen.

Mitä nyt laitevalikoimaa katsoin niin Vantaan Loaded:lla voin treenata hyvin rintaa, selkää sekä jalkoja. Olkapäitä ja käsiä en nyt lähtisi Vantaalle asti edes treenaamaan kun niin en ole tehnyt Pitäjänmäen PTVGYM kanssa vaikka siellä olisi ihan hyviä laitteita niiden tekemiseen. Olen kyllä hieman käsiä sekä olkapäitä tehnyt selkä tai rintatreenin yhteydessä. Vantaan Loaded:lla näytti olevan myös vähän painoja ja esimerkiksi 20kg kiekkoja sai jopa metsästää kun treenasin selkää. Räkeissä kyllä oli ihan ok määrä painoja mutta laitteiden puolella mielestäni hieman liian vähän.

Sain jälleen nostettua kerran penkin tulostason 2 alkaviin lukemiin ilman mitään ihmeellisyyksiä mistään progressiosta puhumattakaan. Maaliskussa kun pääsi tekemään kolme iltana viikossa tunnin "treenejä" niin minun käytännössä piti tehdä "turva" penkkiä eli käyttää sellaisia painoja ja toistomääriä mitä pystyn ilman spotteria rauhallisesti tekemään. Tämä johti tietenkin siihen, että penkin tuloskäyrä lähti alaspäin suhteessa kyykkyyn ja maastavetoon missä

Kirjoittelin jo treenaaminen rajoituksien kanssa vs normaalisti tuloksellisesti eli miten huomasin ja koin treenit tuloksien näkökulmasta tunnin rajoituksilla vs ilman rajoituksia. Nyt on vuorossa yleinen näkemys tai varmaankin miten rajoituksien kanssa ja ilman rajoituksia vaikutti henkisesti. Olen jo moneen kertaan sanonut ja kirjoitellut eri kirjoituksissa kuinka heti ensimmäisessä treenissä rajoituksien aikana huomasin, että ei tästä tule mitään. Näin ollen

Maaliskuussa tuli treenattua nelisen viikkoa vain kolmena iltana tunnin treenejä kunnes lähdin totaalista salikieltoa pakoon maalle missä pääsi treenaamaan oikeastaan ilman rajoituksia. Heti ensimmäisessä treenissä rajoituksien aikana milloin piti varata etukäteen tunnin aika niin huomasin asioita. Heti ensimmäisessä treenissä maalla ilman rajoituksia huomasin eri asioita kuin rajoituksien aikana ensimmäisessä treenissä. Nämä asiat olivat täysin vastakohtia

Itse menetin jo heti ensimmäisessä max tunnin kuntosalitreenissä treenimotivaation eikä se ole tuosta mihinkään muuttunut vaan päin vastoin. Nykyisin tuntuu sille, että on pakonomaista käydä tekemässä kolmena iltana se tunnin kuntosalitreeni minkä jälkeen on normaalia enemmän aikaa tehdä jotain. Tunti ei itselleni riitä jos mietitään asiaa ihan miltä kannalta tahansa. En ehdi lämmittelemään kunnolla, kello tikittää kokoajan niin se laittaa kiirehtimään sekä

Kirjoittelin viimeksi kuinka treenimotivaationi on kadonnut rajoituksista johtuen kun kuntosalille pääsee suurin piirtein kolmena päivänä viikossa tekemään tunnin treenin. Vielä sen lisäksi minulla on ollut jo parisen viikkoa keittiöremontti menossa eli olen ollut sen aikaa ilman keittiötä. Tästä johtuen olen tilannut ruokaa milloin mistäkin mutta pääasiassa ei niin terveellistä ja puhdasta. Tästä johtuen olen huomannut niissä muutamissa kuntosalitreeneissä

Jotain kokemuksia ja ajatuksia rajoituksien aikana tunnin kuntosalitreeneistä on tullut jo kirjoiteltua, mutta ajattelin kirjoitella lisää näin parin viikon treenien jälkeen. Ensimmäisenä täytyy sanoa, että oma treeni motivaatio lähti heti ensimmäisen treenin aikana. Aluksi tosiaan mistä jo kirjoittelin tuntui hyvälle, että kuntosalille edes pääsee ettei tule ihan täydellistä taukoa. Kaikki kuitenkin muuttui heti ensimmäisen treenin aikana kun huomasin

Tunnin kuntosalitreenit rajoituksien aikana tuntui aluksi hyvä, että kuntosalille pääsee treenaamaan mutta jo ensimmäinen treeni muutti omat ajatukseni. Todella ihmeellistä, että kuntosaleilla on 10 treenaajan rajoitukset vaikka oli kyseessä kuinka iso tai pieni kuntosali. Mielestäni jos rajoituksia on niin ne pitäisi edes mennä kuntosalin koon mukaan ei yleisesti x-määrä. Muutenkin kaupoissa ja kauppakeskuksissa on vähemmän tilaa ympärillä kuin kuntosalilla

Pari viikkoa sitten innostuin tekemään räkkivetoa vetoa kunnolla ja sain tehtyä 280kg painoilla kaksi toistoa vaikka hain kolmea toistoa. Kahden jälkeen usko vain loppui enkä vain enää jaksanut ottaa sitä kolmatta toistoa. Noin viikko tuon jälkeen sain tehtyä 285kg painoilla yhden toiston kun hain kahta toistoa. Tuolloin vain usko loppui kesken ja muutenkin tuntui olevan huonompi päivä kuin noin viikko sitten tuosta kun tein 280kg painoilla kaksi toistoa. Tuo

Olen tainnut alkaa kiinnittämään siihen huomiota viimeaikoina enemmän etteivät ihmiset jotka käyvät kuntosalilla lämmittele. Itse olen jo alkuvuosista alkaen lämmitellyt edes jotenkin ja varsinkin nyt viime vuosina aina kun ikää tulee lisää niin kiinnittänyt lämmittelyyn vain entistä enemmän huomiota. Teen lämmittelyt samalla tavalla olisin sitten tekemässä kevyemmillä painoilla tai raskaammilla painoilla sillä kun teen lämmittelyä niin en vielä ole tietoinen

Olen käyttänyt f oam rolleria kotona ja kuntosalilla vuoden päivät minkä lisäksi hankin vuosi vai pari vuotta sitten hierontakepin. Foam rolleria käytin selän ja jalkojen lihashuoltoon ja hierontakeppiä käsien ja rinnan lihashuoltoon. Näillä kahdella välineellä sain siis tehtyä lihashuoltoa koko kropalle. Foam rollereissa olen aina suosinut kovia ja kuvioituja rullia jotka oikeasti tuntuvat kropassa sillä sileä ja pehmeä rulla ei vain yksinkertaisesti tee