Kolmanneksi kovin kyykky tulos ikinä

25.02.2024 - 16:41

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.

Jos palataan vuosi taaksepäin tai oikeastaan vielä hieman yli vuosi sillä maaliskuu on vasta tulossa. Noihin aikoihin kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä ja jostain syystä silloin sattui kyykky kulkemaan. Tein tuossa treenissä ensimmäistä kertaa ikinä 240kg painoilla kyykyssä kaksi toistoa ilman spotteria. Tuossa treenissä oikeasti kulki ja jos minulla olisi ollut spotteri mukana niin olisin kyllä hakenut uutta ennätystä tai vähintäänkin useampia toistoja 240kg painoilla kun silloin kyykky vain kulki. Olikohan viikko vai pari viikkoa tuon jälkeen kun minulla oli vuorossa Vammala keikka ja poikkeasin Tampereen Loaded:lle. Tampereen Loaded:lla toistin tuon kyseisen tempun eli kyykkäsin 240kg painoilla kahden toiston sarjan ilman spotteria.

En sitten tajua ja muista mitä kävi mutta tuon jälkeen kyykyn taso laski ja muistaakseni taisin kyykätä vain kerran vielä 240kg painoilla ja silloinkin olin käymässä Roihupellon PTVGYM:llä. Tuolloin minulla oli kyllä kaveri spottaamassa ja tekeminen ei muutenkaan tuntunut niin kevyeltä kuin ensimmäisellä Roihupellon PTVGYM:n keikalla. Tämä tapahtui jossain vaiheessa ennen kesälomia ja seuraavan kerran kun sain kyykyssä tehtyä 240kg painoilla niin se tapahtui tänä vuonna.

Tänä vuonna olen jo useammassa treenissä tehnyt 240kg painoilla kyykkyä sekä myöskin 230kg painoilla ja kerran 235kg painoilla. Näyttää taas siis sille että alkuvuosi on ollut hyvä kyykyn osalta mutta en nyt tiedä mitä tein sitten väärin viime vuonna kun kyykyn taso laski niin tänä vuonna ei nyt vain pidä toistaa sitä virhettä. Tietenkään näissä en ole nyt huomioinut niitä kyykky treenejä kun olen tehnyt kyykkyä ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä.

En nyt oikein tiedä eikä se nyt niinkään minua kiinnosta paljonko ne ketjut tuovat kyykyssä painoja lisää mutta yleisesti tein lähes aina vähintään 180kg painoilla tai 200kg painoilla plus ketjut kyykkyä. Siinä kun tangossa on painoa se 200kg niin ketjujen kanssa se tekee jotain 230kg Pitäjänmäen PTVGYM:in ketjujen painaessa 20kg? Niin sitä on hyvin vaikea sanoa paljonko se tuo sillä osa ketjusta on kuitenkin massa enemmän tai vähemmän. Ala-asennossa enemmän ja yläasennossa vähemmän. Kai se on hyvä arvella johonkin 230kg painoihin niin siinä on sitten vielä varaa olla väärässä kumpaankin suuntaan.

Voisi tietenkin olla jo viime vuoden puolella että olisin saanut kovempi tuloksisia kyykkytreenejä tehtyä enemmän jos olisi tehnyt vähemmän ketjuilla treenejä tai sitten käynyt useammin tekemässä viikolla kyykky treenejä PTVGYM:llä. Minulla on ja oli tapana tehdä viikon ensimmäinen kyykkytreeni lähiketjusalilla ja lauantaisin käydä tekemässä viikon toinen kyykkytreeni PTVGYM:llä. Viikon ensimmäinen kyykkytreeni tuli tehtyä normaalilla tyylillä ja lähes aina viikon jälkimmäinen ketjuja käyttäen PTVGYM:llä.

Lähinnä ihan siltäkin kannata kun lähiketjusalilla kyykkääminen tuntuu menevän aina heikommin kuin PTVGYM:llä kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se että räkit ja kyykkypaikat erovat toisistaan liikaa. Lähiketjusalilla en saa yhtä hyvää korkeutta räkkiin sekä muutenkin tangot ovat huonompi. Tämän lisäksi meno ja fiilis on ihan eri luokkaa PTVGYM:llä kuin lähiketjusalilla missä kanssa "treenaajat" rämpäävät puhelinta eivätkä keskity tekemiseen. Siinä sitten kun on jo väleissä suuret erot ja sitten vielä tuon fiiliksen kanssa niin ei ihme ettei kyykky usein lähde.

Kai nuo on vain niitä henkisiä ongelmia mitkä pitäisi saada korjattua vai pitäisikö minun käydä vain kyykkäämässä PTVGYM:llä? No se on ihan sama kun käyn Vammalassa niin siellä salilla räkit eivät ole mitään hyviä niin sen takia usein en saa kunnon kyykkytreenejä tehtyä kun välineet ovat jo huonot. Toisaalta jos saa tehtyä huonoilla välineillä jo hyvin niin sen jälkeen hyvillä välineillä pitäisi saada sitten vieläkin enemmän?

Pari vuotta sitten kun pidin dieettiä katsoin aktiivisesti aamupainon sekä vatsan ympärysmitan maanantaisin sekä torstaisin. Tuolloin huomasin, että vatsanympärysmitta sekä paino liikkuivat käsikädessä. Kun paino oli laskenut yhden kilon niin vatsan ympärysmittaus oli laskenut noin sentin. Ajattelin tämän asian liittyneen juuri sen hetkiseen painoon ja ruumiin rakenteeseen, mutta kyllä ne edelleenkin pitävät paikkaansa. Näin ollen keskikehossa ei ole tapahtunut

Dieettiä on takana nyt seitsemän viikkoa? Alkupaino oli siinä hieman päälle 119kg ja näiden seitsemän viikon aikana alin paino on ollut tämän viikon keskiviikkona 114.5kg. Näin ollen dieetin alun ja alimman painon välinen ero on siinä 4.5kg ja muutoin paino on vaihdellut kokoajan. Alkuun paino liikkui siinä 117kg - 118kg välillä kokoajan minkä jälkeen paino alkoi liikkumaan 116kg - 118kg välillä ja nyt viime aikoina se on pyörinyt enemmänkin 115kg - 117kg

Jalkatreeneissä viime aikoina on tuntunut sille, että olen kadottanut kesällä löytyneen todella hyvän kyykky virren. Mielestäni juurikin kesälomalla ollessani sain kokoajan hyviä kyykkytreenejä ja tämä trendi myös jatkui kesäloman jälkeen. Kyykky on ollut minulle aina se heikoin lenkki kolmesta suuresta liikkeestä penkki, kyykky & maastaveto. Sen vuoksi olen ehkä yliyrittänyt aina kun olen tehnyt kyykkyä. Kokeillut jokaisessa treenissä tehdä päivän kunnon

Vedin maanantaina penkin oman painon maksimin eli omalla painoilla niin monta toistoa kun vain saa. Sain 117.5kg painoilla kolmekymmentä toistoa mikä on samalla uusi oman painon maksimi ennätys. Tämä oli nyt toinen kerta kun tein / kokeilin penkissä oman painon maksimia. Ensimmäinen ja ainoa kerta ennen tätä oli silloin kun painoin 100kg ja tein 100kg:lla muistaakseni 28 toistoa. Näin ollen paransin tulosta kahdella toistolla painon ollessa lähemmäs 20kg

Jälleen kerran taas yksi käsitreeni juuri takana. Ennen kuin menin salille tekemään selkä- & käsitreenin aloin miettimään, koska olen viimeksi tehnyt kunnolla käsitreenin? Tuohon kysymykseen en tiennyt vastausta ennen treeniä enkä myöskään nyt treenin jälkeen. Yhdessä vaiheessa tein torstaisin olkapää- & käsitreenin minkä jälkeen aloin tekemään käsitreeniä joko selkä- tai rintatreenin yhteydessä. Jo tuolloin olkapäätreenin kanssa tehty käsitreeni painottui

Dieetti kulkee eteenpäin ainakin vaa'an perusteella ja etenkin henkisesti. Tällä tarkoitan sitä asiaa, että tunnen olevani selvästi kevyempi kuin dieetin alussa eikä minulla ole nyt mitään sen suurempia ongelmia jatkaa dieettiä ainakaan ruokavalion osalta. Aamutreenit joita olen tehnyt nyt pari viikon ajan on asia erikseen. Käytännössä olen tehnyt jonkinlaisen aamutreenin vähintään neljä kertaa viikossa. Tällä viikolla kävin tekemässä aamutreenin kuntosalilla

En muista oliko se nyt tämän viikon tiistai- vai keskiviikkoaamu kun kävin vaa'alla ja tuolloin paino oli siinä 117kg luokkaa. Tätä ennen olin tainnut käydä vaa'alla edellisenä viikonloppuna tai perjantaina mutta tuolloin treenin jälkeen illalla. Tuolloin vaaka oli näyttänyt 118kg painoa eli kilon enemmän kuin tuo seuraava aamupainon mittaus. Tuossa ei ollut vielä mitään ihmeellistä, mutta kun kävin nyt sunnuntaina aamulla vaa'alla niin se näytti jälleen kerran

Viimeksi tulin kirjoittaneeksi, että aloitin jälleen kerran dieetin. Tällä hetkellä eletään dieetin toista viikkoa jolloin otin käyttöön myöskin aamutreenit. Viime viikolla eli dieetin ensimmäisellä viikolla keskityin vain karsimaan ruokavalion kuntoon ja tein perus kuntosalitreenit ilman aerobista treeniä. Tämä ihan sen takia sillä olin juuri edellisellä viikolla dieetin alkamisesta viikon työreissulla Ródoksella. Kyseinen reissu oli raskas ja erilainen viikko

Aloitin viime viikolla jälleen yhden dieetin mitä olin jo suunnitellut muutamia viikkoja. Tuossa viikko takaperin vain olin työmatkalla Ródoksella niin päätin aloittaa dieetin tuon viikon jälkeen. Viime viikolla menin aikalailla samalla kaavalla kuin aikaisemmissa dieeteissä. Aerobista treeniä en vielä aloittanut viime viikolla sillä otin kevyemmän paluun normaaliin arkeen. Jo viime viikon ensimmäiset treenit olivat raskaita ja vasta loppuviikon treenit

Nyt eletään keskiviikkoa ja viime viikko oli treenien osalta väliviikko kun olin viime viikolla työreissulla Ródoksella. Viime vuonna oli samanlainen reissu tuli vietettyä Conil de la Frontera Espanjassa ja tällä kertaa Ródoksen:n Kolymbia:lla. Kyseessä oli viime vuotiseen tapaan etäviikko eli kyseessä oli ihan työreissu ja joka päivä tuli tehtyä ihan täysipäiväinen työpäivä. Säätila oli koko viikon ajan loistava. Lähes joka päivä lämpötila oli siinä 30 asteen