Keskiviikkona tuplajalkatreeni ja torstaina runttaavampi selkätreeni

25.11.2016 - 13:49

Alkuviikon maanantain sekä tiistain aamutreenit tuntuivat hieman diipa daapalta mutta keskiviikkoaamuna kaikki oli toisin. Keskiviikkoaamuna vuorossa oli tällä kertaa takareisitreeni ja illalla vuorossa oli etureidet. Tämän johdosta halusin keskittää tarkkaan aamun treenin takareisille sillä tuplatreenipäivänä ja vielä jaoteltuna treenit on tärkeää saada treenit kohdistumaan oikein. Sillä ei ole silloin niinkään väliä jos tekee kummassakin treenissä molempia lihaksia. Sanon siksi niinkään väliä sillä treeneissä haetaan tällöin molempia lihaksia jolloin ei ole ihan niin kriittistä jos väärä lihas reagoi treeniin. Katson vaikeammaksi asiaksi jaotellut treenit sillä ei ole mielestäni järkevää jaotella treenejä jollei osaa tehdä etureisiä ja takareisiä erikseen. Se kun on vain niin helppoa saada aktivoitua väärä lihas liikkeen tekemisen aikana. Etureisiä tehdessä voidaan todella helposti aktivoida myöskin takareisiä ja omasta mielestäni takareisiliikkeissä on todella helppo aktivoida etureisiä. Tämä ongelma voi olla henkilöstä riippumatta joko etureidet tai takareidet jotka tuntuvat yleisesti olevan vaikeampi treenattava.

Etureisien ja takareisien jakaminen erikseen on vaikeaa varsinkin silloin kun yritetään oikeasti kohdistaa treeniä pelkästään kyseiselle lihakselle. Tässä asiassa vaikuttavat liikkeet ja liikkeissä liikeradat. Kohdistetussa treenissä pitää miettiä ja tietää liikkeen teko kulmat jotkut sopivat itselleen. Kyykyt kuin jalkaprässin erilaiset variaatiot kun voidaan tehdä niin erilailla ja erilaisilla kulmilla jolloin se pieni muutos voi vaikuttaa siihen kumpaan lihakseen liike oikeasti ottaa. Omasta mielestäni tuntuu että valtaosa ei edes tiedä yleisesti mihin osaan kaikki jalkaliikkeet ottavat saati sitten kulmien ja asentojen erot. 

 

Here is #legpress #dropset todays #legworkout which was last set of legpress. #legday #heavyworkout #gym #gymlife

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Itselleni takareidet tuottavat suuremmat vaikeudet lähinnä siinä mitä eri liikkeitä tekisin. Itse vain tiedän mielestäni enemmän variaatioita etureisille. Itselleni myöskin etureisien tekeminen on helpompaa ja liikkeitä voi rauhassa tehdä välillä isommalla painoilla ja runttaamalla. Takareisille tuo ei oikein ikinä onnistu vaan itselleni takareisien tekeminen on paljon vaikeampaa ja tarvitsee joka toistolla keskittymistä. Tällä kertaa tein yleisellä tasolla enemmän nytkyttämisen näköisiä toistoja mutta huomasin tämän ottavan todella hyvin perille. Tein sumokyykky sekä yhden jalan jalkaprässin takareisille enemmän lyhyemmällä liikeradalla. En tätä asiaa ihan suunnitellut vaan menin enemmänkin tuntuman mukaan ja tällä kertaa se tuntui toimivan. Sain mielestäni liikkeet osumaan hyvin perille, mutta en ole sitten siitä ihan varma miten lyhyempi liikerata vaikutti yleisellä tasolla takareiden kehitykseen.

 

Morning hamstrings #legworkout #sumosquats #squat #legpress #gym #gymlife #legday #superset

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Keskiviikkona tein aamulla sekä illalla hyvinkin saman tyyppisiä liikkeitä käyttäen kyykkyä sekä jalkaprässiä. Kyykyssä tein sumokyykkyä takareisille ja boxikyykkyä etureisille sekä jalkaprässissä jalat kelkan yläosassa takareisille ja jalat kelkan alaosassa takareisille. Näin pienillä muutoksilla saa aikaan sen mihin liike ottaa. Ei siis tarvitse tehdä ihan eri liikkeitä vaan voi käyttää ihan hyvin kyykkyä sekä jalkaprässiä kummankin lihaksen treenaamiseen vaihtamalla vain hieman variaatiota.

Jalkatreenit

  • Sumokyykky smith
  • Yhden jalan jalkaprässi takareisille
  • Supersarja takareidet istuen + takareidet maaten
  • Boxi kyykky
  • Jalkaprässi etureisille
  • Kapea kyykky smith
 

Evening #legworkout #squats #legpress #legday #gym #gymlife #pausesquats

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Torstain selkätreeni enemmän runttaamalla

Torstaina kävin "vain" illalla kuntosalilla jättäen aamun väliin. Illalla selkätreeni alkoi normaaliin tapaan maastavedolla missä tein isoilla painoilla niin paljon kuin jaksoin. Tälläkään kertaa en jaksanut montaa toistoa kun aloin jo väsymään. Käytännössä käytin 180kg ja 220kg painoja joilla kummallakin tein pari sarjaa taino 220kg painoilla sarjan ja ykkösen. Ajattelin tehdä 220kg painoilla pari kolme sarjaa mutta enhän minä sitten jaksanut kuin yhden kolmen toiston sarjan ja tämän jälkeen yhden ykkösen kun en vain viitsinyt runtata pakolla. Tämän jälkeen laskin painot takaisin 180kg millä tein vielä muutaman sarjan.

Maastavedon jälkeen tekeminen jatkui "runttaamalla" kun tein kulmasoudun, t-soudun sekä vaakasoudun enemmän tain vähemmän runttaamalla. Kuitenkin siten runttaamalla, että tekeminen meni selälle eikä käsille. Otin sellaiset painot joilla pystyin runttaamaan "puhtaasti" jos voidaan edes runtata puhtaasti. Sarjamäärät olivat aina vain väsymiseen saakka eikä tyyliin kolme, neljä tai viisi sarjaa. Olen huomannut tämän tyylin olevan hyvä, että tekee liikettä x määrää vaikka siihen saakka kunnes painot alkavat tippua tai kyllästyy. Kuitenkin liikkeen menessä hyvin perille. En siis käyttäisi tätä tyyliä sen kaltaiseen liikkeeseen mikä ei itselleni menisi hyvin perille, koska siinä ei olisi mitään järkeä. Paukuttaa liikettä väsymiseen saakka vaikka liike ottaisi johonkin muualle?

 

180kg, 220kg x3, 220kg and 180kg #deadlift #backworkout #gym #gymlife #back

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Argumentti tässä on se, että miksi vaihtaa liikettä jos se menee hyvin perille? Suurin osa liikkeistä menee kuitenkin samaan kohtaan tai melkein samaan kohtaan. Miksi siis pakolla vaihtaa liikettä vaikka periaatteessa tekee samaa? Tietenkin tällöin kun vaihtaa liikettä niin kannattaa vaihtaa sellaiseen liikkeeseen mikä ottaa hieman eri paikkaan tai sopii muuten treenin kulkuun. En siis lähtisi vaihtamaan vain liikettä ihan sen takia, että kolme sarjaa tulee täyteen tai saadaksesi treeniin monia liikkeitä. Vain vaihtamisen ilosta?

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu vastaote
  • T-soutu
  • Vaakasoutu

Olen tässä jo pidempään treenannut normaalin penkin käyttäen pysäytystekniikkaa minkä olen sitten siirtänyt enemmän tai vähemmän myös vinopenkin ja pystypunnerruksen puolelle. Pysäytystekniikkaa olen käyttänyt varmaan eniten normaalissa penkissä kaikista liikkeistä ja huomannut sen parantavan omaa penkkaamistani. Kun käytän pysätystekniikkaa nii käytän pienempiä painoja kuin mitä normaalisti käyttäisin sillä haluan pitää tekniikan kasassa, en halua hötkyillä ja

Aloitin heti kesäloman jälkeen jälleen kerran dieettiprojektin mitä on nyt takana nelisen viikkoa. Kesäloman aikana päähän tuli ajatus aloittaa jälleen kerran dieetti mutta tällä kertaa eri tavalla kuin viimeksi. Viime vuoden loppupuolella kun pidin 10 viikon dieetin niin aloitin sen kaikki tai ei mitään mentaalitentilla heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Karsin heti alussa syömisen todella alhaiseksi minkä lisäksi tein maanantaista - perjantaihin

Kirjoittelinkin tuossa jo, että minulla tuli täyteen ainakin neljä viikko treenejä ilman välipäiviä. Nyt on menossa siis viides viikko ja ainakin kolmen päivän jälkeen minussa ei näy väsymisen merkkejä vaan päin vastoin. Maanantaina oli vuorossa jalkatreeni missä sain tehtyä kyykyssä 210kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa. Tiistaina oli vuorossa rintatreeni missä tein pysäytyspenkkiä 200kg sekä 215kg painoilla käyttäen slinshottia minkä jälkeen tien vielä

En ole nyt yhtään varma kuinka monta viikkoa olen käynyt treenaamassa ilman yhtään välipäivää mutta jos olen nyt hiemankin selvillä asioista niin se on neljä viikkoa. Onko tässä nyt tullut treenattua pari kuukautta kuukauden tauon jälkeen? Ensimmäiset viikot menivät totutellessa ja pikkuhiljaa treenimäärät kasvoivat tai oikeastaan muuttuivat vähemmäksi "normaalia". En nyt tiedä onko se hyvä asia vai olisiko ollut vain parempi jatkaa linjalla jolla aloitin taas

Jos muistan oikein niin aikoinaan olen tehnyt penkkiä pysäytyksellä maksimissaan 210kg painoilla ja kun mietin tekeväni 220kg nostoa niin muutin sen normaaliksi nostoksi. Yleisesti olen tehnyt paljon penkkiä pysäytyksellä 140kg, 160kg sekä 170kg painoilla. 140kg painoilla pystyn tekemään penkkiä pysäytyksellä useamman sarjan ilman spotteria viidestä kahdeksaan toistolla. 160kg painoilla olen saanut tehtyä penkkiä pysäytyksen kanssa kolme sarjaa viidestä

Olen alkanut lankuttamaan joka aamu suoraan herättyä yhden minuutin ajan ja olen tehnyt tätä nyt puolitoista viikkoa. En tiedä mistä tuo sai alkunsa mutta Koronan tullessa ja kun pidin neljän viikon treenitaukoa niin aloin jossain kohtaan tekemään jotain kotitreenejä. Lähinnä kotona tehdyt "treenit" sisälsivät vastustusnauhoilla tehtyjä liikkeitä, punnerruksia sekä lankutuksen yrittämistä. En ole oikeastaan koskaan tehnyt lankutusta kuin kerran pari mitä olen

Kyykky on ollut ihmeellisesti se liike mikä alusta asti kulki suhteessa paremmin kuin penkki tai maastaveto neljän viikon tauon jälkeen. Jo heti ensimmäisessä kyykky treenissä sain kyykättyä 200kg yhden vai kaksi toistoa. Tätä seurasi 210kg, 220kg sekä 230kg kyykyt mitä enemmän treenejä tuli taakse. Yhdessä ensimmäisistä treeneistä sain tehtyä 160kg painoilla myös kymmenen toiston sarjan eli kyllä sitä sarjakestävyyttäkin löytyy sieltä vaikka olenkin

Neljän viikon tauko näyttää tehneen oikeasti vain hyvää näin neljän viikon treenaamisen jälkeen. Ainakin tähän lopputulokseen olen tullut kun mietin mitä tuloksia olen saanut. Tietenkin asiaa voi katsoa monella eri tapaa ja verrata asioita ennen taukoa ja tauon jälkeen. Jos vertaan asiaa sillä missä kunnossa olin ennen taukoa ja tauon jälkeen niin painoa on tullut lisää ja olen menettänyt lihaksia. Toisaalta omat päätökseni ja tekoni johtivat tähän eli olisin

Maanantaina tajusin, että sain viime viikolla maastavedon, penkin ja kyykyn yhteistulokseksi 710kg mikä on 50kg vähemmän kuin yhdistämällä kaikkien liikkeiden ennätykset. Viime viikon maanantaina sain kyykyssä 220kg painoilla kolme toistoa mikä oli ainoa liike missä en edes yrittänyt tehdä maksimi ykköstä. Tämän lisäksi sain penkissä nostettua myöskin 220kg ja loppu viikosta vielä maastavedossa nousi 270kg. Kyykky oli kyseisistä nostoista helpoin sillä se ei

Maastavetokin alkaa pian loksahtelemaan paikoilleen neljän viikon tauon ja kolmen viikon treenaamisen jälkeen. Noin tasan pari kuukautta sitten maaliskuun ensimmäisinä päivinä sain tehtyä maastavedossa pitkästä aikaa uuden ennätyksen kun 285kg nousi uudeksi ennätyksekseni. Olen tainnut saada 280kg nostettua ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten? Tuon ensimmäisen 280kg noston jälkeen olen saanut ainakin kerran toistettua 280kg normaalilla tyylillä ja kerran