Jotain hölötystä aamutreeneistä sekä iltatreeneistä

16.11.2016 - 12:06

Tällä viikolla oli vuorossa jälleen tuplatreenipäivä jaloille siten, että aamulla oli luvassa takareidet & pohkeet ja illalla etureidet. Sinällään olisi parempi tehdä takareidet iltaisin kun olen tehnyt takareisien kanssa pohkeet jolloin liikemäärä on suurempi. Jos unohtaa pohkeet niin tällöin liikemäärät takareisitreenin ja etureisitreenin välillä olisivat samat. Tietenkin yksi mahdollisuus olisi tehdä illan jalkatreenissä pohkeet jolloin aamulla tehdyssä takareisitreenissä ei menisi ajallisesti niin paljoa aikaa. Tietenkin kun aamulla tekee enemmän niin se on illasta pois. Etureidet olen tykännyt nyt tehdä iltaisin kun olen halunnut keskittyä kyykyn tekemiseen ja parantaa siinä yleistä taitoa ja painoja. Aamulla tämä ei ole ihan niin hyvin mahdollista sillä aamulla liikkeeseen ei saa niin paljon painoja kuin illalla, mutta siitä en ole yhtään varma miten menisikö painot suhteessa ylöspäin. Tarkoitan tällä sitä, että jos aamulla normaalisti saisi tehtyä esimerkiksi 100kg kymmenen toiston sarjoja jota saisi parannettua 110kg jolloin sarjapainot kehittyisivät 10kg. Jos aamulla tehdyt kyykyt paranisivat 10kg niin tarkoittaisiko se automaattisesti iltapainoihin muutoksia?

Itse olen sillä kannalla, että jos aamupainoihin saa muutoksia niin nämä kehitykset näkyvät myöskin illalla. Ei nyt ihan välttämättä yksiyhteen mutta jollain tavalla. Aamulla tapahtuva 10kg kehitys ei tarkoita välttämättä illalla 10kg kehitystä. Ja vaikka tässä olenkin verrannut aamulla ja illalla käytettäviä painoja niin tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että näin olisi aina. Ei joka liikkeessä painot vaihtele aamulla ja ilallla eikä myöskään massaliikkeiden maksimit ole sen parempia illalla tehtynä kuin aamulla. Itse en ole vain ikinä aamuisin yrittänyt mitään ihmeellisiä maksimi nostoja tai sarjoja sillä aamulla kukaan ei ole ollut minulle varmistamassa. Enemmänkin olen huomannut sen, että yleisellä tasolla olen vain aamuisin nopeammin väsynyt. Ensimmäisen liikkeen jaksaa kyllä vääntää vaikka samoilla romuilla kuin illalla, mutta erot alkavat näkyä mitä enemmän liikkeitä on takana. 

Täytyy muistaa vielä se asia, että itse aloitan aamutreenit normaalisti alle puolitoista tuntia siitä kun olen herännyt. Tuolla ajalla on merkitystä paljon sillä mitä enemmän aikaa heräämisestä on treenin alkamiseen niin sitä enemmän kropassa on energiaa. Mielestäni talvilomalla sekä kesälomalla Tukholmassa ollessani huomasin tämän hyvin jolloin heräämisen ja aamun kuntosalitreenin väliin jäi tunteja. En ole tuota asiaa sinällään hirveästi miettinyt mutta näin jälkikäteen ajateltuna eron kyllä tajuaa. On siis ihan eri herätä noin seitsemän - kahdeksan tai ainakin ennen yhdeksää ja olla salilla noin yhdentoista aikoihin kuin herätä kuudelta tai ennen seitsemää ja olla kuntosalilla sitten seitsemän - kahdeksan aikoihin.

Täytyy tietenkin muistaa, että ei se illallakaan treenaamaan meneminen ole aina niin rentoa, kevyttä ja virkistävää. Päivän aikana kun tapahtuu kaikenlaista ja kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen. Ikinä aamulla ei voi siis tietää missä kunnossa on illalla treenatessa miten hyvin jaksaa edes treenata. Sinällään aamutreeneissä on vähemmän muuttuja tekijöitä matkassa minkä johdosta mielestäni aamutreenit ovat paremmin verrattaessa toisiinsa. 

Keskiviikkoaamuna takareidet & pohkeet ja illalla etureidet

Keskiviikon jalkatreenit taas jälleen kerran poikkesivat toisistaan. Aamulla hain enemmän tekniikalla ja pienemmillä painoilla tuntumaa takareisiin kun taas illalla käytin suuria painoja kyykyssä sekä jalkaprässissä. Ainakin iltatreenin isommat painot olivat ihan vain sen takia, että halusin viedä kyykkyä eteenpäin ja tällä kertaa teinkin kyykyssä yhden viiden toiston sarjan 140kg:lla minkä jälkeen otin muutaman sarjan vielä 100kg. Ainoa liike illalla minkä tein sitten aamun tapaan tuntumalla oli vaakahack missä lähinnä palauttelin kyykyn ja jalkaprässin jäljiltä kun olotilakin alkoi olemaan huonompi ja väsyneempi. Katsoin vain olevan parempi tehdä viimeinen tai kolmas liike nyt ainakin hieman rauhallisemmin kuin kaksi aikaisempaa liikettä tuli tehtyä käytännössä maksimi painoilla.

Takareisille hain aamulla lähinnä tuntuman mukaan pienempiä painoja kun olen katsonut sen olevan parempi tapa saada liike osumaan takareidelle. Isommat painot ja rikkovampi tekniikka vie liikettä vain helposti pois takareisiltä. Sitä en sitten tiedä pitäisikö minun nyt välillä kokeilla etureisitreenin tapaan muutamissa liikkeissä hieman suurempia painoja ja yrittää vain saada se menemään perille.

Takareidet + pohkeet

  • Takareidet istuen
  • Takareidet maaten
  • Pohkeet seisten
  • Sumokyykky smith
  • Pohkeet istuen

Etureidet

  • Kyykky
  • Jalkaprässi
  • Vaakahack

Käsitreeni pitkästä aikaa suorilla sarjoilla ilman supersarjoja

Torstaina ajattelin heti treenin alusta lähtien tehdä tällä kertaa pelkkiä suoria sarjoja ja jättää supersarjat väliin. Olen tehnyt käsitreenejä pitkään supersarjoja käyttäen enemmän tai vähemmän. Suorilla sarjoilla tekeminen on jäänyt käsien puolella hieman vähemmälle. Samalla kun tein käsitreenin suorilla sarjoilla niin sarjojen toistomäärät pysyivät siinä kymmenessä toistossa per sarja ja ainoastaan sarjamäärät vaihtelivat. Tein meinaan joka liikkeen aika monella sarjalla ja näitä sarja määriä en edes laskenut. Kunhan vain tein sarjoja toisen jälkeen. Sinällään mikään ei muuttunut vaikka jätin supersarjat väliin ja tein suoria sarjoja. Ensimmäisessä hauisliikkeessä pumppi päälle hauikseen ja ensimmäisessä ojentajaliikkeessä pumppi ojentajaan minkä jälkeen pidin tätä vain yllä. Helppoa? Ainakin minulle tuntuu olevan saada pumppi päälle heti ensimmäisen liikkeen jälkeen.

Pumppi päälle heti treenin alkuun ja tämän jälkeen vain pitää pumppi päällä. Tärkein asia mielestäni on ainakin käsitreenissä pitää treeniaika lyhyenä jolloin pumppi ei ehdi hävitä. Itse tein tällä kertaa kolme liikettä per lihasryhmä mutta olisin ihan hyvin voinut jättää liikemäärät kahtaan. Puolituntia sopii käsitreenin ajankäytöksi mielestäni loistavasti ja joku tunnin käsitreeni on vain mielestäni aivan liian pitkä.

Käsitreeni

  • Hauiskääntö scott
  • Ranskalainen punnerrus
  • Hauiskääntö z-tanko
  • Ojentajapunnerrus naru
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen
  • Dippi

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki

Volyymi pumppi käsitreeni takana mitä en ole nyt oikein tehnyt kun viimeiset käsitreenit ovat olleet enemmän suoria sarjoja sekä hieman isompia painoja käyttäen. Tällä viikolla kun en ole käynyt tekemässä aamutreenejä niin en ole myöskään tehnyt näitä volyymi treenejä käsille. Toisaalta tämä on parempi, että käsitreenit saavat vaihtelua. Kroppa kuitenkin tottuu samanlaiseen treenaamiseen hyvin nopeasti jolloin treenin meneminen perille on vaikeampaa. Tykkään

Palasin tällä viikolla "normaaliin" ruokavalioon viime viikon salaatti syömisien jälkeen. Se miksi päädyin tähän enkä jatkanut salaatti linjalla ei johtunut oikeastaan muusta asiasta kuin siitä etten jaksanut mennä viikonloppuna tai oikeastaan sunnuntaina kauppaan. En miettinyt tämän viikon syömisiä vielä perjantaina enkä oikeastaan lauantaina minkä johdosta minun oli tehtävä päätökset sunnuntaina. Lauantaina minulla oli muutoinkin koko päivä kaikenlaista niin

Kuinka nyt sattuikaan juuri kun kirjottelin salikengistäni juttua niin torstaina kun olin aloittamassa maastavetoa Reebok CrossFit Lifter Plus kengistäni katkesi yksi osa. Toisen kengän ylemmän remmin metallinen kiristys katkesi. Yllättävää että tuollainen osa katkeaa ihan yhtäkkiä eikä nuo kengät muutenkaan ihan niin vanhat ole. Siihen nähden aika kevyesti tuo osa meni rikki mihin tarkoitukseen kengät ovat tehty. Kuitenkin Reebokin yhdet kalleimmat

Täytyy sanoa, että sinällään outo jalkatreeni tuli tehtyä keskiviikkoiltana. Pääsin tekemään pitkästä aikaa "normaalin" jalkatreenin jalat kunnossa. Ilman mitään kipuja tai muuten ei normaalissa tilassa. Viime torstaina pääsin kyllä myöskin tekemään jalkatreenin ilman kipuja ja muutoinkin jalat samassa kunnossa kuin nyt. Ainoa ero oli kuitenkin, että tein tuon jalkatreenin Vammalassa ja lähes koko treenin hack-kyykyssä. Toinen asia oli tietenkin väsyminen,

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut jotain postauksia käyttämistäni salikengistä CrossFit Lifter Plus 2.0 & INOV-8 F-LITE 235. CrossFit Lifter Plus 2.0 kengistä on tullut kirjoitettua pari kertaa ja kerran INOV-8 F-LITE. Tietenkin olen saattanut mainita molempia kenkiä jossain muissa postauksissa, mutta ajattelin jälleen kirjoittaa jutun koskien salikenkiä. Minulla on ollut vuosien saatossa muutamat kengät mitä olen käyttänyt kuntosalilla. Aluksi käytin todella

Kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hack-kyykkyä niin samalla sitä tuli sitten tehtyä hieman yli tunti. Käytännössä tein torstain jalkatreenissä pelkkää hack-kyykkyä. Hack-kyykyn jälkeen tein kylläkin vielä yhden jalan takareisilaitetta, mutta suurimman osan treeniajasta olin kuitenkin hack-kyykyssä. Tällä kertaa hack-kyykkyä oli mukava tehdä siinäkin mielessä, että mihinkään paikkaan ei sattunut yhtään vaan pääsin tekemään hack-kyykkyä normaalisti. Ei mitään