Jollain ihmisillä tuntui olevan kiire katsoa jalkapalloa mikä näkyi "sähellyksenä"

16.11.2016 - 12:06

Perjantaina kuntosalille vähän aikaisemmin kuin normaalisti lähinnä jalkapallon takia. Varasin 1.5 tuntia pyöräilyihin salille / takaisin ja varsinaiseen treeniin. Perjantain treenit ovat kestäneet muita päiviä pidempään joten tästä syystä varasin nyt 1.5 tuntia. Parempi olisi ollut varata aikaa kaksi tuntia, koska tuohon aikaan kuului myös matkat vaikka ei niihin nyt niin kamalasti aikaa mene pyörällä. Kuntosalilla ei sillain ollut niin kamalasti porukkaa, mutta juuri silloin kaikki vinopenkit olivat varattuina kun minun piti aloittaa pystypunnerrus. Tästä johtuen teinkin sen smith laitteessa joka oli sinällään ihan hyvä, että sai vähän vaihtelevuutta. Pystypunnerruksen jälkeen pääsin tekemään hauista vinopenkissä. Mitä enemmän kello näytti ja niin siä tyhjempää kuntosalillakin oli. Kello 19 alkaneella Ranska - Saksa futispelillä oli varmasti vaikutusta. Ainakin jotkut tyypit lähtivät ennen peliä pois ja treenasit siten että aikataulu tähän sopi.

Tämä kyllä näkyi selvästi jamppojen treeniin kun katsoi miten he treenasivat. Nopealla rytmillä hirveää "kohellusta". Siinä ei ollut liikkeiden teko puhdasta vaan hirveää räpellystä. Itse olin päättänyt, että en ala katsoa kelloa vaan treenaan niin kauan kun treenaan ja katson siten paljonko kello on. Ajattelin siinä kun katsoi jamppojen tekemistä, että olisiko ollut vain parempi jättää tulematta?  Mielestäni ei ole järkeä edes lähteä treenaamaan jos aika taulu on niin tiukka ja pitää katsoa kelloa, että ehtii katsomaan televisiota. Olen kyllä itsekkin sortunut kellon katsomiseen aikataulun takia ja se on kyllä vaikuttanut treeniin nopeutuneina tauoilla ja / tai liikkeen väliin jättämisellä, mutta en ole sortunut ihan tuollaiseen "kohellukseen". Jos aikaa on vähän niin silloin vain suosittelen tehdä vain muutaman liikkeen kunnolla kuin yrittää tehdä monta liikettä nopeasti. Nopeasti tehtynä liikkeet jäävät puolitiehen eikä siten ota sinne minne pitäisi tai sitten loukkaantumis riski nousee.

Itse en siis katsonut kelloa vaan keskityin treeniin. Minun suunnitelma oli alkaa katsomaan peliä vasta sitten kun olin valmis enkä yrittänyt olla television ääressä kuin tuomari puheltaa pilliin. Viime kerralla kun katselin kelloa ja yritin olla kotona tiettyyn aikaan niin aloin vain hosumaan. En edes enään muista minkä takia minun piti olla kotona tiettyyn aikaan. Muistan vain sen, että katselin kelloa tiuhaan josta syystä aloin lyhentämään sarjojen välissä taukoja, että ei ainakaan tulisi kiire. Perjantaina en viitsinyt lähteä tälläiseen vaikka tietenkin välillä vilkailin kelloa vaikka yleensä sen takia, että katsoin taukojen pituuksia. Kun pääsin perjantaina kotiin niin peliä oli pelattu vasta 6 minuuttia joten en loppujenlopuksi missannut juuri mitään eikä olisi haitannut vaikka olisi missannut enemmänkin. Itse peli kun oli varsin tylsä ja ainoan maalinkin missasin olemalla juuri silloin suihkussa.

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus smith istuen 4x10 60kg
  • Hauiskääntö istuen pyramiidisarja 10kg x8, 12,5kg x8, 15kg x8, 12,5kg x8, 10kg x8
  • Vipunostot sivulle 4x10 12,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 4x10 27,5kg 7 puoliväliin, 7 keskeltä ylös ja 7 täyttä
  • Vipunostot eteen vasara 4x10 12,5kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 4x10 20kg
  • Supersarja hauiskääntö käsipainoilla normi + vasara 4x10 15kg
  • Vipunostot takaolkapäille 4x10 7,5kg

Vedin maanantaina penkin oman painon maksimin eli omalla painoilla niin monta toistoa kun vain saa. Sain 117.5kg painoilla kolmekymmentä toistoa mikä on samalla uusi oman painon maksimi ennätys. Tämä oli nyt toinen kerta kun tein / kokeilin penkissä oman painon maksimia. Ensimmäinen ja ainoa kerta ennen tätä oli silloin kun painoin 100kg ja tein 100kg:lla muistaakseni 28 toistoa. Näin ollen paransin tulosta kahdella toistolla painon ollessa lähemmäs 20kg

Jälleen kerran taas yksi käsitreeni juuri takana. Ennen kuin menin salille tekemään selkä- & käsitreenin aloin miettimään, koska olen viimeksi tehnyt kunnolla käsitreenin? Tuohon kysymykseen en tiennyt vastausta ennen treeniä enkä myöskään nyt treenin jälkeen. Yhdessä vaiheessa tein torstaisin olkapää- & käsitreenin minkä jälkeen aloin tekemään käsitreeniä joko selkä- tai rintatreenin yhteydessä. Jo tuolloin olkapäätreenin kanssa tehty käsitreeni painottui

Dieetti kulkee eteenpäin ainakin vaa'an perusteella ja etenkin henkisesti. Tällä tarkoitan sitä asiaa, että tunnen olevani selvästi kevyempi kuin dieetin alussa eikä minulla ole nyt mitään sen suurempia ongelmia jatkaa dieettiä ainakaan ruokavalion osalta. Aamutreenit joita olen tehnyt nyt pari viikon ajan on asia erikseen. Käytännössä olen tehnyt jonkinlaisen aamutreenin vähintään neljä kertaa viikossa. Tällä viikolla kävin tekemässä aamutreenin kuntosalilla

En muista oliko se nyt tämän viikon tiistai- vai keskiviikkoaamu kun kävin vaa'alla ja tuolloin paino oli siinä 117kg luokkaa. Tätä ennen olin tainnut käydä vaa'alla edellisenä viikonloppuna tai perjantaina mutta tuolloin treenin jälkeen illalla. Tuolloin vaaka oli näyttänyt 118kg painoa eli kilon enemmän kuin tuo seuraava aamupainon mittaus. Tuossa ei ollut vielä mitään ihmeellistä, mutta kun kävin nyt sunnuntaina aamulla vaa'alla niin se näytti jälleen kerran

Viimeksi tulin kirjoittaneeksi, että aloitin jälleen kerran dieetin. Tällä hetkellä eletään dieetin toista viikkoa jolloin otin käyttöön myöskin aamutreenit. Viime viikolla eli dieetin ensimmäisellä viikolla keskityin vain karsimaan ruokavalion kuntoon ja tein perus kuntosalitreenit ilman aerobista treeniä. Tämä ihan sen takia sillä olin juuri edellisellä viikolla dieetin alkamisesta viikon työreissulla Ródoksella. Kyseinen reissu oli raskas ja erilainen viikko

Aloitin viime viikolla jälleen yhden dieetin mitä olin jo suunnitellut muutamia viikkoja. Tuossa viikko takaperin vain olin työmatkalla Ródoksella niin päätin aloittaa dieetin tuon viikon jälkeen. Viime viikolla menin aikalailla samalla kaavalla kuin aikaisemmissa dieeteissä. Aerobista treeniä en vielä aloittanut viime viikolla sillä otin kevyemmän paluun normaaliin arkeen. Jo viime viikon ensimmäiset treenit olivat raskaita ja vasta loppuviikon treenit

Nyt eletään keskiviikkoa ja viime viikko oli treenien osalta väliviikko kun olin viime viikolla työreissulla Ródoksella. Viime vuonna oli samanlainen reissu tuli vietettyä Conil de la Frontera Espanjassa ja tällä kertaa Ródoksen:n Kolymbia:lla. Kyseessä oli viime vuotiseen tapaan etäviikko eli kyseessä oli ihan työreissu ja joka päivä tuli tehtyä ihan täysipäiväinen työpäivä. Säätila oli koko viikon ajan loistava. Lähes joka päivä lämpötila oli siinä 30 asteen

En muista tarkkaan koska aloin pitämään taukoa PWO:n (Pre-Workout) käytöstä mutta viimeistään kesälomalla jätin PWO:n ottamatta. Loman neljän viikon aikana huomasin etten välttämättä tarvitse PWO:ta ennen treeniä joten kun palasin kesälomalta niin jätin sen myös ottamatta aina tähän päivään saakka. Osittain kaikki lähti liikkeelle siitä, että halusin PWO:sta ainakin neljän viikon "vieroitus" tauon sillä kroppa tottuu kaikkeen ja käytännössä määriä pitäisi

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten olkapääkivuista ja kuinka olen päätynyt siihen tulokseen, että ne olisivat tulleet kun olen penkannut jäykemmällä Slingshotilla. Tämän ja osittain myöskin vaihtelun vuoksi aloin penkkaamaan hieman erilailla miten olen penkannut aikoihin. Oikeastaan kesällä aloitin penkkaamaan eräällä tapaa "järjestelmällisesti" ainakin siihen nähden miten olen ennen kesää penkkaillut. Ellei sitä lasketa järjestelmälliseksi jos ottaa lähes

Varmaan jo aikaisemmin tajusin mistä "jatkuvat" olkapääkivut johtuivat mutta nyt lopulta kesällä tajusin asian. Ajattelin aikoinaan olkapääkipujen tulleen vain kovista penkkitreeneistä joita oli tullut tehtyä jo pidemmän aikaa. Kun lähes jatkuvasti penkissä on painot 200kg luokkaa tai jopa yli niin ajattelin olkapääkipujen johtuneen rasituksesta. Vaikka teinkin penkkiä lähes poikkeuksetta slingshottia käyttäen minkä pitäisi edes auttaa ottamaan yleistä