Hyvien treenien jälkeen feilaaminen

16.11.2016 - 12:06

En tiedä vaikuttiko erikoinen päivä eli pyhä vai enkö ollut palautunut tiistain kovasta selkätreenistä sittenkään? Kaikki tuntui hyvältä vielä tehdessäni penkissä lämmittely painoilla lämmittelyä. Kaikki kuitenkin muuttui kun nostin tankoon 160kg millä yritin tehdä yhden - kolmen toiston "sarjaa". Tänään 160kg ei noussut kertaakaan ja treeni oli käytännössä siinä. Tämä tuntui niin pahalta pettymykseltä, että huh huh. Varsinkin kun treenit ovat menneet järjestäen hyvin ja ennätykset tai ennätyssarjoja on paukkunut melkein jatkuvasti niin tämä oli palautuminen normaaliin. Tietenkin tämä oli vain ajan kysyms sillä eihän koko aikaa tuloskehitys ja painot voivat olla maksimeilla treenaamista.

Kun treenin ensimmäinen liike epäonnistuu niin silloin tuntuu, että koko treeni epäonnistuu ja loppuihin liikkeisiin saattaa olla vaikea nostettua motivaatiota. Penkin jälkeen lopuissa liikkeissä piti hieman katsoa painoja millä mitäkin liikettä teki sillä kun penkissä ei jaksanut tehdä isommilla painoilla niin kyllä tämä jaksaminen myös siirtyi muihin liikkeisiin. Sain tehtyä loppu treenin kyllä ihan hyvin ja mielestäni jaksoinkin ihan hyvin aina loppuun saakka. Silti penkissä epäonnistuminen painoi takaraivossa siinä mielen, että ajattelin koko treenin huonosti ja epäonnistumisen. 

[[{"fid":"421","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Tämän päivän epäonnistumiseen on varmaan monia syitä eikä mitään yksittäistä syytä taida olla. Tiistain selkätreeni ja varsinkin maastaveto saattoi vielä painaa kropassa vaikka tätä en sinällään huomannut. Tämän päivän yleinen ero normaaliin treenipäivään oli suuri ruokineen ja treeniaikoineen. Luulen kaiken tämän vaikuttaneen tämän päivän treenin tuloksiin ja olisi pitänyt vain tehdä erilainen treeni, mutta saadessa hyviä tuloksia treenistä toiseen on vaikeampi vaihtaa tyyliä. Tietenkin huomiseen treeniin on helpompi lähteä sillä nyt tiedän, että huominen jalkatreeni pitää tehdä kevyemmin tai erilaisemmin kuten pidemmillä sarjoilla.

Olen suunnitellut huomisaamulla mahdollista aamulenkkiä sillä huomenna on kuitenkin jalkapäivä ja hyvällä aamulenkillä voisi saada jalat auki iltaa varten. Vielä kun en ole treenaamassa huomenna isoilla painoilla niin aamulenkki ei ole vaikuttamassa jalkatreeniin niin paljoa. En ole juoksusta vielä ihan varma, mutta tälläistä olen miettinyt myöskin siltä kannalta, etten ole nyt käynyt aamulenkeillä. Olisikin parempi mennä aamulenkille huomenna sillä saisin myös aamulenkki tauon katkaistua ettei tämäkään kasvaisi liian pitkäksi. Ensi viikosta en ole vielä varma miten tulen treenaamaan, mutta välillä olen miettinyt aamulenkkejä ja välillä tuplatreeniä viikkoa. Tämän päiväinen epäonnistuminen on kuitenkin alkanut mietityttämään jaksaisiko edes tehdä kunnollista tuplatreeniviikkoa.

Ensi viikolla voisi olla paras mennä aamuisin aamulenkille ja illalla tehdä pienemmillä painoilla kahdenkymmenen toiston sarjoja. Tämä voisi olla tämän päivän epäonnistumisen jälkeen parhain ratkaisu sillä kuitenkaan mitään kevyttä viikkoa olen kuitenkaan tekemässä. Muutoinkin tein viime viikolla tuplatreeniviikon kuntosalilla niin nyt voisi olla hyvä vaihtelua ja tehdä aerobisempi viikko. Ennen ensi viikkoa on kuitenkin vielä viikonloppu ja silloin ajattelin käydä vähintään yhdellä spinning tunnilla, mutta kahdella spinnigin tunnilla käyminen voisi olla hieman liikaa. Täytyy nyt kuitenkin katsoa miten spinning tunnit ja muutenkin viikonlopun muu aikataulu menee yksiin. Vielä ei ole aika mennä ohjatulle tunnille viikonloppuna, mutta tälläistä asiaa olen suunnitellut tässä hieman. Joko alkaisin käymään keskiviikkona tai viikonloppuna jolloin ohjatulla tunnilla mikä sopisi omaan tarkoitukseen hyvin ja myöskin sopisi hyvin aikataulullisesti.

Rinta- & ojentatreeni

  • Penkki 70kg x10, 120kg x5, 140kg x1, 3x10 120kg 
  • Dippi 15kg lisäpaino 3x10
  • Vinopenkki käsipainoilla 3x10 40kg
  • Ranskalainen punnerrus 3x10 47,5kg
  • Ristikkäistalja kääntäen 20kg x10, 3x10 30kg
  • Ojentajapunnerrus naru 2x10 80kg, 3x10 60kg
  • Ojentajapunnerus pään yli käsipainolla 3x10 25kg
  • Peck-deck 2x10 80kg, 3x10 60kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus pään yli 3x10 20kg
  • Rintaprässi 3x10 60kg

Tällä viikolla tuli tehtyä oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä pari "kovaa" penkkitreeniä viikon sisällä. Olen kyllä vuosien aikana treenannut kaksi kertaa viikon sisällä rintaa tyyliin tuplatreeniviikkoina, mutta en ole oikein treenannut penkkiä kunnolla paria kertaa viikon sisään. Kun olen tehnyt useamman rintatreenin viikon sisällä niin ne eivät ole sisältäneet samanlaisia painoja penkissä. Tuplatreeniviikkoina toinen rintatreeneistä on ollut aamutreeni

Viime viikolla sain tilaamani Slinghshotin todella nopeasti improveyourbench.co.uk:sta ja voin suositella kyseistä kauppaa positiivisesti. Ainakin tilauksen toimitus on nopee ja kun maksaminen onnistuu Paypal:n kautta niin asiat ovat aina paremmin. Sitä sitten en tiedä kuinka tuotteiden palauttaminen / vaihtaminen onnistuu joten sen puolesta en kyseistä kauppaa en osaa sanoa enempää tai sitä kuinka nopeasti asiakaspalvelu toimii. Olen jo aikaisemmin kokeillut

Olin tuossa nyt varmaan pari kuukautta miettinyt Slingshot hankkimista aina siitä lähtien kun pääsin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa. En ollut entuudestaan edes tietoinen Slingshot välineestä jolla voi parantaa penkkiä niin tuloksen kuin tekniikan puolesta. Slingshot on käytännössä eräänlainen käsiin pujoitettava apuväline minkä avulla penkkaaminen on helpompaa. Mitä nyt muutamia kertoja olen testannut Slingshot niin voin sanoa sen todella auttavan ainakin

Se kestikin sitten yhden selkätreenin kun tein maastavetoa hieman "normaalia" poikkeavalla tavalla. Viime viikolla maastavetoa tuli tehtyä 180kg painoilla joilla sain tehtyä kahdeksan toistoa. Tein tämänkaltaisia sarjoja useampia joissa toistomäärät olivat siinä kuuden - kahdeksan välillä. Sammalla hieman ajattelin tämän olevan hyvä tapa jatkaa maastavedon tekemistä ainakin toistaiseksi. No tuo jäi tällä erää yhdeksi kerraksi sillä palasin tällä viikolla taas

Tällä viikolla treenit ovat olleet enemmänkin "perus" tekemistä kuin mitään ihmeellistä. Tiistain selkätreeni oli sinällään hieman poikkeus viikon muihin treeneihin mutta käytännössä ei. Viime aikoina on tullut käytettyä erilaisia erikoistekniikoita suhteellisen paljon minkä takia myöskin treenit ovat olleet tietyn tyylisiä. Erikoistekniikoiden lisäksi treenit ovat sisältäneet myöskin "kikkailuja" liikeratojen kanssa jolloin treenit ovat olleet enemmän

Tein tällä kertaa selkätreenissä maastavedon eri tavalla kuin mitä olen käytännössä vuosia tehnyt. Yleisesti teen maastavedossa yhden - viiden toiston sarjoja niin isoilla painoilla kun vain jaksan. Siis ihan päivän kunnon mukaan eikä mitään progressiivista tai vähintään samoilla painoilla kuin viimeksi. Välillä tuo päivän maksimi kunto on ollut se 200kg ja välillä 210kg ja paikoitellen sitten joko 220kg tai 230kg. Käytännössä juurikin nuo kyseiset painot ovat

Tuli vedettyä pitkästä aikaa hiit- / intervallitreeni, mutta tällä kertaa ennen varsinaista treeniä mikä oli tällä kertaa käsitreeni. En tiedä miksi vedin kyseisen HIIT-treenin ennen varsinaista treeniä, mutta yksi syy voi olla hyvinkin se, että käsitreeni oli enemmänkin höpöhöpötreeni. Nimittäin päivällä oli suunnitelmissa ensiksi tehdä rintatreeni mutta tämä suunnitelma peruuntui ja mietin jopa treenin väliin jättämistä. Kuitenkin minulla oli koko päivän

Tulin yllättyneeksi kun sain tällä viikolla nostettua penkistä kevyesti 180kg ja tehtyä 200kg painoilla kolme toistoa pakkoina. Olisi saattanut saada 200kg painoilla kyllä helposti sen viisi toistoakin, mutta minun oli tarkoitus alunperin kokeilla vain sitä yhtä nostoa. Tulin vaihtaneeksi kesken kaiken sen mitä lopulta tein eikä tuo ollut yhtään suunniteltua niin ehkä parempi jättää toistot kolmeen. Kaikki muuttui kesken noston vain sen takia kun varmistaja

Kuntosalitreenin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään ihmeellinen jotta se menee hyvin perille tai että olisi hyvä treeni. Treenin ei tarvitse sisältää monia liikkeitä eikä sarjoja tai toistoja tarvitse aina laskea. Myöskin kellon katsomisen saa unohtaa mikä onkin mielestäni yksi huonommista asioista treeniä tehdessä oli kyseessä nyt mikä treeni tahansa paitsi kellotettu treeni. Erikseen kellotettava treeni nyt on ihan eri asia kuin normaalitreeni joten siks

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat