HIIT-treeni ennen käsitreeniä juoksumatolla

09.08.2017 - 23:37

Tuli vedettyä pitkästä aikaa hiit- / intervallitreeni, mutta tällä kertaa ennen varsinaista treeniä mikä oli tällä kertaa käsitreeni. En tiedä miksi vedin kyseisen HIIT-treenin ennen varsinaista treeniä, mutta yksi syy voi olla hyvinkin se, että käsitreeni oli enemmänkin höpöhöpötreeni. Nimittäin päivällä oli suunnitelmissa ensiksi tehdä rintatreeni mutta tämä suunnitelma peruuntui ja mietin jopa treenin väliin jättämistä. Kuitenkin minulla oli koko päivän oikeastaan jokin ihme olo eli varmaankin jonkinlainen stressitila päällä kun loma on loppumassa  ja yksi reissu edessä. En ollut päivän aikana oikein pysynyt paikoillaan vaan enemmänkin pyörinyt ja hyörinyt minkä johdosta ajattelin olevan vain parempi mennä kuntosalille. Olin myös oikeassa sillä treenin aikana olin jo enemmän "vakaampi" ja syy oli mielestäni tuo HIIT-treeni.

Minuutti kävelyä 6.0 nopeudella ja kahden minuutin juoksut 13.0 nopeudella mitkä juoksuajassa tarkoittivat 10 minuutin keskivauhtia kävelylle sekä 4.36 minuutin keskivauhtia juoksulle. Tämänkaltaisen HIIT- / intervallitreenin ongelmana voi olla se, että kävelyn aikana alkaa miettimään ihan jotain muuta. Tällöin ajatukset karkaavat helposti sivuraiteille jolloin myös koko treeni voi mennä pieleen tai tekee mieli jopa lopettaa kesken. Tällä kertaa minulle ei tullut missään vaiheessa mitään ajatuksia päähän mieleen kun otin kävelyvauhdin sillä juoksun vauhti oli niin kova, että kävelyn aikana keskittyi vain palautumiseen. Myöskin tällä kertaa tuo minuutin kävely tuntui niin nopealle, että huh huh.

En tiedä mikä vaikutti tällä kertaa alaselkään, mutta varsinkin kovat juoksut alkoivat enemmän ja enemmän tuntumaan alaselkään. Tiedä sitten vaikuttiko edellisen päivän tekeminen asiaan vai johtuiko tämä vain tästä juoksusta? Luulisin tuon johtuvan kyseisestä juoksusta sillä mielestäni minulla oli viimeksikin hieman alaselän kanssa jotain ongelmia. Oliko sitten juoksuasento huono sillä esimerkiksi viime viikolla juoksemani kova 10.4km juoksu ei tuntunut alaselässä yhtään. Kuitenkin tässä on huomattava se asia, että juoksumatto on eri asia kuin normaali juoksu minkä johdosta minulla saattoi olla huonompi juoksuasento. Vielä kun tuollainen kova vauhti asettaa omia vaikeuksia asentoon niin luulisin tuon selkä ongelman johtuvan vain juoksumatosta.

Radalla tai muuten tiellä juostuna tämänkaltaiset treeni ovat eri asia sillä juoksun pystyy keskeyttämään helpommin tarvittaessa. Juoksumatolla ainoa hätäratkaisu onkin vetää hätästop-näppäin päälle, että juoksumatto sammuu mikä tekeekin juoksumatolla tämänkaltaiset HIIT-treenit vaarallisemmaksi. Juoksujen vauhti on niin paljon kriittisempi asia juoksumatolla kuin tyyliin radalla missä voi kokeilla paljon turvallisemmin omia rajojaan niin vauhdin kuin vetojen pituuksien kanssa. Juoksumatolla tehtynä HIIT-treeni pitää olla hyvin suunniteltu ja tietää millä vauhdeilla jaksaa tehdä ja kuinka paljon sillä juoksumaton vauhdin säätäminen ei onnistu ihan tuosta vain ja nopeasti.

20 minuutin HIIT-treeni juoksumatolla + 5 minuutin "extra" palautuminen

  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 2 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 5 min 5.0 vauhdilla kävelyä

Tällä kertaa oli parempi vain vetää HIIT-treeni ennen kuntosalitreeniä

Oli todella hikinen ja väsynyt kun vedin HIIT-treenin. Tuo 20 minuutin HIIT-treeni otti todella koville ja teki hieman mieli jättää tuo hieman kesken johtuen alaselän kivuista mitä tunsin juoksun aikana. Tämä treeni tuntui kovemmalle senkin takia, että en ole nyt tehnyt tämän tapaisia treenejä vähään aikaan. Yhdessä vaiheessa tein joko crosstrainerillä tai juoksumatolla jonkinlaisen HIIT- / intervallitreenin usein ja jopa muutamia kertoja viikossa. Mielestäni juuri intervalli- / HIIT-treenit kulkevat paremmin mitä useammin niitä tekee. Tämän johdosta onkin hyvä aloittaa kevyemmin ja pikkuhiljaa nostaa joko nopeutta tai aikoja mitä itse käytin.

Aluksi aloitin HIIT-treenit crosstrainerillä 20 sekuntia hidasta ja 40 sekuntia nopeaa vauhtia minkä jälkeen pikkuhiljaa aloin suurentamaan vetojen aikoja sekä välillä myös pitämään hieman pidempiä palautuksia. Lopulta sitten päädyin crosstraineriltä tekemään kyseisiä treenejä juoksumatolla missä tämänkaltaista HIIT-treeniä on parempi tehdä. Ihan vain sen takia jo, että crosstrainerillä on vaikea mennä todella kovaa. Vastus ja kitka kun eivät vain mielestäni oikein sovellu tämänkaltaiseen tekemiseen crosstrainerillä. Tietenkin kaikki riippuu crosstraineristä mutta omalle kohdalleni ei ole tullut vielä sen kaltaista crosstraineriä mikä kestäisi tuonkaltaista tekemistä.

Myöskin jos en olisi tehnyt tätä HIIT-treeniä ennen varsinaista treeniä tällä kertaa niin ei tuota olisi kyllä tullut tehtyä. Varsinainen käsitreeni oli tällä kertaa aika höpöhöpö treeniä ilman sen suurempia ihmeellisyyksiä. Käytännössä suoria sarjoja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta itselleni perus tekeminen vain välillä osuu todella hyvin käsille ilman sen suurempia kikkailuja tai painoja. Myöskin jos minulla olisi ollut mikä tahansa muu treeni kuin käsitreeni niin en olisi kyllä edes miettinyt tekeväni HIIT-treeniä ennen kuntosalitreeniä. 

Yli kymmenen vuotta sitten kun muutin Espooseen ja aloitin silloisessa työpaikassa niin niihin aikoihin olin käynyt juoksemassa aktiivisesti ja tietenkin käynyt normaalisti salilla. Vaikka olinkin käynyt aktiivisesti juoksemassa ja muutamia vuosia aikaisemmin olin ollut parhaimmassa juoksukunnossa ikinä niin sitten se juokseminen vasta alkoikin. Pääsin aktiivisesti juoksemaan paljon parempien juoksijoiden kanssa aamuisin mikä edesauttoi sitä että kehitystä tuli kun jouduin koko ajan juoksemaan omalla limiitillä. Siinä ei paljon itse voinut säästellä kun juoksi parin kolmen tunnin maratoonarin kanssa.

Yksi välietappi on nyt saavutettu kun sain eilen keskiviikkona kyykyssä 180kg painoilla ensimmäistä kertaa kymmenen toistoa. Edellinen kymmenen toiston ennätys oli 170kg millä tein jo jokin aikaa sitten kymmenen toistoa mutta sen jälkeen se vain jäi. Olen viimeisien vuosien ajan tähdännyt tekemään mahdollisimman isoilla painoilla mahdollisimman monta toistoa jotta tottuisin suurempiin painoihin. Yleisesti kyykky treenissä painot millä treenejä teen niin paino alkaa 1:llä. Kaikissa kyykky treeneissä suurin osa painoista on siis sata jotain eikä kaksi sataa jotain.

Torstaina penkkiä ketjuilla, perjantaina maastavetoa ketjuilla ja lauantaina kyykkyä ketjuilla PTVGYM:llä. Penkki ketjuilla meni hieman heikommin kuin ajattelin mutta tälläkin kertaa halusin tehdä sarjat ilman spotteria mikä söi niin painoija kuin varsinkin toistomääriä. Perjantaina maastavedossa teinkin sitten sarjaennätyksen 240kg painoilla plus ketjut. Tein kaksi viiden toiston sarjaa joista jo ensimmäinen taisi olla ennätykseni sillä se mielestäni oli ensimmäinen kerta kun tein viisi toistoa 240kg painoilla plus ketjut. Tuo jälkimmäinen sarja sitten nyt ainakin viimeisteli sarjaennätykseni ja muutenkin se tuntui tulevan helpommin kuin ensimmäinen sarja.

Onneksi nyt perjantaina iltana PTVGYM:llä ei ollut hirveästi treenaajia salilla tai ainakaan vapaapaino alueella. Parin viimeisen maastaveto sarjan aikan kun ilmaa tuntui tulevan mutta omaa tekemistäni se ei kyllä tuntunut haitanneen vaan päinvastoin. Eipä ole mitään uutta että kyykkyä tai maastaveto tehdessä jotenkin aina nämä päivät osuu kohdalle että muutama ilma purkaus sattuu tulemaan. Näin kävi myös Vantaan Loaded:lla vajaa kuukausi sitten kun tein maastavedossa sarjaennätyksen 260kg 3x3.

Huomasin heti alkuviikosta kun lämpötila oli laskenut ja pihalla oli viileämpi että kroppani oli taas energisempi. Juhannuksen tienoilla kun muutama viikko oli kuumempaa niin kroppani oli veltompi ja kuntosalitreeneistä puuttui puhti. Tämä näkyi heikkoina treeneinä painojen suhteen kun kropasta oli veto pois mutta vastaavasti bodaus puolen treenaamiseen se ei vaikuttanut negatiivisesti. Oikeastaan taas tuntuu sille että kun pihalla on lämpimämpi niin bodaus treenit menevät hyvin ja painon pudotus onnistuu helpommin. 

Kirjoittelin tuossa jokin aikaa sitten että halusin ottaa pääsiäisenä tulleen pöhötyksen pois. Tämä projekti hoitui puhtaalla ruokavaliolla eli sen hetkisestä syömisestä jätin vain turha pois sekä aloitin lankuttamaan aamuin illoin. Palasin pitkästä aikaa aamu- sekä iltarutiineihin missä tein pienet venyttelyt sekä liikkuvuusharjoitteet minkä päätteeksi lankutin puolitoista minuuttia. Jatkoin aamu- sekä iltarutiineiden tekoa aina juhannukseen saakka minkä jälkeen ne on jäänyt tai vaihtanut hieman muotoaan.

Palasin tällä viikolla kyykky treenissä vanhaan tyyliin treenata mutta en nyt muista olenko tätä tekniikkaa käyttänyt kyykyssä? Ainakin penkissä sekä maastavedossa olen tätä tyyliä käyttänyt ja aikoinaan aika paljonkin mutta kyykyn osalta en nyt muista yhtäkkiä. Tämä tyyli on hyvin yksinkertainen ja itselleni toimiva tyyli treenata. Tätä tyyliä on helppo muokata toistomäärien ja sarjojen suhteen ja se toimii hyvin ohjelmalliseen sekä minun päivän kunnon / fiiliksen mukaan treenaamiseen. Itse en nyt tiedä miksi tämä tyyli on jäänyt pois treeneistä mutta ehkä olen vain keskittynyt saaman isoilla painoilla mahdollisimman monta toistoa tai sarjaa treenin aikana.

Kuumia ajan jaksoa on vuoden aikana niin vähän niin eihän sitä aina muista millaista on treenata kuumuudessa ja varsinkin isoilla painoilla. Tämän viikon aikana olenkin alkanut miettimään teinkö oikean ratkaisun siinä mielessä että en alkanut dieettaamaan tai muuttamaan treenejä kesän ajaksi? Päätin nimittäin että nyt ei aloiteta mitään dieettiä vaan paino on mitä on ja treenien osalta jatkan samaa kaavaa kuin mitä olen tähänkin saakka tehnyt. Kuitenkin jo kesäkuun alusta alkaen treenit ja motivaatio treenejä suhteen on ollut eri kuin toukokuun puolella.

Maanantaina tuli käytyä Tampereen Loadedilla toistamiseen juhannus viikonlopun aikana. Keskiviikko iltana kävin tekemässä jalkatreenin missä tein kyykkyä ketjuilla. Tällä kertaa maanantaina vuorossa oli selkätreeni maastavedolla ja päätin tällä kertaa jättää ketjut seinille ja tehdä maastavetoa vastustusnauhoilla. Päädyin tähän ratkaisuun ihan sen takia kun Tampereen Loaded:lla on hyvät maastavetoalustat mihin saa vastustusnauhat kiinni. Normaalin maastavedon vastustusnauhoilla jälkeen tarkoitus oli tehdä lohko maastavetoa minkä jälkeen sitten mennä bodaus puolelle tekemään muita selkäliikkeitä.

Keskiviikko iltana tuli käytyä taas pitkästä aikaa Tampereen Loaded:lla ja tällä kertaa hieman "normaali" aikaisemmin. Taisin olla Tampereen Loaded:lla siinä puoli seitsemän aikaan kun "normaalisti" olen siellä ollut seitsemän jälkeen. Normaalisti voin sanoa siinä mielessä että olenhan Tampereen Loaded:lla käynyt suhteessa paljon viimeisen vuoden aikana vaikka en edes asu täällä päin. Myöskin jokainen kerta kun olen käynyt Tampereen Loaded:lla niin olen yrittänyt käydä siellä vähän myöhemmin mutta en nyt liian myöhään ettei minulla mene yömyöhään. Minun pitää kuitenkin ottaa huomioon pari asiaa kuten treenini yleensä kestävät ainakin lähelle sen kolme tuntia ja minulta kestää takaisin paluu vähintään reilu puolituntia.