Kuumalla ilmalla kropasta on puhti pois

08.07.2023 - 11:08

Huomasin heti alkuviikosta kun lämpötila oli laskenut ja pihalla oli viileämpi että kroppani oli taas energisempi. Juhannuksen tienoilla kun muutama viikko oli kuumempaa niin kroppani oli veltompi ja kuntosalitreeneistä puuttui puhti. Tämä näkyi heikkoina treeneinä painojen suhteen kun kropasta oli veto pois mutta vastaavasti bodaus puolen treenaamiseen se ei vaikuttanut negatiivisesti. Oikeastaan taas tuntuu sille että kun pihalla on lämpimämpi niin bodaus treenit menevät hyvin ja painon pudotus onnistuu helpommin. 

Juhannuksen tienoilla en syönyt mitenkään puhtaasti mutta siitä huolimatta olen saanut painoa alas vaikka en ole niinkään sitä yrittänyt. Muutama vuosi sitten kun pidin 30-päivän hc-dieetin niin sekin sattui mukavasti kesäaikaan ja helle keleille. Tällöin sain jo ensimmäisellä viikolla 4kg pois, seuraavalla 2kg ja sitä seuraavilla parilla viikolla 1kg per viikko. Jotenkin vain aineen vaihduntani tuntuu toimivan niin paljon paremmin lämpimällä ilmalla kuin normaalilla.

Kuitenkin vaikka heti alkuviikosta huomasin että kroppa alkoi taas toimia paremmin ilman viilennyttyä niin alkuviikon treeneissä minulla ei kuitenkaan ollut meno päällä henkisesti. Minulta puuttui motivaatio sekä muutenkin tuntui sille että ei oikein kiinnosta. Se johtui vaan yksinkertaisesti siitä missä olin treenaamassa sillä loppuviikon treeneissä PTVGYM:llä itselläni oli eri meininki päällä.

Alkuviikosta en sitten lopulta edes keskittynyt isoihin painoihin mennä vaan aloinkin sitten keskittymään suhteellisen isoilla painoilla pidempiin sarjoihin. Tulin osittain myös tuohon ajatukseen ihan siltäkin kannalta että mitä sitä aina vain sitten hakata niitä samoja sarja ja toistomääriä samoilla painoilla mitä nyt olen pidempään saanut. Kun en kuitenkaan tuntenut olevani missään hyvässä kunnossa että saisin ihan niin hyvin nostettua kun parhaimmillani voisin.

On ihan eri hakata tyyliin 2x2 tai 3x3 ihan lähelle maksimi tuloksia kuin suhteellisen lähelle maksimi tuloksia. Olen kuitenkin viimeisen kahden vuoden ajan saanut hakattua noita samoja painoja ja toistomääriä jo tarpeekseni että nyt on aika välillä tehdä jotain muutakin. Sitä vain helposti jää hakkaamaan samankaltaisia treenejä viikosta toiseen odottaen että kyllä se kehitys sitten tapahtuu. Itse olen kuitenkin päässyt sellaisiin painoihin että ihan loistavat sarjat vaativat hyvän päivän eikä ne hyvät päivät voi olla joka päivä.

Muutenkin olen huomannut sen että kun olen keskittynyt tekemään yhden - kolmen toiston sarjoja niin kun edes yritän tehdä pidempää sarjaa niin se ei ole ihan niin helppoa. Pidempiä sarjoja vain pitää opetella tekemään että kroppa ja etenkin mieli osaa niitä tehdä. Siksi olen nyt viime aikoina yrittänyt tehdä vähintään yhden pidemmän sarjan treenin aikana jos en joka treenissä niin joka toisessa.

Yritän myös saada näillä pidemmillä sarjoilla kehitystä suurempiin painoihin ja mahdollisiin ykkösiin. Yritän saada nuo kahden - kolmen toiston sarjan isoilla painoilla viiden toiston sarjoihin kuten saada vaikinaistettua kyykyn 220kg sekä 230kg sarjat viiteen toistoon sieltä normaalista yhdestä - kolmesta toistosta. Samaa olen yrittänyt saada maastavedossa 250kg sekä 260kg painoilla saada useammin pidempiä kolmesta viiteen toistoa kun yhdestä kolmeen. Tämä hoituu yksinkertaisesti pidemmillä sarjoilla jotta kroppa tottuu tekemään pidempiä sarjoja.

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.

Viime viikolla tuli mielestäni tehtyä ensimmäistä kertaa ikinä boksi kyykyssä 10 toiston sarja kun päädyin tekemään boksi kyykky treenin loppuun yhden kymmenen toiston sarjan 170kg painoilla. Tuolloin tiistaina kyykkääminen tuntui raskaalle ja myöskin viikon toinen kyykky treeni tuntui raskaalle perjantaina missä päädyin tekemään 190kg painoilla kaksi kuuden toiston sarjaa. Tämä on ollut pienoinen lähtölaukaus pidempien sarjojen tekemiseen kyykyn puolella missä tuo boksi kyykyn 170kg painoilla tehty kymmenen toistoa oli kolmas kyykky treeni putkeen missä tein kymmenen toiston sarjan.

Penkkipunnerrus oman heikkouksien treeenaaminen on tällä hetkellä se tyyli miten treenaan penkkiä tällä hetkellä. Oikeastaan se on ollut jo suunnitelma pidemmän aikaa mutta mitä en ole niinkään ihan hyvin noudattanut sen suhteen että olen epäonnistunut treeneissä. Tämä johtuu taas kahdesta syystä: Ensinnäkin olen ottanut liian suuret painot tai toiseksi olen lähtenyt hakemaan liikaa toistoja painoilla joilla en niitä ole saanut. Epäonnistuminen on tapahtunut kummassakin tapauksessa samassa kohtaan eli loppulukituksessa. Oli se sitten ollut ykkösen hakeminen tai sarjan hakeminen niin viimeinen toisto on jäänyt samaan kohtaan.

Olen kirjoittanut ruokavaliosta ja siitä mitä syön päivän aikana täällä blogissa muutamia kertoja aika yksityiskohtaisesti. Kuitenkin tuossa viime viikolla tein videon: Mitä syön? Ajattelin tämän johdosta jakaa tuon videon myöskin täällä. Videolla on kuvattuna aamupala, lounas, välipala sekä iltapala mitä olen nyt syönyt pidempään. Tietenkin teen ajoittain muutoksia aterioihin mutta ne ovat hyvin minimaalisia ja menevät myöskin sen mukaan mitä on saatavilla kaupasta ja välillä tekee mieli syödä.

Kesän jälkeen PTVGYM Pitäjänmäen laajennuksen jälkeen olen odottanut uusien selkälaitteiden tulemista. Kun Pitäjänmäen PTVGYM sai kesällä laajennuksen niin osa laitteista oli vielä tulematta kuten kaikki uudet selkälaitteet. Kaikkia muita lihasryhmiä on päässyt enemmän tai vähemmän treenaamaan uusilla laitteilla mutta selkätreenejä on pitänyt tehdä samoilla vanhoilla laitteilla. Kuitenkin maanantaina huomasin että uusia laitteita oli tullut ja kaikki selkälaitteet olivat tulleet.

Kävin kolmannen kerran testaamassa Greenfit: Keilaniemen ja tällä kertaa ensimmäinen jalkatreeni Greenfit: Keilaniemessä.