Dieettin rullannut pari viikkoa paikoillaan omasta mielestäni mutta tämä on ollut tiedostettu asia

04.07.2018 - 18:37

Täytyy sanoa, että dieetti on kulkenut varmaan kaksi viikkoa paikoillaan ellei jopa lähtenyt väärään suuntaan. Tähän vaikuttaa yksi asia mikä tapahtui kahdella perättäisellä viikolla eli viikonloppu "mässäily". Pari viikkoa sitten oli juhannus ja toissa viikonloppuna kävin uudestaan Vammalassa jolloin en myöskään jaksanut pitää dieetistä kiinni. Kun on reissussa tai paremminkin poissa arjesta ja arjen rutiineista niin dieettiä on todella vaikea pitää yllä. Varsinkin kun dieetillä ei edes tarvitisi olla vaan tämä on tälläistä testaamista. Testaamis dieettiä kesällä ei ole ihan mikään paras ja mukavin ratkaisu sillä kesällä haluaa helposti ottaa hieman rennommin. Rennommalla tarkoitan ihan kaikkea yleisestä tekemisestä aina ruokailuun.

Vaikka nämä pari viikkoa on mennyt miten on mennyt niin ainakaan kamalaa takapakkia ei ole tullut. Enemmänkin on tullut ajatusta lopettaa tämä dieetti ja palata johonkin normaalimpaan tai "semidieettin". Semidieetti tarkoittaa omalta osaltani sitä, että viikossa on yksi tai kaksi vapaampaa syömispäivää tai ateriaa, mutta muutoin mennään kuin oltaisiin dieetillä. Tällä semidieetillä sain viime vuonna "hyviä" tuloksia tai ainakin pysyin samoissa tai ehkä jopa paremmassa kunnossa.

Miksi sitten siirtyisin tästä dieetistä semidieettiin tai johonkin normaaliin syömiseen on ihan vain se, että tuloksien saaminen salilla ei ole helppoa dieetillä sekä dieetin tuloksia on omalta osaltani vaikea saada. En vain tajua miksi dieetti ei tunnu purevan niin hyvin kuin kuvittelisin tai dieetin luulisi toimivan näillä ruokamäärillä ja aterioilla mitä nyt teen. Käyn kuitenkin päivittäin aamukävelyllä mikä on kestoltaan 40 minuutin luokkaa. Tämän lisäksi käyn kuntosalilla kuudesti viikossa ja suurin osa näistä treeneistä sisältää lyhyen intervallin / hiit-treenin kuntosalitreenin päätteeksi. Näiden aamulenkkien ja kuntosalilla käynnin lisäksi ruokailut pitäisi olla kunnossa mutta tuloksia ei tunnu tulevan.

Tätä asiaa varten pitäisi tehdä kaksi asiaa joko erikseen tai yhdessä. Lisätä aerobista treeniä ajallisesti viikkoa tai päivää kohden. Toinen asia on se, että voisin syödä enemmän. Yksi asia minua on kuitenkin arvelluttanut tämän dieetin aikana. Syönkö liian vähän? Pitäisikö minun syödä enemmän ja mitä? Molemmat ovat asioita jotka saattavat vaikuttaa moneen asiaan ja ihan testi mielessä näitä asioita pitäisi kokeilla erikseen. Miten aerobisen treenin lisääminen vaikuttaa dieetin kulkuun tai miten ruuan lisääminen vaikuttaa?

Dieetti on tälläinen yksilöllinen asia niin siksi mielestäni valmiit ohjelmat eivät vain sovi. Toinen tarvitsee enemmän aerobista kun taas toinen pärjää pelkillä ruokavalio muutoksilla. Se millaista ja kuinka kovia aerobisia treenejä tarvitsee edes tehdä vaikuttaa ihan pohjakuntoon. Mitä ja kuinka paljon pitää syödä vaikuttaa taas ihmisen aineen vaihdunta ja miten ihminen on tottunut syömään ja miten hiilarin syöminen illalla vaikuttaa. Toisen pitää syödä hiilaria illalla ihan vain sen takia, että pystyy nukkumaan kun taas toiselle hiilarin syöminen illalla aiheuttaa "lihomista".

Itse olen huomannut mitkä asiat vaikuttavat ja mitkä asiat toimivat itselläni. En vain ole kuitenkaan ihan varma mitä oikeasti teen väärin jotta saan oikeasti tuloksia. Saan kyllä nähtäviä muutoksia mutta en ihan niin nähtäviä mutta tämän asian ongelma saattaa tällä hetkellä olla kuntosalitreenit ja aerobisen treenin vähäisyys. Tämän lisäksi minun pitäisi olla tässä dieetissä itse myöskin enemmän läsnä ja ottaa tämä ihan tosissani jos haluan oikeasti tuloksia. Näin en kuitenkaan tällä hetkellä halua kun en halua alkaa stressaamaan dieetin kanssa ja haluan myöskin tässä hieman napostella välillä jotain kun ei se auta minua jos pääsen viikoksi tai kahdeksi viikoksi edes hieman parempaan kuntoon joka tuntuu olevan mahdotonta.

Tällä viikolla epäonnistuin tuli jälleen pari epäonnistumista kuntosalilla. Ensiksi maanantaina en saanut tehtyä uutta ennätystä räkkivedossa 310kg sillä tanko ei edes hivahtanutkaan ylös. Torstaina puolestaan oli vuorossa maastavedossa epäonnistuminen kun yritin saada 275kg kaksi toistoa enkä saanut edes yhtään. Maanantaina hyvää oli se että lähdin hyvin yrittämään toistoa vaikka tanko ei liikkunut. Torstaina parempaa oli se että lähdin tekemään toistoa ja

Eilen lauantaina tuli käytyä Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla sekä tekemässä jalkatreeni Tampreen Loaded:lla. Alunperin minulla oli suunnitelmissa käydä perjantaina tekemässä selkätreeni Loadedilla ja lauantaina jalkatreeni mutta tuo perjantaina treeni jäi tekemättä kun pääsin lähtemään perjantaina töistä myöhemmin kuin ajattelin. Minulla olisi mennyt perjantaina Tampereella todella myöhään niin matkalla ajattelin että nyt on parempi jättää treeni väliin

Pari kolme viikkoa sitten ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin ja kävin parisen viikkoa sitten ensimmäisen kerran mistä kirjoittelin LOADED Experience Vantaa kokemuksia. Tuolloin en oikein Vantaan Loaded:sta niinkään pitänyt sekä myöskin epäonnistuin treenissä kun maastavedossa en saanut ketjuilla 265kg. Ensimmäisellä kerralla minulla ei ollut suuria odotuksia Vantaan Loaded:ia kohtaan ja tällä kertaa tiesin mitä odottaa. Kysymys olikin vain se, että

Keskiviikkona kyykkäsin tämän vuoden suurimman luvun 235kg mikä on myös samalla kolmanneksi suurin kyykkyni ikinä. Kesällä sain kyykättyä yhdessä treenissä 230kg kaksi kertaa ilman spotteria joten sanoisin tuon treenin olleen kuitenkin eräässä mielessä parempi. Muutaman kerran olen saanut 225kg mutta muuten se on aina jäänyt 220kg - 200kg välille. Kyykky on ollut minulle vaikein liike aina ja minun pitää olla henkisesti valmis aina kun ollaan 200kg painoissa

Eilen perjantaina oli vuorossa normaaliin tapaan selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä eli maastavetoa ketjuilla. Perjantaisin kun olen nyt käynyt PTVGYM:llä tekemässä treenejä niin olen tehnyt töitä kotoa käsin ettei tule edes takaisin ajamista kun en kuitenkaan halua mennä salille suoraan töistä. Työpäivät mitkä teen kotona olen huomannut olevani väsyneempi tai unisempi kuin ne kun käyn toimistolla. Tähän voi myös osin vaikuttaa se etten ole nyt juonut kahvia

Perjantaina tuli käytyä testaamassa Vantaan Loaded mistä kirjoittelin LOADED Experience Vantaa kokemuksia. Tuo kyseinen treeni oli itselleni pettymys niin kuin hieman koko Vantaan Loaded vaikka minulla ei ollutkaan mitään ennakko-odotuksia. Kuitenkin tuohonkin mielipiteeseen liittyy monia asioita joita voi käydä lukemassa LOADED Experience Vantaa kokemuksia kirjoituksesta. Lauantaina olikin sitten normaali käynti Pitäjänmäen PTVGYM:llä missä vuorossa oli

Tänään tai oikeastaan eilen sillä kello on mennyt yli puolen yön niin kävin ensimmäistä kertaa Vantaan Loaded:lla eli LOADED Experience Vantaa. Viime viikolla tuli ostettua niin Tampereen kuin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortti kun ne olivat tarjouksessa. 10-kerran kortti maksoi 50€ ja mikä parasta niin se on voimassa vuoden. Muutoin en olisi sitä lähtenyt ostamaan eikä nuo kortit ole muutoinkaan alennuksessa olleet. Ainakin Tampereen Loaded:lle tarvitsen 10

Näin jälkikäteen kun on menossa sunnuntai niin olisin voinut joko mennä Habitare & Hifimessuille tänään tai siirtää lauantain jalkatreenin tälle päivää. Täytyy sanoa, että oli hieman liikaa käydä ensiksi Habitaressa & Hifimessuille ja illalla mennä tekemään jalkatreeni. Ensiksi siis 3 - 4 tuntia kävelyä ja seisomista ja siihen päälle vielä venytin ruokailua enkä oikein juonut päivän aikana niin minulle tuli jopa hieman nestehukkaa. Siinä sitten olin kotona

Tuossa puolisen toista viikkoa sitten minulle tuli vastaan Instagramissa Smartshake -50% tarjous mainos https://smartshake.com missä ne ovat vieläkin tarjouksessa. Menin sitten ihan mielenkiinnosta klikkaamaan linkkiä ja katsomaan valikoimaa. Täytyy sanoa, että valikoiman koko yllätti minut kun siellä oli erilaisia materiaaleja, värejä sekä teemoja. En ole itse ostanut shakeria vuosikausiin kun vanhoina hyvinä aikoina niitä sai lisäravinne tilauksien yhteydessä

Eilen lauantaina tein ensimmäisen jalkatreenin tiistain hieronnan jälkeen. Tiistain hieronnassa käsittelyssä oli takareidet sekä etureidet mitkä olivat todella kireät. Varsinkin etureisien hierominen tuntui todella kipeälle ja ei mukavalle. Molemmat etureidet todellakin muljahtivat kun niitä hierottiin mutta takereisien kanssa näin pahalle ei ihan tuntunut. Ainoastaan ilmeisesti vain vasemman takareiden ulkopuoli oli todella kireä mutta muuten ne olivat