Dieetti käyntiin joululoman jälkeen

08.01.2020 - 14:35

Dieetti lähti liikkeelle heti loppiaisen jälkeen tiistaina kun paluu arkeen tapahtui. Minun oli tarkoitus tehdä "joululoman" aikana hieman muutoksia dieettiin niin ruokailun kuin treenien puolella mutta normaaliin tapaan mitään ei tapahtunut. Näin on tapahtunut niin usein kun muistan, että kesäloman tai joululoman aikana minun on pitänyt suunnitella tulevaa dieettiä mutta mitään ei ole tapahtunut. Kyllä asian tiedostin joulun aikana mutta en jaksanut asialle tehdä sen paremmin mitään suurempia. Tietenkin jotain pienempiä asioita kyllä mietin ja harkitsin mutta kun dieetti lähti käyntiin tiistaina niin aikalailla samalla kaavalla kuin mitä ennen joulua ollut dieetti.

Ennen joulua kun pidin kymmenisen viikkoa dieettiä päällä niin parhaimmillaan vaa'an mukaan painoa oli lähtenyt kuutisen kiloa ja yleisesti olotila tuntui paljon kevyemmältä. Se mitä huomasin kymmenen viikon aikana olikin sitten erilaisia pienempiä ja suurempia asioita mihin minun piti miettiä muutoksia joulun aikana. Yksi oli mahdolliset uudet ateriat ja niiden koostumus ja toinen asia oli treenit eli muuttaisinko treenejä enemmän dieettiin sopivammaksi. Tekisinkö enemmän omanpainon liikkeitä ja muutoinkin enemmän rasvanpolttoon liittyviä treenejä?

Oikeastaan nyt suurin muutos oli se, että jätin ainakin parin ensimmäisen viikon ajaksi kanan pois ruokavaliosta ja keskityn enemmän jauhelihaan. Ennen joulua kymmenen viikon aikana ateriat sisälsivät enimmäkseen aterian mikä oli rakennettu kanan pohjalle. Toisinaan päivän toinen ateria oli rakennettu jauhelihan pohjalta mutta ainakin nyt toistaiseksi menen jauheliha linjalla. Tällä tavalla saa sentään hieman jo muutoksia kun ei syö aina sitä kanaa. Myöskin yritän vain pitää enemmän mutta kuitenkin hyvällä pohjalla vihreän ateriassa. Ennen joulua pidetyssä dieetissä varsinkin alkuvaiheessa koostin aterian vihreän ja kasvislinjan liian suuresta määrästä osia jolloin aterioiden koosta tuli suuria ja myöskin kaupasta piti ostaa enemmän tarvikkeita aterioita varten.

Dieetin ensimmäinen vaihe mikä tosiaan kesti kymmenen viikkoa niin tarjoaa hyvän määrän tietoa dieetin jatkolle sillä tuona kymmenen viikon aikana huomasin erilaisia asoita. Ensinnäkin kun söin vähän niin tämä alkoi näkyä yleisessä jaksamisessa sekä treeneissä minkä pohjalta aloin syömään enemmän. Toisekseen mitä pidemmälle dieetti eteni ja jatkoin tuplatreenien tekemistä niin varsinkin iltatreeneissä motivaatio alkoi tippumaan varmaankin ihan sen johdosta, että treenejä tuli viikkoon todella paljon. Kolmanneksi asiaksi voisi sanoa sen, että huomasin palautuvani aamun treeneistä iltatreeneihin ja päin vastoin eli nämä eivät häirinneet tosiaan. Näistä kolmesta asiasta on hyvä rakentaa ja lähteä muuttamaan tulevaa dieettiä. Aterioiden muuttaminen on yksi suurimmista asioista mitä tulen muuttamaan ja kokeilemaan sekä mitä pidemmälle dieetti etenee niin treenimääriä pitää mietti paremmin.

Tiistaina dieetti lähti ihan samalla tavalla liikkeelle kuin ennen joulua. Aamulla menin kuntosalille tekemään puolen tunnin intervallitreenin minkä lisäksi tein hieman vatsoja sekä kävin infrapunasaunassa. Päivän ruokailut meni samalla tavalla eli söin ensimmäisen kerran vasta lounaalla, sitten välipala minkä jälkeen vielä toinen suurempi ateria ennen treeniä. Illalla oli vuorossa ihan normaali jalkatreeni minkä jälkeen söin iltapalan pienillä muutoksilla. Päivän rakenne oli siis ihan samanlainen kuin ennen joulua tekemäni arkipäivät.

Siinä mielessä tein pienen virheen, että minulla oli polvien kanssa hieman ongelmia (kipuja) ilmeisesti hack-kyykky treeneistä niin siitä huolimatta vedin intervallitreenin aamulla. Vielä kun ottaa huomioon sen asian, että treenasin illalla jalkatreenin ja kyykkääminenkin tuntui hieman pahalle polvissa niin asiat olisi voinut tehdä kyllä toisin. Aamulla olisi voinut jättää kaiken juoksemisen pois ja tehdä vain esimerkiksi puolen tunnin kävelyn mikä olisi auttanut polvi asiassa. Jostain kumman syystä ajattelin, että en nyt viitsi heti ensimmäistä aamutreeniä ottaa kevyemmin vaan parempi vain juosta mikä sitten kyllä hieman kostautui illalla jalkatreenissä vaikka lopulta sain kyykättyä jalkojen lämpenemisen jälkeen ihan hyvin.

Kuitenkin heti seuraavana aamuna eli keskiviikkona jätin juoksemiset väliin ja tein ihan vain puolen tunnin kävelyn minkä lisäksi tein hieman vatsoja eri liikkeillä kuin edellisenä aamuna. Jalat olivat ihan ok kunnossa siihen nähden missä ne tuntui olevan edellisenä iltana vielä kuntosalilla ollessani.

Olin tuossa nyt varmaan pari kuukautta miettinyt Slingshot hankkimista aina siitä lähtien kun pääsin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa. En ollut entuudestaan edes tietoinen Slingshot välineestä jolla voi parantaa penkkiä niin tuloksen kuin tekniikan puolesta. Slingshot on käytännössä eräänlainen käsiin pujoitettava apuväline minkä avulla penkkaaminen on helpompaa. Mitä nyt muutamia kertoja olen testannut Slingshot niin voin sanoa sen todella auttavan ainakin

Se kestikin sitten yhden selkätreenin kun tein maastavetoa hieman "normaalia" poikkeavalla tavalla. Viime viikolla maastavetoa tuli tehtyä 180kg painoilla joilla sain tehtyä kahdeksan toistoa. Tein tämänkaltaisia sarjoja useampia joissa toistomäärät olivat siinä kuuden - kahdeksan välillä. Sammalla hieman ajattelin tämän olevan hyvä tapa jatkaa maastavedon tekemistä ainakin toistaiseksi. No tuo jäi tällä erää yhdeksi kerraksi sillä palasin tällä viikolla taas

Tällä viikolla treenit ovat olleet enemmänkin "perus" tekemistä kuin mitään ihmeellistä. Tiistain selkätreeni oli sinällään hieman poikkeus viikon muihin treeneihin mutta käytännössä ei. Viime aikoina on tullut käytettyä erilaisia erikoistekniikoita suhteellisen paljon minkä takia myöskin treenit ovat olleet tietyn tyylisiä. Erikoistekniikoiden lisäksi treenit ovat sisältäneet myöskin "kikkailuja" liikeratojen kanssa jolloin treenit ovat olleet enemmän

Tein tällä kertaa selkätreenissä maastavedon eri tavalla kuin mitä olen käytännössä vuosia tehnyt. Yleisesti teen maastavedossa yhden - viiden toiston sarjoja niin isoilla painoilla kun vain jaksan. Siis ihan päivän kunnon mukaan eikä mitään progressiivista tai vähintään samoilla painoilla kuin viimeksi. Välillä tuo päivän maksimi kunto on ollut se 200kg ja välillä 210kg ja paikoitellen sitten joko 220kg tai 230kg. Käytännössä juurikin nuo kyseiset painot ovat

Tuli vedettyä pitkästä aikaa hiit- / intervallitreeni, mutta tällä kertaa ennen varsinaista treeniä mikä oli tällä kertaa käsitreeni. En tiedä miksi vedin kyseisen HIIT-treenin ennen varsinaista treeniä, mutta yksi syy voi olla hyvinkin se, että käsitreeni oli enemmänkin höpöhöpötreeni. Nimittäin päivällä oli suunnitelmissa ensiksi tehdä rintatreeni mutta tämä suunnitelma peruuntui ja mietin jopa treenin väliin jättämistä. Kuitenkin minulla oli koko päivän

Tulin yllättyneeksi kun sain tällä viikolla nostettua penkistä kevyesti 180kg ja tehtyä 200kg painoilla kolme toistoa pakkoina. Olisi saattanut saada 200kg painoilla kyllä helposti sen viisi toistoakin, mutta minun oli tarkoitus alunperin kokeilla vain sitä yhtä nostoa. Tulin vaihtaneeksi kesken kaiken sen mitä lopulta tein eikä tuo ollut yhtään suunniteltua niin ehkä parempi jättää toistot kolmeen. Kaikki muuttui kesken noston vain sen takia kun varmistaja

Kuntosalitreenin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään ihmeellinen jotta se menee hyvin perille tai että olisi hyvä treeni. Treenin ei tarvitse sisältää monia liikkeitä eikä sarjoja tai toistoja tarvitse aina laskea. Myöskin kellon katsomisen saa unohtaa mikä onkin mielestäni yksi huonommista asioista treeniä tehdessä oli kyseessä nyt mikä treeni tahansa paitsi kellotettu treeni. Erikseen kellotettava treeni nyt on ihan eri asia kuin normaalitreeni joten siks

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat

Tiistaina tuli tehtyä aivan loistava etureisitreeni vaikka alunperin oli suunnitelmissa, että tiistaina ei tulisi mentyä edes kuntosalille. Kuitenkin päivän mittaan suunnitelmat muuttuivat lopulta siihen, että lopulta etureisitreeni tuli tehtyä. En ollut kyllä suunnitellut treeniä etukäteen mitä tuli tehtyä vaan se hieman meni siihen suuntaan sillä räkit olivat käytössä juuri silloin eikä kyykkyä päässyt heti tekemään. Tämän johdosta ajattelin aloittaa treenin

Kävin nyt tiistai-iltana tekemässä intervalli / hiit treenin juoksumatolla kun pihalla satoi vettä ja sain sitten samalla tehtyä rullailut floam-rollerilla. Käytännössä turha reissu missä kuluikin yllättävän paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin, mutta tämä johtui ihan itsestäni. Tiistaina tuli käytyä aamupäivä aikana tekemässä ihan kunnon rintatreeni joten sen puolesta minun ei tarvinnut mennä illalla kuntosalille, mutta jostain kumman syystä sinne jälleen