BAO The Creatine: Kreatiinin paluu pidemmän tauon jälkeen käyttöön

04.12.2022 - 11:17

Kreatiini on kuulunut omaan lisäravinne käyttöön todella pitkään mutta tuossa jokin aika sitten viime vuonna vai jo jopa edellisenä vuonna päätin jättää kreatiinin käyttämisen. Syitä tuohon oli periaatteessa kaksi mutta käytännössä yksi. Ensimmäinen pienempi syy on se että nykyään jo jonkin aikaa lähes kaikki preworkoutit sisältävät kreatiinia vähemmän tai hieman enemmän. Ajattelin että en jaksa nyt ostaa "lisä" kreatiinia kun kerran preworkout sitä jo sisältää mutta suurempi syy oli nähdä miten kreatiinin pois jättäminen vaikuttaa kroppaan?

BAO The Creatine, glutamine, night protein

Yritän tässä nyt muistella koska se oli milloin jätin kreatiinin pois käytöstä mutta en vain yksinkertaisesti sitä nyt muista. Luulen kuitenkin jos lähtisin arvaamaan tuota ajankohtaa niin sen pitäisi osua viime kesään kun kokeilin 30 päivän "hc" dieettiä. Lähtökohtaisesti lähdin kokeilemaan miten kreatiinin pois jättäminen vaikuttaa kroppaan ja sitä kautta painoon. Kreatiini kuitenkin lähtökohtaisesti lisää nestettä lihaksiin niin ajattelin sitten kokeilla miten tuo vaikuttaa positiivisesti painooni?

Kreatiinin pois jättäminen vaikutti dieettiini positiivisesti minkä oikeastaan vasta nyt tajusin. Ensimmäisellä viikolla painoni tippui 4kg ja vaikka tuolloin tiesin sen olevan nestettä niin en tuolloin tajunnut sen olevan vaikutusta kreatiinista. Varmaan puolet tuosta 4kg:sta oli kreatiinin pois ottamisen vaikutusta minkä nyt vasta tajusin kun otin kreatiinin uudestaan käyttöön. Aloin käyttämään kreatiinia uudestaan tuossa muutamia viikkoja sitten kun sitä vielä kaapista löytyi ja kun tein black fridaynä lisäravinne ostoksia baoshop.fi:sta niin otin BAO The Creatine testiin.

Kreatiinin takaisin ottaminen on vaikuttanut painooni nousevasti sillä ruokavalioni ei ole muuttunut mutta painoni on noussut. Ainoa ero on ollut juurikin kreatiinin ottaminen käyttöön ennen treeniä. Mitä itse BAO The Creatine tulee niin eipä se paljon tunnu Star Nutritionin Creatine Monohydrate eroavan mitenkään mitä olen nyt viimeisien vuosien aikana käyttänyt paitsi "pussien" koko. Sitä miten kreatiinin käyttäminen tai ei käyttäminen vaikuttaa treeneihin niin en ole kyllä mitään vaikutusta huomannut. Kuitenkin olen nyt viime aikoina keskittynyt penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä painoihin enemmän kuin bodaukseen mikä on ollut vain "plussaa". Näin ollen en osaa sanoa miten kreatiini vaikuttaa treeniin mutta tuo painon nouseminen ja laskeminen viittaa siihen että jotain se kyllä kropassa tekee.

https://baoshop.fi/fi/product/bao-the-creatine-700-nbsp;g/17488

https://www.fitnesstukku.fi/creatine-monohydrate-500-g/609.html

Tuli tuossa tehtyä mitä nykyään voisi sanoa "normaaliksi" penkki treeniksi sekä samanlainen treeni mutta missä tein ensimmäistä kertaa 185kg painoilla ilman spotteria. Käytännössä olen nyt tehnyt 180kg painoilla pysäytyspenkkiä slingshotilla ilman spotteria jo muutaman viikon ajan niin sitä voisi sanoa "normaaliksi"? Olen siis yrittänyt saada tehtyä mahdollisimman isoilla painoilla toistoja ilman spotteria. 180kg painojen kanssa jaksan tehdä kahden toiston

Kirjoittelin tuossa vähän aikaa sitten kuinka neljä viimeistä maanatain treeniä ei ole sujunut tein sitten selkätreenin tai rintatreenin. Nyt tämän viikon maanantaina sain karistettua huonot maanantait kuntosalilla ja sain tehtyä vaihteeksi hyvän ja onnistuneen treenin. Täytyy kyllä sanoa, että treenin aikana minulla oli yksi tavoite eli saada pitkästä aikaa onnistunut treeni. Oikeastaan mikään ei vaikuttanut onnistumisen suuntaan fyysisesti. Henkisesti olin

Keskiviikkona oli taas se ilta kun pääsin treenaamaan Tampereen Loaded Gym:llä. Olin oikeastaan odotellut tuota iltaa jo heti lauantain treenin jälkeen minkä kävin tekemässä Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Vaikka maanantaina sainkin tehtyä toistakertaa ikinä 300kg räkkivetoa niin kyllä ajatukset maanantaina ja tiistaina treenien osalta oli keskiviikko illassa. Näin ollen asetin jälleen kerran hieman liikaa odotuksia kyseiseen treeniin ja vielä kun tiesin tekeväni

Eilen lauantaina kun menin Pitäjänmäen PTVGYM:lle treenaamaan niin aluksi parkkipaikkojen mukaan näytti rauhalliselta. Kuitenkin kun pääsin pukuhuoneen kautta itse salille niin huomasin, että salilla oli "normaalia" lauantaita enemmän porukkaa. Ilmeisesti ihmiset olivat tulleet kuntosalille kun pihalla satoi vettä lähes koko päivän enemmän tai vähemmän? Olin lauantaina lähes kolme tuntia tekemässä jalkatreeniä ja koko tuon ajan salilla oli kalamasti treenaajia

Neljä viimeisintä maanantaita on mennyt treenien osalta heikosti jopa huonosti. En tiedä tarkalleen miksi näin on mutta näin vain on tapahtunut vaikka olen tehnyt välillä selkätreeniä ja välillä rintatreeniä. Tein sitten räkkivetoja, maastavetoa tai penkkiä niin mikään niistä ei ole kulkenut läheskään samalla tavalla kuin viikon toinen rinta tai selkätreeni missä olen tehnyt kyseistä liikettä vai vastaavaa. Kolmena sunnuntaina neljästä olen pitänyt välipäivän

Eilen oli vuorossa jälleen maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuja käyttäen. Tuossa kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä niin tuli huomattua viime kertainen treeni PTVGYM:llä niin että tulokset olivat lähes identtisiä. Kuitenkin kun tässä mietin mitä tuloksia olen saanut viimeaikoina tehtyä maastavedossa niin aikalailla samojen painojen välissä olen viimeiset pari kuukautta mennyt. Tuossa jokin aika sitten sain tehtyä uuden maastaveto ennätyksen ketjuilla 260kg

Tämän viikon tiistaina sekä torstaina tein "rintatreenissä" eli penkkitreenissä enemmän henkistä treeniä. Käytännössä siis se tarkoitti sitä, että penkkasin itselleni suurilla painoilla slingshottia käyttäen ilman spotteria. Penkissä kun minulla itselleni on se ongelma että olen liian riippuvainen spotterista että saan penkattua hyvin. Oli se sitten mikä paino vain niin spotterin vaikutuksella saan enemmän irti itsestäni oli painot sitten mitä. Tämä myös

Lauantaina tuli puolen päivän aikaan mentyä juoksemaan mäkeä ja illalla oli vuorossa sitten kyykky treeniä PTVGYM:llä ketjuilla. En tiedä oliko tuossa järkeä mennä ensiksi juoksemaan mäkeä ja sitten hieman yli kuuden tunnin jälkeen mennä tekemään kyykky treeniä? No ainakin tuossa välissä oli hieman yli kuusi tuntia aikaa palautua mutta en kyllä taida tehdä kyseisellä tavalla enää varsinkaan jos haluan tehdä kyykyssä suurilla painoilla. Tuo kyllä toimii jos

Eilen oli vuorossa jälleen kerran maastaveto treeniä ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Olen nyt tehnyt jokatoinen perjantai rintatreenin eli penkin ja jokatoinen selkätreenin eli maastavedon ketjuilla. Yhdessä vaiheessa tein perjantaisin lähestulkoon aina selkätreenin mutta päätin sitten jossain vaiheessa sekoittaa pakkaa tekemällä selkätreenit ja rintatreenit eri päivinä. Lauantaisin olen käynyt tekemässä normaaliin tapaan jalkatreenin sillä en ole ihan niin

Viime viikolla tuli treenattua kaksi kertaa maanantaina ihan normaalisti milloin kyllä en oikein tehnyt mitään ihmeellistä sekä keskiviikkona tuli käytyä tekemässä Loaded Gym:llä selkätreenin. Loppuviikosta en sitten tehnytkään yhtään treeniä vaikka olin niin suunnitellut. En jaksanut sitten lähteä tekemään jalkatreeniä Loaded:lle enkä myöskään lopulta jaksanut ostaa 10-kerran korttia Vammalassa. Olen taas menossa juhannuksena Vammalaan niin siinä mielessä