Penkki treeniä slingshotilla 180kg painoilla sekä ensimmäistä kertaa ikinä 185kg ilman spotteria

02.07.2022 - 13:43

Tuli tuossa tehtyä mitä nykyään voisi sanoa "normaaliksi" penkki treeniksi sekä samanlainen treeni mutta missä tein ensimmäistä kertaa 185kg painoilla ilman spotteria. Käytännössä olen nyt tehnyt 180kg painoilla pysäytyspenkkiä slingshotilla ilman spotteria jo muutaman viikon ajan niin sitä voisi sanoa "normaaliksi"? Olen siis yrittänyt saada tehtyä mahdollisimman isoilla painoilla toistoja ilman spotteria. 180kg painojen kanssa jaksan tehdä kahden toiston sarjoja ihan hyvin ja turvallisesti, mutta kolmea toistoa en ole tehnyt vaikka sille olisikin tuntunut.

Luulisin saavani "helposti" viiden toiston sarjoja yhden tai kaksi jos käyttäisin spotteria. Kaikki toistot ovat pysäytyksiä niin tekemällä normaaleja toistoja niin tuo olisi jo helpommin mahdollista myös itse. Pysäytyksien ansiosta toistot ovat "rauhallisempia" tekniikan suhteen eikä siinä tule silloin hätäiltyä minkä lisäksi pysäytystekniikka kehittää enemmän voimaa kuin normaali tyyli. Yleisesti tekemällä normaalilla tyylillä niin siinä alkaa tavalla tai toisella hätäilemään tai ja hakemaan helpotusta painojen nostamiseen tyylillä millä tahansa. Tällöin helposti aktivoi tai rikkoo tekniikkaa siten, että tulee helpommin loukkaantumisia.

Se on nyt muokkautunut niin, että saan 180kg painoilla kahden toiston sarjoja, 170kg painoilla viiden toiston sarjoja sekä 160kg painoilla 7 - 8 toistoa ja 150kg painoilla kymmenen toiston sarjoja slingshottia ja pysätytystekniikkaa käyttäen. Tietenkin sarjasta päivästä ja sarjasta riippuen toistomäärät voivat olla +1 tai +2 toistoa mutta yleisesti nuo lukemat ovat sellaisia, että saan tehtyä sen kolme sarjaa. On ihan eri tehdä yksi kolmen toiston sarja kuin kolme kolmen toiston sarjaa. Siksi välillä kannattaakin miettiä haluaako yhden pidemmän sarjan vai useamman hyvän sarjan. Eli siis meneekö sarjat laskevasti 10, 8 ja 6 toistoa vai tekeekö heti kolme kertaa 8?

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.