Ylipitkiä sarjoja penkissä 140kg x38, 160kg x28 & 170kg x20

16.03.2024 - 13:44

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Tuon jälkeen kun aina silloin tällöin yritin tehdä uutta sarjaennätystä omalla painolla penkissä niin aloin siirtämään sitä myöskin toisiin ja kovempiin painoihin. Yleisesti olen pitänyt painot vähintään sen hetkisessä omassa painossa ja maksimissaan sitten parikymmentä kiloa enemmän. En ole nyt ihan niin suurilla painoilla lähtenyt hakemaan kun ei siinä ole mitään järkeä. Jos nyt muutenkaan ei saa kyseisellä painolla kymmentä toistoa niin miksi sitä sitten lähteä hakemaan?

Näillä "ylipitkillä" sarjoilla olen lähtenyt hakemaan siis vähintään kymmentä toistoa mutta oikeastaan olen tähdännyt vähintään 15 toistoon. Yleisesti painot ovat olleet siinä 110kg - 130kg välissä ja nyt viime aikoina yrittänyt 140kg ja 150kg. Yleisesti tämä alkoi ihan normaalisti ilman slingshottia mutta nyt joulusta alkaen olen tehnyt näitä pidempiä sarjoja myöskin slingshottia käyttäen. Tämä johtuu siitä että minulla oli jostain marraskuusta - tammikuuhun saakka ojentajakiertäjä rikki. Siksi hieman kiinnostuin tekemään tuohon aikoihin "ylipitkiä" sarjoja 140kg ja 150kg painoilla.

Yleisesti olen tehnyt ensiksi ihan "normaalin" penkki treenin ensiksi pohjalle minkä jälkeen sitten olen tehnyt yhden tai kaksi "ylipitkää" sarjaa penkki treenin päätteeksi. Tämä on siis tarkoittanut sitä että jos olen tehnyt sarjoja 160kg - 200kg painoilla slingshotilla tai ilman niin tämän jälkeen olen laskenut painoja reilusti ja hakenus sitten noita "ylipitkiä" mahdollisesti 20 toiston sarjoja. Tällä saan penkki treeniin sitä erilaisuutta sekä saan ylläpidettyä myöskin näitä pidempien sarjojen tekemistä kun niitä yleisesti ei nyt niin paljoa tule tehtyä.

Se on sinällään ihmeellistä että saan tehtyä noita 20 - 50 toiston sarjoja penkissä kun yleisesti teen penkissä 1 - 7 toiston sarjoja. Vielä kun sitten minulla on pohjalla esimerkiksi kolme viiden - kuuden toiston sarjaa 180kg painoilla niin sen jälkeen vielä lähteä tekemään 140kg painoilla 20 toistoa. Toisaalta tuo nyt vain kertoo jostain? No ainakin se kertoo että penkki on minulle se pravuuri minkä kyllä olen tiennyt vuosikausia.

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Eilen sain taas todistaa ego treenaamista kun jalkaprässiin oli ladottu kaikki painot mitä vain jalkaprässin läheltä oli saatavilla. Painot eivät riittäneet edes yhteen riviin vaan painoja oli sitten laitettu kahdelle riville eli kai siinä sitten oli joku 500kg tai jopa enemmän. En yhtään tiedä kun en ole tehnyt jalkaprässiä vuosiin ja silloinkin kun olen niin ihan maksimissaan jotain 400kg. Yleisesti jalkaprässissä tein 200kg - 300kg painoilla kun haluan pitää kontrollin, pysäytyksen alhaalla sekä vähintään sen kaksikymmentä toistoa per sarja ellei kyykyn lämmittelyssä tehtyä jalkaprässiä lasketa missä tein aikoinaan kymmenen toistoa per painot.

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.