Yhteistulos 710kg kolmen viikon treenin jälkeen

07.05.2020 - 09:46

Maanantaina tajusin, että sain viime viikolla maastavedon, penkin ja kyykyn yhteistulokseksi 710kg mikä on 50kg vähemmän kuin yhdistämällä kaikkien liikkeiden ennätykset. Viime viikon maanantaina sain kyykyssä 220kg painoilla kolme toistoa mikä oli ainoa liike missä en edes yrittänyt tehdä maksimi ykköstä. Tämän lisäksi sain penkissä nostettua myöskin 220kg ja loppu viikosta vielä maastavedossa nousi 270kg. Kyykky oli kyseisistä nostoista helpoin sillä se ei ollut edes maksimi nosto vaan olisin mahdollisesti saanut enemmän. Penkki meni selvästi yläkanttiin sillä tuona kyseisenä päivänä lähdin vain yrittämään ensiksi 210kg minkä jälkeen tein vielä 220kg. Mahdollisesti olisi voinut tulla vieläkin enemmän mutta ei nyt niin hirveästi enkä lähde yhtään arvelemaan tilannetta. Maastaveto puolestaan oli se kaikkein vaikein nosto ja tuo 270kg ei ollut kyllä mitään hienoa katseltavaa.

Tällä hetkellä omat ennätykseni ovat maastaveto 285kg, penkki 235kg sekä kyykky 240kg joista muodostuu yhteistulos 760kg. Kyykky on näistä vanhin ennätys ja nyt neljän viikon tauon jälkeen tuntuu sille, että kyykky on juurikin se liike missä uusi ennätys on "helpoin" ottaa. Penkin ennätyksen tein viime vuoden pääsiäisenä enkä ole edes tavoittelemassa penkkiin uutta ennätystä sillä mielummin haluan parantaa kyykkyä ja maastavetoa. Maastavedon 285kg sain nostettua juurikin pari viikkoa ennen tuota neljän viikon taukoa.

Itse en ole oikein koskaan miettinyt ja laskenut yhteistuloksia vaan olen keskittynyt yksittäisien liikkeiden tuloksiin sekä parhaimpiin sarjoihin. Vasta kun aloin saamaan kysymyksiä koskien yhteistulostani niin aloin laskemaan ja hieman miettimään sitä. Tuolloin oma yhteistulokseni taisi olla hieman alle 700kg minkä johdosta aloin hakemaan yli 700kg yhteistulosta. Tämän hetkisen 760kg nostaminen 800kg rajaan vaatiikin paljon enemmän töitä ja varsinkin kyykyn suurempaa tulosparannusta, koska juurikin kyykky on minulle se heikoin lenkki.

Itselleni on tullut ihan yllätyksenä kuinka nopeasti sain nostettua tuloskehitystä neljän viikon tauon jälkeen kolmen viikon treenaamisella. Olen kylläkin nyt tehnyt sen päätöksen, että olen keskittynyt voimapuoleen paljon enemmän kuin sarjakestävyyteen. Tämä on ollut helposti nähtävissä sillä jo parin vähintään kymmenen toiston jälkeen tekeminen alkaa hyvinkin nopeasti tökkimään ja esimerkiksi kolme viidentoista toiston sarjan saaminen voi olla vaikeaa. Tosin tällä hetkellä minulla ei ole mitään logiikkaa toistomäärien tai sarjamäärien kanssa vaan menen ihan fiiliksen mukaan ja vaihdan määriä ihan lennosta. Olen kyllä jo käyttänyt vastaavaa tapaa pidempään, mutta kuitenkin siinä on ollut sellainen pieni suunnitelma mitä olen lähtenyt hakemaan, mutta tällä hetkellä vaihtelen jopa painoja sarjojen välillä todella useasti joko suurempaan tai pienempään.

Huomasin hieman kesäkuun aikana, että minulla oli treenien suhteen välillä pienoisia motivaatio ongelmia. Mitään sen suurempia motivaatio ongelmia ei ollut sillä kuntosalille menoon ei ollut mitään ongelmia. Vasta oikeastaan salilla treenin aikana huomasin jotain pientä motivaatio ongelmaa. Tämä asia tuli todettua nyt kesäloman aikana sillä juuri tällä hetkellä treenit menevät todella hyvin ja "normaalia" rennommin. Motivaatio ongelmat eivät ole niinkään uusi

Viikon tauon jälkeen treenit ovat menneet todella hyvin enkä ole huomannut mitään ihmeellistä suuntaan tai toiseen. Alussa ei ollut mitään hakemista sillä eihän tauko ollut kuin tuo viikkoa. Toisekseen en ole huomannut mitään eroa hermotuksen kanssa ennen tai jälkeen tauon. En ole tuntenut mitään sellaista, että treenit ottaisivat paremmin perille mikä on yleinen vaikutus pidemmän tauon jäljiltä. En ole siis saanut mielestäni treenejä osumaan yhtään sen

Jouduin aikaistaan kesälomaa parilla viikolla joten se hieman muutti suunnitelmia mutta yhtä asiaa se ei kuitenkaan sulkenut pois eli viikon taukoa kuntosalista. Laitoin normaalin salikortin loman ajaksi kuukauden jäähylle mikä käytännössä tarkoitti sitä, että minun oli päätettävä olenko käymättä salilla ennen lomaa vai loman päätteeksi. Kesäloma kun on lyhyempi kuin 30 päivää. Päätös oli helppo eli ottaa mielummin loman alkuun taukoa salista kuin loman loppuun

Viime viikolla tein perus virheen viikon ensimmäisessä jalkatreenissä mikä lopulta pilasi koko treenin. Siirryin kyykyssä aivan liian suuriin painoihin suhteessa päivän kuntoon minkä johdosta kyykky meni todella huonosti. Samalla kun kyykky menee huonosti niin silloin myös jalkatreeni menee huonosti vaikka itseasiassa loppu treeni menikin todella hyvin. Sain treenattua laitteilla jalat niin etureiden kuin takareiden osalta todella hyvin maltillisilla painoilla

Venyttely on minulle sellainen asia mitä olen lähes ikuisuuden vältellyt ja jättänyt väliin. Tämä on sitten monessa asiassa kostautunut minulle niin yleisesti kuin treenatessa kun en ole viitsinyt venytellä. Kuitenkin nyt viimeisen parin viikon aikana olen alkanut pikkuhiljaa venyttelemään minkä hyödyt aloin huomaamaan lähes heti. Joskus aikoinaan nuorempana aloin ihan kunnolla venyttelemään ihan vain sen takia, että sain venyttely testeistä erittäin heikkoja

Kyykky on minulle liikkeistä se kaikista pahin ja huonoin. Niin sarjapainot kuin ennätykset ovat selvästi penkkiä ja maastavetoa heikommat. Siis suhteessa näihin ja tiedän kyllä, että minun penkki on muita parempi suhteessa muihin. No jokat apauksessa en ole tyytyväinen kyykkyyn sitten yhtään. Kyykky on myöskin liikkeistä se liike mikä heittelee treeneistä toiseen eniten. Välillä saan tehtyä 200kg painoilla ja välillä 180kg tuntuu niin pahalta että huh huh

Tuli tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina tehtyä räkkivedossa uusi maksimiennätys ja samalla sarjaennätys kun 290kg nousi kaksi kertaa. Räkkivedo on minulle itselleni sellainen liike mitä en ole oikein ikinä tehnyt useasti tai pitkäjänteisesti. Räkkiveto on sellainen liike mitä satun tekemään sitten kun sitä satun tekemään. Tämän johdosta tuloskehitys ja tekniikka ei oikein pääse kehittymään sillä maastaveto ja räkkiveto ovat kuitenkin eri liikkeet

Jos dieetti ei ole oikein kulkenut missään vaiheessa tätä vuotta niin treenit puolestaan ovat. Jos tämän vuoden treenejä vertaa viime vuoden puolella pidettyyn massakauteen niin ero dieetin / puhtaan syömisen eduksi. Voi myös olla, että asetin viime vuoden puolella treeneille liian kovat tavoitteet mutta tämän vuoden puolella olen kuitenkin tehnyt penkissä uuden ennätyksen sekä maastavedossa useita sarjaennätyksiä. Kuitenkaan en ole saanut kohotettua tästä

Joululomalla tein parin viikon aikana jalkatreenin jokatoinen päivä ja nyt talvilomalla tämä sama tuli käytännössä uusittua. Jouluna tämä oli suunniteltu asia tehdä jalkatreeni jokatoinen päivä mutta tällä kertaa treenit vain muodostuivat näin. Ensimmäisellä kerralla eli jouluna vaikka asia oli "suunniteltu" niin en ollut suunnitellut sitä ihan kunnolla ja huomasin erilaisia asioita joita en tajunnut ottaa huomioon. Tuolloin jo toisessa jalkatreenissä alkoivat

Homma näyttää menneen "taas" joululoman tapaan siihen, että treenaan jalat jokatoinen päivä. Tämä ei ollut suunnitelma ja tämä oli asia mitä yritin välttää tällä kerralla tällä talvilomalla. Kuitenkin moni asia ja päätös on taas kerran johtanut siihen, että jalkatreenejä tulee nyt tehtyä jokatoinen päivä. Tämä ei päätynyt viimeksi hyvin, mutta tämä ei ole myöskään alkanut yhtä huonosti kuin viimeksi. Viimeksi se taisi olla toinen jalkatreeni kyseessä ja