Vuosi alkoi heti dietillä

04.01.2017 - 12:42

Viime vuosi päättyi "läskiviikkoihin" ja uusi vuosi alkoi dietillä. Mitä tarkoitan tällä "läskiviikoilla" niin paremminkin bodaus mielessä tankkauksella ja yleisellä tasolla eli normaalisti vapaalla syömisellä. Olin noin puolitoista viikko reissussa Vammalassa ja tänä aikana en miettinyt tai laskenut mitä syön enkä myöskään siitä murehtinut. Tällöin tuli vedettyä ihan perus jouluruokaa laatikoineen, muutamat pizzat joulun jälkeen, suklaata, vihreitä kuulia sekä uutena vuotena "normaaliin tapaan" sipsejä pari pussia. Ei tuossa mitään muuta kuin se, että sain vain vatsani sekaisin kun ruokailut poikkesivat normaalista aika radikaalisti. Näin käy nykyään itselläni usein kun alan syömään niin sanotusti vapaasti ja jätän niin sanotun normaalin rytmin ja ruuat pois.

En tiedä yhtään kun en sitten "uskaltanut" edes mennä vaa'alle tuon ajan jälkeen kun oli tullut syötyä mitä sattui. Parempi vain näin sillä olisin varmaan "murehtinut" asiaa. Tällä tavalla kun en käynyt katsomassa missään kohtia painoa niin kaikki oli hyvin. Vaikka aloitinkin ensimmäinen päivä 1.1. dietin niin en mennyt vaa'alle. En siis tiedä yhtään mikä minun lähtöpaino oli kun aloitin dietin niin miten sen voin nyt katsoa onnistuuko dietti? Helposti sillä en keskity nyt tällä dietillä tuijottamaan vaakaa ollenkaan. Katson ja tunnen miten dietti etenee enkä tuijota sitä vaakaa niin ei tule myöskään "hermoiltua" dietin kanssa.

En ole nyt muutenkaan alkanut laskemaan aterioiden kokoja ruokavaa'alla vaan teen ateriat ihan fiiliksen mukaan. En myöskään laske mitään makroja päivää kohden. En siis tiedä tarkkoja lukuja rasvoista, hiilareista tai proteiineista päivää kohden. Menen ihan vain fiiliksen mukaan ja tietoasteikolla noin ja noin paljon. Jos tuntuu sille, että tarvitsen enemmän ruokaa niin sitten syön enemmän ruokaa. Kuitenkin tiedän "kokemuksesta" eli viime kesän ensimmäisestä dietistäni ikinä asioita. Tiedän mitkä ilmeisesti toimi ja tiedän mitä pitää tehdä toisin tai voisin tehdä toisin. Tämän pohjalta päätin olla laskematta mitään makroja ainakin näin alkuvaiheessa.

Aikaa tälle dietille päätin pitää neljä kuukautta mutta saa nyt nähdä kuinka pitkän dietin oikeasti pidän sillä tämäkin oli vain päähän pisto. Aloitin tammikuussa neljän kuukauden dietin minkä sitten aloitin. Itse en meinaan tee mitään uuden vuoden lupauksia kun ei sellaisia oikeasti tule tehtyä. Asiat pitää oikeasti vain tehdä niin ne tulee tehtyä. Tämän johdosta aloitin tämänkin dietin heti ensimmäinen päivä sunnuntaina enkä siirtänyt sitä maanantaille alkavaksi sillä juuri tuollainen ei toimi. Yhtäkkiä päivän siirtäminen johtaa parin päivän siirtymiseen minkä jälkeen viikkoon ja kuukauteen. Pian huomaakin asian olevan tekemättä.

Nämä uuden vuoden lupaukset olen niin useana vuonna kuntosalilla nähnyt, huomannut ja kokenut. Tammikuussa loppiaisen jälkeen kuntosalilla näkyy niin paljon ihmisiä ja varsinkin uusia että huh huh. Pian kun alkaa olemaan helmikuu niin ensimmäinen osa on jo lopettanut. Tämän jälkeen kun maaliskuu tulee niin suurempi osa on jo lopettanut ja viimeistään huhtikuussa kuntosalilla on palautunut arkeen. Tämä tammikuu on se kaikista pahin ja paras rahastus kuukausi kuntosaleille jolloin uuden vuoden lupauksen tehneet astelevat kuntosalille aloittaakseen kuntoilun. Olisivat vain aloittamatta niin me normaalit treenaajat emme kärsisi näistä täysistä kuntosaleista ja pääsisimme treenaamaan tammikuussa myöskin ihan rauhassa. Toivon todella, että älkää aloittako treenaamista jos teillä ei ole mitään ajatustakaan jatkaa kuntosalilla käyntiä parin viikon jälkeen. Ellet ole aloittanut kuntosalilla käyntiä niin et varmaan aloita sitä tällä hetkellä kunnolla tai kokeile käydä kuntosalilla rauhallisempana aikana esimerkiksi toukokuussa tai kesäkuussa. Tällöin kuntosaleilla on muutenkin vähemmän ruuhkaista.

Maanantaina rintatreeni ja tiistaina olkapäätreeni

Treeniviikko alkoi normaaliin tapaan maanantaina rintatreenillä ja pienen pohdinnan jälkeen päädyin tekemään tiistaina olkapäätreenin. Molemmat treenit menivät sinällään aika perus asioilla tai niillä asioilla joita olen nyt viime aikoina käyttänyt. Ei siis mitään ihmeellistä sen osalta. Mahdollisimman paljon vain toistoja joko pitkillä sarjoilla tai monilla sarjamäärillä tai molemmilla. Suhteellisen vähän liikkeitä ja enemmän sarjoja. Painot ovat liikkeestä riippuen olleet joko suuremmat tai pienemmät. Joitakin liikkeitä tykkään tehdä suuremmilla painoilla ja joitakin pienemmillä. 

Tiistaina olkapäätreenissä tuli tehtyä pitkästä aikaa pystypunnerruksessa käsipainoilla tiputussarja. Aluksi tein lämmittelyä 25kg painoilla minkä jälkeen tein tiputuksen 45kg, 40kg, 35kg, 30kg ja 25g painoilla. Suurimmaksi osaksi toistot tippuivat kahdella toistolla alun 12 toiston sarjasta. Kuitenkin viimeisillä painoilla eli 30kg ja 25kg toistomäärät alkoivat hieman nousemaan. Tämän tiputussarjan jälkeen tein käytännössä kaikilla painoilla tämän jälkeen suoria sarjoja toistomäärien liikkuessa siinä kuuden - kahdentoista toiston välissä. Teinkin tällä kertaa pystypunnerrusta varmaan joku 35min - 40min eli aika pitkään. Ennen tätä tein normaaliin tapaan kiertäjä lämmittelyä sekä kahta eri takaolkapääliikettä vipunostoilla takaolkapäille.

Pystypunnerrus kokonaisuutena oli näiden parin päivän treenien "erikoisin" ja ihmeellisin juttu. Muutoin treenit menivät aikalailla siis miten ne ovat menneet ja tein asioita joita olen tässä viime kuukausina tehnyt. Myöskään juuri alkanut dietti ei tuntunut painavan missään eikä vaikuttaneen treeneihin. Sitä en tiedä vaikuttiko alkuviikon treeneissä viime viikon "läskiviikko" vai onko jo nuo hiilarit / sokerit / energiat jo kuluneet viikonlopun aikana.

Piti vähentää aamuisin kuntosalilla käymistä, mutta tänäkin keskiviikkoaamuna kuntosalilta vain itseni löysin. Tätä asiaa aloin miettimään jo edellisenä päivänä ja heti tiistai-illan kuntosalitreenin jälkeen aloin miettimään menisinkö aamulla kuntosalille vai en? Valvoisinko hieman pidempään kun voisin nukkua pidempään? Tälläin tulin miettineeksi jo tovin kunnes illalla jostain syystä päätin herätä aamulla kuntosalille. Maanantaiaamun tapaan tänä aamuna tuli

Aamulla tuli sitten mentyä kuntosalille vaikka juuri olin suunnitellut jättäväni aamutreenit väliin tältä vuodelta. Aloin eilen illalla suunnittelemaan kuntosalille menoa aamulla vaikka en oikein tiennyt mitä sinne menisin tekemään. Ihan kuntosalitreeniä / aerobista treeniä tai vatsa- & kylkitreeniä? Mietin erilaisia vaihtoehtoja enkä oikein vielä aamullakaan ollut varma mitä tulen tekemään. Olin kuitenkin päättänyt herätä aamulla kuntosalille, mutta se mitä

Kolmen tunnin spinning maraton on vihdoin takana. Vihdoin siltä kannalta, että olen odottanut pääseväni vetämään kolmen tunnin spinning maratonia todella kauan. Viimeksi spinning maraton kesti kaksi tuntia ja mielestäni se oli liian lyhyt. Tämän kolmen tuntisen jälkeen minulla on nyt takana kolme spinning maratonia joista kaksi suoritin tänä vuonna ja se ensimmäinen on vedetty vuosia sitten. En edes muista vuotta milloin menin ensimmäiseen spinning maratoniin

Kolmas päivä putkeen kuntosalilla ja huomasin tämän asian treenin edetessä sekä varsinkin treenin jälkeen päästessäni kotiin. Olin todella väsynyt ja kropassa tuntui, että oli tullut treenattua. Vaikka nyt kolmantena päivänä oli vuorossa olkapäät sekä hauis niin silti koko kropassa tuntui jo treenin aikana. Ei käytännössä ihme tiistain maastavetojen jälkeen. Tällä kertaa aloitin treenin pystypunnerruksessa käsipainoilla ja halusin yrittää tehdä liikettä

Tänään tuli jatkettua oikeastaan eilistä. Minulla oli suunnitelmissa yrittää tänään nostella maastavedossa isoilla painoilla kun kolmena viime viikkona olen kuitenkin saanut tehtyä 200kg painoilla kahden toiston sarjoja. Tämän pohjalta ajattelin tänään kokeilevani 220kg - 240kg painoilla. Ihan päivän kunnon mukaan. Tietenkin eilinen penkkiennätys yritys epäonnistuminen painoi sinällään hieman takaraivossa etten olisi ihan kunnossa kunnon painojen osalta

Tänään tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa kanapastaa mitä tein eilen. Lauantaina tulin ostaneeksi kanaa sekä pastaa mistä valmistin kanapastan. Tarkoitus oli tehdä ihan pelkistettyä kanapastaa ilman minkäänlaista lisuketta sillä en jaksanut tehdä tällä kertaa lisukkeita. Myöskin tällä tavalla sain karsittua kanapastasta ylimääräiset hiilarit / kalorit vaikka en nyt niitä tule laskeneeksi. Minulla ei ole mitään diettiä meneillään, mutta olen jo pidempään

Mietin torstai-iltana kuntosalitreenin jälkeen mitä tekisin perjantaiaamun kanssa. Menisinkö aamulla kuntosalille tekemään aerobisen treenin vai nukkuisinko hieman pidempään ja jättäisin aamutreenin väliin. Tätä asiaa tuli mietittyä ja päätin asiasta juuri ennen nukkumaan menoa. Muutenkin olin torstaina suhteellisen väsynyt joten menin muutoinkin mahdollisiman aikaisin nukkumaan. Kun menin aikaisin nukkumaan niin ajattelin hieman meneväni sitten aamulla

Aamulla oli vuorossa jälleen maanantain tapaan aerobinen aamutreeni. Tällä kertaa tein intervallitreenin crosstrainerillä. Muutoin intervallitreeni oli sama kuin maanantaiaamuna kuntopyörällä. Ohjelma oli samanlainen eli valitsin crosstraineristä intervalliohjelman minkä suoritin 30 minuutin pituisena. Vedin omaan normaaliin tyyliini raskaammalla olevat vastukset kovempaa ja kevyemmän vastuksen hiljempaa. Tämän aamuinen oli ensimmäinen treeni crosstrainerillä

Kävellessäni aamulla autolle niin huomasin kuinka jotkut pitivät aamulla autoa johdon päässä. Pihalla lämpötilan ollessa päälle kuusi astetta plussan puolella ihmettelin asiaa. Miksi pitää lämmityspiuhaa autossa kun ei ole edes pakkasta? En tiedä eikä kiinnosta, mutta silti vain ihmettelen. Itse olen pitänyt jotain kahdeksan - kymmenen asteen pakkasta jonkin asteisena rajana eli en oikeastaan alle kymmenen asteen laita piuhaa kiinni autoon. Maanantaiaamuna oli

En taas tiedä mistä keksin mennä eilen maanantaiaamuna kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Nyt olin kuitenkin päättänyt etten menisi tekemään kuntosalitreeniä vaan vuorossa olisi aerobinen treeni. Ajattelin aluksi, että voisin tehdä jonkin aerobisen treenin mahdollisesti kahvakuulalla / stepperillä. Tämä suunnitelma kuitenkin kuivui kasaan kun en jaksanut alkaa keksimään / kehittämään itse treeniä. Mitä tekisin ja miten tekisin? Tämän johdosta päätin tehdä