Paluu normaalimpaan treeniin supersarjojen jälkeen

16.11.2016 - 12:06

Tänään tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa kanapastaa mitä tein eilen. Lauantaina tulin ostaneeksi kanaa sekä pastaa mistä valmistin kanapastan. Tarkoitus oli tehdä ihan pelkistettyä kanapastaa ilman minkäänlaista lisuketta sillä en jaksanut tehdä tällä kertaa lisukkeita. Myöskin tällä tavalla sain karsittua kanapastasta ylimääräiset hiilarit / kalorit vaikka en nyt niitä tule laskeneeksi. Minulla ei ole mitään diettiä meneillään, mutta olen jo pidempään yrittänyt pitää päivän ruoka-annokset pieninä sekä suhteellisen terveellisinä.

Kanapasta oli helppo ja nopea tehdä ihan samalla tavalla kuin kana ja riisi. Olen nyt viime aikoina kanan ja riisin kanssa sekoittanut yhteen raejuuston sekä oliiviöljyn mikä on tehnyt annoksesta hyvän sekoituksen. Myöskin raejuusto sekä oliiviöljy ovat tehneet annoksesta kosteamman kuin se oli normaalisti. Tänään ainoa huono puoli tuossa kanapastassa mitä olin tehnyt ja mitä tänään söin lounaaksi oli se, että ateria oli sinällään kuivahko. Kastelin kanapastan oliiviöljyllä, mutta tämä ei oikein riittänyt vaan annos olisi tarvinnut jonkin lisukkeen.

Tein samalla kertaa kolme annosta eli kolmelle päivälle kanapasta annoksen. Näin yhden aterian jälkeen en ole muuttamassa mitään tällä kertaa vaan mahdolliset lisukkeet tehdään toisella kertaa. Kun kolmelle päivälle on nyt luvassa kanapastaa niin kahdelle muulle päivälle on luvassa kanaa ja riisiä. Tällöin tulen jatkamaan raejuusto oliiviöljy linjaa.

[[{"fid":"524","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"}}]]

Treeniviikko alkoi tällä kertaa rinta- & ojentatreenillä

Tällä viikolla tuli aloitettua treeniviikko "poikkeuksellisesti" rinta- & ojentatreenillä. Näin siksi, että tällä viikolla on luvassa kolmen päivän treeniputki maanantaista keskiviikkoon. Katsoin parhaimmaksi tavaksi muuttaa treenejä siitä järjestyksestä millä niitä olen nyt tehnyt. Ajattelin olevan parempi aloittaa treeniviikko rinta- & ojentatreenillä kun tehdä rintatreeni keskiviikkona. Näin siksi, että tällä viikolla oli tarkoitus treenata isommilla painoilla ja palata "normaaliin" treenitapaan.

Näin ollen oliko nyt parin kuukauden supersarjoilla tehdyt treenit päättyivät kun tyyli muuttuu normaaliin. Näin ainakin hetkellisesti taas jolloin treeneihin saa vaihtelevaisuutta. Vaikka supersarjoilla onkin kiva treenata niin välillä on mukava tehdä jotain normaalia. Pelkillä erikoistekniikoillakin treenaaminen menettää nopeasti tarkoituksen ja mielenkiinnon kun niillä treenaa liikaa. Siksi tällä viikolla onkin tarkoitus tehdä suuremmilla painoilla liikkeet ja normaalilla tyylillä. Poikkeuksena tulee olemaan ojentaja- sekä hauistreeni missä tulee käytettyä erikoistekniikoita. Muissa lihasryhmissä kuten rinta, selkä ja olkapäät tulee tehtyä normaalilla tyylillä ja isoilla painoilla.

Tänään tuli kuitenkin vedettyä homma hieman yli tai oikeastaan luulin vain liikoja itsesetäni. Ajattelin jaksavani tehdä penkkiä kunnon painoilla, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Kunnon painoilla tarkoitan tässä tapauksessa ennätyspainoja joita tulin koittaneeksi. En tiedä edes mistä sain päähäni kokeilla tänään ennätyspainoja kun olen varmaan viimeksi tehnyt suurilla painoilla penkkiä kesällä. Kun ei treenaa hetkeen isoilla painoilla liikkeitä niin kyllä ne maksimipainotkin alkavat tippua. Muutoin penkki meni tänään hyvin eikä tuo epäonnistunut ennätys yritys muutoinkaan haitannut mitään. Ehkä siinä olisi saanut hieman pienemmillä painoilla taottuna kunnon pienen sarjan.

Tänään treeni sisälsi kolme plus kolme liikettä. Penkissä meni tänään meni eniten aikaa ja siinä tuli tehtyä todella monta sarjaa isoilla painoilla. Tämän jälkeen oikeastaan vinopenkissälaitteella meni hieman enemmän aikaa kuin muissa liikkeissä kun tässä tuli käytettyä monia eri painoja. Ojentajaliikkeet menivät suhteellisen nopeasti kun käytännössä yhden lämmittelyn jälkeen seuraavat sarjat menivät samoilla painoilla. Ojentajien puolella ensimmäinen liike oli kestoltaan pisin kun siinä tuli tehtyä korotussarjoja kolme kappaletta.

Mielestäni kolme plus kolme liikettä oli tänään sopiva määrä. Käytetyt painot olivat liikkeissä suurempia kuin viime aikoina supersarjoissa käytetyt painot sekä treenin alussa penkkiä tuli tehtyä todella paljon minkä jälkeen ainakin rinnan tekeminen alkoi jo painaa. Samalla myöskin kello meni kokoajan eteenpäin eli neljä plus neljä liikettä olisi jo ajallisesti tehnyt treenistä pitkän. Nytkkin treenin kesto oli kuudella liikkeellä yhteensä noin 75 minuuttia eli tunti ja vartti. Muutoin tulin ihmetelleeksi tänään sitä, että vaikka kyseessä oli maanantaina niin kuntosalilla oli väkeä yllättävän vähän siihen aikaan kun pääsin kuntosalille. Yleensä maanantaisin tuohon aikaan on ollut vielä paljon väkeä, mutta tänään jostain syystä ei ollut. Alkaako jo joulun aika näkyä?

Rinta- & ojentatreeni

  • Penkki
  • 3x Tuettu ojentajapunnerrus korotussarja
  • Vinopenkkilaite
  • Ojentajapunnerrus seisten pään yli 3x10
  • Kick-back taljassa 3x10
  • Peck-deck 3x10 5 sekunnin pidot 

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Joulukuussa tuli tehtyä ensimmäiset ja samalla vuoden viimeiset voimapenkki treenit Sastamalan Kerhisgymillä

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.