Viikon kevyimmän treenin jälkeen tuli pahin väsyminen

10.10.2018 - 00:32

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä ja olkapäitä niin treeni saa olla todella intensiivinen tai muutoin raskas että treeni ottaisi niin koville mitä se torstaina otti.

Kroppa keski kolme päivää putkeen kovia nostoja maastavedossa, penkissä sekä kyykyssä mutta ei sitten torstain kevyessä käsi & olkapäätreenissä. Tämän jälkeen myöskin perjantaina tehty jalkatreeni tuli hieman liian aikaisin sillä kyykkääminen oli todella raskasta. Tietenkin viime viikolla tuli tehtyä penkkiä, maastavetoa ja kyykkyä kakkosilla alkavilla lukemilla ja lähes muutoinkin itselleni suhteellisen maksimaalisella tasolla niin kroppa vaatii vain jossain vaiheessa lepoa.

Yleensä viikon toinen jalkatreeni tulee tehtyä lauantaina jolloin jalkatreenien väliin tulee kaksi täyttä päivää väliä mutta viime viikolla jouduin aikaistaan viikon toisen jalkatreenin perjantaille ja tämä näkyi. Aluksi kaikki tuntui menevän hyvin sillä en tuntenut kipuja ja tekeminen oli aluksi muutoinkin helpompaa. Kuitenkin kun mitä pidemmälle menin niin sitä raskaammalle tekeminen alkoi tuntumaan. Kaikki tuntui hyvälle kropassa mutta jostain syystä tehot vain puuttuivat tekemisestä. Sain tehtyä 210kg painoilla kyykkyä kaksi toistoa sekä yhden toiston joihin olin todella pettynyt. Lähdin hakemaan sellaisia vähintään viiden toiston sarjoja mutta tulos tällä kertaa ei vastannut suunnitelmia.

Mielestäni on vaikeaa olla vain tekemättä peräjälkeen hyviä treenejä kun tuntuu kulkevan. Tämän johdosta väsymys tulee enemmänkin yllättäen sitten kun se on tullakseen ja tässä tapauksessa se tuli viikon kevyimmän treenin jälkeen. Tietenkin mitä voisi odottaa kolmen lähes ennätyspainoilla tekemisen jälkeen? Olen kuitenkin sitä mieltä, että kun tuntuu sujuvan niin silloin kannattaa tehdä eikä lähteä alkaa säästeleen loppuviikon treenejä varten. Oli kyseessä sitten miten paljon treenejä tahansa niin mielestäni on järkevää tehdä treeni niin hyvin vain kun näyttää menevän ja myöhemmin katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Enemmin treenaan pari loistavaa treeniä kolmen huonon treenin kanssa kuin neljä tai viisi tasapaksua treeniä.

Säästely ei takaa sitä, että jaksaisit loppuviikosta paremmin. Säästelyn seurauksena saatat menettää loistavia tuloksia tai kokonaisia treenejä. Säästelyä kannattaa harrastaa vain silloin kun tuntee että kaikki ei ole ihan 100% kunnossa, tiedät tekeväsi jotain ihmeellisiä treenejä tulevaisuudessa tai tulet tekemään jotain ei harjoitteluun liittyvää. Tällöin kyllä kannattaa hieman miettiä onko koko treenaaminen tällöin edes ajankohtaista.

Kävin tänään aamulla kuntosalilla tekemässä aerobisen aamutreenin. Aamutreeni sisälsi kuntopyörä, vatsoja sekä leuanvetoja. Kuntopöyrällä poljin yhteensä 30min alku- sekä loppulämmittelyn ja vatsat se leuanvedot tein supersarjana peräkkäin. Kuntopyörään laitoin 30min intervalliohjelman ilman mitään erillisiä alku- / loppulämmittelyitä. Alkulämmittelyä tein joku 4 - 5 minuuttia ja loppulämmittelyä noin neljä minuuttia. Näin ollen itse intervalliin jäi aikaa

Periaatteessa pidän tuplatreeneistä taukoa, mutta periaatteessa en. Pidän tupla kuntosalitreeneistä tämän viikon taukoa, mutta tuplatreeneistä sinällään en, koska saatan tehdä kuntosalitreenin lisäksi arobisen treenin. Tänään se tarkoitti aamulla aamulenkkiä ja illalla kuntosalitreeniä. Olin ajatellut aluksi tekeväni kuntosalitreenit aamulla aerobisena, mutta vaihdoinkin kuntosalille menon iltaan ja mahdollisen juoksun aamuun. Tämä ei tosin tarkoita siä, että

Kolmas viikko päätökseen tuplatreenien osalta. Kolme viikkoa on tarjonnut yhteensä 23 kuntosalitreeniä. Lukema olisi 24 ellei ensimmäisen viikon tiistai olisi ollut pyhä. Tämä on jonkinlainen ennätystä vaikka en siltä kannalta asiaa katsokkaan. Ensi viikolla onkin vuorossa väliviikko tuplatreeneistä joka tulee sopivaan tarpeeseen. Olen alkanut pikkuhiljaa huomaamaan eräänlaista väsymystä molemmissa treeneissä sekä aamutreeneissä että iltatreeneissä. Alkuviikon

Päivän suunnitelma oli tehdä selkätreenit siten, että aamulla keskityin enemmän vaakasuunnan liikkeiseen ja illalla pystysuunnan liikkeitä. Tämän lisäksi aamulla oli tarkoitus tehdä suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoja ja illalla pidempiä sarjoja tai erikoisssarjoja. Mitään liikekohtaisia suunnitelmia en tennyt vaan päätin tehdyt liikkeet kuntosalilla liike kerrallaan. Joitakin suunnitelmia liikkeiden varalle oli mutta päätin tehtävän liikkeen vasta

Ihmeellistä miten jaksan treenata aamulla vaikka edellisenä päivänä on takana kovat treenit. Ennen kuin aloitin aamukuntosalitreenit niin mietin miten edes jaksan treenata aamulla, mutta tällä hetkellä ihmettelen miten jaksan näin loistavia aamutreenejä. Vielä kun päivään tulee kaksi treeni enkä pelkästään käy vain aamuisin treenaamassa niin päivään tulee kaksi kuntosalitreeniä ja homma alkaa taas alusta aamulla. Tietenkin keskiviikko on tästä poikkeus jolloin

Minun oli alunperin tarkoitus käydä juoksemassa viikonloppuna jopa hallissa, mutta loppujenlopuksi en sitten mennytkään pihalle tai halliin juoksemaan. Lauantain vietin ihan lepopäivänä ja sunnuntaina olisin sitten mennyt juoksemaan, mutta päivän rytmi ja aikataulut eivät vain sopineet yhteen. Olisihan siinä ollut kyllä aikaa mennä ainakin pihalle juoksemaan, mutta päätin olla menemättä. Hyvä ainakin tulevan viikon treenejä ajatellen, että pidin koko

Maanantaina kun tein ojentajien sijasta olkapäätreenin niin tänään oli pitkästä aikaa vuorossa käsitreeni. Viimeisestä ojentaja- & hauistreenistä on aikaa varmaankin pari vuotta jos oikein muistan. Juuri tuolloin tein muutoksen vaihtaa olkpäiden ja ojentajien paikkaa mikä tarkoitti käsitreenin jäävän pois. Tässä vaihdoksessa hain tosiaan enemmän sitä, että sain käsitreenin takaisin treeniohjelmaan. Lähinnä juuri sen takia, että nyt voi tehdä hienoja sekä

Eilen aloitin juoksukauden käymällä noin 5.6km lenkin ulkona. Pohdin pitkään missä olisin juossut eilen. Ulkona vai hallissa? En ollut vielä hakenut juoksukorttiin kertoja joten niitä olisi pitänyt ottaa samalla kuin olisin mennyt halliin juoksemaan. Pihalle kiinnosti mennä juoksemaan lämpilön vuoksi, mutta teiden kunto mietitytti. Tällä hetkellä kun pyörä / kävelytiet ovat liukkaita sekä sohjoisia riippuen lämpötilasta. Juuri nämä kelit ovat niitä juoksukelejä

Tänään vuorossa oli ensimmiäinen tupla jalkatreeni kun viime viikolla oli pyhä jolloin en viitsinut tehdä tuplaa. Toisin sanoen en jaksanut herätä aamulla herätyskelloon ja muutenkin aamutreeni olisi ollut "vasta" kello 9. Eilen kyllä mietin enemmänkin sellaista vaihtoehtoa, että olisin tehnyt tänään jalkatreenin yhtenä treeniä. Sitä olisinko tehnyt treenin aamulla aamutreeninä vai illalla ihan normaalia en ehtinyt miettimään, koska halusin kuitenkin pohjalle

Tein tälle viikkoa treenipäivissä pienen vaihdon vaihtamalla ojentatreenin sekä olkapäätreenin paikkoja keskenään. Tämän vaihdoin tarkoituksena oli saada ojentajatreeni hauiksen kanssa samaan treeniin. Mietin myöskin muitakin vaihtoehtoja, mutta niitä ei oikein ollut. Halusin selän pitää omana itsenään kuten jalat ja myöskään viides treenipäivä viikkoon ei kiinnostanut joten vaihtoehdot olivat minimissään. Taisin tehdä viimeksi vaihdoin juuri toisin päin eli