Vapun jälkeen keskiviikkona vilkas päivä salilla mutta loppuviikosta taas rauhallista

05.05.2018 - 15:48

Keskiviikko oli sinällään "ihmeellinen" päivä kuntosalilla kun väkeä tuntui olevan ihan kamalasti. En nyt tiedä oliko väkeä normaalia enempää siinä mielessä kuin normaalisti tuohon aikaan vai tuntuiko vain paluu arkeen. Maanantaina ja tiistaina kun kuntosali on käytännössä todella tyhjä niin parin tuollaisen päivän jälkeen aloin hieman tottua sinällään tyhjään kuntosaliin. Tässä tapauksessa tottumus tarkoittaa sitä ettei kuntosalilla ole oikeasti väkeä mutta ei tottumusta treenata tyhjällä kuntosalilla. Olen vuosien saatossa kyllä treenannut ihan tyhjällä kuntosalilla alkuaikoinani kesäaikaisin mutta tuolloin se oli mielestäni eri asia kuin nykyään. Ongelma on vain se, että olen tottunut treenaamaan kun kuntosalilla on ihmisiä ja olen tottunut saamaan itsestäni enemmän irti kun kuntosalilla on väkeä. 

Toisaalta ei niinkään väen oikea määräisyys vaan enemmänkin se, että salilla näkee tuttuja naamoja. Kun salilla on liikaa väkeä niin en tykkää siitä sillä laitteet ja painot ovat käytössä jolloin voi joutua odottelemaan. Sopiva määrä väkeä mitä en nyt osaa sanoa mikä on "oikea" tai sopiva määrä väkeä ei niinkään yksinään välttämättä auta motivaatiota vaan se tarvii enemmänkin "tutun" ympäristö eli vähemmän tuntemattomampia ihmisiä. Kyllä siis sali voi olla tyhjempikin kunhan paikalla on vain edes muutama tutumpi ihminen paikalla jotta saa tarvittaessa spottausta tai muuten motivaatiota mitä tunnun vain saavana enemmän tuttujen naamojen ympärillä.

Keskiviikon jälkeen torstai sekä perjantai oli aikalailla normaalia mitä on ollut jo pidempään. Varsinkin siinä hieman ennen tuntia kuin kuntosali menee kiinni niin kuntosalilla alkaa olemaan todella hiljaista. Vielä pari tuntia ennen kuntosalin menemistä kiinni niin salilla on ihan sopivan määrän väkeä ja perjantaisin vielä vähemmän. Toista oli tammikuussa ja helmikuussa jolloin joka päivä tuntui olevan väkeä oli kello mitä tahansa mutta varmaankin tuossa maaliskuussa alkoi tapahtumaan muutosta mikä viimeistään huhtikuussa muuttui nykyiseen.

Maalis - huhtikuun vaihteessa kun vain nämä uuden vuoden lupaukset ja muutoinkin vuoden vaihteessa alkavat treenaajat lopettavat kuntosalilla käynnin syystä tai toisesta. Yksi syy voi olla tietenkin paremmat ilmat ja sitä kautta ulkona liikkuminen mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole kyllä ihan vielä niin lämmin että voi alkaa kunnolla tekemään kesällä urheiltavia asioita. Luulen kuitenkin että ihmiset vain kyllästyvät tai menettävät motivaation kuntosalilla käymiseen sillä en usko siihen, että ei ole vain aikaa.

Tiedän kyllä ihan kokemuksesta että ainakin motivaatio kuntosalilla käyntiin voi kyllä loppua tai heikentyä. Näin on käynyt minulle aikoinaan mutta siitä huolimatta vain kävin kuntosalilta. Tähän motivaatio ongelmaan on ratkaisuna se, että tekee erilaisia treenejä ja vaihtelee treenejä tarpeeksi usein jotta ei ala hakata samaa ja samaa päivästä ja viikosta toiseen. Tähän samanlaiseen tekemiseen menee kyllä motivaatio. Välillä kannattaa treenata voimaa ja välillä aerobisempaa tai kropan kiristämiseen liittyvää niin tällä tavalla treeneihin saa paljon erilaisuutta. Myöskin liikkeitä ja toistomääriä vaihtamalla saa paljon aikaan ja tämä liittyy myöskin voimaan ja aerobisempaan treenaamiseen.

Suurin ongelma motivaation loppumiseen voi olla kehitys. Kehitystä on välillä todella vaikea havaita ja välillä kehitys voi rullata paikoillaan ihan sen takia kun treeneihin ei saa erilaisuutta eli tekee liikaa samaa. Myöskin kehitys kuntosalilla on yleisesti todella hidasta. Alkuun kehitys voi olla nopeaa mutta tietyn ajan jälkeen kehitys alkaa hidastumaan tai voi jopa tietyllä tapaa jämähtää paikoilleen minkä johdosta treeneihin pitää löytää erilaisuutta. Mielestäni yksi ongelmista kuntosalilla onkin se, että sitä samaa tehdään treenistä toiseen todella pitkään. Esimerkiksi salilla näkee ihmisiä jotka tekevät sitä samaa aina tai lähes aina tai sitten se vain tuntuu sille.

Torstaina oli vuorossa tupla treenit ja samalla tämä oli viikon toinen päivä kun tein kaksi treeniä päivään ja viikon ainoa päivä kun tein tupla treenit kuntosalin puolella. Maanantain kävin polkemassa aamulla puolen tunnin intervallin kuntopyörällä minkä jälkeen tein vatsalihaksille hieman treeniä. Nyt torstaina oli vuorossa kuntosalitreenien osalta kaksi osainen treeni. Tämä oli nyt samalla ensimmäinen aamutreeni kuntosalien osalta jolloin en ottanut

Tiistaina alkuperäinen tarkoitus oli mennä tiistai-iltana Salmisaareen tekemään laitepainotteinen selkätreeni, mutta maanantai-iltana muistinkin nuorten MM-finaalin. Nuorten MM-finaali kun olisi alkanut juuri niihin aikoihin kun alkuperäinen treeniaika oli sovittuna. Ei siinä mitään muuta kuin viestiä salikaverille ja sovittiin uusi aika treenille. Päädyin sitten kuntosalille kello 16 aikoihin eli heti töistä päästyäni menin kuntosalile. Minulla on nyt ollut

Päätin sunnuntai-iltana mennä maananataiaamuna kuntosalille joten laitoin herätyksen aikaisemmin. Yritin hieman miettiä mitä tekisin yleisesti huomenna ja miten viikko lähtisi muutenkin menemään lihasryhmiä ajatellen. Viimeaikoina kun olen nyt rikkonut enemmän normaalia rytmiä ja tehnyt päiviä enemmän sekaisin kuten myöskin lihasryhmiä. Tämä on onnistunut parhaiten siten, että olen mennyt vain kuntosalille ja päättänyt siellä mitä teen. Näin kävi käytännössä

Tänään suunnitellin viimein käyväni hieman kiertelemässä alennusmyynneissä sekä samalla kun olin menossa keskustaan niin ajattelin poiketa samalla Kampissa treenaamassa. Ajattelin säästäväni aikaa tuolla, että kävisin keskustassa treenaamassa samalla kun siellä olin. En kyllä edes tiedä olisinko mennyt tänään muutoin edes treenaamaan ellen olisi suunnitellut meneväni keskustaan. Voi olla, että olisin pitänyt tänään toisen välipäivän putkeen ellen olisi lähtenyt

Vuoden treenit tuli aloitettua heti ensimmäisenä päivänä vaikka tämä tiesi viidettä päivää putkeen. Tämän päiväinen oli kyllä yhteenaikaan suunnitellumpi treenipäivä kuin eilinen. Eilen meniessäni kuntosalille aloin kyllä suunnittelemaan tälle päivää välipäivää, mutta toisin kävi. Ehkä tämän päivän kuntosalille menoon vaikutti enemmän se, että olin tänään menossa keskustaan katsomaan Creed elokuvaa Tennispalatsiin. Ei tuo elokuviin meno tietenkään

Torstaina tuli sitten mentyä tekemään vuoden viimeinen treeni. Välillä mietin torstaina kuntosalille menemistä ja välillä mietin välipäivän pitämistä. Tämä oli kuitenkin nyt neljäs päivä putkeen vaikka viime viikolla tuli tehtyä kuuden päivän putki. Toisaalta maanantaina sekä tiistaina tuli tehtyä tuplatreenit joten periaatteessa treeni oli kuudes putkeen neljän päivän sisällä. Erona tämän viikkoisella ja viime viikkoisella oli myöskin se, että pidin lomaviikon

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi. Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt

Joulun viimeinen treeni takana samoin kuin viimeinen treeni Vammalassa ollessani. Tulin Vammalaan jouluviikon ajaksi viime viikon torstaina ja lähden nyt sunnuntaina takaisin. Tänä aikana tulin käyneeksi jokaisena päivänä kuntosalilla paitsi jouluaattona kun en laske tähän tulo- ja menopäiviä mukaan. Tulopäivänä olisin muutoin käynyt kuntosalilla, mutta tällöin kävin katsomassa uuden Star Wars elokuvan elokuvissa. Yhdeksästä täydestä päivästä kuntosalilla kävin