Uusi pysäytyskyykky ennätys ketjuilla

22.09.2024 - 13:14

Kesäloman jälkeen treeneissä olen priorisoinut penkin ja laittanut jopa tälle vuodelle tavoitteita. Kuitenkin nyt tuntuu sille että kyykky on se mikä on viime aikoina sujunut paremmin. Voi myös olla että kun priorisoin ja keskityn penkkiin niin tuntuu vain sille että kyykky nyt sujuu paremmin kun siihen minulla ei ole ollut tavoitteita. Kuitenkin nyt kyykyssä minulla on paukkunut erilaiset ennätykset kun penkissä en ole päässyt ihan vielä niihin tuloksiin kuin olisin halunnut. 

Täytyy kuitenkin muistaa se että penkki on minulle vahvempi liike kuin kyykky ja tulokset penkissä ovat kovempia kuin kyykyssä. Minun kaikkien aikojen kovin penkki tulos on 235kg mikä on vain 20kg vähemmän kuin kyykyn 255kg ennätys. En ole kyykyssä nyt vielä rikkonut tuota 255kg ennätystä kun olen keskittynyt pysäytyskyykkyyn mutta juurikin tuon takia olen nyt saanutkin tehtyä juuri pysäytyskyykyssä erilaisia ennätyksiä.

Miksi sitten olen siirtynyt pysäytyskyykkyyn? Tähän on olemassa muutama syy. Kyykky on heikoin liikkeeni penkistä, maastavedosta ja kyykystä. Olen tehnyt jo vuosia penkkiä pelkällä pysäytystekniikalla niin olen nyt viimein ajatellut että pysäytystekniikka olisi avain myös kyykyn onnistumiselle. Kyykyssä minun pahin ongelmani on päästä ja mennä tarpeeksi alas ja kun teen kyykyn pysäytyksellä niin silloin menen ainakin alemmaksi enkä jää niin helposti ylös. Myöskin painot pysyvät tuloksiini nähden treeneissä helpommin "maltillisina" enkä lähde tekemään ylisuurilla painoilla milloin esimerkiksi syvyys kärsii.

Pysäytystekniikka tekee kyykystä raskaampaa mutta samalla se on vain auttanut minua ja kehittänyt kyykkyäni todella paljon suhteellisen lyhyessä ajassa. Olen kyllä tehnyt pysäytyskyykkyä aikaisemminkin mutta usein "vain" lämmittelyissä minkä jälkeen siirtynyt normaaliin kyykkyyn suuremmissa painoissa. Kuitenkin nyt viime aikoina olen tehnyt vain pysäytyskyykkyä vaikka välillä pysäytys onkin näyttänyt ettei sitä melkein olisi. Tämä johtuu vain siitä että en ole sitten vain uskaltanut niissä painoissa pitää pysäytystä pidempään.

Pysäytyskyykyn lisäksi olen nyt kesästä alkaen alkanut tekemään myöskin vyötöntä kyykkyä ja sitäkin pysäytystekniikalla. Nyt puolitoista viikkoa sitten sain tehtyä uuden ennätyksen vyöttömässä pysäytyskyykyssä 210kg kun edellinen ennätys oli 200kg. Samalla olen nyt vaihtanut kaikki kyykky treenit niin että aloitan tekemään kyykkyä vyöttömällä kyykyllä minkä jälkeen siirryn käyttämään vyötä. Välillä olen sitten kokeillut kuinka paljon saisin vyöttömällä kyykyllä tehtyä mutta yleensä siirryn vyön käyttöön 160kg tai viimeistään 180kg jälkeen.

Olen huomannut että kun teen vyötöntä kyykkyä niin vielä 180kg tuntuu suhteellisen helpolle mutta kun teen vyötöntä kyykkyä pysäytyksellä 200kg painoilla niin siinä kohtaan paketti alkaa hajoamaan helpommin. Kun teen vyötöntä kyykkyä pysäytyksellä 200kg painoilla niin alhaalla ollessa kun teen pysäytyksen niin tunnen sen että rinta alkaa menemään eteenpäin että paketti alkaa hajoamaan. Kun teen saman vyön kanssa niin tätä ei tapahdu vaan vyö auttaa minua pitämään paketin kasassa. Tämän takia voin tehdä sarjoja 200kg painoilla vyön kanssa pysäytyksellä mutta en oikein ilman vyötä juurikin sen takia että paketti alkaa hajoamaan jo ensimmäisessä toistossa.

Minulle on nyt Instagramissa alkanut tulemaan ainakin enemmän videoita ja kuvia miten liikkeitä ei kannata tehdä vaan miten liike pitäisi tehdä. En ole nyt varma onko tämä jokin uusi trendi vai onko niitä alkanut nyt vain tulemaan silmille enemmän? Ennen Youtubessa tuli jo vastaan videoita joissa mainittiin liikkeitä mitä ei kannata tehdä. Nämä menevät nyt hieman samaan kategoriaan minun mielestäni ja tämä kategoria on turhuus. Näin siis yleisellä tasolla sillä

Jalkatreenin voi tehdä monella eri tavalla eikä siihen ole yhtä tiettyä tai oikeaa tapaa. Jalkatreeniin vaikuttaa oikeasti niin monia asia ja vielä suuremmin oikeastaan kuin mihinkään muuhun lihasryhmään. Ensinnäkin se vaikuttavin tekijä eli mitä jalkalaitteita löytyy kuntosalilta? Jos kuntosalilta ei löydy jalkatreeniin soveltua laitteita niin silloin pitääkin tehdä jalkatreenit tankoja ja käsipainoja käyttäen jolloin löytyviä laitteita voi käyttää apuna

Treenin onnistumiseen vaikuttaa moni muuttuva tekijä mitä ei voi aina ottaa huomioon. Nämä asiat vaikuttaa myöskin yksittäisiin nostoihin sekä sarjoihin mutta mielestäni yksittäisiin nostoihin ja sarjoihin on helpompi valmistautua. Se treenaatko aamulla, päivällä, iltapäivällä tai illalla ei ole niinkään merkittävä tekijä sillä ennen treeni ehtii tapahtua monia asioita. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen ja näin ollen et voi mitenkään valmistautua kaikkeen

Periaatteessa voisin sanoa, että kun olen kuunnellut Kenny Loggins - Danger Zone biisiä Top Gun elokuvan soundtrackiltä treeniä tehdessä niin sarjat ovat menneet hyvin. Käytännössä asia ei ole ihan näin, että yksi biisi voi tehdä ihmeitä vai voiko oikeasti? Tuossa pari viikkoa sitten sain tehtyä penkkiä 210kg painoilla muutamia toistoja, tällä viikolla sain tehtyä penkissä 200kg painoilla 5, 7 ja 5 toiston sarjat sekä vielä nyt kyykyssä 170kg painoilla viiden

Dieetti lähti päälle heti keskiviikkona kun palasin niin sanotusti "arkeen". Keskiviikkona palasin kotiin Vammalan reissulta ja heti lähti dieetti päälle ja illalla olin salilla tekemässä ihan normaalin selkätreenin. Päivä meni käytännössä matkustamisessa sekä muutamien asioiden hoitamisella mutta tuo ei niinkään näkynyt illalla treenissä. Yleensä matkustuspäivät ovat treenien kannalta huonoja treenipäiviä sillä matkustus vie vain voimia vaikka se yleensä onkin

Pääsin pitkästä aikaa tekemään hack-kyykkyä enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen viimeksi tehnyt hack-kyykkyä heinä-elokuun vaihteessa minkä vuoksi en tiennyt miten se tulee menemään. Viime vuosien aikana olen käytännössä joutunut aloittamaan hack-kyykyn aina "alusta" kun ole sitä päässyt aina tekemään. Vähän niinkuin mikä tahansa liike jota ei tee useasti tai muuten pitkään aikaan. Tekniikka ja tuntuma liikkeeseen on tällöin aina hieman hakemista tai uutta

Tuli tehtyä torstaina todella loistava käsitreeni siinä mielessä kuinka hyvin perille se meni. Itse treeni ei ollut mitenkään erikoinen sillä treeni sisälsi pelkkiä suoria sarjoja. Treeni ei sisältänyt erikoistekniikoita kuten ei myöskään pitkiä sarjoja joita käyttämällä olen yleensä hyvät käsitreenit treenannut. Itse olen vain todennut sen, että erikoistekniikot kuten supersarjat, triplasarjat tai giant-sarjat yhdessä tai muutoin vain pitkien sarjojen kanssa

Olen huomannut sen jalkatreeniä tehdessä, että hyvä alkulämmittely tuo parempia tuloksia. Se mitä hyvä alkulämmittely tarkoittaa kennelle onkin sitten toinen asia mikä pitää vain oppia. Täytyy itse kyllä sanoa, että ihan aina en jaksa lämmitellä yhtä hyvin kuin toisinaan ja kyllä tämän ainakin hieman näkee tuloksissa. Tietenkin kaikki on kiinni loppujenlopuksi onko hyvä päivä vai ei, mutta lämmittely ei ainakaan heikennä tuloksia paitsi tekemällä liian raskaan

Minun tämän hetkisessä treenityylissä on pienen pieni "ongelma" mikä kannattaa ottaa huomioon jos treenaa samalla tavalla kuin eli aivan fiilikseen mukaan ilman minkäänlaista treeniohjelmaa. Minulla ei ole siis tällä hetkellä minkäänlaista treeniohjelmaa liikkeiden, toistojen kuin sarjojen suhteen. Näin ollen liikkeet, toistomäärät kuin sarjojen määrät vaihtelevat käytännössä koko ajan jopa treenin sisällä. Liikkeiden painot menevät ihan päivän kunnon mukaan

Tällä viikolla tuli huomattua treenien osalta se, että kaikki on suhteellista, tee silloin kun kulkee ja treenien odotus arvot ovat nousseet. Näillä kaikilla asioilla on tällä hetkellä yhteinen tekijä mikä on "voimatreenaaminen" eli powerlifting. Viime viikon lauantaina kyykkäsin ensimmäistä kertaa 200kg ja sain 180kg painoilla kolmen toiston sarjan kun taas keskiviikkona sain vain 160kg painoilla kolmen toiston ja parin toiston setit. Tuon 160kg räpellyksen