Tuli pidettyä pienoinen tankkauspäivä vaikka periaatteessa dieetin piti loppua viikon päästä

15.07.2017 - 09:07

Täytyy sanoa / todeta, että en huomaa itse dieettini kulussa mitään muutoksia. Kävin jostain syystä aamulla vaa'alla mikä näytti 102.4kg eli tuon puolesta mitään ei olisi edes tapahtunut näiden kolmen viikon aikana kun olen pitänyt dieettiä päällä. Tietenkin eilen tuli hieman pidettyä tankkauspäivä mikä vaikuttaa vaa'an lukemiin mutta suuruudesta en tiedä. Perjantaista tuli hieman tankkauspäivä lopulta kun lounaaksi tuli käytyä Classic Pizassa syömässä ja illalla eksyin sitten vielä Street Gastroon vaikka olin ostanut päivällä iltaa varten ihan kalaa. Näin ollen kalan syönti siirtyi lauantaille.

Perjantain ainoa suunniteltu "cheat-meal" oli lounaaksi syöty pizza mitä seurasi sitten illan päähänpisto Street Gastrosta syöty sandwich. Tämän jälkeen sitten ajattelin pitää "kunnon" tankkauspäivän käymällä vielä Cittarista hakemassa gifflar pussin sekä pari tv mix pussia joita kaikkia en tietenkään jaksanut sitten syödä. Tämä tankkaus olisi vain pitänyt olla hieman suunnitellumpi siltä saralta, että olisi aloittanut sen jo aamulla eikä siinä illalla yhden jälkeen niin olisi saanut vedettyä alas enemmän shittii.

Classic Pizza - Rudolf

En tiedä oliko tuossa perjantain tankkauksessa nyt niinkään järkeä kun dieetin pitäisi käytännössä loppua viikon päästä, mutta olen kylläkin jo alkanut miettimään tämän pitkittämistä kolmella viikolla. Näin ollen minulla olisi tätä jäljellä vielä neljä viikkoa. Kuitenkin näistä neljästä viikosta kolme viimeistä viikkoa ovat kesälomaviikkoja niin katsoo nyt kuinka tarkasti tulen dieettiä pitämään tai sitten se siirtyy hieman "semi-dieettiin" minkä jälkeen voisin jatkaa dieettiä kunnolla jos jatkan.

Olen nyt alkanut huomaamaan, että pystyn kyllä ihan hyvin olemaan ja syömään aterioita joissa ei ole käytännössä hiilareita. Onhan kaikissa aina vähän mutta ateriat ovat kuitenkin sellaisia, että niissä ei ole yksin omaan hiilarin lähdettä. Vielä kun olen alkanut nyt hieman "enemmän" vaihtelemaan vielä ruokia lähinnä lounaan osalta niin ei tässä sen puolesta ole sitten mitään ihmeellistä kun muut ateriat voivat olla melkeinpä samat. Muutenkin pienemmän välipalan vaihtaminen on helpommin tehty kuin suuremmat aterian. Näin ainakin omalta osaltani sillä pienemmässä ateriassa on vähemmän muuttuvia tekijöitä eikä näin ollen tarvitse laskea mitä siihen ateriaan menee ja paljonko mitäkin.

Street Gastro - Spicy Chicken

Muutenkin kyllä kuulen ihmisiltä, että miksi jatkan tätä dieettiä tai pidän dieetti edes yllä mitä kyllä itse kanssa välillä hieman mietin, mutta toisaalta olen sinällään saanut ruokavalioon taas muutoksia normaaliin kun pitää katsoa mitä syö. Jostain syystä dieetit ovat motivoineet minua vain keskittymään paremmin siihen mitä tulee syötyä kun normaalisti en näin oikein jaksaisi edes tehdä. Esimerkiksi viime vuoden ja tämän vuoden dieettini johdosta olen alkanut syömään enemmän kasviksia ja hedelmiä joita kuitenkin vieläkin syön hieman liian vähän ja suppealla valikoimalla. Kuitenkin ennen kyseisiä dieettejä tuokin asia oli vieläkin minimaalisempaa tai lähes olematonta niin kyllä dieettaamisesta on ollut minulla hyötyä ainakin siltä osin, että olen alkanut syömään enemmän vihreää.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Tein eilen illalla kuntosalin jälkeen yhden normaaleista perjantai-illan aterioista minkä suunnittelin jo ennen kuntosalille menoa kuvaavani. En tiedä mistä nyt sain idean että kuvaan tuon mutta ajattelin nyt tehdä niin. Minulle on muodostunut perjantai-iltaisin syödä kuntosali treenin jälkeen pizzan minkä paistan uunissa pizzakivellä, wingsejä tai boneless wingsejä airfyerillä tai paistaa pihvin minkä lisäksi tehdä jotain perunoita airfyerillä. Nämä ovat sellaisia special aterioita joita tykkään tehdä suhteellisen useasti perjantai ja tai lauantai-iltana kuntosali treenin jälkeen.

K-ruoka sovellus kertoi jälleen kerran vuosittaisen yhteenvedon mitä ruokatarvikkeita / ruoka-aineita olen ostanut viimeisen vuoden aikana eniten. Sovellus jopa kysyi minulta mitä olen eniten ostanut ja tietenkin sen osasin arvata niistä vaihtoehdoista jotka olivat siinä valittavani. Suosituin ostamani ruokatarvike / ruoka-aine ei ollut mitenkään yllätys eikä toisaalta myöskään viisi ostetuinta rahallisesti. Toisaalta sitä olisi kuvitellut että siinä olisi ollut tiettyjä juttuja mutta kun asiaa miettii niin sinällään ei.

Tällä viikolla tuli vaihteeksi ostettua ihan normaalia lohta kun viime aikoina olen taas innostunut ostamaan loimutettua tai savustettua lohta. Tänään sitten kun tein lohta airfyerilla niin ajattelin samalla kuvata sen. Tein tuossa jo muutamia viikkoja sitten airfyer pekoni valmistus ohjevideon ja tällä kertaa on sitten vuorossa lohen valmistus airfyerilla. Lohen valmistus airfyerilla on paljon yksinkertaisempaa kuin pekonin sillä pekonin valmistuksessa käytän foliota airfyerin pohjalla mikä tekee siitä "haastavempaa".

Jaksoin nyt kuvata sen minkä olen kirjoittanut täällä blogissani jo pari kertaa eli pekonin valmistusohje airfyerilla.