Takareisi priorisointi jalkatreeneissä ja jalkaprässin paluu parin vuoden tauon jälkeen

17.11.2024 - 11:31

Päätin tuossa muutama viikko sitten että aloitan jalkatreeneissä takareisi priorisoinnin mikä oli yksi niistä monista asioista joita päätin kokeilla. Tämä oli noin neljä viikkoa sitten minkä jälkeen minulla oli viikon tauko treeneistä kun menimme töistä etäviikoksi Pyhtäälle mökille. Tuon viikon jälkeen minun oli tarkoitus aloittaa tai oikeastaan muuttaa monia asioista treeneissä. Onko sitten näiden parin viikon aikana tehnyt niin?

Olen ollut pettynyt viimeaikaisiin maastaveto treeneihin vaikka puolestaan kyykky on sujunut suurinpiirtein paremmin kuin koskaan. Tämän johdosta olen ollut hieman mietteliäs sillä yleisesti kun kyykky on sujunut niin silloin maastaveto on myöskin sujunut. Toisaalta nyt oma aamupaino on tippunut sinne 104kg luokkaan kun yleisesti ennen kesääkin se oli koko ajan siinä 110kg - 113kg luokassa pitkään. Tämä painon tiputus tuosta jostain 110kg luokasta tuonne 104kg luokkiin on aiheuttanut sen että penkki ja maastaveto ovat kärsineet mutta puolestaan kyykky on sujunut.

Se mitä nyt ajattelin muuttaa oli se että keskittyisin enemmänkin takareisiin jalkatreeneissä kun varsinkin viimeaikoina olen tainnut kuitenkin enemmän keskittyä etureisiin. Oikeastaan kumpaakin on tullut tehtyä mutta jos mietin mitä liikkeitä olen tehnyt niin kyllä enemmän etureisi painotteisia ovat olleet. Tämän takia kun olen ollut maastavetoon pettynyt niin ajattelin siirtyä keskittymään enemmän takareisien treenaamisen.

Kahden viikon aikana minulla ei kuitenkaan ole ollut mitään niin sanottua punaistalankaa tai ihan niin johdon mukaisuuta treeneissä että olisin tehnyt samoja liikkeitä. Olen vain keskittynyt tekemään enemmän takareisiä jalkatreeneissä paitsi viime viikon lauantaina jolloin kävin Tampereen Loaded:lla. Tuolloin keskityin vain tekemään jalkalaitteita joita tykkään tehdä Tampereen Loaded:lla ja mitkä ovat paljon parempia kuin Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Valitettavasti tuo vai sitten omalta kohdaltani keskittyi etureisiin sillä vyökyykky ja heiluri hack-kyykky ovat vain niin paljon parempia laitteita joita Pitäjänmäen PTVGYM:llä on tarjolla.

Toisaalta minun takareisi priorisointi ei tarkoita sitä että teen kaikki treenit takareisi painotteisesti vaan kyllä niitä etureisiäkin tulee ja pitää tehdä. Se onkin tässä vielä hieman hakusessa että mitä ja miten tarkalleen ottaen jalkatreenit tulen tekemään. Toisaalta minun jalkatreeneissä ei ole ollut muutenkaan mitään sellaista punaistalankaa pitkään aikaan että tuskin sitä nytkään tarvitsen? Ainoa asia tietenkin on se että jos haluan jotain progressiota niin silloin samoja liikkeitä olisi tarpeen tehdä eikä niin että jokaisessa treenissä tekisin eri liikkeitä mitä nyt hieman on ehkä vielä tullut tehtyä.

Se mitä tein nyt tällä viikolla oli että palautin jalkaprässin jalkatreeniin ensimmäistä kertaa pariin - kolmeen vuoteen. En ole tehnyt jalkaprässiä jalkatreeneissä oikeasti vuosiin ja viimeksikin olen jalkaprässiä tehnyt niin se on toiminut minulla vain lämmittelynä kyykkyyn. Yhdessä vaiheessa tein jalkaprässissä muutamia sarjoja ennen kyykkyä mutta en niinkään tehnyt siinä mitään sellaista treeniä treeniä. Sitten pitää mennä ajassa aika paljon vieläkin taaksepäin että olisin tehnyt jalkarpässiä ihan kunnolla treeni mielessä.

Tällä viikolla keskiviikkona tein Pitäjänmäen PTVGYM:llä uudempaa onko se nyt Watsonin jalkaprässiä ja lauantaina vanhempaa HC PRO:n heilurijalkaprässiä. Tein molempia jalkaprässejä vastustusnauhoja käyttäen niin kuin tein jalkaprässiä silloin viimeksi vuosia sitten kun oikeasti tein jalkaprässiä. Vastustusnauhoja käytettäessä ei tarvitse laittaa läheskään niin paljon painoja jalkaprässiin sekä toiseksi liikevastus on paljon parempi sekä myöskin alasvientiin pitää keskittyä. En oikein edes tykkää tehdä jalkaprässiä enää ilman vastustusnauhoja vaan minulla nauhat kuuluu jalkaprässin käyttämiseen.

Toiseksi olen nyt tehnyt pari kertaa tuota heilunta nostolaitetta mikä ikinä se nyt onkaan. En tiedä sen nimeä kun en ole nyt ottanut selvää. Olen tuota heiluntalaitetta kokeillut muutamia kertoja ennen kuin tuossa viime viikolla sekä nyt lauantaina tein. Tuosta videosta mikä löytyy ylempää niin siinä näkee mitä tarkoitan. Tämä oli tosiaan nyt toinen kerta kun tein kyseistä liikettä enkä oikein muuta tiedä kuin että tunnen sen takareisissä eli perille menee. Tykkään tehdä sitä pienemmillä painoilla ja tekniikalla kuin että lähtisin vain hakemaan isoilla painoilla swingejä niin kuin olen joidenkin nähneen sitä tekevän.

Olen myöskin tehnyt nyt parin viikon aikana myös kasan muita takareisi liikkeitä joita olen vuosien saatossa tehnyt. Saa nyt nähdä mitä niistä otan nyt vakituiseen käyttöön vai teenkö vain niin että vaihtelen liikkeitä usein jolloin saan erilaista ärsykettä reisiin?

Aloitin heti kesäloman jälkeen jälleen kerran dieettiprojektin mitä on nyt takana nelisen viikkoa. Kesäloman aikana päähän tuli ajatus aloittaa jälleen kerran dieetti mutta tällä kertaa eri tavalla kuin viimeksi. Viime vuoden loppupuolella kun pidin 10 viikon dieetin niin aloitin sen kaikki tai ei mitään mentaalitentilla heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Karsin heti alussa syömisen todella alhaiseksi minkä lisäksi tein maanantaista - perjantaihin

Kirjoittelinkin tuossa jo, että minulla tuli täyteen ainakin neljä viikko treenejä ilman välipäiviä. Nyt on menossa siis viides viikko ja ainakin kolmen päivän jälkeen minussa ei näy väsymisen merkkejä vaan päin vastoin. Maanantaina oli vuorossa jalkatreeni missä sain tehtyä kyykyssä 210kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa. Tiistaina oli vuorossa rintatreeni missä tein pysäytyspenkkiä 200kg sekä 215kg painoilla käyttäen slinshottia minkä jälkeen tien vielä

En ole nyt yhtään varma kuinka monta viikkoa olen käynyt treenaamassa ilman yhtään välipäivää mutta jos olen nyt hiemankin selvillä asioista niin se on neljä viikkoa. Onko tässä nyt tullut treenattua pari kuukautta kuukauden tauon jälkeen? Ensimmäiset viikot menivät totutellessa ja pikkuhiljaa treenimäärät kasvoivat tai oikeastaan muuttuivat vähemmäksi "normaalia". En nyt tiedä onko se hyvä asia vai olisiko ollut vain parempi jatkaa linjalla jolla aloitin taas

Jos muistan oikein niin aikoinaan olen tehnyt penkkiä pysäytyksellä maksimissaan 210kg painoilla ja kun mietin tekeväni 220kg nostoa niin muutin sen normaaliksi nostoksi. Yleisesti olen tehnyt paljon penkkiä pysäytyksellä 140kg, 160kg sekä 170kg painoilla. 140kg painoilla pystyn tekemään penkkiä pysäytyksellä useamman sarjan ilman spotteria viidestä kahdeksaan toistolla. 160kg painoilla olen saanut tehtyä penkkiä pysäytyksen kanssa kolme sarjaa viidestä

Olen alkanut lankuttamaan joka aamu suoraan herättyä yhden minuutin ajan ja olen tehnyt tätä nyt puolitoista viikkoa. En tiedä mistä tuo sai alkunsa mutta Koronan tullessa ja kun pidin neljän viikon treenitaukoa niin aloin jossain kohtaan tekemään jotain kotitreenejä. Lähinnä kotona tehdyt "treenit" sisälsivät vastustusnauhoilla tehtyjä liikkeitä, punnerruksia sekä lankutuksen yrittämistä. En ole oikeastaan koskaan tehnyt lankutusta kuin kerran pari mitä olen

Kyykky on ollut ihmeellisesti se liike mikä alusta asti kulki suhteessa paremmin kuin penkki tai maastaveto neljän viikon tauon jälkeen. Jo heti ensimmäisessä kyykky treenissä sain kyykättyä 200kg yhden vai kaksi toistoa. Tätä seurasi 210kg, 220kg sekä 230kg kyykyt mitä enemmän treenejä tuli taakse. Yhdessä ensimmäisistä treeneistä sain tehtyä 160kg painoilla myös kymmenen toiston sarjan eli kyllä sitä sarjakestävyyttäkin löytyy sieltä vaikka olenkin

Neljän viikon tauko näyttää tehneen oikeasti vain hyvää näin neljän viikon treenaamisen jälkeen. Ainakin tähän lopputulokseen olen tullut kun mietin mitä tuloksia olen saanut. Tietenkin asiaa voi katsoa monella eri tapaa ja verrata asioita ennen taukoa ja tauon jälkeen. Jos vertaan asiaa sillä missä kunnossa olin ennen taukoa ja tauon jälkeen niin painoa on tullut lisää ja olen menettänyt lihaksia. Toisaalta omat päätökseni ja tekoni johtivat tähän eli olisin

Maanantaina tajusin, että sain viime viikolla maastavedon, penkin ja kyykyn yhteistulokseksi 710kg mikä on 50kg vähemmän kuin yhdistämällä kaikkien liikkeiden ennätykset. Viime viikon maanantaina sain kyykyssä 220kg painoilla kolme toistoa mikä oli ainoa liike missä en edes yrittänyt tehdä maksimi ykköstä. Tämän lisäksi sain penkissä nostettua myöskin 220kg ja loppu viikosta vielä maastavedossa nousi 270kg. Kyykky oli kyseisistä nostoista helpoin sillä se ei

Maastavetokin alkaa pian loksahtelemaan paikoilleen neljän viikon tauon ja kolmen viikon treenaamisen jälkeen. Noin tasan pari kuukautta sitten maaliskuun ensimmäisinä päivinä sain tehtyä maastavedossa pitkästä aikaa uuden ennätyksen kun 285kg nousi uudeksi ennätyksekseni. Olen tainnut saada 280kg nostettua ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten? Tuon ensimmäisen 280kg noston jälkeen olen saanut ainakin kerran toistettua 280kg normaalilla tyylillä ja kerran

Parisen viikkoa siinä meni, että sain nostettua 200kg raakana penkistä neljän viikon tauon jälkeen. Ensimmäisessä penkkitreenissä taisin saada tehtyä 160kg painoilla kolme toistoa jos nyt oikein muista. Seuraavalla kerralla taisin saada 170kg painoilla kolme toisto mitä seurasi 180kg painoilla yksi toisto. Tuona hetkenä 170kg kolme toistoa tuntui paljon paremmalle tulokselle kuin hikinen ykkönen 180kg painoilla. Nämä olivat siis normaaleja penkissä saatuja