Suurilla painoilla treenaaminen ja mitä kannattaa ottaa huomioon

19.06.2018 - 14:54

Nykyään tulee liikuteltua suurempia rautoja penkissä, kyykyssä sekä maastavedossa mutta aina näin ei ole ollut. Ihan viimeisen vajaan kahden vuoden sisällä penkin, kyykyn ja maastavedon painot ovat nousseet oikeastaan radikaalisti. Toisaalta voi sanoa, että olen treenannut suuremmilla painoilla kyseisissä liikkeissä jo vuosia mutta sanoisin asian olleen niin, että vasta nyt tulee käytettyä suurempia painoja. Samalla kun paino ja ennätykset ovat nyt viimeisen vajaan parin vuoden aikana noussut suhteellisen paljon niin olen huomannut muutamia asioita joita ei ole tullut niinkään huomattua. Asioita jotka ovat vaikuttaneet tuloksien paranemiseen ja asioita mitä on tapahtunut tuloksien parantumisen seurauksena.

Itselläni kehitys suurien painojen suhteen ei ole ollut mielestäni nopea. Alkuaikoina tulokset nousivat varmaankin suhteellisen nopeasti mutta sitten olin tietyllä tasolla aika pitkään. Välillä tuli uusia ennätyksiä ja välillä sarjapainot nousivat mutta yleisesti voisi sanoa, että olin pidemmän aikaa tuloksellisesti samoissa. Tietenkin tähän on vaikuttanut moni asia ja etenkin se, että olen treenannut vuosien saatossa eri tavoilla. Itselleni treenimotivaatio on tärkein asia minkä vuoksi olen vaihdellut treenejä todella paljon mikä on myöskin vaikuttanut välillä negatiivisesti tuloskehitykseen. Kun välillä on tullut treenannut enemmän aerobisemmin ja välillä pidempiä sarjoja tai lyhyemmillä palautuksilla niin tällöin tuloskehitys vain kärsii jos asiaa katsoo ennätyksien kannalta.

Ennätyksien hakeminen ja tuloksien hakeminen tarkoittaa yleisesti sitä, että tällöin myöskin treenataan eri tavalla. Riippuen tietenkin millaisella tasolla ennätykset ja sarjapainot liikkuvat niin vaikuttaa siihen millä tavalla tarvitsee treenata. Kaikki on tietenkin suhteellista mutta yleisellä tasolla ennätyksien hakeminen tarkoittaa sitä, että tuloskuntoa pitää rakentaa. Kroppa pitää totutella uusiin ja raskaisiin painoihin ennen kuin voi lähteä hakemaan ennätyksiä. Tietenkin se miten ja millä tavalla on ja treenaa ennen kuin alkaa hakemaan uusia painoja niin on ratkaisevassa asemassa. Jos käyttää yleisesti suurempia painoja treenatessa edes harvakseltaan niin on paljon helpompi lähteä yrittämään uusia suurempia painoja kuin jos on treenannut ihan eri tavalla.

Itse olen nyt treenannut tuloshakuisesti joten ennätykset eivät ole olleet niinkään "yllätyksiä" vain ajankysymys. Samalla kaikki ennätykset joita olen nyt lyhyen ajan sisään saanut on tarvinnut valtavan määrän työtä eikä mikään ole tullut helposti. Olen myös nyt huomannut sen asian olleen helpottava tekijä että kehitys on "laahannut" tai ollut pidempi aikaista sillä kroppani on ainakin vielä kestänyt hyvin. Olen kuullut ihan liikaa niitä kokemuksia ja kertomuksia, että kun painot ovat nousseet nopeasti niin kroppa ei ole ehtinyt kehittyä yhtä nopeasti minkä johdosta on tullut suuria loukkaantumisia. Pitää siis muistaa se asia, että kropan pitää tottua uusiin painoihin jotta se kestää suurempia painoja. Kun lihakset eivät ole tottuneet ja kehittyneet kestämään uusia painoja joilla tekee treeniä niin tämä voi helposti johtaa lihaksen repeytymiseen tai katkeamiseen.

Se mikä auttoi minua saamaan parempia tuloksia oli yksinkertaisesti se, että vähensin cardion / aerobisen ja sain henkisen puolen kuntoon. Suuremmat painot ovat enemmän riippuvaisia henkimaailman asioista kuin itse voimasta. Jos on voimaa mutta henkinen puoli on heikko niin tällöin ei myöskään rauta nouse. Kun on menossa nostamaan isoa painoa niin se pitää vain tietää, että sen jaksaa nostaa eikä mennä sillä asenteella että se saattaa nousta. Kun asenne on epävarma ennen nostoa niin tällöin koko hommasta ei tule mitään vaikka sinulla olisi tarvittavat voimavarat. Henkisen puolen lisäksi lämmittely on tärkeässä osassa kuten myöskin palautuminen ja tietenkin nostaan valmistautuminen. Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen eli kun yksi asia ei ole kunnossa niin se ainakin vaikeuttaa painon saantia ylös vaikka voimaa olisi saada paino ylös. 

Suurilla painoilla treenaamisessa kannatta ottaa huomioon se, että paikat menevät helpommin kipeäksi ja paikat voivat muutoinkin mennä hieman rikki. Vaikka tekniikka ja tekeminen voi yleisesti tuntua hyvälle niin suuren kuorman tuoma kuormitus kuitenkin kuormittaa kroppaa eri tavalla pienemmät painot. Itselläni on käynyt monesti niin, että itse treenin aikana ei ole tuntunut tapahtuvan mitään ihmeellistä mutta siitä huolimatta treenin jälkeisenä päivänä on tuntunut erilaista kipua. Tämän olen yleensä vain hoitanut kylmägeelillä. Myöskin jos kropassa on tuntunut edes hiemankin kipua niin olen laittanut kylmägeeliä ennen treeniä sillä en nyt kuitenkaan jätä treeniä väliin tai liikettä väliin pienen kivun takia. 

Kannattaa siis muistaa, että suuremmat painot vaikuttavat valtavasti tekniikkaan sekä kuormittaa paljon enemmän kroppaa. Tämän johdosta suuremmilla painoilla nostoja tehdessä alkaa helposti käyttämään enemmän tai vähemmän eri apulihaksia minkä takia johdosta loukkaantumisriski suurenee sekä liikkeen meneminen kohde lihakseen heikentyy. Suuremmilla painoilla tehtäessä tekeminen on näin ollen enemmän runttaamista kuin itse tekniikalla tekemistä. Tämä ei sinällään haittaa mitään kunhan asiasta on tietoinen eikä lähde liikaa liikettä rikkomaan sillä tällöin rikkoo vain paikat. Jos haluaa kasvattaa lihaksia niin tällöin suuremmilla painoilla ei kannata niinkään treenata ainakaan kaikkia liikkeitä mutta toisissa liikkeissä tämä kyllä myöskin toimii lihaksien kasvatus mielessä. Voimaa hakiessa nämä suuremmat runttaukset ovat lähes välttämättömiä. 

Minulla oli kesäloman aikana muutama "hyvä" asia treeneihin liittyen mistä ajattelin kirjoittaa. Kuitenkin tulin hommanneeksi LG OLED C8 television minkä johdosta aloin ja keskityin kirjoittamaan hetken 4K aiheisia asioita. Myöskään treenien osalta mitään ihmeellistä ei tapahtunut tai ole oikeastaan tapahtunut. Oikeastaan kaikki "ihmeellinen" tapahtui kesäloman aikana ja nyt kun olen palannut "rutiineihin" asiat ovat menneet aikalailla "tasaisesti". Tämän

Huomasin hieman kesäkuun aikana, että minulla oli treenien suhteen välillä pienoisia motivaatio ongelmia. Mitään sen suurempia motivaatio ongelmia ei ollut sillä kuntosalille menoon ei ollut mitään ongelmia. Vasta oikeastaan salilla treenin aikana huomasin jotain pientä motivaatio ongelmaa. Tämä asia tuli todettua nyt kesäloman aikana sillä juuri tällä hetkellä treenit menevät todella hyvin ja "normaalia" rennommin. Motivaatio ongelmat eivät ole niinkään uusi

Viikon tauon jälkeen treenit ovat menneet todella hyvin enkä ole huomannut mitään ihmeellistä suuntaan tai toiseen. Alussa ei ollut mitään hakemista sillä eihän tauko ollut kuin tuo viikkoa. Toisekseen en ole huomannut mitään eroa hermotuksen kanssa ennen tai jälkeen tauon. En ole tuntenut mitään sellaista, että treenit ottaisivat paremmin perille mikä on yleinen vaikutus pidemmän tauon jäljiltä. En ole siis saanut mielestäni treenejä osumaan yhtään sen

Jouduin aikaistaan kesälomaa parilla viikolla joten se hieman muutti suunnitelmia mutta yhtä asiaa se ei kuitenkaan sulkenut pois eli viikon taukoa kuntosalista. Laitoin normaalin salikortin loman ajaksi kuukauden jäähylle mikä käytännössä tarkoitti sitä, että minun oli päätettävä olenko käymättä salilla ennen lomaa vai loman päätteeksi. Kesäloma kun on lyhyempi kuin 30 päivää. Päätös oli helppo eli ottaa mielummin loman alkuun taukoa salista kuin loman loppuun

Viime viikolla tein perus virheen viikon ensimmäisessä jalkatreenissä mikä lopulta pilasi koko treenin. Siirryin kyykyssä aivan liian suuriin painoihin suhteessa päivän kuntoon minkä johdosta kyykky meni todella huonosti. Samalla kun kyykky menee huonosti niin silloin myös jalkatreeni menee huonosti vaikka itseasiassa loppu treeni menikin todella hyvin. Sain treenattua laitteilla jalat niin etureiden kuin takareiden osalta todella hyvin maltillisilla painoilla

Venyttely on minulle sellainen asia mitä olen lähes ikuisuuden vältellyt ja jättänyt väliin. Tämä on sitten monessa asiassa kostautunut minulle niin yleisesti kuin treenatessa kun en ole viitsinyt venytellä. Kuitenkin nyt viimeisen parin viikon aikana olen alkanut pikkuhiljaa venyttelemään minkä hyödyt aloin huomaamaan lähes heti. Joskus aikoinaan nuorempana aloin ihan kunnolla venyttelemään ihan vain sen takia, että sain venyttely testeistä erittäin heikkoja

Kyykky on minulle liikkeistä se kaikista pahin ja huonoin. Niin sarjapainot kuin ennätykset ovat selvästi penkkiä ja maastavetoa heikommat. Siis suhteessa näihin ja tiedän kyllä, että minun penkki on muita parempi suhteessa muihin. No jokat apauksessa en ole tyytyväinen kyykkyyn sitten yhtään. Kyykky on myöskin liikkeistä se liike mikä heittelee treeneistä toiseen eniten. Välillä saan tehtyä 200kg painoilla ja välillä 180kg tuntuu niin pahalta että huh huh

Tuli tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina tehtyä räkkivedossa uusi maksimiennätys ja samalla sarjaennätys kun 290kg nousi kaksi kertaa. Räkkivedo on minulle itselleni sellainen liike mitä en ole oikein ikinä tehnyt useasti tai pitkäjänteisesti. Räkkiveto on sellainen liike mitä satun tekemään sitten kun sitä satun tekemään. Tämän johdosta tuloskehitys ja tekniikka ei oikein pääse kehittymään sillä maastaveto ja räkkiveto ovat kuitenkin eri liikkeet

Jos dieetti ei ole oikein kulkenut missään vaiheessa tätä vuotta niin treenit puolestaan ovat. Jos tämän vuoden treenejä vertaa viime vuoden puolella pidettyyn massakauteen niin ero dieetin / puhtaan syömisen eduksi. Voi myös olla, että asetin viime vuoden puolella treeneille liian kovat tavoitteet mutta tämän vuoden puolella olen kuitenkin tehnyt penkissä uuden ennätyksen sekä maastavedossa useita sarjaennätyksiä. Kuitenkaan en ole saanut kohotettua tästä

Joululomalla tein parin viikon aikana jalkatreenin jokatoinen päivä ja nyt talvilomalla tämä sama tuli käytännössä uusittua. Jouluna tämä oli suunniteltu asia tehdä jalkatreeni jokatoinen päivä mutta tällä kertaa treenit vain muodostuivat näin. Ensimmäisellä kerralla eli jouluna vaikka asia oli "suunniteltu" niin en ollut suunnitellut sitä ihan kunnolla ja huomasin erilaisia asioita joita en tajunnut ottaa huomioon. Tuolloin jo toisessa jalkatreenissä alkoivat