Salivyö sai minut pienoiseen paniikkiin aloittaa dieetin suunniteltua aikaisemmin

13.01.2019 - 10:23

Minun oli tarkoitus aloittaa dieetti ensimmäisellä kokonaisella viikolla tätä vuotta. Tämä suunnitelma kuitenkin muuttui heti palattuani takaisin reissusta uuden vuoden jälkeen keskiviikkona. Keskiviikon ainoa "pahe" oli junassa syöty aakkospussi mutta muutoin tuo päivä meni puhtaasti ja vähäisellä ruualla niin kyllä voisin sanoa dieetin alkaneen jo tuolloin. Todellisuus iski sitten keskiviikko iltana salilla kun kokeilin hieman kyykätä ja laitoin salivyötä päälle. Tämä oli se todellisuuteen palaaminen ja samalla tajuaminen, että dieetti alkaa samantien eikä vasta vajaan viikon päästä.

Minun oli tarkoitus aloittaa kevyesti ja pikkuhiljaa jotta saisin koko tekemiseen hyvän ja helpon tavan edetä. Minun oli tarkoitus aloittaa pelkillä ruokavalio muutoksilla putsaamalla vain turhat pois. Cardio minun oli tarkoitus aloittaa helmikuussa kolme - neljä viikkoa dieetin jälkeen. Tällä tavalla minun oli tarkoitus nostaa ja kiristää tekemistä helposti mitä pidemmälle dieetti menee.

Kaikki tämä kuitenkin hieman muuttui heti keskiviikkona kun kuntosalilla ollessani aloin tekemään päätöksiä. Tuon kahden tunnin aikana tein muutamia päätöksiä mitkä lähtivät käyntiin heti tuon treenin aikana. Ensimmäinen päätös oli aloittaa dieetti heti eikä alkavalla viikolla. Miksi odottaisin noin viikon kun voin aloittaa dieetin heti? Aluksi olin miettinyt asiaa siltä kannalta, että olisi helpompi aloittaa dieetti kokonaisella puhtaalla viikolla jolloin ehtisin vielä miettimään ruokavaliota ja tekemään tulevan viikon ruuat ilman kiireitä. Kuitenkin ehdin ihan hyvin käymään kaupassa heti keskiviikkona eikä minun tarvinnut tehdä ruuat kuin kahdeksi päivää torstaiksi ja perjantaiksi.

Toinen asia minkä päätin oli aloittaa cardio heti eikä vasta helmikuun puolella. Minulle tuli jotenkin paniikki alkaa samaan tuloksia samantien täydeltä teholta eikä vain ruokavalio muutoksilla. Olen nyt tuon keskiviikon jälkeen tehnyt joka treenin päätteeksi 15 minuuttia kävelyä juoksumatolla. Ajattelin tehdä jonkinlaisen 10 minuutin hiit-treenin mutta 15 minuutin kävelyn muuttaminen 10 minuutin hiit-treenin on parempi tehdä myöhemmin. 10 minuutin hiit-treeni on tehokkaampi kuin 15 minuutin kävely ja tällöin hiit-treeni eteenpäin menemistä ja 15 minuutin kävely taaksepäin menemistä. Dieetillä pitäisi mennä kuitenkin kokoajan eteenpäin ja lisätä kulutusta.

Asia mihin en tehnyt muutoksia oli ruokavalion ateria koot. Minun alkuperäinen suunnitelma oli aloittaa rauhallisesti putsaamalla ruokavaliota ja myöhemmin vasta alkaa laskemaan aterioiden kokoja. Tämä suunnitelma on pitänyt enkä ole lähtenyt liikkeelle mitenkään ihan kireällä syömisellä. Kun tässä on ollut massakaudella viisi kuukautta niin ei ole mitään järkeä lähteä dieetille mitenkään kovin kireällä syömisellä sillä jo putsaamalla turhan pois pitäisi saada tuloksia. Myöskin jos aloittaa dieetin kovin kireällä ruokavaliolla niin sitä on vaikea lähteä karsimaan dieetin edetessä. 

Dieettini alkoi lähes viikkoa aikaisemmin kuin suunnittelin sekä aloitin cardion samantien enkä viikkojen päästä dieetin alusta. Muutoin olen pitänyt kiinni suunnitelmasta niin ruokavalion kuin tavoitteeni suhteen. Tämä on tälläinen pidempi kuuden kuukauden projekti niin en sinällään pidä mitään kiirettä tuloksien suhteen. Kuitenkin tuo salivyön pistäminen päälle sai minut pienoiseen "paniikkiin" saada tuloksia tuloksia hyvinkin nopeasti. 

Eilen tuli käytyä tekemässä jalkatreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja tämä oli samalla viimeinen kerta 10-kerran kortista mikä tuli ostettua hieman yli kuukausi sitten. Olen nyt yhteensä käynyt Pitäjänmäen PTVGYM:llä 12 kertaa joista ensimmäinen kerta oli viime vuoden joulukuussa ja 11 kertaa tämän vuoden puolella. Ajattelin nyt kirjoittaa PTVGYM kokemuksia vaikka hieman sellaista olenkin tainnut jo kirjoittaa ensimmäisen tai toisen käynnin jälkeen. Nyt minulla on

Aktivoiduin ja sain itsestäni irti tänä vuonna kun ensiksi kävin tekemässä selkätreenin PTVGYM:llä minkä jälkeen hommasin 10-kerran kortin. Olen käynyt tänä vuonna seitsemän kertaa treenaamassa PTVGYM:llä joista jo kuusi kertaa tuosta 10-kerran kortista eli paljon aikaisemmin kuin kuvittelin. Luulin alunperin käyväni PTVGYM:llä kerran viikossa joskus kaksi mutta nyt olenkin käynyt pari kertaa viikossa. Tällä tahdilla tuo 10-kertaa tulee kalliimmaksi kuin

Nyt oikeasti ollaan menossa jo kohti kolmannen viikon loppua mutta olen ollut nyt laiska kirjoittamaan dieetin toisesta viikosta. Toisella viikolla sain "pudotettua" painoa puolisen kiloa kun ensimmäisellä viikolla paino tippui parisen kiloa. Viimeksi 30 päivän "hc" dieetti tuotti toisella viikolla painoa alas parisen kiloa eli tuohon verrattuna 1.5 kiloa vähemmän. Toisaalta nyt paino oli siinä 108kg luokassa kun kesällä olin siinä 116kg luokassa. Myöskään en

Viime viikolla kävin tekemässä maastaveto treenin sekä kyykky treenin PTVGYM:llä mikä tiesi maastavetoa sekä kyykky ketjuilla. Olin ennen tätä viidettä treeniä tehnyt kaksi kertaa maastavetoa sekä kaksi kertaa kyykkyä ketjuja käyttäen niin ajattelin penkin olevan nyt vuorossa. Oli se sitten PTVGYM tai Loaded Gym niin aina kun olen kyseisissä paikoissa käynyt treenaamassa niin tavoitteeni on tehdä asioita joita en normaalisti pääse tekemään. Miksi tehdä

Kirjoitus hetkellä eletään lauantaiaamuna eli ainakin yksi kunnon treeni on vielä edessä tällä viikolla mutta jo voi sanoa, että tämän viikon treenit ovat olleet kaksijakoiset. Pari treeniä on mennyt ihan hyvin ja olen yllättänyt itseni ihan totaalisesti mutta suurin osa tämän viikon treeneistä on mennyt alakuloisesti eikä niissä ole ollut intoa, energiaa tai voimia. Kuitenkin kaikki alkoi iloisesti maanantaina jolloin tein räkkivedossa ensiksi sarjaennätyksen

En oikein sitä oikein muista ja tajua, että olen dieetillä kun se tuntuu tällä kertaa ainakin vielä niin normaalilta. Olen käynyt joka päivä pari kertaa päivässä tekemässä noin puolen tunnin kävelyn minkä lisäksi olen käynyt illalla tekemässä perus kuntosalitreenin. Mitä itse ruokavalioon tulee niin olen pysyttäytynyt ensimmäisen viikon aikalailla samoilla aterioilla päivästä toiseen. On ollut muutamia päiviä kun olen halunnut hieman vaihtelua ruokailuun niin

Aloitin maanantaina viimein dieetin mikä alunperin piti alkaa helmikuun alussa. Tuossa tammi - helmikuussa suunnitelmat menivät vain kokonaan uusiksi niistä ajatuksista joita ajattelin joulukuun puolella kun aloin miettimään koko dieetin aloittamista. Tämän alkaneen dieetin suunnitelma ja runko keskittyy viime kesän 30 päivän "hc" dieettiin milloin sain painoa pois 14kg seitsemässä viikossa. En kyllä nyt odota samankaltaista kehitystä sillä lähtökohdat ovat eri

Maanantaina päätin pitää pidennetyn viikonlopun ja käydä vielä ainakin laskettelemassa sekä hiihtämässä ensimmäistä ja viimeistä kertaa tälle vuodelle. Samalla reissulle päätin käydä ainakin kerran Tampereen Loaded Gymillä treenaamassa ja pidin myös toisen treenin mahdollisena mutta minkä lopulta päätin jättää väliin. Tällä kertaa kävin Loaded Gymillä ensimmäistä kertaa arki-iltana kun kolme aikaisempaa kertaa on osunut lauantaille vai olikohan ensimmäinen

Eilen tuli käytyä ensimmäisen kerran tänä vuonna mikä oli samalla toinen kerta ikinä PTVGYM Pitäjänmäeltä. Viime vuonna kun kävin ensimmäisen kerran PTVGYM Pitäjänmäellä niin tein jalkatreenin ja tällä kertaa luvassa oli selkätreeni. Yleisesti ottaen reissu on treeni oli mukavaa vaihtelua normaaliin treeniin. Ensimmäisen treenin jälkeen viime vuonna hieman suunnittelin alkavani käymään PTVGYM Pitäjänmäellä kerran - pari viikossa mikä on vieläkin suunnitelmissa

Vuoden vaihteesta lähtien olen treenannut ihan eri tavalla kuin viimeiset 2 - 3 vuotta? Olen hieman liikaa kangistunut siihen samaan eli hakannut päätä seinään isoilla painoilla kun olen halunnut saada nostettua penkin, kyykyn ja maastavedon maksimi painoja ylös. Tästä johtuen olen sortunut hieman liikaa samaan kaavaan ainakin kyykyn ja maastavedon osalta mutta osannut tehdä järkevämmin penkin kanssa. Näin ehkä kun penkki on suhteessa paras ja en ole siinä enää