Penkkissä toistomäärä ennätys 110kg 33 toistoa

03.02.2022 - 10:30

Vuoden vaihteesta lähtien olen treenannut ihan eri tavalla kuin viimeiset 2 - 3 vuotta? Olen hieman liikaa kangistunut siihen samaan eli hakannut päätä seinään isoilla painoilla kun olen halunnut saada nostettua penkin, kyykyn ja maastavedon maksimi painoja ylös. Tästä johtuen olen sortunut hieman liikaa samaan kaavaan ainakin kyykyn ja maastavedon osalta mutta osannut tehdä järkevämmin penkin kanssa. Näin ehkä kun penkki on suhteessa paras ja en ole siinä enää hakenut maksimipainoja aikoihin ja varmaan osittain kun olen tehnyt penkkiä eri tavalla niin se on myös kehittynyt eniten?

No kuitenkin nyt alkuvuodesta olen tehnyt asioita ihan eri tavalla kuin viimeisen parin vuoden aikana. Se mihin tämä johtaa ja kuinka kauan teen tätä ennen kuin taas "sorrun" vanhaan tai kaavoihin niin en tiedä. Tällä hetkellä treenit ovat enemmän pidempää sarjaa pienemmillä painoilla kuin lyhyempiä sarjoja isommilla painoilla. Viimeiset pari vuotta olen tehnyt juurikin tuolla tavalla eli isommilla painoilla lyhyempiä sarjoja. Sitä miksi nyt aloin tekemään asioita eri tavalla niin en tiedä. Ehkä vain lopulta tajusin että on aika tehdä asioita eri tavalla.

Se että olen nyt tehnyt isoja liikkeitä pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla ei ole ainoa muutos mitä olen nyt tehnyt mutta keskityn nyt siihen tässä. Olen nyt tähdännyt vähintään kymmenen toiston sarjoihin mutta on myös poikkeuksia sillä olen kuvitellut itsestäni välillä liikoja. Olen nimittäin laittanut liikkeisiin välillä aivan liikaa painoja siihen nähden että saisin tehtyä kymmentä toistoa. Siitä johtuen olen sitten hieman säädellyt ja tehnyt seitsemää tai kahdeksaa toistoa ja joka tapauksessa hakenut pidempää kuin kolme tai viisi. Tuo viisi on nyt ollut ihan minimi mitä olen sitten lähtenyt tekemään.

Poikkeuksia tietenkin on ja jos on tuntunut sille, että nyt on "hyvä" päivä tai pidemmät sarjat ovat tuntuneet selässä niin olen tehnyt lyhyempiä sarjoja tai tehnyt jopa ykkösiä. Se, että tekee kahdesti viikossa maastavetoa seitsemän, kymmenen, kahdentoista tai viidentoista toiston sarjoilla minkä lisäksi kyykky kahdesti viikossa pidemmillä sarjoilla niin painaa vain yksinertaisesti selkää. Olen tuntenut monena päivänä "painetta" alaselässä mikä on juurikin johtunut maastavedosta sekä kyykystä mutta siitä huolimatta olen tehnyt kyykkyä ja tai maastavetoa enkä ole jättänyt niitä väliin. Myöskin salilla tulee käytyä lähes päivittäin ja kahdesti viikossa olen tehnyt maastavetoa sekä kyykkyä.

Mitä olen tehnyt kyykyssä ja maastavedossa niin olen myöskin tehnyt penkissä. Penkissä olen tehnyt tätä jo pidempään vuosien varrella vaikka penkissäkin olen keskittynyt enemmän viiden tai seitsemän toiston sarjoihin. Kuitenkin aina silloin tällöin olen kokeillut oman painon ennätyksiä. Mielestäni oman painon ennätykseni olisi 32 toistoa mutta ainakaan täältä blogistani en löytänyt kuin "Penkissä oman painon maksimi 30 toistoa". Tuon 30 toiston lisäksi olen tehnyt pysäytyspenkissä 22 toistoa sekä nykyinen ennätys 25 toistoa. Noihin ennätyksiin en ole oikeastaan treenannut enkä valmistautunut niinkään. Aina silloin tällöin on tullut tehtyä jotain 15 toiston tai 20 toiston sarjoja slingshotilla tai ilman. Slingin kanssa olen saanut tehtyä suuremmilla painoilla kuin itse jaksaisin mutta en silläkään nyt ihan niin suurilla painoilla kuin mihin slingiä olen yleensä käyttänyt.

Tuossa viikko pari tuli tehtyä 110kg painoilla kaksi 25 toiston sarjaa ja olenkin nyt sitten treenien loppuun tehnyt useasti 20 toiston sarjoja. Esimerkiksi viime viikolla tuli tehtyä ihan normaali 140kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa pysäytyspenkkiä minkä jälkeen tein yhden 20 toiston sarjan 110kg painoilla. Tämän lisäksi olen tainnut tehdä yhden sarjan slingshottia käyttäen 130kg painoilla millä tein kaksikymmentä toistoa.

Näiden pitkien sarjojen johdosta yritin sitten tehdä 110kg painoilla niin paljon toistoja kuin vain saan. 110kg on enemmän kuin oma painoni mikä viimeksi oli kun kävin vaa'alla niin 107kg. Näin ollen siis tuo 110kg ei ole oman painon penkki vaan enemmän kuin oma painoni. Sain tehtyä 110kg 35 toistoa joista kaksi ei ollut oikein millaistakaan eli 33 toistoa meni ihan "hyvin". Näin ollen 33 toistoa on nyt eniten mitä olen saanut tehtyä omalla painollani tai yli oman painoni.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.