Ketju "fetissi" PTVGYM:llä

20.03.2022 - 22:37

Aktivoiduin ja sain itsestäni irti tänä vuonna kun ensiksi kävin tekemässä selkätreenin PTVGYM:llä minkä jälkeen hommasin 10-kerran kortin. Olen käynyt tänä vuonna seitsemän kertaa treenaamassa PTVGYM:llä joista jo kuusi kertaa tuosta 10-kerran kortista eli paljon aikaisemmin kuin kuvittelin. Luulin alunperin käyväni PTVGYM:llä kerran viikossa joskus kaksi mutta nyt olenkin käynyt pari kertaa viikossa. Tällä tahdilla tuo 10-kertaa tulee kalliimmaksi kuin kuvittelin niin tuossa pääsiäisen jälkeen pitää hommata oikea jäsenyys sillä säiden ja kelien parantuessa luulen käyväni jopa kolme kertaa viikossa. Ken tietää.

Joka tapauksessa seitsemän treeniä tänä vuonna PTVGYM:llä joista kuudessa olen käyttänyt ketjuja ja yksi meni "vain" vastustusnauhoilla. Maastavetoa ketjuilla, maastavetoa ketjuilla, kyykkyä ketjuilla, penkkiä ketjuilla, kyykkyä ketjuilla, räkkivetoja nauhoilla sekä kyykkyä ketjuilla. Näiden tämän vuoden treenien lisäksi kävin viime vuoden lopulla ensimmäistä kertaa PTVGYM:llä ja silloinkin tein kyykkyä ketjuilla. Näiden treenien lisäksi olen käyttänyt Tampereen Loadedilla ketjuja tänä kerran ja viime vuonna kerran. Tästä huomaa sen, että eräänlainen "fetissi" on syntynyt.

Viime vuonna aktivoiduin käyttämään vastustusnauhoja penkissä, maastavedossa sekä räkkivedossa useasti. Sain treeneihin kauan kaipaamaa piristystä sekä tulokset ja tekniikka lähti myös nopeasti ylöspäin. PTVGYM:llä sekä Loadedilla kun on mahdollisuus ketjuihin niin tietenkin olen niitä kokeillut ja syystä tai toisesta olen niihin jotenkin "kiintynyt" kun treeni kuin treeni tuntuu pitävän liikkeen ketjuilla. Kun käyn salilla missä on mahdollisuus tehdä asioita joita ihan kaikkialla ei voi tehdä niin tykkään niitä mahdollisuuksia myös käyttää. 

En ole tutkinut tai ottanut selvää miten ketjut auttavat treeneihin ja paljonko ne oikeasti painavat. Kyykky on ollut raskain liike tehdä ketjuilla sillä ketjut ovat vähiten maassa ja liike rata on suurin. Penkissä sekä maastavedossa suurin osa ketjuista on maassa eikä ketjut nouse maasta ilmaan missään vaiheessa mikä tekee niistä kevyemmän. Kuitenkin kaikissa liikkeissä ketjujen merkitys on sama eli vastus on alhaalla pienin ja ylhäällä suurin. Myöskin mitä enemmän ketjut ovat irti maasta niin setä enemmän se vaikuttaa liikkeen tasapainoon minkä johdosta kyykky on myöskin vaikein liike tältä osalta. Kun ketjut ovat irti ilmassa lähes kokonaan niin tasapainon kanssa pitää olla tarkkana.

En ole itse miettinyt ja laskenut kokonaispainoja liikkeissä millä olen oikeasti tehnyt vaan olen miettinyt asiaa vain painot plus ketjut. Vaikka ketjut nyt painaisivat sen 16kg tai 20kg niin se ei tarkoita sitä että ne vastaavat 20kg painoa sillä vastus on ihan erilainen kuin 20kg painoilla. Sanotaanko nyt kun olen kyykännyt 140kg painoilla plus ketjut niin en mieti tai laske tuota 160kg, 170kg tai 180kg kyykyksi vaan 140kg plus ketjut. Ainoa asia mitä mietin on se, että jos olen viimeaikoina kyykännyt noin 160kg painoilla niin saatan pystyä käyttämään ketjujen kanssa 140kg tai mahdollisesti 150kg painoja. Sama koskee esim maastavetoa eli jos olen saanut tehtyä 240kg painoilla viime aikoina niin 220kg painot plus ketjut ovat mahdollinen.

Ketjuilla tehdessä myös tekeminen näyttää hienommalta kun tangossa on kiinni ketjut niin se on vain plussaa. Ainoa ongelma on vain se, että haluaisin ainakin kyykätä suuremmilla painoilla käyttäen ketjuja kuin mitä olen nyt tehnyt. Penkissä olen ketjuja käyttänyt vain kerran ja sekin treeni oli vain enemmänkin testaamista. Maastavedossa puolestaan olen käyttänyt 200kg, 220kg, 230kg, 240kg sekä 250kg painoja ketjuja käyttäen niin tuollaisiin lukemiin voin olla tyytyväinen.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.