Räkkivedossa sarjaennätys 280kg x3 sekä maksimi ennätys 290kg

12.03.2022 - 10:10

Kirjoitus hetkellä eletään lauantaiaamuna eli ainakin yksi kunnon treeni on vielä edessä tällä viikolla mutta jo voi sanoa, että tämän viikon treenit ovat olleet kaksijakoiset. Pari treeniä on mennyt ihan hyvin ja olen yllättänyt itseni ihan totaalisesti mutta suurin osa tämän viikon treeneistä on mennyt alakuloisesti eikä niissä ole ollut intoa, energiaa tai voimia. Kuitenkin kaikki alkoi iloisesti maanantaina jolloin tein räkkivedossa ensiksi sarjaennätyksen 280kg:lla kolme toistoa mitä seurasi mielestäni uusi maksimiennätys 290kg. En ole nyt ihan 100% olenko tuota 290kg nostanut aikaisemmin mutta ainakin sen muistan, että sain viime vuonna ainakin 285kg nostettua.

Maanantaina minun oli tarkoitus tehdä räkkivetoa mutta en siinä sitä sen pahemmin suunnitellut kuten en ole sen pahemmin viimeaikoina suunnitellut maastaveto treenejäkään. Ehkä saatoin ajatella tekeväni jollain 220kg painoilla pidempiä kymmenen toiston sarjoja tai sitten en. Etenin siinä normaalisti pari kertaa per paino tehden 2 - 3 toistoa ja katsoin miten ne tulevat. Olin kuitenkin tehnyt edellisellä viikolla 270kg painoilla neljä toistoa niin ajattelin saavani tehtyä ihan hyvin ainakin 250kg painoilla useammankin toiston.

Päädyin tekemään 250kg painoilla yhden toiston katsoakseni miten se tulee. Tämän jälkeen syystä tai toisesta ajattelin kokeilla miten 280kg painoilla tulee ja tehdä niin monta kun vain saan. Yllätyksekseni sain tehtyä 280kg painoilla kolme toistoa mikä on oma ennätykseni kyseisillä painoilla. Siinä sitten hetken aikaa mietin ja pohdin mitä teen? Laskenko painoja ja teen pidempiä sarjoja ja yritänkö ennätyspainoja 290kg? Päädyin 290kg tekemiseen millä lähdin tavoittelemaan kahta toistoa mutta millä tuli lopulta vain yksi. Jos olisin tehnyt 280kg painoilla vain yhden toiston niin olisin voinut saada sen jälkeen 290kg useamman toiston.

Se on sinällään ihmeellistä, että olen nyt räkistä saanut hyviä raskaita sarjoja kun en ole tehnyt tänä vuonna montaa räkkiveto treeniä. Olin kuitenkin vuoden alusta puolitoista kuukautta maalla missä ei ollut hyvä tehdä räkkivetoja niin en niitä tehnyt. Keskityin tekemään vain maastavetoja enkä niitäkään niin suurilla painoilla ja vasta viimeaikoina olen päässyt suurempiin painoihin. Räkkivedot ovat olleet itselleni se vähemmän tehty liike ja huomaan tämän aina räkkivetoa tehdessä että maastaveto on minulle se mieluisampi ja helpompi liike kuin räkkiveto. Minulla on aina hakemista räkkivedossa ja mitä enemmän tangossa alkaa olemaan rautaa niin sitä vaikeampi minun on lähteä nostoa tekemään. Tuntuu aina, että ensimmäinen veto on se vaikein ja kun pääsen vauhtiin niin tanko tulee luonnollisemmin. Jotenkin en vain luota omaan lähtöasentoon räkkivedossa vaan maastavedon alhaalta lähtö on minulle luonollisempi.

Tällä viikolla tuli tehtyä maastavedossa kuin kyykyssä lyhkäisiä sarjoja, mutta hieman eri syistä. Maastavedossa käytin kolmen toiston sarjoja ja kyykyssä kahdesta toistosta seitsemään toistoon. Keskiviikkona vai oliko se torstaina kun minulla oli selkätreeni vuorossa niin minulla oli alaselän kanssa hieman häikkää. Tämän johdosta ajattelin ottavan mahdollisimman suurella painolla lyhyitä sarjoja. Ajattelin pidempien sarjojen rasittavan enemmän selkää kuin

Täytyy kyllä sanoa, että foam roller on asianmukainen väline. Jos vaan osaisi kunnolla sitä käyttää, mutta pikkuhiljaa sillä oppii rullaamaan. Itse olen nyt lähinnä selkää rullannut kun se on ollut hieman jumissa / kipeähkönä viime viikon sunnuntaista lähtien. Välillä se on ollut ihan hyvin kunnossa, mutta varmaankin keskiviikon kyykkäämiset hieman laittoi sitä heikompaan suuntaan. Kun en sitten millään voinut olla kyykkäämättä mikä olisi ollut parempi ratkaisu

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl

Ihmeellistä mutta totta. Minulla oli treenin aikana korkeammat sykkeet ja huonompi olo perjantain treenissä kuin lauantain treenissä. Ei siis päivissä mitään ihmeellistä, mutta perjantaina tein käsitreenin ja lauantaina jalkatreenin. Juuri tuo asia laittoi ihmetyttämään, että fyysisesti perjantain käsitreeni tuntui kovemmalta kuin lauantain jalkatreeni. Toisaalta lauantai-iltana jalkojani särki treenin jälkeen kun perjantaina huonompi olo sijoittui vain treenin

Viime viikolla tuli vedettyä 13 treeniä eikä tällä viikolla näytä menevän yhteen sen huonommaksi. Viime viikolla keskiviikkoaamu oli ainoa hetki jolloin en käynyt treenaamassa. Kaksi aamutreeniä meni juoksiessa, kaksi uiden sekä kaksi kuntosalilla. Näin sain aamutreeneistä erilaisia eikä kaikki ollut sitä samaa. Myöskään aamun aerobiset treenit juoksun tai uinnin saralla ole olleet mitään sellaisia kuin aikaisemmin eli raskaita tai "ylipitkiä". Kun olen pitänyt

Taas kerran kävi niin kuin oletin. Citymarketissa irtokarkit olivat viime viikon lopullta 5€ / kilo niin kyllähän lopulta päädyin niitä ostamaan. Monta kertaa olen sortunut tähän vaikka useasti olen päässyt kaupasta pois ostamatta irtokarkkia sen ollessa tarjouksessa mutta mitä kuitenkin olen sitten juuri ostanut ennen tarjouksen umpeutumista. Taas kerran ostin irtokarkki vaikka tiesin mihin se johtaa ja kyllähän se aina johtaa siihen, että olotila on huono

Tällä viikolla tuli vedettyä neljä aamutreeniä aerobisesti. Kaksi 2.8km aamulenkkiä sekä pari noin 15minnuutin uintia. Keskiviikkoaamu oli väli aamu ja viikonlopulle en ajatellut ottaa aerobisia treenejä yhtään tai korkeintaan mennä kuntosalille vetämään kuntopyörää tai crosstraineria. Ihan vain sen takia, että aamulenkkien seurauksina jalat ovat olleet kamalan jumissa. Vaikka en ole juossut kuin 2.8km niin nekin ovat olleet tällä hetkellä jaloille rasittavia

Kolmen viikon jälkeen ensimmäinen kerta dietin aikana kun vaa'assa näkyy todella pienoisia muutoksia. Tänä aamuna vaaka näytti ensimmäistä kertaa hetkeen alle 100kg kun aamun paino oli 99,8kg. Luulen tämänkin olleen vain tämän yhden aamun "ihme" ja aamupainon nousevan takaisin siihen 100,5kg tuntumaan. Tämä on nyt ihan sama mutta toisaalta oli ihan hyvä nähdä jopa vaa'alla tapahtuvan jotain vaikka hyvinkin marginaalista. Oikeastaan paino oli nyt tippunut yhden

Diettiä on nyt takana kolme täyttä viikkoa ja vaa'an mukaan tilanne on plus miinus nolla. Kun vertaan dietin kehittymistä vaakaan niin kolmen viikon kuluessa ei ole näin ollen tapahtunut mitään. Minun onnekseni en asettanut mitään painoon liittyviä tavoitteita ollenkaan enkä oikeastaan käy vaa'alla useasti. Aina välillä kolmen - neljän päivän välein olen käynyt vaa'alla joko illalla tai aamulla. Nämäkin painot ovat olleet aikalailla samoja joten aamun ja

Dietin aloittamiseen, pitämiseen ja onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Yleisesti pitää olla motivaatiota ja halua diettiä kohtaan. Tähän taas vaikuttaa moni pienempi asia millä saa pidettyä motivaatiota ja halua yllä dietin ajan. Dietin epäonnistuminen voikin näin ollen johtua monista asioista joista suurin on motivaation ja halun loppuminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja teen tässä pienen listan asioista mitä itse olen omalla kohdallani huomannut. Enemmänkin