Puolen toista viikon tauon jälkeen kyykyssä 210kg painoilla sarjaennätys

29.09.2018 - 13:57

Puolentoista viikon tauon jälkeen sain tehtyä kyykyssä uuden sarjaennätyksen 210kg painoilla saadessani viisi toistoa. Viime viikolla tein maastavetoa hieman säästellen minkä lisäksi jätin viime viikolla kokonaan jalkatreeneissä kyykyn väliin sillä minulla oli hieman alaselän kanssa ongelmia. Ei mitään pahoja mutta halusin välttää alaselkää rasittavien liikkeiden tekemistä sillä halusin saada selän kuntoon. Tämän johdosta minulle tuli kyykkyyn puolen toista viikon tauko ja näytti olevan vain hyvä asia minkä johdosta olen nyt miettinyt maastavetoon hieman samanlaista suunnitelmaa.

Kun menin tekemään keskiviikkona jalkatreeniä niin en tiennyt mitä odottaa kyykyltä. Kaikki lämmittelyt ennen ensimmäistäkään kyykkäämistä sujui todella hyvin ja ensimmäinen kyykky lämmittelysarja 60kg painoilla meni todella kevyesti. Tämän johdosta minulla oli henkisesti varmempi olo lähteä tekemään kyykkyä. Tällä kertaa otin enemmän lämmittelysarjoja mukaan kuin mitä viimeisillä kerroilla olen tehnyt. En tiedä mihin tuon perustin mutta jotenkin halusin vain paremman tuntuman kyykkäämiseen sekä ajattelin saada jalat lämpimäksi paremmin mitä enemmän toistoja on alla.

Tulin huomanneeksi sitten loppuvaiheessa sen, että tällä kertaa pystyisin yrittämään kyykätä 200kg painoilla tai hieman isommilla. 200kg painot kun ovat itselleni sellainen raja mikä on raskasta huonoja päivänä ja helpompaa parempana päivänä. 180kg painoilla nyt tuntuu tulevan se kolme toistoa oli sitten kysessä hyvä tai huono päivä mutta 200kg painoilla tekeminen vaatii paremman päivän kuin hieman normaalisti.

Olen saanut joskus lähiaikoina tehtyä 210kg painoilla kolme toistoa eli parannusta tuohon tuli kaksi toistoa. Sarjan aikana tekeminen tuntui jopa kevyelle eikä paikkoihin sattunut yhtään tai edes tuntunut sille, että en välttämättä jaksaisi tehdä. Tuon 210kg viiden toiston jälkeen jouduin hieman miettimään millä painoilla tekisin seuraavaksi. Jatkaisinko 210kg painoilla vielä vaikka saisinkin vähemmän toistoja vai vähentäisinkö painoja? Lopulta päädyin tekemään 180kg painoilla jolla sain tehtyä kolme toistoa mitkä kaikki tuntuivat vaikeammilta kuin yksikään 210kg toisto. Tuon 180kg kolmen toiston jälkeen lopetin kyykyn siltä osilta siihen.

Lopputreeni menikin sitten enemmän reisilaitteissa sekä pohkeita tehdessä. Ei mitään ihmeellistä mutta sellaista mikä meni todella hyvin perille. Minulla tuntui tekeminen niin etureisissä kuin takareisissä vaikka teinkin vain perussarjoja etureisilaitteessa sekä takareidet maaten laitteessa. Todella perus tekemisellä saa siis treenin menemään hyvin perille kunhan keskittyy jokaiseen toistoon eikä vain toistojen tekemiseen. Reisikoneissa onkin ihan eri tehdä toisto kunnolla ja rauhallisemmalla temmolla kuin vain yrittää saada tehtyä liikettä liian suurella painolla. 

Aamulla räpäsähti tekstiviesti, että cdonin paketti on noudettavissa postista joten tänään oli tiedossa postissa käynti. Mietin paketin hakemista suoraan töiden jälkeen, mutta päädyin hakemaan ne silloin kuin käyn kuntosalilla. Osittain tämän takia, mutta suuremmin vesisateen takia lähdinkin kuntisalille heti melkein kun olin päässyt kotio. Whey proteiini vain alas ja wc:n kautta vaatteiden vaihtoon ja tämän jälkeen sitten kuntosalille. Menin vesisateesta

Maanantaina oli vuorossa vähän pidempi lenkki eli hiukan yli kasi. En oikein suunnitellut miten tulen juoksemaan vaan ajattelin mennä ihan fiiliksen mukaan. Tämä osottautui niin todeksi, että huh huh. Lenkki tuli tosiaan vedettyä ihan fiiliksen mukaan. Aluksi lähin juoksemaan ihan vain sen mukaan miten jaksan juosta kokomatkan. Ensimmäisen neljän kilometrin kilometri vaudit olivat 6.10min - 6.26min väliltä. Parillliset kilometrit menivät vähän hiljempaa eli

Sunnuntain treeni "normi" aikaan ja ruokailut alla takasivat hyvän treenin. Ei ollut mitään väsymystä näkyvissä ja muutenkin tuntui, että nyt ei ollut mitään ihmeellistä. Tästä oli todella hyvä lähteä rakentamaan päivän treeniä. Yleensä sunnuntain treenit ovat olleet väsyneitä tai ainakin silloin kun olen mennyt kuntosalille ennen kello 13:sta ja huonosti syöneenä. Heti penkin alkulämmittelyssä huomasi tänään voivan treenta hyvin tuloksin. En kuitenkaan

Kun oli aika lähteä täänään kuntosalille tunsin kroppani olevan ihan väsynyt. Päivän aikana kropassa ei tuntunut mitään väsymystä, mutta sillä kun olin tullu kotio ja lähdin kuntosalille kropassa tuntui väsymys. Tämä kaikki tapahtui siis vajaassa parissa tunnissa. Lähdin tänään vähän aikaisemmin salille, kun tarkoitus oli käydä vielä kaupassa treenin jälkeen. Halusin jättää varoiksi vähän enemmän aikaa, koska en halua kelloa tuijottaen. On ollut vähän

Olin eilen intervallien jälkeen todella väsynyt. Jalat olivat kanssa ihan poikki ja jotain pientä särkyäkin taisi olla, mutta ei mitään ihmeellistä. Tiistaina tehdyn jalkatreenin paikat alkoivat vain ottamaan uudestaan eli reisissä, pakaroissa ja pohkeissa alkoi tuntumaan tiistaina tehty treeni. Tästä syystä sekä myöskin pienestä säästelystä ajattelin jättää tänään maastavedon väliin ja tehdä good morning liikkeen. Kun pääsin tänään kuntosalille ja olin

Illan suunnitelma oli aluksi pelata yksi kisa iRacingissä jonka jälkeen vuorossa oli meno kuntosalille. Tänään päivän ollessa tiistai iRacingissä alkoi uusi viikko ja National Seriessissa uutta rataa mikä oli minun onnekseni Lucas Oil Raceway mitä olin jo pelannut lava-autolla. Radan ollessa tuttu niin alkuun pääseminen oli todella paljon helpompaa. Auto on tietenkin eri, mutta ajolinjoista olin jo perillä. Lucas Oil Raceway on uusi rata joka tuli kuluvalle

Parin päivän puserrus tuotti normaalisarjoja, tiputussarjoja, korotussarjoja, pyramiidisarjoja sekä pakkotoistoja. Perjantaina vuorossa oli ihan normaali olkapää & hauispäivä ja tänään kävin aloittamassa jo uuden treeniviikon rinta & ojentajatreenillä. Perjantaina tein olkapääliikkeet ihan normaalisti neljän sarjoilla ja kymmenen toistoilla, mutta hauiksessa tein pyramiidia sekä tiputusta. Pyramiidisarjan tekeminen on aina ei niin kivaa, mutta ainakin

Eilen oli tarkoitus pitää täysivälipäivä, koska takana oli kuitenkin maanantain aamulenkki + intervallit sekä tiistain jalkatreeni. Lähdin kuitenkin vielä eilen illlalla juoksemaan vaikka se oli toisaalta pieni riski mitä en silloin ajatellut. Lähdin vain juoksemaan kevyttä lenkkiä eikä tarkoituksena ollut vetää mitään ihmeellisen nopeaa tai pitkää. Juoksun alussa en edes tiennyt kuinka pitkän lenkin juoksen vaan lähdin vain vetämään jotain reittiä. Ihmettelin

Eilen oikeastaan vasta kun olin päässyt kotiin huomasin olevani todella väsynyt. Vielä viimeisen intervallin jälkeen oli ihan jees olo ja kävin intervallien jälkeen saunassa enkä huomannut vielä väsymystä. Kaikki kuitenkin muuttui kun pääsin kotiin ja intervallin lopettamisesta oli joku tunti aikaa. Minun oli tarkoitus alkaa pelaamaan iRacingiä kun olin saanut tyhjennettyä repun ja olin rauhoittunut. Aloin tällöin huomaamaan väsymystä ja iRacingin sijaan

Pari viikkoa sitten testasin tehdä rintaliikkeitä yhdellä kädellä, mutta se meni vähän yli kun tein kaikki liikkeet yhdellä kädellä. Huomasin asian tämän viikon maanantaina kun rinnassa tuntui viime sunnuntaina tekemäni rintatreeni. Tätä samaa en huomannut niin hyvin pari viikkoa sitten, mutta tietenkin treeni oli erilainen. Yhdellä kädellä tehtynä liikkeet tuovat uutta treeniin ja ottavat erilailla, mutta perusrunko pitää olla parempi eikä samanlainen mitä