PTVGYM Tiksi Vantaa: Pääkaupunkiseudun siistein PTVGYM

08.12.2024 - 12:37

Kolme viikkoa tai oikeastaan viikonloppua siinä meni kun pääsin käymään ensimmäistä kertaa uudella Vantaan PTVGYM Tiksi:llä. Ensimmäisenä viikonloppuna oli talven ensimmäiset huonot ajokelit kun lunta satoi ja jopa Pitäjänmäen PTVGYM:lle meneminen tuntui olevan hieman normaalia haasteellisempaa kelien suhteen. Niimpä ajattelin että parempi siirtää meno ensi viikkoon kun säät ovat parempia ja näin myös olikin. En kuitenkaan saanut tuona viikonloppuna ketään mukaan ja kun lauantaina oli tarkoitus lähteä salille niin lähes automaattisesti lähdin Pitäjänmäen PTVGYM:lle mitään miettimättä.

Kolmas kerta sitten toden sanoi ja itsenäisyyspäivänä menin viimein kokeilemaan PTVGYM Tiksi:n Vantaalla. Olin parilta tutultu kuullut hyvää Tiksin PTVGYM:stä joiden perusteella se vähän kuin Roihupellon PTVVGYM mutta parempi. Olen käynyt Roihupellon PTVGYM:llä kolme kertaa tehden jalkatreenin jokaisella kerralla niin en oikein osaa sanoa muista lihasryhmien laitteista sen enempää. Kyllä siellä jokaisen treenin aikana olen pyörinyt enemmän tai vähemmän mutta kun niillä ei oikeasti treenaa niin ei ne laitteet jää niin oikein kyllä mieleen.

PTVGYM Tiksi on kuin PTVGYM Roihupelto mutta pienempi. Mielestäni PTVGYM Tiksi:ssä on käytännössä samat laitteet kuin PTVGYM Roihupellossa mutta poikkeuksiakin on suuntaan ja toiseen. Tosiaan en nyt osaa sanoa PTVGYM Roihupellon laitekannasta sen enempää kun olen siellä kolme jalkatreeniä tehnyt ja muiden lihasryhmien laitteet kävin vain läpi. Muutenkin PTVGYM Roihupelto on niin suuri että siellä ei näe kuntosalia samalla tavalla kuin PTVGYM Tiksin.

Se oli hieno huomata että PTVGYM Tiksi oli vielä siistissä kunnossa vajaan parin kuukauden jälkeen avaisista. Pukuhuoneet olivat siistit, wc:t olivat siistit ja salin puolella laitteet ja välineet olivat vielä hyvässä kunnossa. Roihupellon PTVGYM:llä wc:n pöntöt olivat jo rikki ja voimakas kusi haisi puolen vuoden päästä siitä kun kuntosali oli avattu. Myöskin laitteet ja välineet olivat jo rikki kuten räkkien tangon pidikkeet. Pitäjänmäen PTVGYM:in ja Roihupellon PTVGYM:in suihkun seinissä on ollut jo pitkään laput siitä että älkää pissatko suihkussa. Näin ei ollut Tiksin PTVGYM:llä eli ainakin toistaiseksi Vantaa on puhtaampi ja siistimpi paikka kuin Pitäjänmäki tai Roihupelto.

On oikeasti paljon mielekkäämpää käydä kuntosalilla missä on siistiä eikä sotkuista. Tämän takia Tampereella on niin paljon mukavampi käydä treenaamassa kun siellä voi rauhassa käydä jopa wc:ssä oli sitten kyseessä Tampereen Loaded tai Tampereen PTVGYM. Näin on myös ollut Vantaan Loaded:lla ja Fitnessgym:llä missä on puhtaat wc:t. Yritän aina välttää menemästä wc:hen Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja vain sitten yrittää pidätellä aina kotio asti. Wc:ssä kun meinaa tulla oksennus kusen hajusta saati sitten koko wc:hen ei viitsi edes mennä kun kusi virtaa lattialla. Onneksi salin puoleinen wc on sentään paremmassa kunnossa niin edes siellä voi käydä.

Sitten itse salin puolelle niin HCPRO:n ja Watsonin laitteita näytti olevan. Mitä nyt katsoin niin jalka- ja selkälaitteissa näytti olevan hyvä valikoima ja varsinkin hack-kyykky ja vyökyykky olivat hyviä laitteita joista tuota vyökyykkyä kaipaisin myös Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Myöskin maastavetoalustat näytti olevan paljon paljon paremmat kuin Pitäjänmäen PTVGYM:in ja Roihupellon PTVGYM:in vastaavat. Ainoa miinus oli että mielestäni niissä ei ollut paikkoja vastustusnauhoille eli ei niitä parempia alustoja. Myöskin jos vertaa Pitäjänmäen PTVGYM:in välineitä niin joitakin tankoja ei ollut eikä ollut myöskään bokseja? En nyt muista niin tarkkaan mutta mielestäni en nähnyt bokseja?

Kuitenkin jos vertaa Roihupellon PTVGYM:iin niin tykkäsin että tila oli yhtenäistä eikä väliseinällistä kun Roihupellossa tuntuu välillä niin yksinäiselle. Jotenkin Pitäjänmäen PTVGYM:in pimeämpi ja tiiviimpi tunnelma puuttui PTVGYM Tiksistä mutta voi myös olla että olen nyt tottunut Pitäjänmäen PTVGYM:llä käymään ja tunnen sieltä ihmisiä. Kuitenkin olen ihan tyytyväinen jos Espoon tuleva PTVGYM Espoo tulee olemaan samankaltainen kuin PTVGYM Tiksi.

Kumpa vain PTVGYM Tiksi olisi ollut nyt PTVGYM Espoo. Espoossa kun ei ole yhtään kunnon kuntosalia mikä on kyllä ihme. Jos PTVGYM Tiksi olisi itselleni lähempänä niin kyllä siellä tulisi käytyä sillä osa asioista oli kuitenkin parempia siellä kuin Pitäjänmäen PTVGYM:llä.

Viime viikko oli dieetin ensimmäinen viikko jolloin ei tullut niinkään edistystä jos asiaa tutkii vaa'an tai mittanauhan mukaan mutta tällä viikolla dieetti on mennyt jälleen eteenpäin. Tiesin tämän tulevan vastaan, että dieetti alkaa hieman tökkimään jossain kohtaan niin olin tuohon varautunut enkä lannistunut niin sanotusta ensimmäisestä viikosta jolloin tulosta ei niinkään tullut. Se miksi tulosta ei viime viikolla tullut mutta tällä viikolla taas tuli niin

Dieetti ei ole tosiaankaan syy miksi ei kannattaisi kokeilla välillä jopa ennätyksiä. Tietenkään ihan joka päivä ennätyksiä ei kannata tehdä ja palautuminen tälläisistä treeneistä voikin olla sitten toinen asia. Itsellä alkoi viime viikon keskiviikon jalkatreeni sinällään hieman harmittamaan sillä kyykky tuntui kulkevan hyvin enkä tällöin lähtenyt nostamaan uutta ennätystä. Viime viikon keskiviikkona kun kuitenkin sain kyykättyä 200kg painoilla kahden toiston

Dieettiä on takana pian kolme täyttä viikkoa ja tuloksen kahden ja puolen viikon jälkeen ovat mielestäni paljon paremmat kuin osasin odottaa. Tietenkin oletuksena pitäisi lähteä siitä liikkeelle, että dieetti tehoaa ensimmäisien viikkojen aikana todella hyvin minkä jälkeen dieetti alkaa jämähtämään paikoilleen ja muutoinkin takkuilemaan. Nyt kuitenkin ensimmäisen kahden ja puolen viikon aikana vaakapaino on tippunut noin 4.5kiloa minkä lisäksi vyötärö on

Dieettiä on nyt takana tasan viikko ja jo nyt on huomattavissa edistystä niin vaa'an kuin mittojenkin suhteen. Onneksi näin sillä olen huomannut päivittäin dieetin kulun enemmänkin päässä kuin kropassa sillä vähillä hiilareilla ja pienillä aterioilla meneminen verottaa. Päässä olen huomannut enemmänkin jonkinlaista päänsärkyä tai fiilistä kuitenkin siitä etten ole syönyt tarpeeksi, mutta kropassa en ole huomannut vielä mitään suurempia väsymisen merkkejä

Maanantaina tuli tehtyä maastavedossa uusi ennätys 280kg ja tällä kertaa tämä oli "suunniteltu" asia tai ainakin olin tämän jo päättänyt etukäteen. Varmaan kaikki ajatukset lähti liikkeelle lauantain jalkatreenistä jolloin kyykkääminen tuntui todella kevyelle. Tein kylläkin kyykkyä kumilenkit avustettuna mutta siitä huolimatta tekeminen oli helppoa ja kivutonta. Ihan ihmeellisesti kroppa tuntuu toimivan viikosta toiseen tai sitten puhtaasti syöminen vain auttaa

Kävin pitkästä aikaa keskiviikkona vaa'alla johon en ole oikeasti uskaltanut mennä. Kun viimeksi olen käynyt vaa'alla niin silloin painoni oli siinä 108kg - 110kg välissä ollessa enemmän 108kg luokkaa kuin 110kg. Keskiviikkona kun kävin vaa'alla niin se näytti jo 112,6kg ja tämän jälkeen tajusin että nykyinen ruokavalio tai yleisesti syöminen ei vain toimi. Olen ollut tässä kyllä sellaisessa semidieetti moodissa jo pidempään mutta olihan tässä näitä

Viime viikon keskiviikkona tuli hieman kokeiltua low bar kyykkyä todella pitkästä aikaa ja tuon treenin jälkeen muistin miksi en ole tuota oikeastaan ikinä tehnyt. Minun low bar kyykyt ovat laskettavissa yhden käden sormilla sillä olen saanut enemmän tai vähemmän käden tai kädet kipeäksi. Näin kävi tälläkin kertaa ja minun olisi ollut hyvä pitää loppu viikko väliä kuten aluksi ajattelinkin mutta näin en kuitenkaan tehnyt. Vielä torstaina eli seuraavana päivänä

Keskiviikko oli sinällään "ihmeellinen" päivä kuntosalilla kun väkeä tuntui olevan ihan kamalasti. En nyt tiedä oliko väkeä normaalia enempää siinä mielessä kuin normaalisti tuohon aikaan vai tuntuiko vain paluu arkeen. Maanantaina ja tiistaina kun kuntosali on käytännössä todella tyhjä niin parin tuollaisen päivän jälkeen aloin hieman tottua sinällään tyhjään kuntosaliin. Tässä tapauksessa tottumus tarkoittaa sitä ettei kuntosalilla ole oikeasti väkeä mutta ei

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun. Näin alkuun voisi sanoa

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia