Uusi kyykky ennätys 220kg

09.06.2018 - 11:13

Dieetti ei ole tosiaankaan syy miksi ei kannattaisi kokeilla välillä jopa ennätyksiä. Tietenkään ihan joka päivä ennätyksiä ei kannata tehdä ja palautuminen tälläisistä treeneistä voikin olla sitten toinen asia. Itsellä alkoi viime viikon keskiviikon jalkatreeni sinällään hieman harmittamaan sillä kyykky tuntui kulkevan hyvin enkä tällöin lähtenyt nostamaan uutta ennätystä. Viime viikon keskiviikkona kun kuitenkin sain kyykättyä 200kg painoilla kahden toiston "sarjan". Tämän jälkeen mietin hetken aikaa laittaisinko tankoon 220kg ja tekeisin uuden ennätyksen mutta tuolloin minua kuitenkin hieman mietitytti ja tuon treenin jälkeen asia jäi hieman harmittamaan.

Tämän viikon keskiviikkona en tiennyt mitä odottaa enkä miettinyt mitään ennätyksiä ennen ensimmäistäkään kyykkyä. Minun oli vain tarkoitus katsoa sellainen "iso" paino millä tehdä kolmen - viiden toiston sarjoja. Painot olivat kuitenkin siinä mielessä helppoja että 170kg ja 200kg tuli suhteellisen kevyen tuntuisesti minkä johdosta päätin kokeilla 220kg. Lähdin jo 170kg painoissa yhden toiston nostoihin sillä aloin kai tajuamaan että voisin saada hyvän tuloksen tänään. Lopulta sitten päätin yrittää 220kg nostoa mikä sitten tulikin ja samalla tuli uusi ennätys.

220kg #squat which is my a new pb and I finally got same result what is my bench pb. I'm on #dietmode so that is lame excuse why you can not workouthard or use nig weights. Just amazing that my squat been lower than my bench. #legday #legworkout #powerlifting #bodybuilding #gymshark #beats #trance #maxrep #gym #gymlife #gymmotivation #torobelt #nikeromaleos3

24 Likes, 3 Comments - Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on Instagram: "220kg #squat which is my a new pb and I finally got same result what is my bench pb. I'm on..."

Tuon 220kg jälkeen laskin painot aluksi 180kg millä tein kolme kolmen toiston sarjaa ja tämän jälkeen vielä tein 160kg painoilla pari viiden toiston sarjaa. Minulla meni vaihteeksi taas pelkän kyykyn tekemiseen noin tunti tai jotain. Jos olisin lopettanut kyykyn 220kg nostoon niin tällöin aikaa ei olisi mennyt ihan noin paljon mutta minua ei tuo paljon haittaa. Kun jalkatreenin pääpaino on kyykky niin silloin siihen menee aikaa ja miksi lopettaa kyykky "kesken"? Kun kulkee niin silloin kannattaa sitä takoa vaikka se tietäisikin painojen vähentämistä mutta kuitenkin sellaisiin hyviin painoihin ja sarjoihin. Olen todennut tämän tyylin olevan hyvä, että aluksi katsoo päivän maksimi painot mikä tarkoittaa yhden - kahden toiston "sarjaa" minkä jälkeen laskea hieman painoja ja nostaa toistomääriä.

Samalla 220kg kyykyssä tarkoitti myöskin sitä, että minulla on nyt vihdoin penkki ja kyykky ennätykset samat mistä on kyykkyä nyt parempi jatkossa tulla jatkamaan. Itseäni on hieman kummastuttanut ja mietityttänyt se, että penkki on ollut pitkään parempi yleisellä tasolla sekä ennätys tasolla. 

Vuoden viimeiset voimapenkki treenit ja penkki treeni PTVGYM:llä nyt videolla selityksien kera Youtubessa. Olin tuossa muutama viikko sitten hieman laiska enkä jaksanut oikein editoida ja tehdä selityksiä videolle niimpä tein sitten parin viikon treenien edestä selityksiä yhdelle videolle. Tämä vuoden viimeiset penkki treenit PTVGYM:llä siis sisältää kahden viikon penkki treenit eli neljä treeniä. Näissä treeneissä tuli tehtyä sekalaisesti taas vähän kaikkea eli erilaisia treenejä.

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.