Penkissä 170kg minkä lisäksi 20 toistoa 105kg:lla ja erilaista säätöä

16.11.2016 - 12:06

Sunnuntaina tuli käytyä kuntosalilla tekemässä aerobinen treeni mitä ennen pumppasin vähän olkapäitä ja käsiä. Olkapää- & käsitreenin puolella tuli tehtyä aika perustreenit joiden jälkeen vedin puolituntia crosstrainerillä kokonaisuudessaan. Alkuun viisi minuuttia lämpöä minkä jälkeen minuutti kovaa ja kaksi minuuttia rauhallisesti. Tätä tein siihen saakka kunnes puolituntia alkoi olemaan täynnä. Loppuun taisi jäädä kolme minuuttia, että puolituntia tuli täyteen joten tein loppuun kolmen minuutin palautuksen. En tiedä sitten mikä oli. Oliko intervallit hieman kevyitä vai olenko vain kunnossa? Tekeminen oli meinaan suhteellisen kevyen oloista siinä mielessä, että en hirveästi puuskuttanut. Hikeä kyllä puski paljon mutta mitään puuskutusta ei.

Tämä oli käytännössä ensimmäinen kerta kesäloman jälkeen kun tein aerobista treeniä. Kesälomallakin aerobiset treenit jäivät kahteen lenkkiin joiden pituudet olivat 16km ja 10km. Siinä mielessä yllätti miten kevyeltä intervallit vaikuttivat. Pahoin voin pelätä, että luulen aerobisen kunnon olevan parempi mitä se sitten todellisuudessa on. Tästä on nyt helppo luulla kunnon olevan hyvä minkä perusteella saatan lähteä tekemään raskaampaa aerobista treeniä mitä oikeastaan jaksan. Näin on käynyt aikaisemminkin kun tein aerobisen treenin ja luulin olevani paremmassa kunnossa kuin mitä olin.

Samalla kun kävin sunnuntaina tekemässä tuon treenin niin se tarkoitti sitä ettei viime viikolla tullut yhtään välipäivää. Suunniteltu seuraava välipäivä tulee olemaan sunnuntain, mutta olen nyt alkanut hieman miettimään välipäivää lauantaille. Tällöin saisin koko viikonlopun huilille, mutta näin ei kuitenkaan tule käymään. Saa nyt nähdä miten lauantain tekemiset tulevat ylipäätänsä menemään ja miten sujutan treenit päivän ohjelmaan.

Olkapää- & käsitreeni

  • Supersarja ojentajapunnerrus + Hauiskääntö talja
  • Supersarja vipunostot istuen + VIpunostot seisten
  • Supersarja Hauiskääntö scott + Ojentajalaite
  • Takaolkapäälaite

Viikko alkoi selkätreenillä aamulla ja illalla tuli paukutettua penkkiä

Maanantaiaamuna kävin tekemässä selkätreeni Elixia Salmisaaressa. Tämä oli tällä kertaa ihan suunniteltu sillä halusin jälleen päästä tekemään Hammer Streghtin ylätalja- / vipuvarsilaitetta. Muutoin selkätreeni koostui neljästä liikkestä jotka tein tällä kertaa suorilla sarjoilla. Leuanvetoa, kulmasoutua, vipuvartta ja ylätaljaa kapella vastaotteella olivat ne neljä liikettä joita tein. Minulla oli hieman erilainen ajatus muutamien liikkeiden kohdalla mitä tulisin ja mitä en tulisi nyt aamulla tekemään. Ajattelin aamulla aika paljon jo perjantai-iltana tehtävää selkätreeniä ja mitä tulen siinä mahdollisesti tekemään. Tuo suunnitelma on nyt hieman muuttunut jo sillä olen alkanut miettimään maastavedon tekemistä perjantaina pitkästä aikaa.

Aamulla tuli tehtyä suoria sarjoja selkätreenissä, mutta illan rintatreeni olikin sitten erikoistekniikoita, pitkiä sarjoja sekä maksimi ykkönen. Jatkoin penkissä maksimi ykkösten tekemistä viime viikon kahden 160kg noston jälkeen. Tällä kertaa kokeilin 170kg mikä nousikin lopulta hyvin. Tämän jälkeen mietin tekisinkö lisää penkkiä vai jättäisinkö penkin tekemisen tähän. Lopulta päädyin tekemään 105kg painoilla kaksikymmentä toistoa vaikka pakoilla täyteen, mutta pakkoja ei lopulta tarvittu. Jaksoin nimittäin itse yksin kaksikymmentä toistoa ilman pakkoja ja auttamisia. Tämän jälkeen kokeilin vielä saada muutaman lisää, mutta en jaksanut tämän jälkeen enään yhtään toistoa. Voimat siis loppuivat ihan stoppiinsa kun olin saanut kaksikymmentä toistoa täyteen.

Penkin jälkeen tein vinopenkkiä smith-laitteessa missä tein hieman pidempiä yli kymmenen toiston sarjoja. En ihan kahtakymmentä mitä hain mutta jotain viittätoista ja kolmeatoista toistoa tuli tehtyä. Hain kyllä sitä kahtakymmentä toistoa mutta painoja oli vain liikaa eikä tuossa oikein toiminut pakkotoistot joten toistomäärä piti jättää johonkin viiteentoista tai seitsemääntoista. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä peck-deckiä missä käytin kolme kertaa kuusi tyyliä ja tein näitä kolme vai viisi sarjaa.

Aamun selkätreeni

  • Leuanveto
  • Kulmasoutu
  • Ylävipuvarsi
  • Ylätalja tanko kapea vastaote

Illan rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki smith
  • peck-deck

Tiistaina tuli hieman säädettyä ja kokeiltua mennä aikaisemmin kuntosalille

Tiistaina kokeilin epäonnistuneesti mennä kuntosalille heti töiden jälkeen. Tiesin tuon olevan huono suunnitelma, mutta eihän mitään voi tietää jos ei niin kokeile ensin. Minun oli meinaan tarkoitus mennä Salmisaareen treenaan suoraan töistä, mutta eipä siellä ollut mitään parkkipaikkoja kun pääsin sinne. Asia ei yllättänyt yhtään sillä viimeksi oli käytännössä sama tilanne ja tällöin oli ilta. Mihinkään maksullisiin parkkipaikkoihin en jaksanut viedä autoani ja yhdestä parkkipaikasta en ollut varma oliko se ilmainen ja miten sinne edes mennnään joten jätin sen välistä. No joka paikassa tuntuu olevan sama tilanne parkkipaikkojen suhteen ja siksi onkin vain parempi mennä kuntosalille jollain muulla kuin autolla. Aamulla ja myöhään iltaisin asia on hieman toinen mutta välillä sitä haluaisin mennä aikaisemminkin salille.

Sain kuitenkin lopulta tehtyä Länsiväylällä olkapäätreenin minne lopulta päädyin Salmisaaren koukkauksen jälkeen. Käytännössä puolituntia meni hukkaan mutta eipä tuo näkynyt treenissä mitenkään. Myöskään kuntosalilla ei ollut liikaa väkeä vaikka olinkin pari tuntia aikaisemmin kuin piti. Myöskään treenin aika ei vaikuttanut treeniin eli lopulta kaikki meni ihan hyvin vaikka tuntui sille, että kaikki meni päin v****a. Tämä oli kuitenkin opettavainen kerta minulle ja tiedän nyt mitä en tule tulevaisuudessa tekemään. Pitäisi kulkea julkisilla niin kuntosalille meneminen olisi paljon helpompaa töiden jälkeen. Tämä myös antaisi minulle enemmän mahdollisuuksia mille kuntosalille voisin mennä sillä se olisi kätevämpää.

Olkapäätreeni

  • Takaolkapäälaite
  • Yhden käden pystypunnerrus käsipainolla
  • Olankohautukset käsipainoilla
  • Vipunostot sivulle
  • VIpunostot takaolkapäille

Eilen oli tarkoitus pitää täysivälipäivä, koska takana oli kuitenkin maanantain aamulenkki + intervallit sekä tiistain jalkatreeni. Lähdin kuitenkin vielä eilen illlalla juoksemaan vaikka se oli toisaalta pieni riski mitä en silloin ajatellut. Lähdin vain juoksemaan kevyttä lenkkiä eikä tarkoituksena ollut vetää mitään ihmeellisen nopeaa tai pitkää. Juoksun alussa en edes tiennyt kuinka pitkän lenkin juoksen vaan lähdin vain vetämään jotain reittiä. Ihmettelin

Pari viikkoa sitten testasin tehdä rintaliikkeitä yhdellä kädellä, mutta se meni vähän yli kun tein kaikki liikkeet yhdellä kädellä. Huomasin asian tämän viikon maanantaina kun rinnassa tuntui viime sunnuntaina tekemäni rintatreeni. Tätä samaa en huomannut niin hyvin pari viikkoa sitten, mutta tietenkin treeni oli erilainen. Yhdellä kädellä tehtynä liikkeet tuovat uutta treeniin ja ottavat erilailla, mutta perusrunko pitää olla parempi eikä samanlainen mitä

Eilen suunnittelin kokeilevani pitkästä aikaa käyttää veden sijasta nesteytysjuomaa kuntosalilla. Minulla on vielä jonkun verran jäljellä Northforce Universal nesteytysjuomaa, kun sen käyttö vain jostain syystä jäi. Ehkä yksi syy oli se, että tein sitä valmiiksi yhden täyden pullon mikä ei tietenkään ikinä riittänyt ja loppu treeni meni sitten taas vedellä. Tänään oli taas nihkeä ilma salilla ja olikin hyvä kokeilla nesteytysjuoman käyttöä. Tein treeniä varten

Tänään piti rukata hieman kuntosalille menon aikataulua Suomen jääkiekko pelin mukaan. Tämä tarkoitti hieman normaalia aikaisempaa aikaa, mutta kysymyksessä oli vain vähän aikaisempi aika. Ero ei ollut siis suuri, mutta loppua kohden aloin kuitenkin vähän katsomaan kelloa. En tiedä mikä vaikutti eniten Suomen peli vai ulkona ollut kuuma ilma niin kuntosalilla oli normaalia torstai päivää hiljaisempaa. Alkaako lämpimät ilmat jo karkoittaa suurimman osan

Tänään järjestin kuntosalille menon television mukaan mikä tarkoitti about 1 - 2 tuntia alkuperäisestä suunnitelmasta. Tämä puolestaan johti siihen, että en ehtinyt syödä kunnon ateriaa ennen treeniä. En ollut ihan varma koska olin menossa kuntosalille, mutta olin ajatellut jotain 12.30 - 13.00 kellon aikaa. Tämä olisi tarkoittanut syöntiä ennen 10.30 ja kun söin aamupalankin vasta yhdeksän jälkeen niin silloin olisi tullut syötyä pienellä aikavälillä paljon

Eilen maastavedossa oikeaan takareiteen tuli jotain, koska aamulla tunsin takareiden olevan huonommassa kunnossa mitä se on ollut. Mitään kipua en sillain tuntenut, mutta vähän siellä joku oli. Eli liian nopeasti palasin normaaleihin painoihin. Tiistain jalkatreenin se kesti, mutta torstaina tehty maastaveto oli liikaa. Olisiko tiistaina kevyempi jalkatreeni auttanut asiaa? Se on nyt ollutta ja mennyttä nyt pitää mennä taas vähän rauhallisemmin. Tämän päivän

Tiistain kova jalkatreeni ja oikean takareiden kestäminen oli hyvä pohja tämän päivän selkätreeniin. Aloinkin tekemään maastavetoa rauhallisin mielen kun viimeviikolla tein ihan jalan kestämisen mukaan. Ladoin normaaliin tyyliin heti painot 100kg ja aloin tekemään ensimmäistä sarjaa. Tein 100kg seitsemän toiston sarjan jonka jälkeen nostin painot 140kg ja tein viisi toistoa. Jatkoin painojen nostoa 40kg:lla joten seuraavaksi minulla oli painot 180kg:ssa

Vaikka eilen oli täysivälipäivä niin en ollut ihan varma olinko ehtinyt palautua torstain ja perjantain treeneistä. Torstaina oli erilainen selkätreeni nosto- & supersarjoineen ja perjantaina oli vuorossa vaihteeksi pyramiidi + tiputussarja combot joten palautuminen oli tärkeässä roolissa. Täysivälipäivä ja kunnon unet vielä päälle teki todella hyvää kropalle. Kyllä vielä tänäänkin olkapäissä sekä hauiksessa tuntui perjantain toistot, mutta treenissä en

Olin ajatellut tänään tekeväni treenin jolla saan kropan tyhjäksi. Se mitä loppujenlopuksi tein ei ollut ihan alkuperäinen suunnitelma. Ajattelin yhdistellä normaaleita sarjoja, pyramiidisarjoja sekä korotus ja tiputussarjoja sekaisin. Päädyin kuitenkin tekemään melkein saman treenin kuin pariviikkoa sitten perjantaina. Jokainen liike aluksi 3 portaan pyramiidisarjana jonka jälkeen pieni huili ja sen jälkeen samoilla painoilla tiputussarja. Toistot määrät

Tänään tuli todettua, että oikea takareisi ei ole vielä kunnossa. Kuntosalilla oli vuorossa selkätreeni ja aloitin treenin maastavedolla jonka teossa huomasin oikean takareiden reistailevan. Tämä rajoitti tekemistä painojen suhteen kun en halunnut riskeerata takareiden kuntoa enempää. Tein tänään muutenkin maastavedossa ensimmäistä kertaa korotussarjan mikä oli toisaalta hyvä, koska huomasin korotuksien jälkeen mikä paino on jo liikaa. Jos olisin tehnyt