Päivän molemmat jalkatreenit isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoilla

16.11.2016 - 12:06

Eilen mennessä kevyellä ruokavaliolla koko päivän en huomannut vielä eilisessä iltatreenissä mitään vaikutuksia jaksamisen tai palautumisen kanssa. Kaikki oli kuitenkin tänä aamuna toisin sillä treenissä tunsin tehojen olevan hieman kadoksissa. Aloittaessani aamutreenin kyykyllä laitoin sen tekemisen aamutreenin piikkiin mutta mitä pidemmälle aamutreeni meni niin sitä helpommin olin puhki. Jo kyykyssä huomasin sarjojen välillä pienen pientä huimausta lähinnä parin ensimmäisen sarjan jälkeen mutta vielä tässä vaiheessa en ajatellut eilisen kevyen ruokavalion vaikutusta vaan sitä että nyt oli aamutreeni ja en ollut syönyt vain kunnon aamupalaa. Näin kun on yleensä muutenkin aamutreenissä mennyt että kyykyssä on vain näkynyt aamun vaikutus ja muut liikkeet ovat menneet sitten paremmin. Tänä aamuna näin ei siis ollut vaan tekeminen oli kokoajan raskaampaa kuin normaalina aamuna.

Väsymys mikä näkyi tämän aamun aamutreenissä näkyi myös treenin jälkeisessä palautumisessa. Aamutreenin jälkeen treenin lopettamisesta lähtien huomasin palautumisen kestävän normaalia pidempään ja vielä esimerkiksi puolituntia aamutreenin jälkeen palautumisen vaikutus on ollut normaalia hitaampaa. Saa nähdä miten päivän ruokailut vaikuttavat treenin jälkeen palautumiseen ja luulisin palautumisen nopeutuvan kunhan tästä saan syötyö sillä toistaiseksi olen aamun mennyt pelkällä Recoveryllä. Tänään on vuorossa ihan muutenkin normaali ruokavalio joten päivän aikana palautuminen olisi hyvä saada normalisoitua ennen tämän illan kuntosalitreeniä. Illan kuntosalitreenistä voi tulla vaikea jos palautumisessa kuluu kauan tai en edes ehdi palautua ennen iltatreeniä. Onhan tässä kuitenkin yli 10 tuntia treenien välissä joten kyllä tuossa ajassa pitäisi pystyä palautumaan.

Päivän mittaan huomasin palautumisen kohentuvan sitä mukaan mitä enemmän söin. Aamun palautumista aamutreenin jälkeen haittasi aamulla hiukan se etten aloittanut syömistä ihan normaaliin aikaan vaan hieman myöhemmin. Silti vaikka kroppa alkoi palautumaan päivän aikana niin silti palautuminen tuntui normaalia hitaammalta. Kun palautuminen tuntui kestävän normaalia kauemmin ja kun hieman aloin miettimään iltatreeniä niin ajattelin vain miten jaksan edes treenata illalla. Voiko tämän päivän normaali ruokavalio auttaa niin nopeasti että vaikka aamutreeni meni hieman väsyneesti niin iltatreenin jaksan tehdä paremmin?

Aamun etureisipainotteinen jalkatreeni

Laitoin siis aamutreenin aloitusliikkeen kyykyn hieman väsyneemmän menon ihan aamun piikkiin. Tämän jälkeen tein askelkyykyn käsipainoilla "pumppauksella" ja tämä meni yllättävän raskaasti. Tämän jälkeen aloinkin miettimään eilisen ruokavalion vaikutusta tämän aamun aamutreeniin. Vielä seuraavaan liikkeeseen en tehnyt muutoksia vaan tein yhden jalan jalkaprässin niin suurilla painoilla kun vain sain tehtyä kymmenen toiston sarjoja. Viimeisen liikkeen etureisikoneen teinkin sitten kevyempänä alkuperäisestä suunnitelmasta koska en vain enään tässä vaiheessa jaksanut tehdä kunnolla. Yritin tehdä niin hyvin kun vain jaksoin vaikka tekeminen alkoi olemaan jo aika väsynyttä. 

Aamun jalkatreeni

  • Kyykky 60kg x10, 3x10 100kg
  • Askelkyykky käsipainoilla "pumpaten" about 30 askelta 15kg
  • Yhden jalan jalkaprässi 3x10 150kg
  • Etureidet 5kg korotussarja & 10kg tiputussarja 7 toistoa 20kg -> 50kg -> 10kg x2 ilman taukoja

[[{"fid":"365","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Illan takareisipainotteinen jalkatreeni

Päivällä mietin illan tulevaa kuntosalitreeniä ja sen sujumista mutta en oikeastaa miettinyt koko asiaa enään sen jälkeen kun lähdin toimistolta tänään. Oikeastaan kun täytin vesipulloa kuntosalilla ja aloin miettimään millä liikkeellä aloittaisin illan jalkatreenin en mietiinyt yhtään jaksamista. Ehkä asia oli vain parempi näin etten koko iltana miettinyt jaksamisen kannalta asioita vaan keskityin miettimään mitä liikkeitä tekisin. Päädyin aloittamaan illan jalkatreenin Bulgarialaisella askelkyykyllä käsipainoilla  mikä olikin ensimmäinen kerta kun tein kyseistä laitetta muualla kuin smith-laitteessa sekä käytin painoja. Tein liikkeen 20kg käsipainoilla ja se olikin tänään ihan maksimi millä jaksoin tehdä. En tiedä vaikuttiko päivän kunto vai että tein liikettä ensimmäistä kertaa enemmän siihen että liike tuntui todella raskaalle. Ehkä Bulgarialainen askelkyykky on vain yleisti raskas liike missä ei oikein käytetä niin raskaita painoja? En oikeastaan edes tiedä mikä on raskas paino Bulgarialaiseen askelkyykkyyn.

Bulgarialaisen jälkeen tein illan eniten hikeen tuovan liikkeen mikä oli tänään syvä sumokyykky käsipainolla. Normaalistikkin en oikein tiedä onko sumokyykky todellisuudessa sellainen liike minkä tekemisessä tulee noin hiki vai vaikuttiko tiputussarjan tekeminen asiaan radikaalisti. Tietenkin kun olen tehnyt sumokyykkyä käsipainoilla normaalisti nopeatempoisena niin kyllä siinä yleensä on lämmin tullut mutta tänä iltana hiki oikein alkoi virtaamaan kun tein tiputusarjana liikkeen. Tein vielä tiputusarjoja kolme kappaletta vaikka jo yksikin olisi riittänyt ja tällöin olisi voinut ottaa enemmän tiputuksia.

Sumon jälkeen vuorossa oli illan kevyin liike eli pohkeet istuen. Tässä yritin vain ottaa niin paljon painoja millä pystyin tekemään kymmenen toiston sarjoja. Tein nyt illallakin liikkeet yleisesti kymmenellä toistolla kun hain sitä että tein päivän kummatkin treenit saman tyylisinä. Isoilla painoilla kymmenen toiston sarjoja siten että aamulla tein etureisipainotteisin treenin ja illalla takareisipainotteisen sekä pohkeet. Aikaisemmin ole käyttänyt samaa tyyliä kuin muina päivinä eli aamulla kun olen tehnyt isommilla painoilla niin ilalla olen tehnyt pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tänään vain halusin tehdä kummatkin treenit samalla tyylillä kun päivän kummassakin treenissä tein kuitenkin eri asioita.

Illan kuntosalitreenin päätin takareisipotkuun missä tein myös isoilla painoilla. Takareisipotkujen tekeminen normaalia isommilla painoilla laittoi vain mietityttämään kun yleensä tuossa on käynyt heikommin. Olen normaalisti tehnyt takareisipotkuja niin isoilla painoilla kun olen vain pystynyt tekemään pidempiä sarjoja tai kymppejä mutta en kuitenkaan maksimeilla. Liikkeen tekemisessä kun on yksi isompi "ongelma" kun liikettä tekee etureisikoneessa. Kun takareisipotkuja tekee isoilla painoilla niin tällöin myös liikkeen tekemiseen tarvitsee käyttää enemmän voimaa minkä johdosta taas etureisikone alkaa liikkumaan. Yleensä kun etureisikoneet eivät ole maassa kiinni niin varsinkin toinen puoli missä ei ole painopinkka alkaa helposti liikkumaan ja tämä on ongelmallinen tilanne varsinkin kesken sarjan. Varsinkin kun etureisikone liikkuun sivuttain eikä poikittain taaksepäin. Tietenkin myös tekniikalla jolla tekee takareisipotkua on vaikutusta siihen liikkuuko etureisikone tai miten paljon etureisikone liikkuu. Jalan ollessa hieman liian edessä tällöin työntöliike menee enemmän vinottain pystyyn kuin pystyyn minkä johdosta myös etureisikone alkaa liikkumaan. Kun saa pidettyä asennon lähellä etureisikonetta sekä potkut ylöspäin kuin vinottain niin tällöin saa pidettyä etureisikoneen helpommin paikoillaan. Asento hieman liian kauakana etureisikoneessa ja potkujen lähtiessä hieman liikaa vinoon niin tällöin etureisikone lähtee helposti liikkumaan vaikka painoja ei olisikaan paljoa.

Sanoisin tämän illan Bulgarialaisen askelkyykyn sekä takareisipotkun sopineen hyvin yhteen. Sain nimittäin todella hyvän tuntuman tänään takareisille ja uskoisin sen olevan näiden kahden liikkeen ansio. Muutenkin olen huomannut nyt näiden kahden liikkeen olevan parhaimmmat takareisiliikkeet millä olen saanut parhaimman tuntuman takareisiin. Nyt ensimmäistä kertaa tein nämä kaksi liikettä samaan treeniin ja tulos tuntui olevan loistava. Saa nyt nähdä voiko yhteen jalkatreeniin tehdä näitä molempia liikkeitä vai onko tämä mahdollista vain kun tekee takareidet omana treeninä. Jos sijoittaisin nämä kaksi liikettä samaan jalkatreeniin niin tällöin liikkeiden yhteismäärä kasvaisi aika suureksi.

Illan jalkatreeni

  • Bulgarialainen askelkyykky käsipainoilla 3x10 20kg
  • Sumokyykky syvä 3x 5kg tiputussarja 30kg, 25kg, 20kg
  • Pohkeet istuen 3x10 125kg
  • Takareisipotku 3x10 55kg

Torstaina tuli tehtyä tuplatreenit rinnalle sekä ojentajille joista aamun treeni venyi hieman ylipitkäksi. Illan treenin jälkeen aloin olemaan jo väsynyt joten päätin olla perjantaina tekemättä tuplatreeniä jaloille. En tiedä olisinko nyt muutenkaan lähtenyt tekemään tuplatreeniä perjantaina vaikka olisinkin ollut pirteämpi. Toisaalta ajattelin tehdä tuplatreenin jaloille tai kaksi jalkatreeniä tälle viikolle tai ensi viikolle sillä olen nyt melkein tehnyt

Torstaina oli vuorossa tupla treenit ja samalla tämä oli viikon toinen päivä kun tein kaksi treeniä päivään ja viikon ainoa päivä kun tein tupla treenit kuntosalin puolella. Maanantain kävin polkemassa aamulla puolen tunnin intervallin kuntopyörällä minkä jälkeen tein vatsalihaksille hieman treeniä. Nyt torstaina oli vuorossa kuntosalitreenien osalta kaksi osainen treeni. Tämä oli nyt samalla ensimmäinen aamutreeni kuntosalien osalta jolloin en ottanut

Tiistaina alkuperäinen tarkoitus oli mennä tiistai-iltana Salmisaareen tekemään laitepainotteinen selkätreeni, mutta maanantai-iltana muistinkin nuorten MM-finaalin. Nuorten MM-finaali kun olisi alkanut juuri niihin aikoihin kun alkuperäinen treeniaika oli sovittuna. Ei siinä mitään muuta kuin viestiä salikaverille ja sovittiin uusi aika treenille. Päädyin sitten kuntosalille kello 16 aikoihin eli heti töistä päästyäni menin kuntosalile. Minulla on nyt ollut

Päätin sunnuntai-iltana mennä maananataiaamuna kuntosalille joten laitoin herätyksen aikaisemmin. Yritin hieman miettiä mitä tekisin yleisesti huomenna ja miten viikko lähtisi muutenkin menemään lihasryhmiä ajatellen. Viimeaikoina kun olen nyt rikkonut enemmän normaalia rytmiä ja tehnyt päiviä enemmän sekaisin kuten myöskin lihasryhmiä. Tämä on onnistunut parhaiten siten, että olen mennyt vain kuntosalille ja päättänyt siellä mitä teen. Näin kävi käytännössä

Tänään suunnitellin viimein käyväni hieman kiertelemässä alennusmyynneissä sekä samalla kun olin menossa keskustaan niin ajattelin poiketa samalla Kampissa treenaamassa. Ajattelin säästäväni aikaa tuolla, että kävisin keskustassa treenaamassa samalla kun siellä olin. En kyllä edes tiedä olisinko mennyt tänään muutoin edes treenaamaan ellen olisi suunnitellut meneväni keskustaan. Voi olla, että olisin pitänyt tänään toisen välipäivän putkeen ellen olisi lähtenyt

Vuoden treenit tuli aloitettua heti ensimmäisenä päivänä vaikka tämä tiesi viidettä päivää putkeen. Tämän päiväinen oli kyllä yhteenaikaan suunnitellumpi treenipäivä kuin eilinen. Eilen meniessäni kuntosalille aloin kyllä suunnittelemaan tälle päivää välipäivää, mutta toisin kävi. Ehkä tämän päivän kuntosalille menoon vaikutti enemmän se, että olin tänään menossa keskustaan katsomaan Creed elokuvaa Tennispalatsiin. Ei tuo elokuviin meno tietenkään

Torstaina tuli sitten mentyä tekemään vuoden viimeinen treeni. Välillä mietin torstaina kuntosalille menemistä ja välillä mietin välipäivän pitämistä. Tämä oli kuitenkin nyt neljäs päivä putkeen vaikka viime viikolla tuli tehtyä kuuden päivän putki. Toisaalta maanantaina sekä tiistaina tuli tehtyä tuplatreenit joten periaatteessa treeni oli kuudes putkeen neljän päivän sisällä. Erona tämän viikkoisella ja viime viikkoisella oli myöskin se, että pidin lomaviikon

Kolmas tuplatreenipäivä putkeen olisi ollut jo aivain liikaa. Aloin huomaamaan hieman tätä tiistain jälkimmäisessä selkätreenissä ja viimeistään treenin jälkeen kotiin päästyäni huomasin väsymyksen. Tämän johdosta jalkapäivä tuli treenattua yhdellä treenillä mikä oli illalla. Eilistä jalkatreeniä tulin jo suunnitelleeksi tiistain selkätreenin ohessa ja tämä suunnitelma myös pystyi. Jalkatreeni oli tarkoitus aloittaa jalkaprässissä tekemällä viisi minuutin

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt