Onko lankutus tehokas vatsatreeni vai mihin lankutus on tehokasta?

07.07.2023 - 10:08

Kirjoittelin tuossa jokin aikaa sitten että halusin ottaa pääsiäisenä tulleen pöhötyksen pois. Tämä projekti hoitui puhtaalla ruokavaliolla eli sen hetkisestä syömisestä jätin vain turha pois sekä aloitin lankuttamaan aamuin illoin. Palasin pitkästä aikaa aamu- sekä iltarutiineihin missä tein pienet venyttelyt sekä liikkuvuusharjoitteet minkä päätteeksi lankutin puolitoista minuuttia. Jatkoin aamu- sekä iltarutiineiden tekoa aina juhannukseen saakka minkä jälkeen ne on jäänyt tai vaihtanut hieman muotoaan.

Kun aloin lankuttamaan pitkästä aikaa niin huomasin jo täriseväni ennen 15 sekunnin kohtaan. Tämän jälkeen tärinä vain jatkui ja paheni aina sinne puolentoista minuutin kohdille missä lopetin lankutuksen. Yritin aina keskittyä tekemään lankutusta niin kuin olin opetellut sen ottavan kunnolla perillä sillä aikoinaan huomasin että jos on vain sinne päin asennossa niin ei kyllä hirveästi tuntunut missään. Sitten kun opin ja huomasin miten lankutuksen saa osumaan kunnolla kohdilleen niin se teki siitä paljon raskaampaa ja aloin oikeasti tärisemään.

Siinä meni todella pitkään ennen kuin aloin kestämään lankutuksen vaikutusta eli siis sain siirrettyä tärinen alkamista myöhemmäksi kuin 10 - 15 sekunnin kohdalla. Tein saman puolentoista minuutin lankutuksen aamuin illoin ja kyllä aina aamun lankutus oli helpompi kuin illan. Olikohan jossain toukokuun lopulla kun aloin ajoittain tekemään nämä iltarutiinit salilla enkä vasta kotona salin jälkeen niin nuo vasta raskaista olikin. Mitä vähemmän aikaa varsinaisen treenin jälkeen aloin tekemään lankutusta niin sitä vaikeammaksi se meni ja sitä enemmän aloin tärisemään.

Toukokuun aikana kun inspiroiduin käyttämään Vantaan Loaded:in 10-kerran korttia aktiivisesti niin siellä ollessa aloin tekemään eri variaatiolla "iltarutiinia". Välillä tein lankutusta mutta välillä otin vatsarullan millä korvasin lankutuksen. Ja tietenkin heti ensimmäisellä kerralla teinkin liikaa vatsoja vatsarullalla minkä seuraksena vatsani oli herkkänä todella pitkään ja minun piti olla jopa hieman varovainen miten vatsoja edes treenaan.

Samoihin aikoihin aloin muutenkin hieman vaihtelemaan iltarutiinia siinä mielessä että aloin korvaamaan lankutusta normaalilla vatsapenkillä tai istuttavalla vatsalaitteella. Halusin tehdä vain iltarutiineista erilaisia sekä halusin saada tehtyä vatsalla myös eri liikkeitä kuin lankutuksen. Samalla vain tuli huomattua että vaikka teinkin "vain" kolmekymmentä toistoa vatsoja perusvatsapenkissä niin ne tuntui ottavan paljon paremmin perille itse vatsoihin. Olen nyt pitänyt toistomäärän kolmessakymmenessä ihan vain sen takia että huomaan välillä vatsojen alkavan lähes krampata tuon kolmenkymmenen toiston jälkeen kun seuraavan kerran kumarrun. Vatsapyörä mitä olen tosiaan tehnyt myös muutamia kertoja on sitten asia erikseen.

Perus vatsoja tehdessä olenkin alkanut miettimään että teenkö lankutusta vielä jotenkin väärin vai ottaako perusvatsapenkki niin paljon paremmin vatsaan kuin lankutus? Onko lankutus vain kokonaisvaltaisempi liike mitä ottaa monipuolisemmin eri kohtaan kroppaa? No kuitenkin tein sitten lankutusta ja tai normaaleja vatsoja niin olen kyllä huomannut sen vaikuttavan positiivisesti niin vatsan kokoon kuin keskivartalon kestävyyteen.

Olen siis normaalisti viime vuosina ollut todella laista tekemään vatoja missään muodossa. Ennen aikoinaan tein vatsoja jokaisen tai jokatoisen treenin päätyttyä. Yleensä olen alkanut aktivoitumaan vasta kun olen alkanut dieettaamaan tai nuo aamu- sekä iltarutiinit on vain jäänyt päälle. Ne on ollut helppo pitää päällä kun olen pitänyt ne lyhyinä. Ainoa poikkeus on se että kun olen lähtenyt maalle reissuun niin siellä en ole jaksanut niitä pitää aina aktiivisena. Joskus kyllä olen myös maalla ollessa ainakin aamurutiinit pitänyt päällä mutta olen tainnut silloin olla dieetillä. Iltarutiinit on kyllä tullut tehtyä sitten kuntosalilla tavalla tai toisella.

Lähdin hakemaan tänään normaalia poikkeavaa selkätreeniä. Tämä onnistui loppujenlopuksi jättämällä maastavedon väliin, yhdellä uudella liikkeellä sekä tekemällä alataljan yhden käden variaationa. Maastavedon väliin jättäminen tapahtui periaatteessa jo viime viikolla jolloin mietin tämän ja ensi viikon treenejä, mutta tänään päätin asian varmaksi. Maastavedon sijaan aloitin treenin good morningin tekemisellä, koska halusin aloittaa treenin alaselkäliikkeellä

Lauantain kympillä hieman jarruttelin, mutta tämän jälkeiset kasit menit hieman vauhdikkaammin ja jälkimmäisen annoin vain rullata. Vaikka menin lenkit vauhdikkaammin niin tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin mennyt lenkit täysillä. Tällä kertaa pystyin vetämään lenkit hieman vauhdikkaammin kuin normaalisti, koska juuri tällä hetkellä en tee kuntosalitreenejä ohjelmien mukaan. Kun en tee kuntosalitreenejä minkään ohjelman mukaan niin tällöin ei haittaa jos ja

Aikataulullisista syistä olin tänään vaihteeksi hieman jälkeen 16:sta kuntosalilla. Myöskin tämän päivän aamulenkki jäi väliin aikataulu syistä, koska sain tämän sivustoni jumiin ja yritin saada sitä pystyyn. Tässä en kuitenkaan eilen onnistunut ja aikaa korjaamiseen eilen meni käytännössä turhaan jokunen ja sen vuoksi jäi myös aamulenkki väliin. Sivuston sain pystyyn tänään kuntosalitreenin jälkeen. Olin jo eilen alkuviikosta suunnitellut tätä päivää ja eilen

Tänään aamulenkillä kävi niin kuin monesti lepopäivän jälkeen. Lähdin aamulenkille verkkaisesti ja luulin juoksevani rauhallisesti, mutta ensimmäisen kerran kuin Garmin piippasi kilometrin kohdalla kello näytti kilometrin ajaksi 5.58min. Tämä oli tietenkin liian lujaa ottaen huomioon alkuviikon raskauden sekä illan selkätreenin. Näin on käynyt useasti muulloinkin, että ensimmäinen kilometri menee lujempaa mitä on luullut juoksevansa vaikka muuten lähiaikoina

Aamulla aikaisin aamulenkille ja illalla myöhään kuntosalille joten päivästä tuli pitkä. Aamulenkille lähdin tänään rauhallisesti eilisen aamulenkin jalkakipujen takia. Tämä oli varatoimenpide mikä jatkui koko lenkin ajan. Ei siiinä, että tänään lenkki olisi muutenkaan kulkenut, mutta tänään oli vain parempi mennä lenkki hiljempaa. Illalla oli vuorossa jalkatreeni joten senkin puolesta oli parempi mennä hiljalleen, mutta pääsyy oli eilisen aamulenkin pienet

Tänään oli paluu normaaliin kun palasin kuntosalilla takaisin kahdenkympin sarjoihin. Perjantaina oli viimeinen 4x20 max 45 sekunnin tauoilla treeni joten väliin jäi vain yksi lepopäivä kun treenit jälleen jatkuivat. Varmaan vielä toinen lepopäivä olisi ollut parempi ja tänään olisin jaksanut tehdä paremmin treenin vaikka en huomannut yleisesti ottaen mitään väsymystä. Yksi täysi lepopäivä auttoi ja paluu "arkeen" sujui hyvin. Kävin myös tänä aamuna

Sain tänään päätökseen kovan treeniviikon jolla tein liikkeet 4x20 sarjoilla sekä max 45 sekunnin tauoilla. Tämän päiväisessä treenissä huomasin eilisen selkätreenin vaikutukset sillä tehot olivat tänään vähissä ja liikkeiden tekeminen oli raskasta. Tämän vuoksi jouduin tekemään liikkeitä suhteellisen pienillä painoilla mikä ei haitannut tietenkään mitään. Ensimmäiseen liikkeeseen mikä oli pystypunnerrus taisin ottaa hieman suuret painot sillä neljännellä

Tänään selkätreeni oli niin raskas kuin sunnuntaina ajattelin aloittamalla tekemällä 4x20 settejä max 45 sekunnin tauoilla. En tietenkään tehnyt tänään maastavetoa 4x20 sarjoilla vaan puolitin toistot kymmeneen eli maastaveto meni tänään 4x10 sarjoilla ja max 45 sekunnin tauoilla. Treenin loput kolme liikettä meni 4x20 sarjoilla. Ei ollut ensimmäinen kerta kun tein maastavetoa max 45 sekunnin tauoilla, mutta oli ensimmäinen kerta kun tein näin sarja määrän

Tuli sitten vaihdettu tiistain jalkatreeni tälle päivälle. Tätä vaihtoa aloin vasta miettimään iltapäivällä ja vasta illalla päätin mennä tänään kuntosalille. Tähän vaihtoon vaikutti periaatteessa vesisade, koska olin ajatellut käyväni tänään keskustassa. Vesisateen takia en viitsinyt lähteä joten mietin jos menisin tänään sitten kuntosalille ja huomenna käymään keskustassa. Keskiviikkoinenkaan ei käynyt tähän, koska olen silloin menossa katsomaan uusinta

Onko tässä nyt mennyt noin neljä kuukautta kahdenkymmenen toiston sarjoilla ja tänään halusin saada enemmän irti treenistä. Olen tottunut jo hyvin kahdenkympin sarjoihin ihan samalla tavalla kuin kymmenen toiston sarjoihin. Olen jo pidempään miettinyt mitä yritän seuraavaksi, koska minua kiinnostaa kokeilla uutta ja muutenkin kehittää treenejä. Tietenkään vielä ei ole aika vaihtaa mitään radikaalisesti ja olen päättänyt jatkaa kahdenkymmenen toiston käyttöä