Oikea jalkatreeni pitkästä aikaa PTVGYM:llä

28.10.2023 - 11:37

Eilen perjantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa oikea jalkatreeni missä ensimmäisen liikkeen jälkeen alkoi tehdä jo pahaa. Oikeasti tein kyllä hieman vastaavan kovan jalkatreenin edellisenä lauantaina Roihupellon PTVGYM:llä missä tuli käytyä pitkästä aikaa. Ensiksi tein normaaliin tapaan kyykkyä mitä seurasi sitten vyökyykky, vaaka jalkaprässi ja heiluri hack-kyykky. Tuo kyseinen jalkatreeni oli aikalailla sitä luokkaa mitä nyt noita kovempia jalkatreenejä olen tehnyt. Niitä tulee aina silloin tällöin tehtyä mutta ero nyt eiliseen on silti merkittävä.

Yleensä kun olen käynyt tekemässä jalkatreenin PTVGYM:llä, Tampereen Loaded:lla tai Vantaan Loaded:lla niin yritän tehdä ne erilaisena ja mahdollisimman raskaina. Kuitenkin ne eroavat tuohon eilen tehtyyn jalkatreeniin siinä että olen tehnyt ne yksin ja pidemmillä tapauksilla. Tällä kertaa minulla oli kaveri mukana ja teimme yhdessä treeniä minkä johdosta tauot olivat lyhyemmät ja pystyin tekemään myöskin pakotettuja toistoja sekä sarjat kunnolla loppuun kun oli se varmistus jokaisessa liikkeessä ja sarjassa.

Yksin kun tekee jalkatreeniä niin ihan oikeasti ei silloin kaikkea saa irti treenistä juuri siitä syystä että liikkeissä jättää niitä toistoja tekemättä. Kun yksin teen kovemman jalkatreenin niin tiedän ja tiedoston aina sen että en tee ihan 100% loppuun sarjoja kun en voi. En vain voi tehdä ihan niin loppuun kuin haluaisin sillä silloin jäisin laitteeseen jumiin enkä pääsisi sieltä pois. Myöskin sarjojen väliset palautumiset ovat juuri sen pitätuiset koko ajan kuin toinen tekee. Tietenkin tämän voi karsia pois yksin treenaamisessa tarkalla kellotuksella.

Kun teen yksin kovempia jalkatreenejä niin silloin myös pidän tietoisesti pidempiä taukoja sarjojen välillä jotta saan käytettyä suurempia painoja sekä että saan tehtyä monta pidempää sarjaa. Jos pitäisi saman pituiset palautukset kun treenaan yksin ja mitä esimerkiksi eilen niin silloin minun pitäisi tehdä pienemmillä painoilla ja lyhyemmillä toistomäärillä. Itse olen yrittänyt pitää mahdollisimman isoja painoja käytössä sekä eräänlaista pysäytystekniikkaa että toistot eivät menisi ihan vain tempo edellä.

En tiedä näkyykö se kunnolla tuossa treenivideossa mutta yritin pitää edes hieman pysäytyksiä liikkeissä ettei ne mennyt ihan nonstop tempo edellä treenaamiseksi. Eilen tuli myöskin heti huomattua ero Roihupellon PTVGYM:in hyvän vyökyykyn ja Pitäjänmäen PTVGYM:in surkean vyökyykyn välillä. Minulla oli niin paljon vaikeuksia löytyy hyvä tekniikka Pitäjänmäen PTVGYM:in vyökyykky laitteella. Myöskin tuntui niin epäluotevalta tehdä koko kyykky liikettä vyökyykyssä kun se ei oikein tunnu luontevalta kyykyltä. Roihupellon PTVGYM:llä oli paljon parempi vyökyykky mitä on oikeasti mukavat tehdä. Pitäjänmäen PTVGYM:in vyökyykkyä tulee vain tehtyä kun haluan tehdä vyökyykkyä vaikka itse laite on huono.

Tällä viikolla tuli tehtyä maastavedossa kuin kyykyssä lyhkäisiä sarjoja, mutta hieman eri syistä. Maastavedossa käytin kolmen toiston sarjoja ja kyykyssä kahdesta toistosta seitsemään toistoon. Keskiviikkona vai oliko se torstaina kun minulla oli selkätreeni vuorossa niin minulla oli alaselän kanssa hieman häikkää. Tämän johdosta ajattelin ottavan mahdollisimman suurella painolla lyhyitä sarjoja. Ajattelin pidempien sarjojen rasittavan enemmän selkää kuin

Täytyy kyllä sanoa, että foam roller on asianmukainen väline. Jos vaan osaisi kunnolla sitä käyttää, mutta pikkuhiljaa sillä oppii rullaamaan. Itse olen nyt lähinnä selkää rullannut kun se on ollut hieman jumissa / kipeähkönä viime viikon sunnuntaista lähtien. Välillä se on ollut ihan hyvin kunnossa, mutta varmaankin keskiviikon kyykkäämiset hieman laittoi sitä heikompaan suuntaan. Kun en sitten millään voinut olla kyykkäämättä mikä olisi ollut parempi ratkaisu

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl

Ihmeellistä mutta totta. Minulla oli treenin aikana korkeammat sykkeet ja huonompi olo perjantain treenissä kuin lauantain treenissä. Ei siis päivissä mitään ihmeellistä, mutta perjantaina tein käsitreenin ja lauantaina jalkatreenin. Juuri tuo asia laittoi ihmetyttämään, että fyysisesti perjantain käsitreeni tuntui kovemmalta kuin lauantain jalkatreeni. Toisaalta lauantai-iltana jalkojani särki treenin jälkeen kun perjantaina huonompi olo sijoittui vain treenin

Viime viikolla tuli vedettyä 13 treeniä eikä tällä viikolla näytä menevän yhteen sen huonommaksi. Viime viikolla keskiviikkoaamu oli ainoa hetki jolloin en käynyt treenaamassa. Kaksi aamutreeniä meni juoksiessa, kaksi uiden sekä kaksi kuntosalilla. Näin sain aamutreeneistä erilaisia eikä kaikki ollut sitä samaa. Myöskään aamun aerobiset treenit juoksun tai uinnin saralla ole olleet mitään sellaisia kuin aikaisemmin eli raskaita tai "ylipitkiä". Kun olen pitänyt

Taas kerran kävi niin kuin oletin. Citymarketissa irtokarkit olivat viime viikon lopullta 5€ / kilo niin kyllähän lopulta päädyin niitä ostamaan. Monta kertaa olen sortunut tähän vaikka useasti olen päässyt kaupasta pois ostamatta irtokarkkia sen ollessa tarjouksessa mutta mitä kuitenkin olen sitten juuri ostanut ennen tarjouksen umpeutumista. Taas kerran ostin irtokarkki vaikka tiesin mihin se johtaa ja kyllähän se aina johtaa siihen, että olotila on huono

Tällä viikolla tuli vedettyä neljä aamutreeniä aerobisesti. Kaksi 2.8km aamulenkkiä sekä pari noin 15minnuutin uintia. Keskiviikkoaamu oli väli aamu ja viikonlopulle en ajatellut ottaa aerobisia treenejä yhtään tai korkeintaan mennä kuntosalille vetämään kuntopyörää tai crosstraineria. Ihan vain sen takia, että aamulenkkien seurauksina jalat ovat olleet kamalan jumissa. Vaikka en ole juossut kuin 2.8km niin nekin ovat olleet tällä hetkellä jaloille rasittavia

Kolmen viikon jälkeen ensimmäinen kerta dietin aikana kun vaa'assa näkyy todella pienoisia muutoksia. Tänä aamuna vaaka näytti ensimmäistä kertaa hetkeen alle 100kg kun aamun paino oli 99,8kg. Luulen tämänkin olleen vain tämän yhden aamun "ihme" ja aamupainon nousevan takaisin siihen 100,5kg tuntumaan. Tämä on nyt ihan sama mutta toisaalta oli ihan hyvä nähdä jopa vaa'alla tapahtuvan jotain vaikka hyvinkin marginaalista. Oikeastaan paino oli nyt tippunut yhden

Diettiä on nyt takana kolme täyttä viikkoa ja vaa'an mukaan tilanne on plus miinus nolla. Kun vertaan dietin kehittymistä vaakaan niin kolmen viikon kuluessa ei ole näin ollen tapahtunut mitään. Minun onnekseni en asettanut mitään painoon liittyviä tavoitteita ollenkaan enkä oikeastaan käy vaa'alla useasti. Aina välillä kolmen - neljän päivän välein olen käynyt vaa'alla joko illalla tai aamulla. Nämäkin painot ovat olleet aikalailla samoja joten aamun ja

Dietin aloittamiseen, pitämiseen ja onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Yleisesti pitää olla motivaatiota ja halua diettiä kohtaan. Tähän taas vaikuttaa moni pienempi asia millä saa pidettyä motivaatiota ja halua yllä dietin ajan. Dietin epäonnistuminen voikin näin ollen johtua monista asioista joista suurin on motivaation ja halun loppuminen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja teen tässä pienen listan asioista mitä itse olen omalla kohdallani huomannut. Enemmänkin