Nykyinen treenaamiseni on powerliftingin ja bobauksen yhdistelmä

24.04.2018 - 13:33

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia nostoja niin siitä huolimatta treenin muut liikkeet eivät suoraan ole apuliikkeitä "pääliikkeeseen" vaan ovat enemmänkin bodaukseen suunnattuja liikkeitä. Näin ollen treenin pääliikkeen kehitys tapahtuu vain itse liikkeessä.

Olen tällä kyseisellä tyylillä treenannut oikeastaan jo pidempään mutta en tällä nykyisellä tasolla enkä samalla "intensiivisyydellä" mistä johtuen tämä on sinällään "uusi tyyli". Olen myöskin treenannut lähes vastaavalla tavalla tehden useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla treenin läpi. Käytännössä tämä tarkoittaa tyyliin 6x6 tai 4x4 tapaisia ohjelmia missä tehdään useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla ja isommilla painoilla. Itse en kuitenkaan hirveästi tykkää kyseisestä tavasta sillä ensinnäkin kaikki liikkeet eivät sovellu isoihin painoihin ja lyhyempiin sarjoihin sekä kroppa on todella kovalla rasituksella tämänkaltaisessa treenissä. 

Kun keskittyy tekemään vain treenin ensimmäisen liikkeen suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla minkä jälkeen treenin muut liikkeet enemmän fiiliksen mukaan niin tämä säästää kroppaa sekä mieltä sillä treeniä voi tällöin muokata ihan miten haluaa. Tällä hetkellä voin siis katsoa rauhassa mikä on fiilis ja jaksaminen ensimmäisen liikkeen jälkeen jolloin voin tehdä fiiliksen mukaan loppu treenin. Näin voin tehdä eri liikkeitä kuin viimeksi ja käyttää juuri sellaisia painoja ja toistomääriä kun haluaa tai jaksaa.

Mikään ei siis estä jatkamasta suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla jatkamista. Esimerkiksi rintatreenissä penkin jälkeen treeniä voi hyvinkin jatkaa toisella punnerrusliikkeellä esimerkiksi vinopenkillä missä käyttää lyhyempiä sarjoja ja suurempia painoja. Näin olen itse monta kertaa tehnyt. Tässä vain kannattaa ottaa huomioon se asia, että olet jo saattanut tehdä todella suurilla painoilla monta sarjaa tai yleisesti monta sarjaa niin saatat olla jo todella väsynyt ja painot voivat olla normaalia alhaisemmat. Toisaalta raskaan vinopenkin tekeminen normaalin penkin jälkeen on sinällään helpompaa kun kroppaa ja paikkoja ei tarvitse ihan niin paljon lämmitellä vaan voi alkaa tekemään lähes suoraan.

Loppujenlopuksi kannattaa vain muistaa se asia jos treenaa "hybridisti", että pääliikkeet kannattaa ottaa päivän kunnon mukaan eikä sen mukaan mitä on tehnyt viimeksi. Vaikka treenaankin treenien muut liikkeet suhteessa pienemmillä painoilla niin se ei tarkoita sitä ettenkö tekisi treeniä kunnolla loppuun. Vaikka tunnun eräällä tapaa keskittyvän näihin kolmeen liikkeeseen niin se ei tarkoita sitä ettenkö keskittyisi muihin liikkeisiin kunnolla. Muut liikkeet tehdään vain kunnolla eri tavalla kuin maksimipainoja käyttäen. Esimerkiksi rintatreenissä treenin päätteeksi haluan saada rintaan pumpin eikä maksimi penkkaamiset ole avainasia tähän vaan rinnan pumppi haetaan rintatreenin muista liikkeistä käyttäen joko suurempia painoja tai toistomäärä volyymia.

Eilen aamulla minun piti mennä juoksemaan aamulla ja herätyskin oli laitettu. Viikonloppusta oli kuitenkin jäänyt vähän univelkoa, koska kun heräsin maanantaina-aamuna olin todella väsynyt ja ensitöikseni muutin herätyksen tuntia myöhemmäksi. Minulla kävi myös sitten niin, että unohdin vaihtaa varsinaisen herätyksen ja heräsin backup herätykseen. Minulla kun on normaalisti käytössä normaali herätys iPhonessa ja backup herätys viisi minuuttia myöhemmin iPadissä

Treenipäivien vaihtuessa minulla oli perjantaina vuorossa selkätreeni viikon viimeisenä treeninä. Lähtökohdat treenille eivät olleet loisteliaat, koska ennen treeniä tunsin alaselässä pientä kipua tai oikeastaan jäykkyyttä. Tästä huolimatta olin ajatellut aloittavani selkätreenin maastaveto + good morning supersetillä. Kolmas salipäivä putkeen ja muutenkin kropassa pientä väsymystä joten päätin aloittaa treenin "selän murskaajalla". Jostain syystä pidän tätä

Maanantain 25km yhteismäärän jälkeen ajattelin pitää tiistaina täydellisen välipäivän ja siirtää tiistai-illan jalkatreenin keskiviikolle. Jaloissa ei nyt tuntunut niin paljon kipua tai muutakaan, mutta tämä oli pieni tälläinen "varatatoimenpide" ja kun keskiviikko olisi ollut muutenkin vapaa niin samapa tuo. Keskiviikkoaamulle suunnittellin juosta kevyen kutosen lähinnä jalkojen kunnon tarkastelua varten ja myöskin vähän jalkojen avaajana. Aamulenkin jälkeen

Näyttää siltä, että sunnuntait eivät sovikkaan hyvin kuntosalipäiväksi ainakin jos katsoo treenejä. Muutamat sunnuntai treenit ennen kuin siirsin maanantain treenin sunnuntaille meni vielä hyvin. Nyt tuntuu, että sunnuntain treenit menevät muita päiviä huonommin. Esimerkiksi torstaina ja perjantain treenit menivät hyvin, mutta tänään rauta ei vain tuntunut nousevan kevyesti. Tähän voi kyllä olla muitakin syitä kun päivän ollessa sunnuntai. Aloin tänään jo vähän

Heräsin tänään normaalia aikaisemmin kun tarkoituksena oli mennä aamulla juoksemaan joku vähän pidempi aamulenkki. Ajattelin juosta tai kokeilla juosta kahdeksan kilometriä tai ehkä jopa yli kymppi. Pääsin toimistolle noin 6.30 aikoihin ja siittä alakerran pukuhuoneeseen vaihtaan juoksu kamat. Olin saanut trikoot ja paidan päälle ja olin juuri laittamassa iPhonea käsisuojaan niin tajusin, että minulta oli jäänyt takki kotiin. Tässä kohtaa mietin vähän aikaa

Sain vanhan näytönohjaimeni myytyä huuto.netissä ja minun piti viedä se tänään postiin samalla kun menin kuntosalile kun eilen minulla oli välipäivä eikä minun pitänyt mennä illalla mihinkään. Eilen kello näytti jotain lähelle tai vähän yli 18:sta ja päätin yhtäkkiä lähtee viemään pakettia postiin juosten. Trikoot jalkaa, takki päälle sekä paketti reppuun ja eikun menoksi. Matkan ollessa lyhyt taisin yrittää juosta nopeasti vaikka halusin juosta matkan rennosti

Eilen aamulla 6km ja illalla 10km. Tänään oli vuorossa aamulla 6km. Aamulla juoksin aamulenkin rennosti sillä illalla oli vuorossa jalkatreeni kuntosalilla. Vaikka juoksin aamulla kevyemmin niin eiliset juoksut painoivat alla. Juokseminen ei ollut läheskään niin rentoa kuin eilen kumallakaan lenkillä. Eipä tuo kyllä ollutkaan ihme kun 16km juoksua takana eilisestä ja en ole oikein tottunut tällä hetkellä juoksemaan päivittäin tai lähes päivittäin. Minulla on

Eilen aloin miettimään sitä, että en ole treenannut vatsalihaksia pitkään aikaan ja ajattelin muuttaa tätä asiaa. Olen viimeksi treenannut vatsalihaksia kunnolla silloin kun kävin aamuisin kuntosalilla ja tästä on jo tovin aikaa. Tämän asian korjaamisen aloitin tänään ja tein vatsalihaksia niin paljon kuin jaksoin. Suunnitelmia on tehdä joka treenin päättääksi vatsalihaksia niin paljon kuin jaksan, mutta en ala niitä laskemaan tai kirjaamaan. Selkäpäivä on

Kolmas päivä vähän pitempääpäivää töissä jonka jälkeen yritin säätää tietokoneeseen 3-näytön systeemiä ennen kuntosalille menoa. Kirjoittelen myöhemmin tuosta 3-näytön systeemistä joka liittyy iRacingiin. EIlen kun lähden kuntosalille ulkona tuli aika paljon lunta ja keli oli huono. Tänään keli oli hyvä ja lämmin jonka takia olisin voinut mennä tänään kävellen kuntosalille, mutta minun piti käydä postissa sekä kaupassa samalla reissulla joten päätin mennä

Katselin ennen kuntosalille lähtöä vähän ikkunastas pihalle ohi mennen ja ihmettelin maan näyttävän vähän valkoiselle. Eihän siellä nyt lunta ole satanut kun silloin kun tulin töistä kotiin niin oli vielä kuivailma. Olin jo vähän miettinyt meneväni tänään kuntosalille kävellen, mutta päädyin kuitenkin menemään autolla joka oli loppujenlopuksi loistava ratkaisu. Päästessäni pihalle huomasin maasssa noin 10cm lunta. Olin päässyt töistä kotiin jossain 17.15