Miksi ihmisillä on niin jumalaton kiire kuntosalilla?

26.08.2023 - 10:47

Nyt on kulunut pari viikkoa kun palasin kesäloman jäljiltä kotiin ja palannut niin sanotusti arkeen. Toisaalta en ole nyt vielä ihan arjessa arjessa kun lähisalin salikortti on jäässä ja olen käynyt päivittäin PTVGYM:llä. PTVGYM:in lisäksi olen käynyt pari kertaa Vantaan Loaded:lle minne minulla oli kymmenen kerran kortista jäljellä pari kertaa eli se on nyt myös käytetty loppuun ennen kuin kortti vanheni ensi kuun alkupuolella. Ennen tätä paria viikkoa niin treenasin maalla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jolloin olin käymässä kotona ja kävin tekemässä muutaman treenin PTVGYM:llä.

En ole tosiaan ollu kotona kuin parisen viikkoa ja käynyt PTVGYM:llä ja Vantaan Loaded:lla treenaamassa mutta siitä huolimatta olen huomannut eron ihmisten käyttäytymisen kuntosalilla. En sitten tiedä johtuuko se että ihmisillä on lomat loppunut ja arki alkanut mutta toisaalta ei maallakaan muutkaan olleet enää silloin lomalla kun itse olin. Ero on ollut selvästi kiire ja sitä kautta huolimattomuus.

Esimerkiksi eilen kun menin Vantaan Loaded:lle niin juuri kun olin päässyt ulko-ovesta sisälle niin portaista vastaan tuli ihminen treenaamasta suurinpiirtein juoksujalkaa. Oliko niin kamalaa olla salilla kun pitää juoksu jalkaa lähes lähteä pois? Muutenkin tuolla kerralla huomasi osasta ihmisiä että hirveällä kiireellä haettiin painoja ja yritettiin laittaa niitä pois. Ei nyt ihan silloin juoksujalkaa mutta huomasi että olemuksesta puuttui rauhallisuus sillä painoja ei meinattu saada pois laitteesta ja painoja tippui lattialle. 

Suurimmat kiireys huolimattomuudet on kuitenkin tapahtanut PTVGYM:llä missä ei ollut kaukana ettei joku nuorempi jamppa tappanut itseään. Smith-laitteessa hän teki vinopenkkiä lähelle 100kg yhteispainoilla ja eipä mennyt kauaakaan kun hän oli jotenkin "lukinnut" smith-laitteen ja nuossut ylös penkistä niin smith-laitteen tanko veti itsensä alas että omat korvani melkein hajosi siihen kilinään ja kolinaan. Ei voi oikeasti olla niin jumalaton kiire että laitteita ei voi laittaa turvalliseen asentoon ja vielä tarkistaa että se on oikeasti tukevasti tai kiinni lukituksessa?

Toinen tapaus PTVGYM:ltä tapahtui tällä viikolla maanantaina kun olin tekemässä maastavetoa ja siinä minun edessä joku nuorempi kyykkäsi. Ihmettelin siinä alkuun kun hän kyykkäsi voimannosto tangolla. En sitten tiedä tajusiko hän asian sitten muutamien sarjojen jälkeen vai mitä hän teki? Hän nimittäin tyhjensi tangon niin luulin että hän sitten lopetti tekemisen mutta ei kun hän lähti hirveellä vauhdilla tangon kanssa ylittämään turvarautoja mitkä olivat kiinni räkissä. Siinä sitten tietääkin mitä siinä meinasi käydä ja oli kyllä todella lähellä. Kiireellä lähteä ylittämään turvarautoja räkissä tanko kädessä kun ei voi pakittaa räkistä niin kuin normaali ihminen? 

Hänen toinen jalkansa osui siihen turvarautaan räkissä ja hän meinasi mennä turvalleen maahan tanko kädessä. Onneksi hän sai sitten jotenkin pidettyä tasapainon ettei hän kaatunut lattialle naamalleen ja tanko perässä osuen mahdollisesti päähän. No hän sitten tuli siihen minun taakse vaihtamaan lopulta tankoa sillä hän otti normaalin powerbar tangon. Sitä en sitten katsonut enää meniköhän räkkiin ihan normaalisti sieltä räkin takaa vai hyppiköhän edelleen turvarautojen yli?

Miksi kuntosalilla pitää olla niin jumalaton kiire ja tehdä asiat niin holtittomasti? Se että siellä oikeasti voi käydä pahasti on niin suuri mutta kun ihmiset eivät vain tajua sitä. Kiire minulla on niin kiire. Pakko kerkiä tekemään tämä treeni nyt tässä nopeasssa ajassa ja sitten nopeasti pois salilta. Oikeasti niin kiire tai huolimaton ei voi olla että tangon vaihtamiset, painojen tai laitteen laittaminen lukkoasentoon laittaminen on niin hätiköytyä että siinä loukkaa itsensä. 

No olen kyllä nähnyt vuosien varrella niitäkin ihmisiä jotka ovat tulleet samaan aikaan salille kuin minä ja suurinpiirtein juosseet pukuhuoneeseen. Tämä sama juokseminen ja kiirehtiminen on sitten jatkunut salilla missä tehdään nopeasti liike ja juostaan seuraavalle laitteelle. Sitten kun on juostu muutaman laitteen välillä ja tehty treeni niin sitten juostaan takaisin pukuhuoneeseen. Vai onko tämä sitten sitä hyötyliikuntaa?

Itse päätin vuosia vuosia sitten että jos minulla on kiire ja joudun treenaamaan kelloa vastaan niin en edes mene kuntosalilla. Jätän mielelläni menemättä kuntosalille jos minulla on niin kiire että joudun katsomaan kelloa. Teen mielummin ihan jotain muuta kuten menen lenkille ja teen vaikka pidemmän lenkin. Itselleni kiirehtiminen kuntosalilla ei vain sovi sillä silloin lämmittelyt ja palautukset kärsivät milloin loukkaantumisherkkyys kasvaa. Liian useasti olen nyt tänä vuonna kuullut kuinka tultiin salille ja kiireessä treenattiin. Siinä meni sitten selästä jotain paskaksi mikä estää tiettyjen treenien tekemisen. 

Itse teen myös nykyään vähemmän kuin yritän tehdä kaikkea. Nuorempana minulla oli tapana tehdä sitä tätä ja tota treenissä kuin treenissä ja silloin tuli jopa venytettyä treeniä ihan vain sen takia että tehtiin vielä tota. Nykyään keskityn pääliikkeeseen minkä jälkeen katson kelloa kun haluan nyt vain tietää kauanko siinä kesti yhteensä ja mitä kello on kun saan tehtyä ensimmäisen liikkeen. Tämän jälkeen meen ihan fiiliksen ja päivän kunnon mukaan seuraavat tekemiseni. Välillä se voi olla yksi - kaksi liikettä ja välillä kolme - neljä. Se riippuu ihan mitä liikkeitä teen ja miten tykkään ne siinä treenissä tehdä.

Minulla ei ole enää tuota nuorempana käytettyä tapaa että minun pitää vielä tehdä sitä ja tätä ja olenko nyt tehnyt sen? Välillä jätän ihan suosiolla sellaisia liikkeitä jopa väliin mitä olin ajatellut tekeväni. Kaikki riippuu mikä on fiilikseni eikä sillä ole niinkään väliä mitä kello on ja kauanko olen ollut salilla. No tietenkin niillä saleilla joilla on aukioloajat niin pitää nyt katsoa kelloa mutta en silloinkaan mieti että mitä olen ja mitä pitää tehdä. Sen vain että ettei tule kiire lähteä ja siivota omia jälkiään.

Piti vähentää aamuisin kuntosalilla käymistä, mutta tänäkin keskiviikkoaamuna kuntosalilta vain itseni löysin. Tätä asiaa aloin miettimään jo edellisenä päivänä ja heti tiistai-illan kuntosalitreenin jälkeen aloin miettimään menisinkö aamulla kuntosalille vai en? Valvoisinko hieman pidempään kun voisin nukkua pidempään? Tälläin tulin miettineeksi jo tovin kunnes illalla jostain syystä päätin herätä aamulla kuntosalille. Maanantaiaamun tapaan tänä aamuna tuli

Aamulla tuli sitten mentyä kuntosalille vaikka juuri olin suunnitellut jättäväni aamutreenit väliin tältä vuodelta. Aloin eilen illalla suunnittelemaan kuntosalille menoa aamulla vaikka en oikein tiennyt mitä sinne menisin tekemään. Ihan kuntosalitreeniä / aerobista treeniä tai vatsa- & kylkitreeniä? Mietin erilaisia vaihtoehtoja enkä oikein vielä aamullakaan ollut varma mitä tulen tekemään. Olin kuitenkin päättänyt herätä aamulla kuntosalille, mutta se mitä

Kolmen tunnin spinning maraton on vihdoin takana. Vihdoin siltä kannalta, että olen odottanut pääseväni vetämään kolmen tunnin spinning maratonia todella kauan. Viimeksi spinning maraton kesti kaksi tuntia ja mielestäni se oli liian lyhyt. Tämän kolmen tuntisen jälkeen minulla on nyt takana kolme spinning maratonia joista kaksi suoritin tänä vuonna ja se ensimmäinen on vedetty vuosia sitten. En edes muista vuotta milloin menin ensimmäiseen spinning maratoniin

Kolmas päivä putkeen kuntosalilla ja huomasin tämän asian treenin edetessä sekä varsinkin treenin jälkeen päästessäni kotiin. Olin todella väsynyt ja kropassa tuntui, että oli tullut treenattua. Vaikka nyt kolmantena päivänä oli vuorossa olkapäät sekä hauis niin silti koko kropassa tuntui jo treenin aikana. Ei käytännössä ihme tiistain maastavetojen jälkeen. Tällä kertaa aloitin treenin pystypunnerruksessa käsipainoilla ja halusin yrittää tehdä liikettä

Tänään tuli jatkettua oikeastaan eilistä. Minulla oli suunnitelmissa yrittää tänään nostella maastavedossa isoilla painoilla kun kolmena viime viikkona olen kuitenkin saanut tehtyä 200kg painoilla kahden toiston sarjoja. Tämän pohjalta ajattelin tänään kokeilevani 220kg - 240kg painoilla. Ihan päivän kunnon mukaan. Tietenkin eilinen penkkiennätys yritys epäonnistuminen painoi sinällään hieman takaraivossa etten olisi ihan kunnossa kunnon painojen osalta

Tänään tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa kanapastaa mitä tein eilen. Lauantaina tulin ostaneeksi kanaa sekä pastaa mistä valmistin kanapastan. Tarkoitus oli tehdä ihan pelkistettyä kanapastaa ilman minkäänlaista lisuketta sillä en jaksanut tehdä tällä kertaa lisukkeita. Myöskin tällä tavalla sain karsittua kanapastasta ylimääräiset hiilarit / kalorit vaikka en nyt niitä tule laskeneeksi. Minulla ei ole mitään diettiä meneillään, mutta olen jo pidempään

Mietin torstai-iltana kuntosalitreenin jälkeen mitä tekisin perjantaiaamun kanssa. Menisinkö aamulla kuntosalille tekemään aerobisen treenin vai nukkuisinko hieman pidempään ja jättäisin aamutreenin väliin. Tätä asiaa tuli mietittyä ja päätin asiasta juuri ennen nukkumaan menoa. Muutenkin olin torstaina suhteellisen väsynyt joten menin muutoinkin mahdollisiman aikaisin nukkumaan. Kun menin aikaisin nukkumaan niin ajattelin hieman meneväni sitten aamulla

Aamulla oli vuorossa jälleen maanantain tapaan aerobinen aamutreeni. Tällä kertaa tein intervallitreenin crosstrainerillä. Muutoin intervallitreeni oli sama kuin maanantaiaamuna kuntopyörällä. Ohjelma oli samanlainen eli valitsin crosstraineristä intervalliohjelman minkä suoritin 30 minuutin pituisena. Vedin omaan normaaliin tyyliini raskaammalla olevat vastukset kovempaa ja kevyemmän vastuksen hiljempaa. Tämän aamuinen oli ensimmäinen treeni crosstrainerillä

Kävellessäni aamulla autolle niin huomasin kuinka jotkut pitivät aamulla autoa johdon päässä. Pihalla lämpötilan ollessa päälle kuusi astetta plussan puolella ihmettelin asiaa. Miksi pitää lämmityspiuhaa autossa kun ei ole edes pakkasta? En tiedä eikä kiinnosta, mutta silti vain ihmettelen. Itse olen pitänyt jotain kahdeksan - kymmenen asteen pakkasta jonkin asteisena rajana eli en oikeastaan alle kymmenen asteen laita piuhaa kiinni autoon. Maanantaiaamuna oli

En taas tiedä mistä keksin mennä eilen maanantaiaamuna kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Nyt olin kuitenkin päättänyt etten menisi tekemään kuntosalitreeniä vaan vuorossa olisi aerobinen treeni. Ajattelin aluksi, että voisin tehdä jonkin aerobisen treenin mahdollisesti kahvakuulalla / stepperillä. Tämä suunnitelma kuitenkin kuivui kasaan kun en jaksanut alkaa keksimään / kehittämään itse treeniä. Mitä tekisin ja miten tekisin? Tämän johdosta päätin tehdä