Maastavetoa ja selkätreeniä PTVGYM:llä

02.12.2023 - 10:31

Eilen perjantaina tuli käytyä tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Tämä oli nyt poikkeuksellisesti tämän viikon ensimmäinen ja viimeinen treeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Laitoin lähi ketjusalin jäädytykseen nyt joulukuuksi niin kävin siellä sitten treenaamassa torstaihin saakka ja nyt tänään lauantaina no se jää nyt yllätykseksi. Tämän kuun aikana olen kuitenkin niin paljon pois kotoa että katsoin että minun ei ole järkevä maksaa lähiketjusalin jäsenyyttä ja voin yhtä hyvin käydä tekemässä kaikki treenit sitten PTVGYM:llä.

Perjantaina pääasia oli maastaveto ja en oikein tiennyt mitä oikein odottaa. Viime viikolla sain tehtyä parin viikon maastaveto tauon jälkeen 260kg painoilla kaksi toistoa. Tuo 260kg ei nyt niin kevyelle tuntunut mutta se tuli kuitenkin ihan hyvin vailla sen suurempia ongelmia. Tämän viikon maanantaina tein räkkivedossa 270kg painoilla kolme kahden toiston sarjaa. Nuo tulivat ihan hyvin ja jätin hieman peli varaa niin painoissa kuin toistomäärissä eli maanantaina olisin kyllä saanut lisättyä hieman painoja tai toistomääriä.

Lähdin kuitenkin rakentamaan maastaveto treeniä ihan tyhjästä enkä niinkään miettinyt viime viikon 260kg paria toistoa enkä myöskään maanantain räkkivetoja. Yhdessä vaiheessa treenin alussa mietin aluksi samankaltaista treenin rakennetta kuin edellisellä kerralla eli 180kg, 220kg, 240kg sekä 260kg. Päädyin kuitenkin hyvissä ajoin tekemään hieman erilaisesti sillä ajattelin että mitä sitä taas lähteä tekemään samankaltaista treeniä ja tuskin nyt kuitenkaan ole 280kg kunnossa?

Jos olisin tehnyt samankaltaisesti kuin viikko sitten niin olisin luultavasti lähtenyt hakemaan 280kg painoja 260kg jälkeen jo ennen kuin olisin edes saanut nostettua 260kg. Tämän johdosta sitten päätin että nostankin painot 220kg jälkeen 250kg ja siitä sitten 270kg. Huomasin ja tunsin kyllä että ei tuo 250kg mitenkään ihan niin kevyesti tullut kuin olisin halunnut mutta videolla kaikki näytti hyvälle ja nopealle. Tämä antoi minulle henkistä voimaa lähteä tekemään 270kg painoilla paremmin kuin että en olisi katsonut 250kg nostoja videolta.

270kg kahden toiston jälkeen halusin vielä tehdä enemmän mutta tiesin että 270kg painoilla ei edes kannata tehdä enempää. Tämän jälkeen mietin hetken ja päädyin hakemaan 240kg painoilla viittä toistoa. Tämä oli hieman samankaltaista mitä tällä viikolla muissakin treeneissä tehnyt eli ensiksi isompiin painoihin minkä jälkeen sitten pienemmillä painoilla pidempää sarjaa. Päädyin siis tekemään muutoin samankaltaisen treenin kuin viikko sitten paitsi tuo viimeinen sarja eli jokaisella painoilla kaksi toistoa. Viime viikolla sain siis 260kg kaksi toistoa ja nyt sain tehtyä 270kg kaksi toistoa eli kymmenen kiloa enemmän niin kai se sitten on positiivista?

Tämän jälkeen teinkin sitten loput selkätreenistä ja rakenteeltaan selkätreeni oli aikalailla sellainen mitä Pitäjänmäen PTVGYM:llä olen tehnyt. Ainoa poikkeus oli viime viikkoiseen tapaan se että tuettua t-suotua en voinut tehdä kun jalkalevyn säädin oli vieläkin rikki ja laite on jäänyt itselleni liian ala-asentoon. Ihmettelen vain että kuka ihme pystyy tekemään niin ala-asennosta tuettua t-soutua eli onko todella niin pitkä jätkä ollut siinä vai tekeekö ihmiset niin kuin aina eli ei oikein tiedä oikeaa asentoa? Ja miten oikeasti sen tapin saa poikki? Myöskin olisi kiva jos laitteet PTVGYM:llä korjattaisiin hieman nopeammin että ihmiset pääsisivät treenaamaan kunnolla sillä varsinkin Pitäjänmäen tapauksessa selkälaitteita ei yleisesti salille hirveästi ole. Nyt kun tuettu t-soutu on poissa käytöstä niin selkäliikkeiden variaatio on vieläkin suppeampi.

Tämän viikon keskiviikkona sain ensimmäistä kertaa tänä vuonna kyykättyä 230kg ja tein sen kahdesti. Olen tuota 230kg "hakenut" jo jonkin aikaa kun olen saanut 225kg kolme vai neljä kertaa tämän vuoden puolella. Lisäksi olen saanut tehtyä 210kg painoilla kolmosia sekä ketjuilla 200kg muutaman kerran sekä nyt viime viikon lauantaina 205kg uudeksi ketjukyykky ennätykseksi. Oikeastaan juurikin tuo 205kg ketjuilla motivoi nyt keskiviikkona lähteä valmistautumaan

Eilen lauantaina tuli käytyä jälleen kerran Tampereella treenaamassa Loaded:lla kuten päivää aikaisemmin perjantaina. Perjantaina tein ensimmäistä kertaa ikinä deficit maastavetoa ketjuilla ja tällä kertaa vuorossa oli kyykkyä ketjuilla. Olin Loaded:lla suurin piirtein 18 aikoihin ja kun jälleen kerran olin salilla joku pari ja puoli tuntia niin lähtiessäni ennen kello 21 niin täytyy vain ihmetellä miksi Loaded oli lähes tyhjä? Olin vapaapaino alueella noin

Tuntuu sille, että maastaveto on jämähtänyt paikoilleen tuloksellisesti. Välillä on hyviä päiviä kun tulee todella hyviä tai helppoja nostoja tai sarjoja suhteellisen isoilla painoilla mutta yleisesti tulostaso on lähes sama treenistä toiseen. Tästä johtuen hyvien päivien jälkeen seuraavassa treenissä alkaa sitten hieman odottamaan parempaa mutta yleensä tällöin on tullut pettymys. Tällä hetkellä kyykky sujuu myös tasaisena mutta tulostaso maastavetoon

Perjantai-iltana maastavetoa ketjuilla minkä lisäksi räkkivetoja mitä seurasi seuraavana iltana kyykkyä ketjuilla. Näin tapahtui kahtena peräkkäisenä iltana Loaded Gym:llä Tampereella. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun kävin kahtena peräkkäisenä päivänä Loaded:lla treenaamassa ja samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin kahtena päivänä viikon aikana Loaded:lla. Kun tänään olin menossa Loadedia kohti niin en oikein tiennyt mitä odottaa vaikka halua

Eilen perjantaina kävin hieman extemporeen Loadedilla treenaamassa selkätreenin. Minun oli alunperin tarkoitus käydä tekemässä jalkatreeni keskiviikkona mutta en lopulta lähtenytkään sillä muistin nähneeni avoimet ovet postauksen IG:ssä ja kun kävin tarkistamassa niin Loaded:lla oli avoimet ovet keskiviikkona. En nyt sitten viitsinyt lähteä kun oli avoimet ovet sillä väkeä varmasti paljon joten ajattelin että menen joku toinen päivä kun ei ole ruuhkaa ja

Tuli tuossa vajaa parisen viikkoa sitten tehtyä räkkivetoja vastustusnauhalla mikä tuli jalkojen alta mitä olen yleisesti tehnyt. Olen vain kerran tehnyt PTVGYM:llä räkkivetoa milloin myös pääsin tekemään sellaisella räkillä mihin saa laitettua vastustusnauhat. Tuolloin ainoan kerran kun tein PTVGYM:llä räkkivetoja niin sain tehtyä ensimmäistä kertaa 280kg painoilla mutta nyt vajaa parisen viikkoa sitten sain tehtyä saman yhdellä vastusnauhalla mikä tulee

Taas viime viikon perjantaina oli se hieno hetki kun pääsin treenaamaan Tampereen Loaded Gym:llä. Viimeksi parisen viikkoa sitten treenasin jalat eli kyykkyä ketjuilla niin nyt oli vuorossa selkätreeni eli maastavetoa ketjuilla. Ensinnäkään en ollut ihan varma tuosta Loaded:lle menosta perjantaina sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan minun ei ollut tarkoitus lähteä maalle vielä perjantaina vaan vasta viikonloppuna. Näin ollen jos ihan alkuperäinen suunnitelma

Viime viikon perjantaina oli vuorossa penkki teeniä ketjuilla muutaman viikon tauon jälkeen. Olen nyt siis käynyt perjantaisin sekä lauantaisin tekemässä treenit Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Yleisesti perjantain treenit ovat olleet maastaveto treeniä eli selkätreeniä ja lauantain sitten kyykky treeniä eli jalkatreenejä. Olen aina välillä muuttanut treenejä sitten, että olenkin perjantaisin tehnyt rintatreenin eli penkki treenin jotta pääsen tekemään penkkiä

Viime viikolla tein kaksi maastaveto treeniä viikon sisällä mitä en ole tehnyt nyt aikoihin sillä yleensä teen maastaveto treenin sekä räkkiveto treenin. Kuitenkin kun viime viikolla olin maalla niin siellä on on huonot puitteet tehdä räkkivetoja niin tein kaksi maastaveto treeniä. Tämän johtosta päätin tällä viikolla tehdä räkkiveto treenin sillä en sitä viime viikolla tehnyt ja nyt tulevan loman aikana ne tulevat olemaan kiven alla. Ensi viikolla pääsen

Eilen lauantaina sain viimein tehtyä ketju kyykyssä 200kg:lla mitä olen tässä hieman metsästänyt. Tein "jo" nelisen vai viitisen viikkoa sitten ketju kyykkyä ensimmäisen kerran 180kg painoilla. Taisin tehdä ekalla kerran yhden ykkösen mitä alkoi seuraamaan kolme ykköstä ja jossain vaiheessa tein myös kakkosia. Pari kolme viikkoo sitten sain tehtyä 190kg painoilla uuden ketju ennätyksen mutta tuon jälkeen en ennen eilistä ollut tehnyt 190kg painoillakaan