Maastaveto treeniä 240kg plus ketjut Loaded Gym:llä

18.07.2022 - 16:14

Taas viime viikon perjantaina oli se hieno hetki kun pääsin treenaamaan Tampereen Loaded Gym:llä. Viimeksi parisen viikkoa sitten treenasin jalat eli kyykkyä ketjuilla niin nyt oli vuorossa selkätreeni eli maastavetoa ketjuilla. Ensinnäkään en ollut ihan varma tuosta Loaded:lle menosta perjantaina sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan minun ei ollut tarkoitus lähteä maalle vielä perjantaina vaan vasta viikonloppuna. Näin ollen jos ihan alkuperäinen suunnitelma olisi pysynyt niin tuo perjantain maastaveto treeni ketjuilla olisi tapahtunut "normaaliin" tapaan Pitäjänmäen PTVGYM:llä.

Alun perin suunnittelin lähteväni lauantaina tai sunnuntaina mikä olisi tarkoittanut myöskin sitä etten olisi käynyt samalla reissulla Loaded:lla treenaamassa sillä olisin lähtenyt aamupäivällä. En ole nyt tottunut treenaamaan aamupäivisin ja viimeisen parin vuoden aikana olen vain treenannut päivällä pari kertaa. Nuo pari kertaa ovat muutenkin tapahtuneet lauantaisin ja myöskin jonkun tutun kanssa eli yksin en ole ollut kuntosalilla vuosikausiin. En siis edes miettinyt alunperin Loaded:lle menemistä kun lähdin kesäloman viettoon vaan tämä suunnitelma muuttui ja kehittyi viikon aikana.

Kun suunnitelmat lopulta alkoivat varmistumaan niin minun ei edes pitänyt hirveästi säätää treenien suhteen sen paremmin. Olen nyt perjantaisin tehnyt yleisesti ottaen maastavetoa ja lauantaisin kyykkyä. Näin ollen selkä- & maastaveto treeni oli luonteva valinta treeniksi minkä tein perjantaina Loaded:lla. Myöskin kun tein jalkatreenin pari viikkoa sitten Loaded:lla niin en edes lähtenyt miettimään selkätreenin ja jalkatreenin väliltä. Myöskin viikon muut treenit osuivat vain hyvin yhteen tuon perjantain selkätreenin kanssa kuten edellisellä viikolla tehtyä penkki treeni PTVGYM:llä.

Perjantaina kun pääsin Loaded:lle niin olin taas ollut tien päällä sen reilut pari tuntia. Siihen päälle vielä kotona tavaroiden pakkaaminen ja muut valmistelut. Autosta noustessani jalat olivat taas kerran ihan jumissa kuten ne olivat paria viikkoa sitten kun kävin treenaamassa jalat. Siinä samalla kun otin autosta salikassia niin yritin ravistella jalkoja auki matkalla kohti salin ovea ja sisälle päästyäni jäin siihen respaan sohville hieman istumaan ja ravistelemaan. Join siinä samalla sitten pre-workout juoman ja toivoin vain saavani jalat auki kohmeudesta. Muutoin kroppa oli ihan auki ja suhteellisen valmiina eli ainoa ongelma oli vain jalat.

Kun pääsin pukkarista salin puolelle niin salilla oli "normaaliin" tapaan aika paljon treenaajia mutta mukana mahtui vallan hyvin. Kello taisi olla siinä varttia yli kuusi tai lähelle puoli seitsemän. Kuljin saman tien vapaapainoalueelle mikä oli normaaliin tapaan varsin tyhjä vaikka muutamia treenaajia siellä oli. Varasin siitä itselleni maastavetoalusta missä sattui olemaan suoraan maastavetotanko ja aloin tämän jälkeen vain avaamaan jalkoja. Keskityin saamaan vain jalkojani auki sillä muutoin kroppa tuntui olevan ihan ok hereillä. Oikeastaan aika pitkään varsinkin oikeassa jalassa tuntui jotain outoa mutta siihen ei sattunut eikä se haitannut maastavedon tekemistä vaikka aloin kyllä miettimään miten se toimii isompia painojen kanssa.

Tein alkuun helpon virheen kun otin ketjut ja laitoin ne paikoilleen tehdessä ensimmäistä toistoa ketjuilla sillä jouduin tekemään periaatteessa kaiken uudestaan. Laitoin ketjut kiinni painoihin enkä tangon päähän kuten ne olen laittanut kun olen tehnyt maastavetoa. Kyykkyä tehdessä laitan ketjut kiinni painoihin mutta kun ne olivat kiinni painoissa niin ketjut menivät painojen alle nostoa tehdessä. Tämän johdosta kun laskin tangon maahan niin painot tulivat ketjujen päälle eikä siitä voinut lähteä tekemään toista toistoa sillä tanko meni vinoon maahan tullessa. Näin ollen jouduin tekemään ensimmäisen ketjuilla tehdyn toiston / sarjan uudestaan sillä tuo ensimmäinen meni käytännössä pilalle.

Päädyin lopulta tekemään maastavetoa 240kg painoilla plus ketjut. Tein aluksi kaksi toistoa kun tekeminen ei tuota aikaisemmin ei tuntunut helpolta vaan jopa hieman vaikeampaa kuin alkuviikon maastavedot. Kuitenkin tuo pari toistoa tulikin kevyemmin kuin kuvittelin niin seuraavaksi tein kolme toistoa. Tässä vaiheessa jopa suunnittelin hieman nostaa painoja mutta sitten päädyin, että haen neljää toistoa 240kg painoilla plus ketjut. Lopulta tuli kuitenkin vain kolme toistoa enkä lähtenyt ryskimään väkisin neljättä.

Maastavedossa kesti taas jokin puolitoista tuntia ja kun pääsin "bodaus puolelle" niin lähes tulkoon sali oli tyhjä. Näin on käynyt lähes tulkoon aina kun Loaded:lla käynyt "normi" aikaan. Aikaan milloin suurin piirtein käyn normaalisti pääkaupunkiseudulla salilla. Näin ollen olen huomannut sen, että Loaded:lla alkaa olemaan hiljaisempaa paljon aikaisemmin kuin pääkaupunkiseudulla. Tietenkin nyt on kesäaika mutta näin on ollut myös aikaisemmin ja mielestäni Loaded:lla kuten PTVGYM:llä asiakaskunta ei niinkään laske kun kesä tulee toisin kuin muilla saleilla. Kyseisillä kuntosalilla käy vain niin eri ihmiset kuin toisilla saleilla joilla käy enemmän sellaisia treenaajia ketkä tekevät myös paljon muuta eikä sali ole se pääjuttu.

Tälle viikolle suunnittelin "vihdoin" pienoista kevennystä treeneistä. Sitä en oikein tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta yleisellä tasolla vähennän treeni kertoja. Kaikki varmaankin lähti liikkeelle viime viikon maanantaista jolloin penkkasin 200kg. Yksinään tuo penkistä 200kg ei vaikuttanut varmaan mihinkään, mutta jatkoin treeniä ja maantain jälkeen treeniviikkoa ihan normaalisti. Huomasin kyllä pienoista väsymystä, mutta ajattelin sen lähtevän pois. En siis

Viikonloppuna tuli käytyä jälleen Vammalassa vaikka siellä juuri viikko sitten kävin. Tällä kertaa olin lähinnä hakemassa uusia kaiuttimia jotka juuri viime Vammalan reissulla olin käynyt ostamassa. Juuri edellinen kerta piti olla itselleni viimeinen kerta ennen joulua kun käyn Vammalassa, mutta näin ei sitten ollutkaan. Muutenkin kun lähden perjantaina Tampereelle hakemaan kaiuttimia niin päivä oli vain epävarmaa. Minulla oli meinaan autohuolto ja Hifihuone

Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla ja lihakseen saa sitä hyvää kipua. Näin olen käytännössä treenannut viimeiset päivät mutta asia ei ole ihan niin helppo ja yksiyhteen menevä. Vaikka treenin tekisi pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla niin tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että treenin aikana saisi sitä hyvää kipua. Tekniikka on kuitenkin se asia yhdessä pidempien toistomäärien kanssa mikä tuottaa lihakseen särkyä. Pienet painot ovat juuri

Maanantaina se tuli. 200kg nousi penkistä ensimmäistä kertaa ikinä ja samalla nousi tulos mitä olen hakenut pidempään. Oikeastaan ainoa tulos mitä olen hakenut ihan suunnitellusti. Tietenkin haluan kehittyä myöskin toisissa perusmassaliikkeissä kuten maastavedossa ja kyykyssä, mutta kyseisiin liikkeisiin en ole "panostanut". No en kyllä ole panostanut penkkiinkään mutta penkin ero maastavetoon ja kyykkyyn on ollut se, että ole tehnyt suunnitelmallisempaa

Viime kesänä ollessani ensimmäistä kertaa dietillä vähensin maitotuotteita tietoisesti. Lähdin tälle linjalle ihan siitä syystä, että sain kuntosalilla maitotuotteisiin liittyen vinkkejä ja kokemuksia. Toisaalta ruokavalioni ei ole missään vaiheessa sisältänyt hirveästi maitotuotteita rahkan ja jogurtin lisäksi. Yhdessä vaiheessa käytin aika aktiivisesti Fast Puddingia sekoittaen sen maitoon joten tällöin ostin aktiivisesti ihan maitoa kaupasta mitä normaalisti

Oikeastaan jo pidempään olen treenannut treenistä toiseen erilaisia treenejä, mutta viime viikon lauantaista aina tähän puoleen viikkoon asti huomasin itse hyvin kuinka erilaisia treenit olivat. Treenit olivat keskenään erilaisia lihasryhmästä riippumatta. Kun alan vielä vertaamaan näitä viime treenejä esimerkiksi lihasryhmien viimeisimpiin treeneihin niin eron kyllä huomaa. Juuri tämä on minulle nykyään mieluisa treenimuoto sillä motivaatio ja fiilis pysyy

Tällä viikolla on tullut kokeiltua uutta aamupalaa minkä olen syönyt tällä viikolla joka aamu myöskin keskiviikkona jolloin en mennyt aamulla treenaamaan. Oikeastaan enemmänkin pieni muutos kuin uusi aamupala vaikka uudeksi aamupalaksi tuota voi kyllä sanoa. Kreikkalaisen jogurtin ja banaanin joukkoon olen laittanut tällä viikolla Corn Flakes muroja eli käytännössä lisännyt hieman hiilaria. Olen muutamia kertoja aikaisemmin kokeillut kreikkalaista jogurttia

Viime viikonloppuna tuli siis käytyä Lahdessa Nordic Fitness Expo 2016:sta mikä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Minun on pitänyt mennä NFE tapahtumaan monta kertaa ja ainakin parina vuonna olen NFE menemisestä puhunut. Aikaisemmin puheet ovat jääneet vain puheiksi eikä tuo tälläkään kertaan ollut kaukana. En meinannut aluksi jaksaa tilata lippuja sitten millään ja mitä pidemmälle aika kului niin sitä vaikeammaksi se tuntui tulevan. Varmaankin

Tälle viikolle olin suunnitellut palaavani tekemään tuplatreenejä parin viikon jälkeen mutta tämä suunnitelma feilasi pahasti tiistaista lähtien jolloin minulla alkoi flunssa. Maanantaina minulla tuntui kurkussa pientä kipua ja aavistin hieman pahaa, että minulla alkaisi flunssa. Kuitenkin toivoin ettei mitään flunssaa ala eikä tuo maanantainen kurkkukipu ollut mitenkään paha. Maanantaina toimistolla huomasi, että viime viikkoinen Dublinin reissun jäljiltä

Noin viikon tauko treenaamisesta pidetty työmatkan vuoksi. Olisin matkan aikana voinut hyvinkin treenata sillä hotellin alakerrassa olisi ollut kuntosali uima-altaineen. Päätin kuitenkin hyvissä ajoin ennen matkaa etten tule matkalla treenaamaan vaan pidän tuon ajan väliä treenaamisesta. Ennen matkaa tein kovan jalkatreenin ja heti samana päivänä kun palasin takaisin Suomeen niin tulin jälleen tehneeksi jälleen jalkatreenin. Tällä kertaa jalkatreeni sisälsi