Lyhyitä "sarjoja" voimaan ja pidempiä sarjoja bodaukseen

19.01.2017 - 12:06

Nyt on ollut hieman sellainen trendi treenien saralla, että yleisellä tasolla olen mennyt bodaus linjalla eli pidemmillä sarjoilla joko ihan suorilla tai sitten liike yhdistelmillä supersarjat tai giant-setit. Pidempien sarjojen ohessa olen tehnyt lyhyempiä sarjoja massaliikkeissä kuten kyykky, penkki tai maastaveto. Tykkään vain sekoitella lyhyempiä ja pidempiä sarjoja keskenään jotta treeniin tulee hyvin vaihtelevaisuutta ja treeni ottaa erilailla lihaksiin. Tietenkin voisin tehdä myöskin enemmän isommilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla, mutta pelkään tällöin kropan menevän nopeammin rikki. Kun tekee lyhyempiä sarjoja isommilla painoilla niin tällöin tekeminen on enemmänkin "runttaamista".

Pidemmät sarjat ja pienemmät painot edesauttavat paremmassa kunnossa pysymistä. Tietenkin pidempiä sarjoja voi tehdä isommilla painoilla, mutta tuossakin on puolensa. Isommilla sarjoilla pidempien sarjojen tekeminen on ihan hyvä tyyli, että välillä hieman huonompi. Yleisellä tasolla suosittelen pienempiä painoja pidemmille sarjoille, mutta välillä kokeilemaan suurempia. Pienemmillä painoilla saa vain pidettyä tekniikan paremmin kasassa pidempään kun suuremmilla painoilla raja voi tulla vastaan yllättävän nopeeta. Toisaalta pidempien sarjojen tarkoitus ei ole kyllä tehdä "täydellisiä" toistoja aina sinne 20 toistoon asti. Mielestäni riittää ihan hyvin jos tekniikan saa pidettyä kasassa sinne yli kymmeneen toistoon jopa 15 toistoon kunnes loput toistot ovat enemmän tai vähemmän vajaita.

 

220kg 3x2 #deadlift #backday #backworkout #beats #trance #gym #gymlife

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Vajaat toistot pidemmissä sarjoissa ei tarkoita, että käytössä on liian suuret painot vaan yleistä väsymistä. Kun tähtää siihen, että saa ainakin 2/3 osaa sarjasta tehtyä "kunnolla" niin loput toistot voivat olla hyvinkin vajaita. Esimerkiksi kyllä hyvinkin vajaat toistot ottavat perille pidemmillä sarjoilla. Välillä auttaa vain sekin, että saa käsiä nostettua edes hieman. Tuo merkitys pidemmillä sarjoilla vain on, että toistot ratkaisee eikä niinkään se miten niitä tekee. Tietenkin jos alusta asti tekeminen on heilumista ja huonolla tekniikalla tekemistä niin tällöin painot ovat liian suuret. Heiluminen, runttaaminen, huijaaminen sekä liikeradan vajaaksi jättäminen kuuluu vasta sinne viimeiseen 1/3 osaa sarjasta.

Viime sunnuntaina tulin tehneeksi käsitreenin niin sanotusti "kuntopiirillä" eli paremminkin giant-seteillä. Aluksi kolme ojentajaliikettä 20 toiston sarjoilla putkeen minkä jälkeen seurasi kolme hauisliikettä 20 toiston sarjoilla putkeen. Tässä välissä oli pieni tauko kun vaihdoin ojentajasta hauikseen vaikka yhdessä vaiheessa ajattelinkin tekeväni nämä putkeen eli kuutta liikettä putkeen. Kuitenkin tuo olisi ollut liikaa tehdä kuusi liikettä putkeen sillä jo kolmannessa liikkeessä huomasi väsymystä.

Muutoin treenit ovat sisältäneet juurikin pidempiä sarjoja ja lyhyempiä "sarjoja". Viime viikon lauantaina tuli tehtyä kyykyssä "kovia" viiden toiston sarjoja minkä jälkeen laskin painoja ja nostin toistomäärän kymmeneen. Maanantain tein penkissä kolme kahden toiston "sarjaa" minkä jälkeen laskin painoja ja tein pidempiä sarjoja. Tiistain selkä treenin aloitin maastavedolla missä tein 220kg painoilla kolme kahden toiston "sarjaa" mitä seurasi yksi seitsemän toiston sarja 180kg painoilla.

 

180kg x7 #deadlift after 3x3 220kg #backday #backworkout #beats #trance #gym #gymlife

A video posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Tämä on välillä hyvin usein toistuva kaava, että lämmittelyiden jälkeen teen jossain liikkeissä aluksi "kovia" lyhyitä sarjoja tai jopa yhden toiston ottamisia minkä jälkeen lasken painoja ja pidempiä sarjoja. Välillä olen myös tehnyt sillain, että olen tehnyt aluksi jotain kahden - kolmen toiston kovempia "sarjoja" mitä on seurannut pienempi painon tiputtaminen ja toistojen nostaminen kuuteen tai maksimissaan kahdeksaan. On myös kertoja jolloin jätän tekemisen vain isoihin painoihin tai toistoihin. Välillä vain ihan fiiliksen mukaan miten haluaa ja jaksaa tehdä liikettä. Välillä kun olen ottanut jotain ykkösiä niin tykkään ottaa vielä pidempää sarjaa, mutta välillä tekee mieli vain tehdä lyhyempiä sarjoja.

Kannattaa vain se ottaa huomioon, että mielestäni kaikkiin liikkeisiin ei sovi lyhyemmät sarjat ja tai isommat painot. Ennemminkin kannattaa käyttää juurikin lyhyempiä sarjoja ja isompia painoja massaliikkeissä ja perinteisemmissä liikkeissä. Nämä "hifistely" ja special liikkeet toimivat omasta mielestäni paremminkin pidemmillä sarjoilla ja pienemmillä painoilla sillä ne kohdistuvat yleisesti pienempiin lihaksiin tai niillä halutaan kohdistaa tekeminen pienempään kohtaan. Massaliikkeissä tai niin sanotuissa "perusliikkeissä" kun haetaan osumaan suurempaan kohtaan tai isompaan lihakseen niin tällöin voi käyttää helpommin isompia painoja.

Tällä viikolla olen käynyt kuntosalilla normaalia aikaisemmin kun on "epänormaali" viikko. En ole kotona enkä ole toimistolla töissä vaan teen työt etänä. Treenit ovat kulkeneet hyvin eikä siinä mitään ihmeellistä sillä olen nykyisin kyllä tottunut treenaamaan eri aikoihin. Ainoa asia mitä olen tässä ihmetellyt onkin ollut treenin jälkeinen väsymys. Olen ollut tämän viikon treenien jälkeen todella väsynyt. Tällä viikolla on nyt kolme treeniä takana ja jokaisen

Viime viikon perjantaina sekä lauantaina tuli siis tehtyä molempina päivinä tuplajalkatreenit. Oikeastaan koko hommassa ei ollut niinkään järkeä vaan lähinnä se oli päähän pisto testata miten pystyn tuon tekemään. Itseäni lähinnä kiinnosti se asia, että pystynkö oikeasti treenaamaan kaksi tuplajalkatreeniä putkeen. Iloikseni huomasin pystyväni tekemään tuon ja palautumaan treeneistä hyvin. Olin hieman epävarma lähinnä siitä millä tasolla pystyisin treenaamaan

Perjantaina ja lauantaina tuli tehtyä tuplajalkatreenit minkä jälkeen sunnuntaina oli välipäivä ja maanantaina alkoi jälleen uusi treeniviikko. Tällä kertaa en miettinyt tuplatreeniviikkoa sillä ajattelin ottaa tuon perjantain sekä lauantain jälkeen hieman rauhallisemmin. Muutenkin kyseessä on hieman tälläinen viikko minkä suunnitelmista en oikein tiedä etukäteen. En ole varma minä päivinä menen kuntosalille ja en myöskään tiedä treenien järjestystä. Tällä

Viime viikon alkuviikon päähän pisto oli sellainen, että treenaan perjantaina sekä lauantaina jalkatreenin tuplana. Kun kerran oli tuplatreeniviikko menossa enkä ollut aikaisemmin treenannut ikinä tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä niin ajattelin tuota asiaa nyt kokeilla. Kun tässä melkein kaikkea tai ei nyt ihan kaikkea mutta useita erilaisia asioita olen jo muutenkin testannut niin miksi en nyt tekisi tuplajalkatreeniä peräkkäisinä päivinä? Peltzi: ja

Torstai on viime viikkoiseen tapaan välipäivä, mutta periaatteessa eri syystä sillä tällä kertaa valitsin torstain välipäiväksi ihan Star Wars Rogue One elokuvan takia. Ilman kyseistä elokuvassa käynti keikkaa tämä päivä olisi hyvin todennäköisesti ollut treenipäivä ja tuplatreenipäivä kuten muutkin päivät tällä viikolla. Viime viikolla kun vietin välipäivää torstaina kävin myöskin elokuvissa. Tällöin kävin katsomassa Tom Fordin elokuvan Nocturnal Animals (Yön

Joo o mistäköhän sain päähäni maanantain sekä tiistain treenien sisällön? Paha sanoa ja tuli itselleni myöskin "yllätyksenä" taino voiko mikään tulla yllätyksenä kun ei oikeastaan mitään suunnittele? Olen mennyt vain kuntosalille tiedostaen minkä lihasryhmän treenaan. Sen mitä varsinaisesti tein ja teen tällä viikolla on syntynyt vasta kuntosalille päästyäni. Liike kerrallaan tai oikeastaan sarja kerrallaan olen mennyt sillä olen vaihdellut jopa sarjojen

Olen alkanut lämmittelemään kiertäjälihasta ennen olkapää sekä rintatreeniä ja välillä myöskin ennen kyykyn tekemistä. Ennen rinta sekä olkapäiden lämmittely on tapahtunut hieman heikosta vain jotenkin. Enimmäkseen aina välillä olleet olkapää kivut ovat saaneet minutkin nyt heräämään lämmittelemään paikkoja kunnolla. Olenkin nyt huomannut, että kun olen lämmitellyt ennen pystypunnerruksen tekoa kiertäjälihakset sekä tehnyt takaolkapääliikkeen niin olkapäihin ei

Torstai ja tällä kertaa on välipäivä mikä on kuulemma ihme. Torstaita edelsi tuplatreenit maanantaina, tiistaina sekä keskiviikkona. Tämä oli suunnitelmissa alkuviikosta mutta suunnitelmani eivät kyllä muutoinkaan oikein pidä treenien suhteen niin en olisi yllättynyt yhtään, että torstaina olisi tullut tehtyä tuplatreenejä tai edes yhtä treeniä. Minulla oli jo käytännössä viime viikonlopusta tiedossa ja suunnitelmissa muutama asia mitä ajattelin tehdä kun

Ihmettelen hieman, että nyt itsenäisyyspäivänä kuntosalilla oli aamulla sekä iltapäivällä todella paljon väkeä. Edellisenä päivänä maanantaina kuntosalilla oli todella hiljaista. Juuri niin hiljaista jota olenkin odottanut olevan näin joulukuussa, mutta mitä hieman "vilkkaampi" marraskuu ei sinällään oikein näyttänyt. Ajattelinkin hieman, että mitä ihmettä? Ovatko perustreenaajat löytäneet itsensä kuntosalille näin loppuvuodesta? Eikös se treenaaminen yleensä

Se oli 2012 ja Lontoon olympialaiset kun näin ensimmäisen kerran Beats kuulokkeet. Seurasin Olympialaisten uintia ja huomasin Michael Phelpsillä olevan hienon näköiset kuulokkeet. Aina kun uimarit tulivat altaalle niin katsoin ainakin Michael Phelpsillä olevan kuulokkeet joissa oli b merkki / symboli. Kuulokkeet näyttivät omaan silmääni hyvän näköisiltä niin jonkin ajan päästä aloin tarkastelemaan mitkä kyseiset kuulokkeet olivat sillä en ollut niitä