Tuplatreeniviikko käytiin pienoisilla muutoksilla treenien suhteen

06.12.2016 - 23:12

Ihmettelen hieman, että nyt itsenäisyyspäivänä kuntosalilla oli aamulla sekä iltapäivällä todella paljon väkeä. Edellisenä päivänä maanantaina kuntosalilla oli todella hiljaista. Juuri niin hiljaista jota olenkin odottanut olevan näin joulukuussa, mutta mitä hieman "vilkkaampi" marraskuu ei sinällään oikein näyttänyt. Ajattelinkin hieman, että mitä ihmettä? Ovatko perustreenaajat löytäneet itsensä kuntosalille näin loppuvuodesta? Eikös se treenaaminen yleensä lopu siinä loppusyksystä tai alkutalvesta kun olleen kunnossa ja aletaan taas sitten treenaamaan heti tammikuussa se muutama viikko kun jouluna on tullut syötyä liikaa.

Itselläni oli siis itsenäisyyspäivänä tuplatreenipäivä kun tälle viikolle otin vaihteeksi tuplat käyttöön. Tällä kertaa treenien väliin jäi aikaa viisi tuntia kun kuntosali oli poikkeuksellisesti auki aamu yhdeksästä iltapäivällä seitsemääntoista saakka. Aika tylsää ja sinällään perseestä mutta loppujenlopuksi olisinko jaksanut odotella toista treeniä aina sinne kahdeksantoista - kahdenkymmenen pintaan? Tuskin olisi ja parempi vain, että toinenkin treeni oli tehty vaihteeksi kello seitsemääntoista mennessä. Ainoa ihmeellinen asia oli tosiaankin se, että kuntosali oli ainakin siinä iltapäivällä viidentoista aikaan ihan täynnä. Olisi ollut parempi vain mennä kuntosalille siinä, kuudentoista aikoihin mutta tällöin minulle olisi jäänyt liian vähän aikaa. Tarkoitus kun oli kuitenkin käydä myöskin saunassa. Tuo väen paljous tuli ihan puskista kun ajattelin kuntosalilla olevan ihan tyhjää aamusta iltaan.

No oli ainakin kaksi erilaista päivää ja saa nähdä onko loppuviikon päivät enemmän maanantain vai tiistain tapaisia päivinä. Onko kuntosali siis tyhjä vai täysi? Siinä vasta kysymys mihin en osaa kyllä yhtään sanoa mitään.

 

Morning #shoulderworkout #shoulders #morninggym #gym #gymlife #morningworkout #beats #trance

Kuva, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

Maanantaina aamulla olkapäätreeni ja illalla rinta- & olkapäätreeni

Olen tehnyt pidemmän aikaan tuplatreenipäivinä siten, että olen tehnyt rintatreenin sekä selkätreenin samana päivänä. Nämä lihasryhmät kun on oikeasti hyvä treenata samana päivänä tai jopa samassa treenissä. Ainakin selkätreeni auttaa rintatreeniin joten jos treenaa samana päivänä selkätreenin sekä rintatreenin niin selkätreeni kannattaa tehdä ensimmäisenä. Kun olen pidempään tehnyt tätä samaa kaavaa niin tällä kertaa tulin ajatukseen vaihtaa treenejä ja tällä kertaa ihan kaikkia. Käytännössä kun vaihdoin yhden päivän tekemisiä niin tämä vaikutti loppuihin treeneihin myös.

Tällä kertaa otin aamuun olkapäätreenin ja iltaan rintatreenin muutamalla olkapääliikkeellä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että tein aamun olkapäätreenissä sivu- & takaolkapäitä ja illalla etuolkapäitä punnerruksien muodossa. Illalla tein siis täysipainoisen rintatreenin minkä lisäksi tein pystypunnerruksen sekä vipunostot eteen olkapäille. Samalla tämä tarkoitti montaa punnerrusliikettä iltaan sillä tein normaaliin tapaan penkkiliikkeitä rinnalle. Aamun olkapäätreenin rakensin sitten vipunostojen pohjalle joita tein muutamille erilaisilla variaatioilla.

Tiistaina aamulla käsitreeni ja illalla selkätreeni

Tiistai oli minulle vaikea päivä siinä suhteessa, että en meinannut millään keksiä mitä tekisin kuntosalilla. Mitä lihasryhmiä tekisin? Ajattelin kaikkea ja alunperin ajattelin tupla selkätreeniä minkä jälkeen käsitreeniä sekä selkätreeniä ja tämän jälkeen vaikka mitä. Minulle ongelmaksi muodostui vain se, etten nähnyt käsitreenin ja selkätreenin olevan toimiva yhdistelmä. Toinen ongelma oli hieman se, etten halunnut tehdä tuplaselkätreeniä. Yhdessä kohtaan ajattelin tehdä aamulla rinta- & selkätreenin ja illalla lisää selkää mutta tämäkään suunnitelma ei tuntunut hyvälle.

Aamun käsitreeni venyi hieman tai ainakin ajattelin sen kestävän vähemmän aikaa. Liikemäärällisesti en tehnyt moniakaan liikkeitä, mutta aikaa vain kului. Tuntui sille, että tein puolen tunnin käsitreenin tuntiin eli puolet kauemmin. En edes tehnyt mitään ihmeellistä tai niinkään ihmeellistä kun perusliikkeitä suorilla sarjoilla eli ei pitkiä tai supersarjoja. No sinällään tein ihmeellisesti kun käytin hitaampaa tempoa sekä eräänlaisia pitoja.

 

Evening #deadlift 200kg x5 x5 x3 #backworkout #gym #gymlife

Video, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

Mitä illan selkätreeniin tulee niin ei sekään mennyt ihan siten kuin ajattelin. Tein maastavetoa mutta ennen treeniä olin ajatellut tekeväni selkätreenin ilman maastavetoa ja välillä maastavedon kanssa. Niin sanotusti jahkasin asian kanssa jo edellisestä päivästä eli maanantaista asti kun ajattelin pitäväni maastavedosta taukoa. Kuitenkin ennen kuntosalille lähtemistä olin päättänyt tekeväni maastavetoa.

Viimeksi tein maastavetoa 220kg painoilla ja sain kolme kolmen toiston sarjaa. Tällä kertaa suunnitelma oli yksinkertainen. Halusin enemmän toistoja kasaan joten laskin painot 200kg. Oikeastaan jo viimeksi minun olisi pitänyt tehdä 200kg painoilla mutta joihin en lopulta päätynyt. Halusin saada tekniikkaa paremmaksi mikä onnistuu pienemmillä painoilla minkä lisäksi halusin siis enemmän toistoja. Tällä kertaa sain 200kg painoilla kaksi viiden toiston sarjaa minkä jälkeen vielä kolme toistoa.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.

Laitetaan vielä tänne blogin puolelle pieni "mainos" ja selitys viime viikon treeneistä joissa sain tehtyä pinnaus lattia penkissä kaksi kertaa ja korotetussa maastavedossa kolme kertaa omalla painolla. Nuo oli viikon kohokohdat ja muutenkin treenit menivät ihan hyvin vaikka sitten tuollaiset kaksi kertaa omalla painolla penkki ja kolme kertaa omalla painolla maastaveto vain motivoivat myös muita treenejä. Viikolla kaikki muut treenit tuntuivat menevän hyvin paitsi jalkatreenit kyykkyineen.

Unohdin kirjoittaa selkätreenistä minkä tein Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla ja mistä tein jopa videon. Kyseinen selkätreeni oli siinä mielessä aika perus selkätreeni Kerhisgym Sastamalassa että aika useasti teen kyseisen selkätreenin siellä. Oikeastaan kyseinen treeni oli enemmänkin jalka- & selkätreeni sillä tein ensimmäisen liikkeen maastavedon trap bar tangolla mikä on enemmän jalkaliike kuin selkäliike. Trap bar maastaveto normaalisti tehtynä on etureisipainotteinen liike.

Päätin tehdä ja kuvata jalkatreenin sekä selkätreenin Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla missä tuli treenattua viime viikolla muutama treeni. Ajattelin myös kuvata myös kolmannen treenin missä tein penkkiä minkä lisäksi olkapäitä ja käsiä mutta en sitten lopulta jaksanut. Tämä jalkatreeni oli aikalailla perus jalkatreeni mitä olen nyt Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla tehnyt. Ainoa poikkeus oli varmaankin se etten nyt tehnyt vaaka jalkaprässiä mitä olen myös aktiivisesti tehnyt Kerhisgym Sastamala kuntosalilla.

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.