Huomaan paremmin treenien jälkeen väsymyksen sekä mittasin kropan lämmön treenin jälkeen

28.12.2016 - 22:37

Tällä viikolla olen käynyt kuntosalilla normaalia aikaisemmin kun on "epänormaali" viikko. En ole kotona enkä ole toimistolla töissä vaan teen työt etänä. Treenit ovat kulkeneet hyvin eikä siinä mitään ihmeellistä sillä olen nykyisin kyllä tottunut treenaamaan eri aikoihin. Ainoa asia mitä olen tässä ihmetellyt onkin ollut treenin jälkeinen väsymys. Olen ollut tämän viikon treenien jälkeen todella väsynyt. Tällä viikolla on nyt kolme treeniä takana ja jokaisen treenin jälkeen on ollut sama tilanne. Siksi olenkin nyt ihmetellyt, että miksi näin sillä enhän normaalisti ole ollut ihan noin väsynyt?

Luulen asiaan vaikuttavan nyt se, että olen tullut kuntosalilta 18.30 - 19 aikoihin jo pois kun normaalisti olen mennyt kuntosalille siinä 19.30 - 20.00 aikoihin. Näin ollen iltaan on jäänyt enemmän aikaa minkä johdosta olen huomannut väsymyksen. Näin ainakin luulisin sillä normaalisti kun pääsen kotiin salilta siinä 21.30 - 22.15 aikoihin niin olen nukkumassa parin tunnin sisällä. Nyt kun olen tullut salilta pois siinä 19 aikoihin ja mennyt nukkumaan poikkeuksellisesti siinä 00 - 00.30 aikoihin niin olen keikkunut hereillä vielä viitisen tuntia treenin jälkeen. Viidessä tunnissa ehtii siis tuntemaan väsymyksen paremmin kuin parin tunnin aikana.

Mitä nyt olen joskus normaalisti tuntenut väsymyksen voimakkaasti niin olen kyllä mennyt heti nukkumaankin. Tämänkaltaisia poikkeuksia on siis jolloin olen mennyt about puoli tuntia salilta päästyäni nukkumaan. Esimerkiksi tälläkin viikolla olen treenannut ihan samalla tavalla kuin mitä normaalisti joten en ole tehnyt niinkään mitään erilaista tai raskaampaa minkä johdosta olisin väsyneempi. Siksi ajattelinkin treenin ajankohdan ja väliin jäävän ajan vaikuttavan väsymyksen tuntemiseen. Voi myös olla muitakin vaikuttavia tekijöitä kuten tämä koko "erikoisempi" viikko yleisesti, mutta näin nopeasti ajateltuna treenin ajankohdalla on merkitystä ja sillä koska menen nukkumaan.

 

Some pic's from today's #backworkout #backday #back #gym #gymlife #beats #trance

A photo posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Samalla kun tässä olen nyt tuntenut väsymystä niin eilen päätin ennen saunaan menoa tarkistaa ruumiin lämpötilan treenin jälkeen. Olen huomannut kropan käyvän lämpimänä treenien jälkeen jo pidemmän aikaa. Oikeastaan tiedän tämän asian kyllä näin olleen jo jääkiekko ajoista, mutta eipä tuota ole tullut oikeastaan sinällään huomioitua. Nyt ihan halusin vain katsoa kropan lämpötilan treenin jälkeen kun tunsin kropan käyvän suhteellisen lämpimänä. Lämpömittari näytti 36.98 astetta eli lähes 37 astetta ja kun oma normaali lämpötilani on siinä 36.5 tuntumassa tai lähempänä 36:tta niin mielestäni ero on huomattava. En nyt tiedä kuinka paljon kropan lämpötila aina nousee, mutta eilen jalkatreenin jälkeen tunsin kropan olevan suhteellisen lämmin.

Pitäisi oikeastaan katsoa lämpötila ennen ja jälkeen tiettyjen treenien kuten selkätreenin maastavedolla sekä jalkatreenin jolloin lämpötilan vaihtelu voi olla suuri. Tietenkin tällöin lämpötila tarvitsee mitata ennen suihkussa / saunassa käyntiä. Se onko tuolla tiedolla mitään merkitystä tai tarpeellisuutta niin onkin sitten toinen asia. Kuitenkin yksi asia mistä voi alkaa pitää kirjaa jos haluaa.

Selkätreeniä maastavedolla ja ilman kulmasoutua

Maanantaina oli vuorossa selkätreeni. Ajattelin aluksi jättää maastavedon väliin kun olen ajatellut pitäväni siitä taukoa. Toisaalta haluan parantaa maastavedon tekniikkaa ja painoja joten en haluaisi pitää taukoa. Lopulta asia oli hyvin selvä. Tein maastavetoa suurilla painoilla ja yritin saada mahdollisimman monta toistoa. Tällä kertaa painot osuivat 200kg painoihin joilla tein viisi ja neljä toistoa. Tämä sai tältä erää riittää vaikka olisin halunnut tehdä kolmannen sarjan. Kuitenkin jo tuo toinen sarja oli jo painava joten ajattelin olevan parempi vain lopettaa siihen. Viisi toistoa 180kg:lla sekä viisi ja neljä toistoa 200kg oli tällä kertaa riittävä.

Tällä kertaa jätin kulmasoudut väliin vaikka t-soutua mietin. Olen viime aikoina tehnyt kulmasoutua paljon mutta tällä kertaa jätin sen väliin ja keskityin enemmänkin ylätaljaan sekä alataljaan. Nämä menivätkin mielestäni paremmin kuin aikoihin. Ehkä asiaan vaikutti kulmasoudun väliin jättäminen minkä olen yleensä tehnyt toisena liikkeenä heti maastavedon jälkeen. Luulen tuon auttaneen siihen, että jaksoin keskittyä paremmin taljoihin ja nämä menivät sitten paremmin.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Leuanveto kapea
  • Ylätalja
  • Alatalja
  • Pullover naru

Jalkatreeniä hack-kyykyllä ja sen jälkeen takareisiliikkeillä

Tiistaina tein käytännössä saman jalkatreenin mitä tein perjantaina. Ainoa poikkeava asia taisi olla väärinpäin hack-kyykyn väliin jättäminen. Aluksi tein hack-kyykkyä kymmenen toiston sarjoilla aina siihen asti kun en enään jaksanut tehdä kymmentä toistoa. Viimeksi keskityin enemmän tekemään viidentoista tai kahdenkymmenen viiden toiston sarjoja kun nyt tein kymmenen toistoa aina siihen asti kun painot olivat itselleni niin suuret, että sain viiden toiston sarjoja. Näin ollen sain tehtyä erilaisia hack-kyykky sarjoja eri treeneissä.

Hack-kyykyn jälkeen teinkin sitten enemmän takareisiä tai oikeastaan takareisiä. Vähän samalla tavalla kuin viimeksikin jolloin hack-kyykky oli käytännössä ainoa etureisiliike. Näin ollen nämä pari viimeistä jalkatreeniä ovat olleet käytännössä takareisipainotteisia jalkatreenejä.

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky
  • Suorin jaloin maastaveto
  • Lantionostot
  • Yhden jalan takareidet

Rintatreeniä punnerrusliikkeillä

Eipä mitään ihmeellistä tullut tehtyä rinnalle. Oikeastaan aikalailla sitä samaa mitä olen tehnyt viime aikoina. Penkkiä, vinopenkkiä, peck-deckiä sekä penkkiä käsipainoilla. Pidempiä sarjoja sekä hieman lyhyempiä sarjoja. Pienempiä painoja sekä hieman isompia painoja. 

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkkilaite
  • Peck-deck
  • Penkki käsipainoilla

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.