Kyynerlämmittimet ja MSM nivelrikkojen ja lihaskipujen parantamiseen

17.11.2017 - 10:01

Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut nivelien ottaneen jonkin verran ei toivottua osumaa treeneistä minkä johdosta nivelet ovat olleet jumissa / hieman tulehtuneet. Tätä on ollut huomattavissa silloin kun tätä on ilmennyt niin tietynlaisten käsitreenien sekä kovien penkkaamisten jälkeen. Juuri sellaisien käsitreenien jälkeen jolloin olen tehnyt todella paljon toistoja lyhyillä palautumisajoilla tai kun olen tehnyt penkissä noin 200kg painoilla. Nivelissä on alkanut tuntumaan jumittumista / tulehtumista päivän tai parin päivän päästä treenistä tiettyjä liikkeitä tehdessä eli näitä nivelen tulehtumisia en ole aina edes huomannut normaalisti. Vasta kun olen treenannut tiettyjä liikkeitä mitkä tuntuvat nivelissä kipeälle kun nivelet eivät ole normaalissa kunnossa.

Se miksi nivelet on mennyt tälläiseen kuntoon on juurikin pidemmät tai siis "ylipitkät" sarjat käsitreenien puolella, raskaat penkkaamiset ja dieettaaminen. Dieetillä kun rasvat ja kroppa käy muutoinkin pienillä energia varastoilla niin se ottaa myöskin ei toivottua rasitusta vastaan helpommin. Kun lihasten ympärillä on vähemmän rasvaa niin tällöin riski loukkaantua on suurempi.

Tämänkaltaiset ongelmat ovat olleet minulle jo nyt hieman pidempään tiedossa minkä johdosta olin alkanut tekemään asialle jotain. Aluksi aloin tiedostamaan mistä tämä voisi johtua ja miten voisin tätä torjua treenien osalta. Tämä oli tietenkin huono asia siinä mielessä, että se karsii tiettyjä hyviä liikkeitä pois sekä painojen käyttämistä liikkeissä. Muutenkaan ei voi tietää mistä liikkeistä ja painoista ongelmat alkavat niin siinä mielessä tiettyjen liikkeiden ja painojen karsiminen on huono ratkaisu.

Ultimate MSM, 90 caps

Ensimmäinen kunnollinen ratkaisu ongelmaan oli kyynerlämmittimet. Lähinnä hommasin kyynerlämmittimet penkkausta ja käsitreenejä ajatellen. Halusin kyynerlämmittimet heti käyttöön joten ostin Rehband kyynärtuet lähi Stadiumista noin 20€ hintaan per käsi. Jälkeenpäin olen huomannut, että kyseiset Rehband kyynärtuet ovat itselleni ehkä kokoa liian isot sekä hieman liian ohuet. Voi myös olla, että kyseiset Rehband kyynärtuet ovat vain käytössä venyneet ja ostaessani ne olivat sopivammat kädessä eli olisi voinut vain ostaa yhden koon pienemmät heti. En ole oikein vain uskaltanus ostaa verkkokaupoista kyynerlämmittimiä sillä oikean koon tietäminen voi olla hieman hankalaa vaikka polvilämmittien kohdalla kävikin heti hyvin. Olen kyllä miettinyt STrong Elbow Sleeves ostamista, mutta toistaiseksi en ole saanut vielä aikaiseksi näiden hankkimista. Minun pitäisi olla heihin aluksi yhteydessä sillä koko taulukko on vain tuuma koossa ja haluaisin varmistaa oikeat koot ennen ostamista.

Toinen asia mikä auttoi nivelien tulehtumiseen olikin sitten MSM pillerit. Kyseiset pillerit tulivat vastaan itselleni ihan puskista sillä en edes tiennyt tälläisistä pillereistä ja niiden vaikutuksista. Tuossa muutamia viikkoja sitten Fitnesstukulla oli jotain tarjouksia ja jostain syystä sitten aukaisin Ultimate MSM, 90 caps linkin ja huomasin niiden ehkäisevän nivelkipua tai niin ainakin tuotetekstissä kerrotaan. Näin muutamien viikkojen kokeilun jälkeen voi vain sanoa, että MSM pillerit ovat auttaneet ainakin itselläni nivel ongelmiin joita ei pahemmin ole ollut. Olen tehnyt käsitreeneissä todella pitkiä sarjoja sekä sellaisia liikkeitä mitkä ovat tainneet edes autta nivel kipuihin. Tämän lisäksi olen nyt viimeaikoina tehnyt penkissä todella paljon suurilla painoilla toistoja ja sarjoja mikä on aikaisemmin tuottanut kipuja niveliin, mutta nyt sitä ei ole näkynyt. Näiden omien kokemuksieni perusteella MSM on auttanut ja tehnyt sen mitä tuotetekstissä on sanottu.

Itse suosittelen käyttämään kyynerlämmittimiä sekä MSM pillereitä tai jauhetta jos ja kun sinulla on nivel kipuja tai tulehduskia. Kyynerlämmittimet edes auttavat muutoinkin ehkäisemään kipuja mutta mitään suoritusta parantavaa se ei mielestäni tee toisin kuin polvilämmittimet. Tämä voi johtua juurikin heikoista kyynerlämmittimistä tai sitten polvilämmittimet toimivat vain paremmin henkisenä tukena.

 

Mitä MSM on?

MSM (metyylisulfonyylimetaani) on rikkiyhdiste, jota esiintyy luonnostaan ihmisen ja kaikkien muidenkin selkärankaisten elimistössä. MSM ei ole siis elimistölle mikään vieras aine. Ravintolisänä nautittu MSM tunnetaan erityisesti kipua ja tulehdusta lievittävänä niveltuotteena (Ushu ja Naidu 2004, Kim ym. 2006, Debbi ym. 2011, Magrans-Courtney ym. 2011), mutta sillä on monia muitakin hyödyllisiä terveysvaikutuksia: MSM on myös hyvä antioksidantti mm. urheilijoille (Nakhostin-Roohi ym. 2015) ja se estää syöpäsolujen kasvua (Joung ym. 2014, Sp ym 2015). Oregonin Lääketieteellisen Instituutin professori Stanley W. Jacob on tutkinut eniten DMSO:ta ja MSM:ää 1960-luvulta alkaen ja tehnyt MSM:ää tunnetuksi kautta koko maailman.

MSM on vesiliukoinen molekyyli, joten sitä poistuu kasvisruoasta, jota valmistetaan keittämällä tai hauduttamalla vedessä. Ruoan rikkipitoisuus on ollut vähenemään päin jo pitkään.

http://www.tritolonen.fi/uutiset/2703-msm-rikki-apua-nivelvaivoihin

https://www.fitnesstukku.fi/ultimate-msm-90-caps

http://vitamiinit.info/muut-tuotteet/msm-kattavin-tietopaketti-msmsta/

http://www.tritolonen.fi/uutiset/2703-msm-rikki-apua-nivelvaivoihin

 

Treenitauko tekee oikeasti hyvää monellakin tapaa. Ainoa asia mikä toisille kuten itselleni on vaikeaa on juurikin pitää treenitaukoa. Itselläni treenitauko tulee lähinnä "pakosta" kuten tälläkin kertaa viikon tauko työreissun vuoksi. Kävin kylläkin kahteen työreissun aikana pari kertaa treenaamassa mutta treenit eivät olleet lähellekkään mitään normaaleja. Enemmänkin ylläpitävää treenaamista. Ensimmäisessä treenissä tein rinnan sekä olkapäitä ja jälkimmäisessä

Viime lauantain jalkatreenissä kyykky ei mennyt enään progressiivisesti nousten vaan hyvä kun sain pari toistoa samoilla painoilla millä viimeksi monta sarjaa. Aloin tuon treenin jälkeen jo miettimään onko tässä alkamassa laskukausi tuloksissa vai oliko tuo vain yksi treeni mikä ei mennyt oikein sillä tavalla kun halusin. Laskukausi ei ainakaan tällä viikolla alkanut vaan jo maanantaina maastaveto meni hyvin sekä tiistaina penkki meni myöskin hyvin. Maanantaina

Olen nyt treenannut muutamia viikkoja siten, että olen tehnyt penkin, maastavedon ja kyykyn enemmänkin powerlift-tyyliin ja treenin muut liikkeet tekniikalla eli bodaus-tyyliin. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen treenannut penkkiä, maastavetoa sekä kyykkyä suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Toistomäärät ovat olleet kahdesta toistosta viiteen toistoon penkissä sekä kyykyssä ja maastavedossa olen käyttänyt enemmänkin kahden - kolmen toiston

Päädyin sitten lopulta ostamaan Strong knee sleeves - polvilämmittimet samasta paikasta josta ostin penkkiin Slingshotin. Olisin tietenkin säästänyt aikaa ja postikuluja jos olisin ostanut Strong knee sleeves - polvilämmittimet samalla kertaa kuin Slingshotin, mutta juuri tuolloin en niitä ostanut. Polvilämmittien hankinta oli itselläni vasta enemmänkin alussa tuolloin kun tilasin Slingshotin. Tuolloin tutkin vaihtoehtoja enkä ollut vielä päättänyt minkälaiset

Olen ottanut käyttöön viime viikkoina jalkatreeneissä hieman erilaisen lähestymistavan. Tällä hetkellä jalkatreenit menevät kyykky edellä ja muut liikkeet enemmän tekniikalla kuin painoilla. Teen viikoon sisällä kaksi jalkatreeniä joista kumpikin jalkatreeni alkaa käytännössä kyykyllä minkä jälkeen teen mitä teen. Yleisesti minulla on keskiviikkoisin ja lauantaisin jalkatreenit ja maastavedot olen tehnyt maananataisin niin omasta mielestäni tuo toimii ihan

Tällä viikolla tuli tehtyä oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä pari "kovaa" penkkitreeniä viikon sisällä. Olen kyllä vuosien aikana treenannut kaksi kertaa viikon sisällä rintaa tyyliin tuplatreeniviikkoina, mutta en ole oikein treenannut penkkiä kunnolla paria kertaa viikon sisään. Kun olen tehnyt useamman rintatreenin viikon sisällä niin ne eivät ole sisältäneet samanlaisia painoja penkissä. Tuplatreeniviikkoina toinen rintatreeneistä on ollut aamutreeni

Suomen suurin ja monipuolisin laadukkaan äänen- ja kuvantoiston tapahtumakokonaisuus HighEnd Helsinki järjestetään Helsingin Messukeskuksen kongressitiloissa ja Holiday Inn -hotellin tiloissa 15.–17.9.2017. Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 13.–17.9.2017. Habitare inspiroi, tarjoaa uusia näkökulmia ja ideoita sisustamiseen sekä kurkistaa trendeihin.

Viime viikolla sain tilaamani Slinghshotin todella nopeasti improveyourbench.co.uk:sta ja voin suositella kyseistä kauppaa positiivisesti. Ainakin tilauksen toimitus on nopee ja kun maksaminen onnistuu Paypal:n kautta niin asiat ovat aina paremmin. Sitä sitten en tiedä kuinka tuotteiden palauttaminen / vaihtaminen onnistuu joten sen puolesta en kyseistä kauppaa en osaa sanoa enempää tai sitä kuinka nopeasti asiakaspalvelu toimii. Olen jo aikaisemmin kokeillut

Olin tuossa nyt varmaan pari kuukautta miettinyt Slingshot hankkimista aina siitä lähtien kun pääsin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa. En ollut entuudestaan edes tietoinen Slingshot välineestä jolla voi parantaa penkkiä niin tuloksen kuin tekniikan puolesta. Slingshot on käytännössä eräänlainen käsiin pujoitettava apuväline minkä avulla penkkaaminen on helpompaa. Mitä nyt muutamia kertoja olen testannut Slingshot niin voin sanoa sen todella auttavan ainakin

Se kestikin sitten yhden selkätreenin kun tein maastavetoa hieman "normaalia" poikkeavalla tavalla. Viime viikolla maastavetoa tuli tehtyä 180kg painoilla joilla sain tehtyä kahdeksan toistoa. Tein tämänkaltaisia sarjoja useampia joissa toistomäärät olivat siinä kuuden - kahdeksan välillä. Sammalla hieman ajattelin tämän olevan hyvä tapa jatkaa maastavedon tekemistä ainakin toistaiseksi. No tuo jäi tällä erää yhdeksi kerraksi sillä palasin tällä viikolla taas