Kuntosalille uusia ideoita sekä niiden saaminen

16.11.2016 - 12:06

Uusien ideoiden keksiminen kuntosalille voi olla erittäin haastavaa varsinkin kun liikevarastot alkavat olla laajoja. Alkuvaiheessa uusia ideoita saa helposti kuntosalilta tai melkein mistä tahansa Youtube videosta. Monipuolisen ja oikeaoppisen treenaamisen jälkeen uusien ideoiden saaminen on aina vain vaikeampaa. Oikeaoppisesti liikkeitä pitäisi vaihdella about parin kuukauden välein, mutta käytännössähän tämäkin on omasta mielestä mahdotonta pitkässä juoksussa. Liikkeitä kun vain ei ole niin paljoa, että aina voisi vaihdella niitä. Tietenkin liikkeistä on erilaisia variaatioita paljon riippuen tietenkin liikkeestä, mutta silti en ole itse tätä tyyliä suosinut. En vain jaksa aina miettiä kokonaan uutta treeniohjelmaa parin kuukauden välein, kun minulle se on erittäin työlästä sekä vaikeaa. Nykyään vaihtelu voisi toimia hyvinkin kun liikevarastoista löytyy liike jos toinen, mutta minulla ei vain riitä siihen motivaatio. Suunnitellun liikevaihdoin tilaan olen vaihdellut yhtä tai paria varsinaista liikettä ja / tai tehnyt eri variaatioita liikkeistä. Pienet muutokset kuten esimerkiksi tangon vaihtaminen käsipainoihin, käsipainojen vaihtaminen taljaan sekä käsipainojen vaihtainen laitteeseen tuo jo paljon vaihtelua treeniin.

Kun haluan treeneihin jotain uutta niin haluan vaihtaa yhden tai useamman liikkeen. Kun vaihdan jotain liikettä niin pyrin tekemään jotain vähemmän tehtyä liikettä tai sitten kokonaan uutta liikettä. Uudessa liikkeen teossa on vain se vaikeus, että se pitää keksiä melkein aina keksiä. Tätä varten pitää mennä Youtubeen ja alkaa selaamaan useita videoita. Näissä videoissa on yleensä vain se vika, että melkein kaikki liikkeet ovat jo tiedossa ja uusia liikkeitä on vaikea löytää. Perusjamppojen videoista saa hyviä neuvoja perusliikkeisiin joiden avulla voi hioa tekniikkaa, mutta uusien ideioiden löytämiseen pitää katsoa pro-jamppojen treenausvideoita. Tässä on vain sekin asia, että en seuraa sceneä joten en tiedä oikein nimistä mitään. Tämä vaikeuttaa hyvien videoiden löytämistä, koska henkilön nimellä vain voisi löytää helpommin.

[[{"fid":"195","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"533","width":"400","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Viime viikolla tuli löydettyä yksi olkapääliike mitä minun piti viimeviikolla jo kokeilla, mutta tehdessäni pyramiidisarjoja jätin uuden liikkeen tekemisen täten väliin. Uuden liikkeen tekemisessä painoista ja liikeradoista ei ole oikein tietoa niin aloittaessa on vain aloitettava pienillä painoilla joten liikkeen tekemisessä menee yleensä normaalia enemmän aikaa. Tämän takia en alkanut tekemään uutta liikettä heti pyramiidisarjana sekä painoistakaan ei olisi ollut tietoa. Millä painoilla olisin aloittanut ja mikä paino olisi ollut maksimi kahdeksan toiston sarjaan? Liike mitä olin kokeilemassa on vipunostosta uusi variaatio vipunosto eteen z-tangolla istuen.

[video:http://www.youtube.com/watch?v=5AxqBFCBGIc&t=11m42s]

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 1x10 20kg, 3x10 40kg
  • Vipunosto eteen z-tangolla istuen 2x10 17,5kg, 2x10 22,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 4x10 42,5kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 3x12 30kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x10 10kg
  • Hauis ristitaljassa 3x10 20kg
  • Supersarja vipunostot sivuille 3x10 12kg + vipunostot eteen 3x10 10kg
  • Vipunostot takaolkapäille 3x10 8kg

Joo o mistäköhän sain päähäni maanantain sekä tiistain treenien sisällön? Paha sanoa ja tuli itselleni myöskin "yllätyksenä" taino voiko mikään tulla yllätyksenä kun ei oikeastaan mitään suunnittele? Olen mennyt vain kuntosalille tiedostaen minkä lihasryhmän treenaan. Sen mitä varsinaisesti tein ja teen tällä viikolla on syntynyt vasta kuntosalille päästyäni. Liike kerrallaan tai oikeastaan sarja kerrallaan olen mennyt sillä olen vaihdellut jopa sarjojen

Olen alkanut lämmittelemään kiertäjälihasta ennen olkapää sekä rintatreeniä ja välillä myöskin ennen kyykyn tekemistä. Ennen rinta sekä olkapäiden lämmittely on tapahtunut hieman heikosta vain jotenkin. Enimmäkseen aina välillä olleet olkapää kivut ovat saaneet minutkin nyt heräämään lämmittelemään paikkoja kunnolla. Olenkin nyt huomannut, että kun olen lämmitellyt ennen pystypunnerruksen tekoa kiertäjälihakset sekä tehnyt takaolkapääliikkeen niin olkapäihin ei

Torstai ja tällä kertaa on välipäivä mikä on kuulemma ihme. Torstaita edelsi tuplatreenit maanantaina, tiistaina sekä keskiviikkona. Tämä oli suunnitelmissa alkuviikosta mutta suunnitelmani eivät kyllä muutoinkaan oikein pidä treenien suhteen niin en olisi yllättynyt yhtään, että torstaina olisi tullut tehtyä tuplatreenejä tai edes yhtä treeniä. Minulla oli jo käytännössä viime viikonlopusta tiedossa ja suunnitelmissa muutama asia mitä ajattelin tehdä kun

Ihmettelen hieman, että nyt itsenäisyyspäivänä kuntosalilla oli aamulla sekä iltapäivällä todella paljon väkeä. Edellisenä päivänä maanantaina kuntosalilla oli todella hiljaista. Juuri niin hiljaista jota olenkin odottanut olevan näin joulukuussa, mutta mitä hieman "vilkkaampi" marraskuu ei sinällään oikein näyttänyt. Ajattelinkin hieman, että mitä ihmettä? Ovatko perustreenaajat löytäneet itsensä kuntosalille näin loppuvuodesta? Eikös se treenaaminen yleensä

Se oli 2012 ja Lontoon olympialaiset kun näin ensimmäisen kerran Beats kuulokkeet. Seurasin Olympialaisten uintia ja huomasin Michael Phelpsillä olevan hienon näköiset kuulokkeet. Aina kun uimarit tulivat altaalle niin katsoin ainakin Michael Phelpsillä olevan kuulokkeet joissa oli b merkki / symboli. Kuulokkeet näyttivät omaan silmääni hyvän näköisiltä niin jonkin ajan päästä aloin tarkastelemaan mitkä kyseiset kuulokkeet olivat sillä en ollut niitä

Näköjään kroppa alkaa vaihteeksi "hajoamaan" eli oikeasti kroppa sanoo, että olisi aika levolle. Lauantain jalkatreenin jälkeen vasen etureisi on ollut kipeä ja tällä viikolla vasemmassa kädessä olen huomannut hieman kipua. Nämä vain alkoivat tuntua hieman haittaavasti keskiviikon olkapäätreenissä sekä torstain käsitreenissä. Keskiviikon olkapäätreenissä vasen etureisi haittasi pystypunnerruksen yhteydessä jossa tein tietenkin isoilla painoilla jolloin etureisi

Tällä viikolla kuntosalillakin on ollut sitten hiljaisempaa. Viime viikolla oli yllättävän vilkasta vielä kahdeksan aikaan illalla joten tälle viikolle otin suunnitelman mennä kuntosalille hieman jälkeen kahdeksan. Ota näistä sitten selvää milloin on väkeä ja milloin ei? Muutoinkin kuntosalilla on ollut viime vuosiin verrattuna vilkkaampi syksy tai ainakin niin olen itse kuvitellut. Itse kun en tykkää treenata ihan niin täydellä kuntosalilla mitä esim välillä

Alkuviikko meni tuplatreenien parissa ja keskiviikon jälkeen torstaista sunnuntaihin menin yhden treenin päivillä. Käytännössä nyt torstain sekä perjantain aamutreenit jäivät pois mitä olin etukäteen "suunnitellut". Sunnuntaille tuli sitten ylimääräinen treeni hieman "paikkaamaan" torstain sekä perjantain aamutreenien väliin jättämistä. Sinällään minulta jäi väliin yksi rintatreeni siis siinä mielessä mitä nyt olisin tehnyt jos olisin tehnyt eikä tuolla nyt ole

Alkuviikon maanantain sekä tiistain aamutreenit tuntuivat hieman diipa daapalta mutta keskiviikkoaamuna kaikki oli toisin. Keskiviikkoaamuna vuorossa oli tällä kertaa takareisitreeni ja illalla vuorossa oli etureidet. Tämän johdosta halusin keskittää tarkkaan aamun treenin takareisille sillä tuplatreenipäivänä ja vielä jaoteltuna treenit on tärkeää saada treenit kohdistumaan oikein. Sillä ei ole silloin niinkään väliä jos tekee kummassakin treenissä molempia

Maanantain sekä tiistaiaamun treenit tuntuivat diipa daalpa. Tuntui ihan sille, että menin salille mutta toisaalta en oikeasti tehnyt mitään. Menin salille missä olin puolituntia - neljäkymmentä minuuttia ja sitten menin saunan kautta töihin. Töihin päästyäni hieman mietin oliko tässä nyt taas järkeä? Onko treenaamisessa oikeastaan yleisesti niinkään järkeä? Tuntui vain sille ja on mielestäni välillä tuntunut tuplatreenipäivinä, että oliko tuossa aamutreenissä