Kunnon hauispumppi ja olkapää särkyjä tuloksena kuntosalitreenistä

16.11.2016 - 12:06

Heilureita, kesävaatteita, olkapää kipua sekä kunnon pumppi. Siinä on muutamia asioita mihin kiinnitin tänään huomion kuntosalilla. Aamullahan en mennyt lenkille jonka suunnittelin illalla jättäväni väliin. Tästä syystä sain myös nukkua pidempään. Kuntosalilla on nyt huomannut ilmojen viilentyessä ulkona kuntosalilla olevan vähemmän treenaajia. En nyt sitä sano, että ulkoilmalla on sinälläänkään vaikutusta asiaan tai jos on niin ei hellurei. Kesän loppumisestahan on jo tovi ja talvikin on pian tuloillaan niin kyllähän siinä ajassa ihmiset ovat kyllästyneet treenaamaan. Käyvätkö ihmiset vain vähemmän treenaamassa vai ovatko he lopettaneet kokonaan? Treenaako suurin osa ihmisistä vain osissa? Kesäkuntoon, loman jälkeen loma kilot pois sekä joulun jälkeen joulukilot pois? Tälläiselle aktiivitreenaajalle tuo vain tuottaa välillä ihmetystä.

Tänään tuntui olevan kuntosalilla hieman sellaisia ihmisiä treenaamassa mitä ei ole nähnyt. Mielestäni niin sanottu "normaalia" väkeä oli vähemmän. Tästä sitten huomasi asiota kun katseli ympärilleen sarjojen välissä. Sitä en ole vielä ikinä tajunnut miksi jotkut treenaavat ylisuurilla painoilla ja / tai väärin? Onko kaikilla treenaajilla oikeasti oikea määrä tietoa tehdä erilaisia liikkeitä? Ainakin itse olin pihalla kun aloitin kuntosalilla käymisen, mutta olin tietoinen perusasioista ja jos en ollut niin otin asiasta selvää. Eihän se minulle kuulu yhtään miten kukakin treenaa, mutta kyllä se välillä ottaa hieman päähän kun joku tulee viereen treenaamaan väärin. Itse kun treenaa "pääpunaisena" ja tekee siinä kaikkensa niin sitten joku tulee vieraan "leikkimään" niin se voi välillä laskea motivaatiota. Ajan myötä olen tähän asiaan kyllä tottunut ja toisille tuo ei merkkaa mitään. Tänäänkin oli vain huvittavan näköistä vilaista kun joku teki hauiskääntöä käsipainoilla siten, että aloitus asento oli jo etukenossa mistä hän otti vauhtia heilurilla loppuasennon ollessa takakenoon. Kroppa meni käsipainon mukaan heilureilla edes takaisin. Tämäkin asia olisi ollut niin helposti korjattavissa paljon pienemmillä painoilla, mutta ei kun ei.

Olen nähnyt vuosien saatossa erilaisia vaatteita kuntosalilla ja tänään sieltä paistoi esille ihan normaali pikeepaita ja shortsit. Siis ihan normaalit kesävaatteet mitä on hyvä pitää kesällä ja lämpimällä, mutta tälläiset vaatteet kuntosalilla? Eikö niissä ole epämukava treenata kun nuo vaatteet ei hengitä yhtään ja eivät sovellut mitenkään urheiluun. Itse haluan kuntosalille väljät, rennot ja hengittävät vaatteet. Nykyään vältän normaalin t-paidankin käyttöä kuntosalilla sekä pitkiä housuja.

[[{"fid":"292","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Itse tämän päivän treeniin hain taas hieman erilaisuutta viime viikosta. Ensimmäisenä tein pystypunnerruksen käsipainoilla johon otin hieman isommat painot ja vähensin heti kun tuntui siltä ettei mene täysi sarja. Jaksoin tehdä kaksi ensimmäistä sarjaa 35kg käsipainoilla vaikka sarjojen viimeiset toistot olivat vaikeita. Kahden sarjan jälkeen otin 30kg käsipainot joilla tein vielä yhden sarjan, mutta olisi pitänyt ottaa vieläkin pienemmät. 27.5 tai 25kg käsipainot olisivat olleet sopivammat. 35kg käsipainot olivat kylläkin hieman liian suuret kahdenkymmenen toiston sarjoihin ja huomasin tämän myös lopuissa olkapääliikkeissä. Pystypunnerruksen jälkeen tein ensimmäisen hauisliikkeen hauiskääntö käsipainoilla istuen mikä on mielestäni tehokkain hauisliike tai ainakin saa parhaimman pumpin käsiin. Ensimmäinen sarja meni vielä ihan hyvin alusta loppuun, mutta seuraavissa sarjoissa teki tiukkaa saada toistot.

Kaksi liikettä oli tämän jälkeen takana ja olkapäät tuntuivat väsyneeltä sekä hauiksessa tuntui hyvä pumppi ja kädet melkein myös kramppasivat. Voisikin sanoa, että treenin alkuun oli panostettu ja ehkä hieman liikaa ainakin olkapäiden osalta. PIdemmillä sarjoilla huomaa paremmin ensimmäisien liikkeiden vaikutuksen seuraaviin liikkeisiin ja myöskin tänään loput liikkeet olivat hieman väsyneitä. Maltillisemmalla olkapäiden aloittamisella olisin saanut paremmat tehot loppuihin liikkeisiin. Siksi ensimmäinen / ensimmäiset liikkeet ovat tärkeässä asemassa kun katsoo kokonaiskuvaa. Treenin voi siis jo pilata tekemällä ensimmäisen liikkeen liian suurilla painoilla, joilloin lopputreeniin ei jää tarpeeksi voimia. Siksi mielestäni kannattaa miettiä mahdollisia painojen nostoja tarkkaan ensimmäisiin liikkeisiin, koska ne tulevat sitten vaikuttamaan muihin liikkeisiin. Voisikin sanoa kahden ensimmäisen liikkeen jälkeisien liikkeiden olleen vain puristusta mitä kropasta irtosi.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 2x30 35kg, 1x30 30kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x20 15k
  • Yhden käden vipunosto ristikkäistalja 3x20 10kg,
  • Hauiskääntö z-tanko 3-osainen 17,5kg x3
  • Pystypunnerrus eteen käsipainoilla 3x20 10kg
  • Takaolkapääsoutu köydellä taljassa 3x20 40kg
  • Tuettu hauiskääntö ristikkäistalja naru 3x20 30kg

Tuntuu aikalailla sille, että nykyään treeni kuin treeni kuntosalilla on enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin kovaa treenaamista. Vaikka treenit tuntuvatkin enemmän "höpöhöpö" tekemiselle niin kyllä ne tuntuvat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä ihan oikeassa paikassa. Oli kyseessä sitten jalkatreeni missä nykyisin myös tuntuu myös sille, että en treenaa jalkoja kovaa tai tarpeeksi laajoilla liikeradoilla niin kyllä tekeminen alkaa painamaan jaloissa jo

Viime viikon lauantaina jalkatreeni minkä jälkeen kävin katsomassa The Fate of the Furious-elokuvan. Eilen sama juttu eli ensiksi jalkatreeni minkä jälkeen kävin katsomassa Guardians of the Galaxy Vol. 2. Nyt siis pari lauantaita putkeen kun olen mennyt katsomaan elokuvan melkein heti jalkatreenin jälkeen. Tällä kertaa asiat ovat olleet paremmin kuin pari vuotta sitten jolloin kävin katsomassa esimerkiksi Terminator Genisys-elokuvan salitreenin jälkeen. En

Tämä viikko alkoi aamulenkeillä mutta puolessa välissä muuttui tuplatreeneiksi kuntosalilla. Kaiken tämän muutoksen takana oli keskiviikon tuplajalkatreeni. Keskiviikkoaamuna tein takareidet ja illalla etureidet minkä jälkeen en ollut torstaina oikein juoksu kunnossa minkä takia päätin mennä aamulla kuntosalille. Vuosia sitten olisin mennyt varmaan väkipakolla aamulla juoksemaan vaikka jalkoihin olisi sattunut kuinka. Tällä kertaa jätin tuon tekemättä sillä

Tällä hetkellä on menossa pienimuotoinen kokeilu sen osalta, etten käytä proteiini ja / tai malto lisäravinteita. Olen tällä kaavalla mennyt useampana viime kesänä ihan tarkoituksellisesti mutta nyt tämä on ihan tietoinen kokeilu. Yleensä loma-aikana olen jättänyt lisäravinne proteiinit sekä mahdolliset maltot pois ihan sen takia etten ole jaksanut kanniskella suuria lisäravinne pusseja ympäri ämpäri. Tällä kertaa tätä kokeilu alkoi ihan vain sillä, että

En tiedä tuntuuko treenit itselleni nykyisin helpommin "höpöhöpö" jumpilta sillä useasti tuntuu treenin aikana, että eihän tässä ole nyt tullut tehtyä mitään ihmeellistä. En tiedä onko oma taso tai siis odotusarvo treenejä kohtaan noussut vain niin korkeaksi, että "normaali" tekeminen tuntuu enemmänkin "höpöhöpö" jumpalta kuin treeniltä. Kun treeni ei sisällä niinkään suuria painoja tai mitään ihmeellistä erikoistekniikka tekemistä niin tuo "höpöhöpö" fiilis

Keskiviikko muuttui vaihteeksi ihan täydeksi välipäiväksi vaikka olin suunnitellut ihan muuta. Maanantaina tuli tehtyä tuplatreenit niinkuin tiistaina ja saman piti tapahtua myöskin keskiviikkona minkä jälkeen loppuviikosta yhden treenin päiviä. Olin ajatuksissa tehdä tuplatreenin pitkän aikaa mutta loppujenlopuksi tulin päätökseen olla tekemättä yhtään treeniä. Keskiviikolle oli aikataulussa mennä katsomaan Power Rangers elokuva minkä jälkeen oli tarkoitus

Viime aikoina on tullut treenannut enemmänkin "höpöhöpö" jumppaa kuin "oikeasti" treenaamista tai näin on ainakin välillä tuntunut treenin aikana. Treenin jälkeen asia onkin sitten ollut ihan toinen sillä treenit ovat menneet kuitenkin perille. Esimerkiksi jalkatreenien aikana tekeminen on tuntunut enemmänkin sille, että onko tässä nyt mitään järkeä mutta treenin jälkeen pienet tai suuremmat jalka särkemiset ovat iskeneet. Sama on ollut myöskin olkapäätreenien

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä