Kolmetreeniä päivään joista kaksi juoksua ja yksi kuntosalitreeni

16.11.2016 - 12:06

Eilistä aamua tuli mietittyä useampaan kertaan. Aluksi suunnittelin käydä aamulenkillä mutta jossain vaiheess päädyin jättämään aamulenkin väliin. Minun oli oltava keskiviikko aamuna 7.45 toimistolla tekemässä yhtä juttua jonka takia mietin erilaisia ratkaisuja aamuksi. Mietin lyhyempää aamulenkkiä jollaisen juoksin tiistaina eli noin 7km aamulenkki mutta myöskin aamulenkin väliin jättäminen kävi mielessä ja oli jo aika pitkälläkin. Niin sanotusti viime tipatassa päädyin ratkaisuun lähteä juoksemaan ihan 10km aamulenkin. Itse asiassa juuri kun olin hankkiutumassa nukkumaan päätin sittenkin juosta aamulenkin.

Keskiviikon aamulenkki oli kaikilta puolin onnistuneempi kuin tiistaina. Tähän asiaan vaikutti enimmäkseen sää. Tiistaina oli vielä sohjoa sekä lunta jolloin päädyin juoksemaan talvijuoksukengillä mitkä ovat normaaleita juoksukenkiä painevemmat. Keskiviikkona tiet olivat sulia joten pystyin helposti juoksemaan normaaleilla juoksukengillä. Sää muuttaa kaiken juoksussa ja varsinkin lumi / sohjo. Eri kengät ja erilainen juoksuasekel ja kaikki on toisin. Juoksu on painavempaa eikä yhtä rentoa kuten kuivalla / normaalilla kelillä. Tämä asia tuli hyvin huomattua tiistain ja keskiviikon aamulenkeissä joista keskiviikon aamulenkki suju paljon paremmin kuin tiistain vaikka minulla oli keskiviikko aamuna pohkeet ihan jumissa.

[[{"fid":"369","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":499,"width":512,"class":"media-element file-default"}}]]

Kolmen treenin torstai

Tänään tuli sitten suoritettua kolme treeniä. Tämä ei ollut ihan aamulla suunnitelmissa ja oikeastaan eilen illalla suunnitelmat olivat ihan eri. Välillä minun oli tarkoitus juosta tänä aamuna aamulenkki mutta eilen illalla päätin siirtää aamulenkin aamupäivälenkiksi. Aamulla asiat menivät kuitenkin siten että olin juoksemassa alle puolia tuntia heräämisen jälkeen. Tämä oli vaihteeksi viime kesän tyyliä jolloin välillä lähdin suurin piirtein suoraan sängystä juoksemaan. Tuon kyllä huomaa heti juostessa kun on lähtenyt nopeasti herättyä juoksemaan. Juokseminen tuntuu vain raskaalle / tönkölle ainakin aluksi. Mietin aamulenkin pituudeksi aluksi samaa reittiä jonka juoksin kesällä eli 3.5km, mutta päädyin tekemään hieman pidemmän kiepin samaa reittiä käyttäen. En ollut vain yhtään varma kuinka pitkä reitti aamulenkistä tulisi kesken lenkin. Pystyin vain arvailemaan koska en ollut aikaisemmin juossut kyseistä reittiä vaikka muilla reiteillä olen käyttänyt samoja teitä. Arvelin kiepin olevan jokin 2km joka osui aika hyvin oikeaan sillä 3.5km lenkki muuttui 5.4km aamulenkiksi.

[[{"fid":"370","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":309,"width":515,"class":"media-element file-default"}}]]

En tiedä missä vaiheessa päivää aloin miettimään toisen lenkin suorittamista mutta tälläiseen ratkaisuun lopulta päädyin. Aluksi mietin hieman pidemmän lenkin juoksemista minkä lopuksi juoksin mutta lenkin osuessa lähelle kuntosalille meno aikaa lyhensin tämän päivän toisen lenkin pituuden. Taisin miettiä alunperin jonkun 8km - 10km lenkin juoksemista jonka vaihdoin noin 7km reittiin ihan vain sen takia että jaksoin vielä lähteä kuntosalille. Lopulta kun minulle jäi alle tunti aikaa päivän toisen lenkin loputtua ja kuntosalille lähdettyä niin palautumisaikaa ei pahemmin jäänyt. Kesällähän kyllä kävin juoksemassa juuri ennen kuntosalille menoa 10km lenkin mutta eihän tuossa oikeastaan ole juuri suurempaa järkeä. Mitä vähemmän palautumisaikaa ennen kuntosalitreeniä niin sitä heikommin jaksaa tehdä kuntosalitreenin. Halusin kuitenkin suorittaa kuntosalitreenin tänään hyvin enkä halunnut suorittaa puolikasta kuntosalitreeniä. Tämän johdosta tein muutoksia iltapäivälenkin pituuteen lyhentämällä alkuperäistä suunnitelmaa. Sain kuitenkin päivän yhteismäärän ihan ok tasolle jo muutenkin ikä tänään tarvinnut alkaa hakemaan mitään vähintään 15km yhteismäärää.

[[{"fid":"371","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":341,"width":509,"class":"media-element file-default"}}]]

Ennen kuntosalitreenin aloittamista mietin kyllä jaksamista paljon. En ollut yhtään varma ennen ensimmäisiä toistoja miten tulen jaksamaan eli miten olen palautunut juoksuista. Iltapäivän juoksu meni hieman kovempaa kuin aamulenkki joten tästä palautuminen kestäisi hieman pidempään. Vajaan tunnin palautumisella aloittelin tekemään kuntosalitreeniä mutta "onneksi" vuorossa oli kuitenkin pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tietenkin kun pohjalla on jo rasitusta eikä kroppa ole ehtinyt vielä palautua niin pidemmät sarjat ovat samaa myrkkyä kuin pienemmät sarjat isommilla painoilla. Palautumisiin kun vielä lisää sen asian etten tänään käyttänyt missään vaiheessa mitään palautusjuomia sekä ennen kuntosalitreeniä en käyttänyt normaalia Whey + iBcaa mixiä niin en saanut mitään apuja sekä palautumiseen että valmistautumiseen.

Aloitin tämän päivän kuntosalitreenin penkillä jossa sain tehtyä "normaaleilla" painoilla sarjat enkä treenin alussa huomannut mitään vaikeuksia jaksamisessa. Tämän jälkeen tein muutamia liikkeitä hieman kevyemmin että en vetänyt kroppaa ihan hapoille. Mielestäni tänään oli parempi vain yrittää saada pidettyä kroppa voimissa hieman kevyemmillä painoilla jotta lopputreeni onnistuisi. Kuntosalitreeniä on kamala viedä loppuun sen jälkeen kun on saanut kropan hapoille. Tämän jälkeen jokainen liike sekä sarja ovat vaiketa ja painoja pitää vain alkaa tiputtamaan. Lenkin jälkeen suoraan kuntosalille mentäessä ensimmäinen liike ei välttämättä vielä vaikuta kroppaan niin väsyttävästi mutta tämän jälkeen väsyminen saattaa iskea nopeasti.

Rinta- & olkapäätreeni

  • Penkki 60kg x20, 3x20 90kg
  • Pystypunnerrus päänyli 3x20 20kg
  • Ristikkäistalja 3x20 15kg
  • Vipunostot sivuille käsipainoilla 3x20 10kg
  • Peck-deck 3x20 30kg
  • Vipusnosto eteen levyllä 3x20 15kg

Tässä on nyt tullut treenattua hieman yli viikko viikon tauon jälkeen ja täytyy kyllä sanoa tuon viikon tauon olleen vain hyvästä. Voimatasot ei ehtinyt tippumaan yhtään kun kyseessä oli "vain" viikon mittainen tauko. Päinvastoin tuntui sille, että voimatasot olisivat nousseet tuon tauon aikana kun kroppa pääsi oikeasti lepäämään. Aloitin jatkoin treenien saralta täsmälleen siten kuin ne ennen taukoa päätinkin enkä ottanut mitään "ihmeellistä" takaisin

Treenitauko tekee oikeasti hyvää monellakin tapaa. Ainoa asia mikä toisille kuten itselleni on vaikeaa on juurikin pitää treenitaukoa. Itselläni treenitauko tulee lähinnä "pakosta" kuten tälläkin kertaa viikon tauko työreissun vuoksi. Kävin kylläkin kahteen työreissun aikana pari kertaa treenaamassa mutta treenit eivät olleet lähellekkään mitään normaaleja. Enemmänkin ylläpitävää treenaamista. Ensimmäisessä treenissä tein rinnan sekä olkapäitä ja jälkimmäisessä

Viime lauantain jalkatreenissä kyykky ei mennyt enään progressiivisesti nousten vaan hyvä kun sain pari toistoa samoilla painoilla millä viimeksi monta sarjaa. Aloin tuon treenin jälkeen jo miettimään onko tässä alkamassa laskukausi tuloksissa vai oliko tuo vain yksi treeni mikä ei mennyt oikein sillä tavalla kun halusin. Laskukausi ei ainakaan tällä viikolla alkanut vaan jo maanantaina maastaveto meni hyvin sekä tiistaina penkki meni myöskin hyvin. Maanantaina

Olen nyt treenannut muutamia viikkoja siten, että olen tehnyt penkin, maastavedon ja kyykyn enemmänkin powerlift-tyyliin ja treenin muut liikkeet tekniikalla eli bodaus-tyyliin. Tämä on siis tarkoittanut sitä, että olen treenannut penkkiä, maastavetoa sekä kyykkyä suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla. Toistomäärät ovat olleet kahdesta toistosta viiteen toistoon penkissä sekä kyykyssä ja maastavedossa olen käyttänyt enemmänkin kahden - kolmen toiston

Päädyin sitten lopulta ostamaan Strong knee sleeves - polvilämmittimet samasta paikasta josta ostin penkkiin Slingshotin. Olisin tietenkin säästänyt aikaa ja postikuluja jos olisin ostanut Strong knee sleeves - polvilämmittimet samalla kertaa kuin Slingshotin, mutta juuri tuolloin en niitä ostanut. Polvilämmittien hankinta oli itselläni vasta enemmänkin alussa tuolloin kun tilasin Slingshotin. Tuolloin tutkin vaihtoehtoja enkä ollut vielä päättänyt minkälaiset

Olen ottanut käyttöön viime viikkoina jalkatreeneissä hieman erilaisen lähestymistavan. Tällä hetkellä jalkatreenit menevät kyykky edellä ja muut liikkeet enemmän tekniikalla kuin painoilla. Teen viikoon sisällä kaksi jalkatreeniä joista kumpikin jalkatreeni alkaa käytännössä kyykyllä minkä jälkeen teen mitä teen. Yleisesti minulla on keskiviikkoisin ja lauantaisin jalkatreenit ja maastavedot olen tehnyt maananataisin niin omasta mielestäni tuo toimii ihan

Tällä viikolla tuli tehtyä oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä pari "kovaa" penkkitreeniä viikon sisällä. Olen kyllä vuosien aikana treenannut kaksi kertaa viikon sisällä rintaa tyyliin tuplatreeniviikkoina, mutta en ole oikein treenannut penkkiä kunnolla paria kertaa viikon sisään. Kun olen tehnyt useamman rintatreenin viikon sisällä niin ne eivät ole sisältäneet samanlaisia painoja penkissä. Tuplatreeniviikkoina toinen rintatreeneistä on ollut aamutreeni

Viime viikolla sain tilaamani Slinghshotin todella nopeasti improveyourbench.co.uk:sta ja voin suositella kyseistä kauppaa positiivisesti. Ainakin tilauksen toimitus on nopee ja kun maksaminen onnistuu Paypal:n kautta niin asiat ovat aina paremmin. Sitä sitten en tiedä kuinka tuotteiden palauttaminen / vaihtaminen onnistuu joten sen puolesta en kyseistä kauppaa en osaa sanoa enempää tai sitä kuinka nopeasti asiakaspalvelu toimii. Olen jo aikaisemmin kokeillut

Olin tuossa nyt varmaan pari kuukautta miettinyt Slingshot hankkimista aina siitä lähtien kun pääsin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa. En ollut entuudestaan edes tietoinen Slingshot välineestä jolla voi parantaa penkkiä niin tuloksen kuin tekniikan puolesta. Slingshot on käytännössä eräänlainen käsiin pujoitettava apuväline minkä avulla penkkaaminen on helpompaa. Mitä nyt muutamia kertoja olen testannut Slingshot niin voin sanoa sen todella auttavan ainakin

Se kestikin sitten yhden selkätreenin kun tein maastavetoa hieman "normaalia" poikkeavalla tavalla. Viime viikolla maastavetoa tuli tehtyä 180kg painoilla joilla sain tehtyä kahdeksan toistoa. Tein tämänkaltaisia sarjoja useampia joissa toistomäärät olivat siinä kuuden - kahdeksan välillä. Sammalla hieman ajattelin tämän olevan hyvä tapa jatkaa maastavedon tekemistä ainakin toistaiseksi. No tuo jäi tällä erää yhdeksi kerraksi sillä palasin tällä viikolla taas