Kolme liikettä aamutreenissä sekä kolme liikettä iltatreenissä

16.11.2016 - 12:06

Eilen aamulla kävin tekeen aerobisen treenin kuntosalilla eli perus kuntopyörää 30 minuuttia jonka jälkeen vatsoja ja leuanvetoa superina putkeen. Kuntopyörän ohjelma oli mäkiohjelma, mutta tällä lisäsin vastusta. Tämä tarkoitti yleisesti raskaampaa mäkimaastoa kuin normaali mäkiohjelma ilman vastuksen nostamista. Tällä kertaa mäkien huiput olivat jo raskaan tuntuisia joilla polkeminen oli jo raskaampaa. En muista paljonko lisäsin vastusta, mutta se ei ollut vielä niin paljoa kuin joskus aikoinaan jolloin poljin aktiivisemmin. Vastuksen laittaminen oikeaksi on tärkeä asia sillä kuten mikä tahansa muukin treeni voidana pilata liian suurella tai liian pienellä vastuksella. Tätä voisi hyvin verrata suoraan kuntosalitreenien paino valintoihin. Liian suurilla tekemisestä ei tule pitkässä juoksussa mitään ja kaikki voimat menevät heti alussa. Liian pienillä tekeminen on liian kevyttä ja kuntopyörällä tämä tarkoittaa, että sitä ei voi edes polkea tai polkimet menevät käytännössä tyhjää. Tosin kuntopyörällä on helppo korjata vastusta sopivammaksi jos huomaa vastuksen olevan liian pieni tai liian iso.

Suuremman vastuksen eron huomasi ohjelmaan jolloin en vaihtanut vastusta ja lähdin tekemään ohjelmaa yleiseti nopeammalla temmolla. Lähinnä mäkien huippuissa huomasi todellisen eron jolloin raskaammalla vastuksella joutui paljon enemmän rutistamaan. Jos en muista väärin niin kyllä tänään sain paremman hienkin päälle kuin pienemmällä vastuksella tekiessäni. Tämä voi myös johtua 30 minuutin ohjelmasta ja nykyisestä kuntopyörä kunnosta jolla en vain jaksa vetää yhtäjaksoisesti kovaa 30 minuuttia. Tällöin on joko mäkien huipuilla tai alhaisimmilla kohdilla vain rauhoitettava vauhtia. Ja kuka nyt muutenkaan jaksaisi vetää 30 minuuttia kuntopyörää täysillä kuin alanharrastaja? Juuri siksi tykkäänkin tehdä joko mäki- tai intervalliohjelman jolloin tuo 30 minuuttia ei ole ollut tasapaksua polkemista. 

Aamutreeni selkä

Minulla oli jo eilen ja myöskin aamulla huomasin vielä olevan jalat tukossa tiistain jalkatreeneistä. Varsinkin pohkeet ovat olleet jumissa ja niissä muutenkin tuntuu pohkeiden tekeminen tiistailta. Olen yrittänyt niitä venytellä treenin aikana ja jälkeen, mutta tuntuu vain että se on auttanut vain hetkellisesti. Toisaalta on nyt hyvä nähdä se että tiistain treenit ovat menneet hyvin takareisien osalta joissa myös tuntuu treenit sekä pohkeiden. Lähinnä pohkeissa ehkä osui oikeaan uusi tyyli tehdä pohkeita smith-laitteessa 10kg levyjen sekä puulankun päällä joka tarjosi sopivan korkeuden liikkeen tekemiseen.

Paikkojen ollessa aamulla jumissa sekä muutenkin olin aika epätietoinen aamulla kuntosalille päästyäni mitä alan tekemään. Olin yrittänyt miettiä liikkeitä, mutta en ollut päässyt oikein mihinkään lopputulokseen. Minulla on ollut vielä tällä viikolla alaselässä jotain, mutta tämäkin on ollut paranemaan päin selvästi. Tämän vuoksi ajattelin jättää maastavedon sekä good morning väliin jotta alaselälle ei tulisi liikaa rasitusta. Tämä puolestaan johti vieläkin suurempaan kymymkseen mitä tulisin tekemään aamutreenissä jos jättäisin kyseiset liikkeet tekemättä?

Kuinka ollakkaan aloitin aamutreenin maastavedolla jälleen kerran vaikka minun oli tarkoitus jättää se väliin. Minulle vain maastaveto on tärkeä liike selkäpäivänä joten se on hyvin vaikea jättää kokonaan tekemättä. Päätin tehdä tänä aamuna hieman pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla kuten viime viikollakin. Ajattelin välillä olevan parempi tehdä maastavedossa myös pidempiä kymmenen toiston sarjoja eiäk aina vain tehdä niitä viiden - seitsemän toiston sarjoja. Painoja laitoin tänä aamuna 100kg ja ajattelin sen olevan sopiva myöskin alaselälle. Hieman siellä alaselällä tuntui jotain sarjojen jälkeen, mutta ei läheskään sellaista mitä isommilla painoilla pari viikkoa sitten. Alaselkä on siis tulossa kuntoon pikkuhiljaa ja olen tämän pienen kivun vain huomannut jalkapäivänä kyykkyliikkeissä ja selkäpäivänä maastavedossa sekä joissakin muissa liikkeissä joissa tarvitaan alaselkää enemmän. En sitten tiedä vaikuttiko vielä tänä aamuna Super Bowlin jälkeiset nukkumiset sun muut, mutta tänään tuntui maastavetoa tehdessä se, että tehot olivat kadoksissa. Painot olivat tänään oikeat koska jaksoin tehdä niillä, mutta tuntui vain siltä että paljon suuremmilla ei olisi noussut. Tai sitten kyseessä oli vain kymmenen toiston sarjojan tuottama extra väsymys kuten aina kymmenen toiston sarjoja tehdessä. Minulle kun tuntuu maastavedossa kymmenen toiston sarjat paljon raskaammilta kuin esimerkiksi seitsemän toiston sarjat.

Maastavedon jälkeen oli tarkoitus tehdä t-soutua, mutta en löytänyt sopivaan kahvaa juuri silloin joten päätin tehdä ihan normaalin kulmasoudun tangolla. Jatkoin kulmasoudun tekemistä vastaotteella sekä kahdenkymmenen toiston sarjoilla joten tämä aamu ei mennyt ihan sillain kuten muut ovat menneet. Isoilla painoilla kymmenen toiston sarjoja vaan pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Saa siis nähdä mitä iltatreeni tuo tullessaan eli kääntyykkö rytmi aamulla kymmepä ja illalla kahdenkymmenen toiston sarjoja päittäin vain jatkanko illalla aamun trendiä eli pitkiä sarjoja. Kulmasoudun jälkeen tein vielä Lat Rope Yankerssia jossa käytin myöskin kahdenkymmenen toiston sarjoja.

Selkätreeni aamu

  • Maastaveto 3x10 100kg
  • Kulmasoutu tanko 3x20 80kg
  • Lat Rope Yankers 3x20 60kg

[[{"fid":"335","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Iltatreeni selkä

OIkeastaan tänään ensimmäistä kertaa tuplatreenien aikaan aloin miettimään onko tuplatreeneissä järkevä mennä illalla tekemään noin puolentunnin treeni. Aamulla tuli tehtyä kolme liikettä ja treeni oli kestoltaan noin puolituntia. Aamulla ajattelin iltatreenissä olevan myöskin kolme tai neljä liikettä. Päätin myös aamulla jättää tänään väliin risikkäistaljassa tehtävän supersetin kun halusin pitkästä aikaa tehdä normi alataljaa. Tiesin jo aamulla iltatreenin keston olevan lyhyempi kuin normaalisti ja aloinkin ajattelemaan sitä onko illalla kovin järkeä lähteä tekemään kolmen liikkeen treeniä? En ole tätä asiaa ennen miettinyt ja olen melkein jättänyt ne lyhyemmät treenit aamuun. Aamulla olen tottunut tekemään lyhyempiä treenejä joten tämä ei ole aamuisin uusi asia, mutta illalla tehtävän lyhyen treenin tekeminen alkaa olemaan. Onneksi minulla ei kestä kuntosalille menemiseen sekä pois tulemiseen hirveästi aikaa, koska muutoin alkaisin enemmän miettimään tätä asiaa. Jos minun tarvisi mennä pidempien matkojen päähän päästäkseni kuntosalille niin tällöin tykkäisin tehdä "kunnon" treenin jossa kuluisi se 45 minuuttia vähintään mikä alkaisi olemaan ihan hyvän kestoinen aika. Puolituntia on vain niin lyhyt aika treenaamisessa, että jos päivän ainut treeni kestäisi puolituntia omasta mielestäni se on liian vähän.

Illan treeni tuntuikin siltä, että menin kuntosalille ja lähdin sieltä samantien pois. AIka tuntui jopa aamutreeniä nopeammalta vaikka aikaa taisi mennä samanverran. Sain sentään fiiliksen päälle eikä treeni tuntunut pakkopullalta mitä se voi olla jos käy vain nopeasti hutaisemassa treenin. Vaikka treeni kesti vain puolisen tuntia niin sain treenistä todella raskaan ja katsoin samalla kolmen liikkeen riittävän tämän illan treeniin. Ajattelin kyllä vielä yhden liikkeen tekemistä, mutta samalla ajattelin myös sitä, että minulla oli kuitenkin jo aamutreenin kolme liikettä alla ja päivän saldo oli kuitenkin jo kuusi liikettä. Kun kaksi treeniä ei tarkoita tupla tai tripla määriä liikkeissä.

Illan treeni koostui alataljasta, ylätaljasta sekä vaakasoudusta. Tein myös kaikki liikkeet erilaisilla sarjoilla joihin kuului pidempi sarja, kymmenen toiston sarjat sekä supersetti. Aamutreeni meni pidemmillä sarjoilla ja tämä iltatreeni meni sekailaisilla sarjoilla joten päivän saldo oli hieman "epänormaali".

Selkätreeni ilta

  • Alatalja 3x20 80kg
  • Ylätalja 4x10 60kg
  • Supersarja 3x yhden käden vaakasoutu 80kg x10 + vaakasoutu 80kg x10

Perjantaina tuli vedettyä olkapäätreeni käytännössä pelkästään vipunostoilla joko sivulle, eteen tai taakse. Vastaavasti lauantaina tuli tehtyä taas hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä. Aluksi tein takareisille enemmän "hifistely" liikkeitä minkä jälkeen tein etureisiä. Periaatteessa nämä kaksi treeniä menivät samalla kaavalla mutta käytännössä nämä pari treeniä erosivat toisistaan paljonkin. Perjantaina olkapäätreenissä tuli käytettyä

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki

Volyymi pumppi käsitreeni takana mitä en ole nyt oikein tehnyt kun viimeiset käsitreenit ovat olleet enemmän suoria sarjoja sekä hieman isompia painoja käyttäen. Tällä viikolla kun en ole käynyt tekemässä aamutreenejä niin en ole myöskään tehnyt näitä volyymi treenejä käsille. Toisaalta tämä on parempi, että käsitreenit saavat vaihtelua. Kroppa kuitenkin tottuu samanlaiseen treenaamiseen hyvin nopeasti jolloin treenin meneminen perille on vaikeampaa. Tykkään

Palasin tällä viikolla "normaaliin" ruokavalioon viime viikon salaatti syömisien jälkeen. Se miksi päädyin tähän enkä jatkanut salaatti linjalla ei johtunut oikeastaan muusta asiasta kuin siitä etten jaksanut mennä viikonloppuna tai oikeastaan sunnuntaina kauppaan. En miettinyt tämän viikon syömisiä vielä perjantaina enkä oikeastaan lauantaina minkä johdosta minun oli tehtävä päätökset sunnuntaina. Lauantaina minulla oli muutoinkin koko päivä kaikenlaista niin

Kuinka nyt sattuikaan juuri kun kirjottelin salikengistäni juttua niin torstaina kun olin aloittamassa maastavetoa Reebok CrossFit Lifter Plus kengistäni katkesi yksi osa. Toisen kengän ylemmän remmin metallinen kiristys katkesi. Yllättävää että tuollainen osa katkeaa ihan yhtäkkiä eikä nuo kengät muutenkaan ihan niin vanhat ole. Siihen nähden aika kevyesti tuo osa meni rikki mihin tarkoitukseen kengät ovat tehty. Kuitenkin Reebokin yhdet kalleimmat

Täytyy sanoa, että sinällään outo jalkatreeni tuli tehtyä keskiviikkoiltana. Pääsin tekemään pitkästä aikaa "normaalin" jalkatreenin jalat kunnossa. Ilman mitään kipuja tai muuten ei normaalissa tilassa. Viime torstaina pääsin kyllä myöskin tekemään jalkatreenin ilman kipuja ja muutoinkin jalat samassa kunnossa kuin nyt. Ainoa ero oli kuitenkin, että tein tuon jalkatreenin Vammalassa ja lähes koko treenin hack-kyykyssä. Toinen asia oli tietenkin väsyminen,

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut jotain postauksia käyttämistäni salikengistä CrossFit Lifter Plus 2.0 & INOV-8 F-LITE 235. CrossFit Lifter Plus 2.0 kengistä on tullut kirjoitettua pari kertaa ja kerran INOV-8 F-LITE. Tietenkin olen saattanut mainita molempia kenkiä jossain muissa postauksissa, mutta ajattelin jälleen kirjoittaa jutun koskien salikenkiä. Minulla on ollut vuosien saatossa muutamat kengät mitä olen käyttänyt kuntosalilla. Aluksi käytin todella