Kolmas viikko kolme erilaista penkki treeniä viikkoon

22.03.2025 - 11:11

Vieläkin ollaan tekstin kanssa perässä pari viikkoa kun en jaksanut alkuviikosta heti kirjoittaa toisen viikon perään kolmannen viikon tekstiä. Olen nyt siis kuntosalilla keskittynyt penkkiin nyt oikeasti viiden viikon ajan joista olen nyt kirjoittanut kaksi viikkoa ja tämä tulee olemaan kolmas viikko. Kokeilin vuoden vaihteessa tätä kolmen viikon penkki treenin tekemistä ja sain siitä niin hyvät kokemukset että nyt viisi viikkoa sitten päätin oikeasti kokeilla kolmen penkki treenin tekemistä pidemmällä aikavälillä.

Mikä se aikaväli tulee olemaan niin siitä en nyt osaa sanoa. Tällä hetkellä penkki treenit tuntuu vain kulkevan kun teen tuon kolme penkki treeniä viikkoon yleisesti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tuohon väliin sitten teen jalkatreenit tiistaisin ja lauantaisin sekä torstaina teen maastavedon selkätreenin lisäksi. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin penkin lisäksi olen sitten tehnyt vähän sekaisin vähän enemmän tai vähemmän käsiä, olkapäitä tai lisää selkää.

Tämä kolmas viikko olikin sitten poikkeus tuohon rytmiin mitä olen tehnyt kun treenit tulikin tehtyä sunnuntaina, torstaina ja lauantaina. Näin ollen oikeasti edelliselle viikolle tuli neljä penkki treeniä ja tälle viikolle oikeasti kaksi jos treenejä laskee ihan viikon päivien mukaan. Tämän viikon poikkeus oli se että kävin pienellä reissulla Sappeella laskettelemassa maanantaista - keskiviikkoon. Näin sitten sunnuntaina hieman extemporeen päätin käydä tekemässä "kevyen" treenin.

Tämä viikko toisella tapaa myös poikkeuksellinen kun epäonnistuin kyseisellä viikolla enemmän melkein kuin onnistuin. Luulen että alitajuntaisesti tiesin tämän viikon olevan poikkeus tuon Sappee reissun takia niin siksi varmaan treenitkin olivat enemmän tai vähemmän poikkeavia näihin muihin viikkoihin. Tosin kyllä tällä kolmannellakin viikolla tein myöskin sarjaennätyksen eräällä tapaa. Viikko siis alkoi poikkeuksellisesti sunnuntaina kapealla penkillä ja päättyi lauantaina pinnaus lattia penkkiin.

Alkuun kapeaa penkkiä 160kg painoilla kymmenen kahden toiston sarjaa joissa oikeasti oli varaa eli olisin voinut saada tehtyä tuon myöskin 10kg suuremmalla painoilla. Kuitenkin tuo oli sopiva reeni siinä mielessä että oikeasti tuolla viikolla olin käynyt joka päivä kuntosalilla tekemässä normaalit treenit. Sunnuntai kun on normaalisti viikon ainoa päivä jolloin en käy kuntosalilla niin oli parempi vain että tein vähän "kevyemmin". Kuitenkin kymmenen kahden toiston sarjaa on oikeasti paljon ja kyllä ne viimeiset sarjat alkavat painamaan vaikka suurin vaikeus on pysyä sarjojen laskuissa perässä.

Sappee reissun jälkeen torstain treeni oli jopa kevyempi kuin kuvittelin. Tein ensimmäistä kertaa ikinä 180kg painoilla viisi ykköstä mikä oli eräällä tapaa ennätys kun en noin ollut ikinä tehnyt. 180kg oikea sarja ennätys taitaa kuitenkin olla joku kolme viiden toiston sarjaa tai joka kolme seitsemän toiston sarjaa. En edes muista tai oikeastaan tiedä mikä on kaikkien aikojen paras 180kg sarja ennätys mitä olen ikinä tehnyt.

Lauantaina päätin sitten saada pitkästä aikaa 190kg nostettua kun torstaina sain viisi kertaa 180kg nostettua. Kuitenkin tuo jäi ihan pienestä kiinni ja näin ollen taas kerran 190kg jäi nostamatta. Olin tätä ennen nostanut 185kg ylös nyt kesän jälkeen itse ollessa 105kg painoinen kun kaikki 190kg, 192,5kg ja 200kg yritykset olivat olleet yrityksiä. Siinä sitten päätin tuota yrittämistä vielä pinnaus lattia penkissä missä epäonnistuin jälleen kerran nostamaan 200kg. Kuitenkin sitten päätin että en lopeta treeniä epäonnistumiseen vaan tein sarja ennätyksen 160kg painoilla tehden viisi kuuden toiston sarjaa.

Tämä oli vähän tälläinen "väliviikko" niin sanotusti. Oikeastaan se että tein treenit ihan eri päivinä ja sitten kun tuossa oli tuo Sappee reissu niin olisi ehkä ollut parempi vain jättää tuo sunnuntai väliin ja tehdä kahden penkki treenin viikko? No toisaalta mitä seuraava neljäs viikko toi tullessaan niin ehkä parempi sitten miten tämä kolmas viikko meni ja toisaalta ellei yritä niin voi saadakkaan. Kuitenkin vain jos epäonnistuu ja epäonnistuu niin silloin se on väärin treenaamista eikä se myöskään ruoki itseluottamusta.

Tämän viikon keskiviikkona sain ensimmäistä kertaa tänä vuonna kyykättyä 230kg ja tein sen kahdesti. Olen tuota 230kg "hakenut" jo jonkin aikaa kun olen saanut 225kg kolme vai neljä kertaa tämän vuoden puolella. Lisäksi olen saanut tehtyä 210kg painoilla kolmosia sekä ketjuilla 200kg muutaman kerran sekä nyt viime viikon lauantaina 205kg uudeksi ketjukyykky ennätykseksi. Oikeastaan juurikin tuo 205kg ketjuilla motivoi nyt keskiviikkona lähteä valmistautumaan

Eilen lauantaina tuli käytyä jälleen kerran Tampereella treenaamassa Loaded:lla kuten päivää aikaisemmin perjantaina. Perjantaina tein ensimmäistä kertaa ikinä deficit maastavetoa ketjuilla ja tällä kertaa vuorossa oli kyykkyä ketjuilla. Olin Loaded:lla suurin piirtein 18 aikoihin ja kun jälleen kerran olin salilla joku pari ja puoli tuntia niin lähtiessäni ennen kello 21 niin täytyy vain ihmetellä miksi Loaded oli lähes tyhjä? Olin vapaapaino alueella noin

Tuntuu sille, että maastaveto on jämähtänyt paikoilleen tuloksellisesti. Välillä on hyviä päiviä kun tulee todella hyviä tai helppoja nostoja tai sarjoja suhteellisen isoilla painoilla mutta yleisesti tulostaso on lähes sama treenistä toiseen. Tästä johtuen hyvien päivien jälkeen seuraavassa treenissä alkaa sitten hieman odottamaan parempaa mutta yleensä tällöin on tullut pettymys. Tällä hetkellä kyykky sujuu myös tasaisena mutta tulostaso maastavetoon

Perjantai-iltana maastavetoa ketjuilla minkä lisäksi räkkivetoja mitä seurasi seuraavana iltana kyykkyä ketjuilla. Näin tapahtui kahtena peräkkäisenä iltana Loaded Gym:llä Tampereella. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun kävin kahtena peräkkäisenä päivänä Loaded:lla treenaamassa ja samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin kahtena päivänä viikon aikana Loaded:lla. Kun tänään olin menossa Loadedia kohti niin en oikein tiennyt mitä odottaa vaikka halua

Eilen perjantaina kävin hieman extemporeen Loadedilla treenaamassa selkätreenin. Minun oli alunperin tarkoitus käydä tekemässä jalkatreeni keskiviikkona mutta en lopulta lähtenytkään sillä muistin nähneeni avoimet ovet postauksen IG:ssä ja kun kävin tarkistamassa niin Loaded:lla oli avoimet ovet keskiviikkona. En nyt sitten viitsinyt lähteä kun oli avoimet ovet sillä väkeä varmasti paljon joten ajattelin että menen joku toinen päivä kun ei ole ruuhkaa ja

Tuli tuossa vajaa parisen viikkoa sitten tehtyä räkkivetoja vastustusnauhalla mikä tuli jalkojen alta mitä olen yleisesti tehnyt. Olen vain kerran tehnyt PTVGYM:llä räkkivetoa milloin myös pääsin tekemään sellaisella räkillä mihin saa laitettua vastustusnauhat. Tuolloin ainoan kerran kun tein PTVGYM:llä räkkivetoja niin sain tehtyä ensimmäistä kertaa 280kg painoilla mutta nyt vajaa parisen viikkoa sitten sain tehtyä saman yhdellä vastusnauhalla mikä tulee

Taas viime viikon perjantaina oli se hieno hetki kun pääsin treenaamaan Tampereen Loaded Gym:llä. Viimeksi parisen viikkoa sitten treenasin jalat eli kyykkyä ketjuilla niin nyt oli vuorossa selkätreeni eli maastavetoa ketjuilla. Ensinnäkään en ollut ihan varma tuosta Loaded:lle menosta perjantaina sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan minun ei ollut tarkoitus lähteä maalle vielä perjantaina vaan vasta viikonloppuna. Näin ollen jos ihan alkuperäinen suunnitelma

Viime viikon perjantaina oli vuorossa penkki teeniä ketjuilla muutaman viikon tauon jälkeen. Olen nyt siis käynyt perjantaisin sekä lauantaisin tekemässä treenit Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Yleisesti perjantain treenit ovat olleet maastaveto treeniä eli selkätreeniä ja lauantain sitten kyykky treeniä eli jalkatreenejä. Olen aina välillä muuttanut treenejä sitten, että olenkin perjantaisin tehnyt rintatreenin eli penkki treenin jotta pääsen tekemään penkkiä

Viime viikolla tein kaksi maastaveto treeniä viikon sisällä mitä en ole tehnyt nyt aikoihin sillä yleensä teen maastaveto treenin sekä räkkiveto treenin. Kuitenkin kun viime viikolla olin maalla niin siellä on on huonot puitteet tehdä räkkivetoja niin tein kaksi maastaveto treeniä. Tämän johtosta päätin tällä viikolla tehdä räkkiveto treenin sillä en sitä viime viikolla tehnyt ja nyt tulevan loman aikana ne tulevat olemaan kiven alla. Ensi viikolla pääsen

Eilen lauantaina sain viimein tehtyä ketju kyykyssä 200kg:lla mitä olen tässä hieman metsästänyt. Tein "jo" nelisen vai viitisen viikkoa sitten ketju kyykkyä ensimmäisen kerran 180kg painoilla. Taisin tehdä ekalla kerran yhden ykkösen mitä alkoi seuraamaan kolme ykköstä ja jossain vaiheessa tein myös kakkosia. Pari kolme viikkoo sitten sain tehtyä 190kg painoilla uuden ketju ennätyksen mutta tuon jälkeen en ennen eilistä ollut tehnyt 190kg painoillakaan