Kehonkoostumusmittaus marraskuu 2021 eli mitä vuodessa on tapahtunut

06.11.2021 - 12:45

Kävin tämän viikon torstaina kehonkoostumusmittauksessa ja huomasin että olin käynyt viimeksi kehonkoostumusmittauksssa käytännössä vuosi sitten. Tuolloin painoin 118.3kg ja rasvaprosentti oli 26.6% kun taas tällä kertaa paino oli 104.8kg ja rasvaprosentti 21.5%. Vuoden aikana paino on siis tippunut 14kg ja rasvaprosentti 5.1%. Paino on siis pysynyt samoissa luvuissa mihin kesän dieetin jälkeen pääsin kun sain tiputettua painoa seitsemässä viikossa 14kg. Käytännössä siis tuo seitsemän viikkoa tarkoitti 5% rasvaprosentin laskua.

Tärkein asia oli oli yleisen rasvaprosentin tippuminen 5.1%:lla 21.5%:tiin mutta tietenkin tuon haluaisi olla aina pienempi. Tavoitteeksi mittauksessa laitoin rasvaprosentti 15% mikä tarkoittaisi arvioissa että minun pitäisi pudottaa painoa vielä 8kg. Tällöin painaisin hieman alle 97kg eli 96.8kg jos arvioihin on uskomista. Tämän hetkinen tavoitteeni on päästä alle 100kg painoon ja pysyä siinä, mutta nyt tämän testin saaneena voisin asettaa tavoitteeksi tuon 15% rasvaprosentin.

Sitten kun lähtee vertailemaan lukuja tarkemmin keskenään niin eroja on huomattavissa. Käsien lihasmassa oli vuosi sitten 6.2kg ja 6.1kg ja nyt vastaavat lukemat olivat 4.9kg ja 5.1kg. Olen tämän asian kyllä huomannut jo pidemmän aikaa kuntosalilla, että käteni ovat kutistineet. Kun pistän kyynerlämppäreitä käsiini sillä ne menevät paljon helpommin käsiin sillä ne oikein sujahtavat paikoilleen. Vastaavasti rasvan määrä oli 1.5kg & 1.6kg ja rasvaprosentit 18.2% & 19.7% kun nyt luvut olivat 1.2kg & 1.2kg sekä 18.1% ja 18.2%. Nyt molempien käsien rasvaprosentit olivat lähes identtisiä kun viimeksi vasemman käden rasvaprosentti oli syystä tai toisesta paljon suurempi. Prosentit ja rasvat olivat tippuneet hieman mutta mielestäni 1kg:n lihasmassan lähteminen oli suhteessa suurempi luku.

Mitä jalkoihin tulee niin lihasmassa olivat 14.5kg & 14.3kg kun nyt vastaavat lukemat olivat 12.7kg & 12.6kg. Rasvan puolella luvut olivat 4.9kg & 5.1kg ja prosentit 24.4% & 25.3% kun nyt lukemat olivat 3.9kg & 3.7kg sekä prosentit 22.4% & 21.9%. Jalat ovat myös pienentyneet niin lihasmassan kuin rasvan osalta mutta mielestäni parempaan suuntaan kuin kädet. Jaloista on myöskin lähtenyt rasvaa kun taas käsistä enemmän lihasta. 3% rasvan laskeminen jaloista kun yleinen rasvaprosentti on laskenut 5% niin on mielestäni hyvin vaikka tuo myös kertaa mihin sitä rasvaa on jäänyt. 

Keskivartalo mikä on aina ollut kamalin niin siinä tulokset olivat laskeneet eniten vaikka siltä ei niinkään aina tunnu. Viimeksi keskivartalon rasvaprosentti oli 29.8% kun nyt se oli 21.8% eli hyvin lähelle kokonaista rasvaprosenttia. Viimeksi keskivartalossa oli rasvaa 18.4kg kun nyt vastaava lukema oli 12.5kg eli 6kg mikä on lähes puolet tiputtamastani 14kg:sta. Mitä jalat ja kädet olivat menettäneet lihasmassaa niin keskivartalo oli sitä saanut. Viimeksi keskivartalon lihasmassa oli 41.7kg kun nyt vastaava lukema oli 43.2g. Olen siis tiputtanut painoa yhteensä 14kg mistä 6kg oli keskivartalosta mutta vastaavasti olen saanut kasvatettua 1.5kg keskivartalon lihasmassaa. Tuo 1.5kg lihasmassan nouseminen keskivartalossa yllätti minut mutta vastaavasti jos kaikkia lukemia ajattelee niin toisaalta se ei yllätä sillä kädet ja jalat ovat ne mistä lihasmassaa lähtee helpoiten kun lähdetään tiputtamaan painoa.

Kehoskoostumusmittaus:

  • rasvaprosentti: 21.5%
  • oikea jalka: 22.4% 12.7kg
  • vasen jalka: 21.9% 12.6kg
  • oikea käsi: 18.1% 4.9kg
  • vasen käsi: 18.2% 5.1kg
  • keskivartalo: 21.8% 43.2kkg

https://www.tuomasvalimaa.net/blog/kehonkoostumusmittaus-marraskuu-2020

Aktiivisempi lenkki rytmi näkyy kuntosalitreeneissä hieman tehon vajeena. Kaikkiin liikkeisiin ei meinaa saada 100% tehoja ja tämä näkyy varsinkin raskaammissa massaliikkeissä. Ei vielä ensimmäisessä sarjassa eikä pakolla toisessa, mutta kolmannet sarjat ovat olleet paikoitellen vaikeita. Myöskin mitä pidemmälle treenit ovat menneet sitä nopeammin väsymys on alkanut tulemaan esille. Tätä samaa oli havaittavissa viime vuoden lopulla sekä alkuvuodesta jolloin

Vuorossa oli vaihteeksi jalkapäivä ja tuli hieman kokeiltua taas uutta. Haluasin hakea hieman erilaisuutta ja sitä sain tekemällä syväkyykkyä pyramiidisarjana. En ollut aikaisemmin tehnyt kyykkyä pyramiidisarjana enkä ole nyt ihan varma olenko tehnyt kyykkyä ikinä tiputus- tai korotussarjana. Pieni mielikuva olisi, että olisin tehnyt joskus aikoinani jonkinlaisen tiputus- tai korotussarjan, mutta en voi olla yhtään varma. Jos olen aikoinani jommankumman sarjan

Joulukuulle jäi juostavaa noin 110km jäljelle 1000km vuositavoitteesatani. Parin kuukauden ahkeran lenkillä käynnin ansiosta tuo 1000km on ihan saavutettavissa. Kesällä sain muutamalle kuukaudelle reilusti yli 100km viikkoja, mutta yleisesti juoksumäärät vaihtelivat kuukausittain paljon. Marraskuussa sain juuri tuon 110km täyteen ja olisin saanut vielä enemmänkin jos vain olisin käynyt niinä päivinä lenkillä kun päätin jättää sen väliin. AInoa asia mitä en

Aamulenkki jäi tänään väliin, koska halusin nukkun kuuden tunnin sijaan seitsemän. Illalla tuli katsottua Arsenal - Dortmund matsi joten pääsin nukkumaan kellon ollessa lähempänä kahtatoista. Jos olisin noussut kuudelta ylös aamulenkkiä varten tämä olisi tarkoittanut kuuden tunnin unia. Vaikka nukuin tunnin enemmän niin olin silti aamulla hiukan väsynyt joten oli parempi jättää aamulenkki väliin. Aamulenkin jäädessä väliin mietin lenkille menemistä töiden

Eilen pidin täyden välipäivän ja päädyin tähän sen seurauksena kun eilen en mennyt kuntosalile. Ajattelin nyt olevan hyvä aika pitää ihan täysi välipäivä ilman minkäänlaista lenkkiä vaikka tarvitsen kilometrejä vuositavoitteeseeni. Kuvittelin kuitenkin asiaa siltä kannalta, että saan juostua enemmän kun pidän välillä välipäiviä. Kropan pitää välillä vain saada lepoa ja tällöin myös jaksaa paremmin. Vaikka eilen olikin välipäivä niin tämän aamulenkillä

Päädyin tänään tekemään sen mitä viime viikolla ajattelin tehdä, mutta katsoin sen silloin hieman liian raskaaksi silloin. Tämän viikon treenipäivät poikkeavat hieman normaalista, kun en ole menossa perjantaina kuntosalille. Myöskin tämän viikon sunnuntai tulee jäämään väliin joka tarkoittaa jälleen maanantaille treeniä. Perjantaina kun en ole menossa treenaamaan tämä tarkoitti tiistain vaihtamista nyt maanantaille jolloin maanantain välipäivä siirtyi

Tein tänään hieman erilailla mitä olen nyt sunnuntaisin tehnyt kun olen käynyt kuntosalilla. Söin vasta kuntosalitreenin jälkeen kun nyt olen jo pidempään syönyt ennen kuntosalitreeniä. Tämän johdosta menin myös kuntosalille tänään aikaisemmin kuin yleensä sunnuntaisin kun olen syönyt ennen treeniä. Vielä kun tähän lisää sen, että kävin aamulenkillä niin tänään oli hieman erilainen sunnuntain kuntosalitreeni. Tämän johdosta aloin miettimään jaksamista eli

5,6km aamulenkki takana. Lumessa ja jäässä tarpottu lenkki oli raskas ja hieman piti katsella missä kohtia tietä meni sillä paikoitellen tie oli liukas. Varsinkin lumiauralla käydyt kohdat olivat liukkaita ja paikoitellen kengät lipsuivat suhteellisen paljon. Tällä kertaa minulla oli käytössä talvikäyttöönt tarkoitetut kengät. Asics Fuji Sensor kengät mitkä ovat talvijuoksukengät, mutta joissa ei ole piikkejä. Yleiseltä olemukselta kengät muistuttavat kooltaan

Tänään illalla kuntosalilla lähdin treenaamaan ihan kropan mukaan enkä lähtenyt yrittämään mitään ihmeellisiä sarjoja ainakaan maastavedossa. Tällä viikolla on tullu käytyä lenkillä tähän päivään mennessä joka päivä. Vaikka lenkkien pituudet olleet "vain" viitisen kilometriä niin kyllä neljä vitosta jossain tuntuu varsinkin kun en ole mikään kevyt rakenteinen saati juoksija. Lenkkien lisäksi kropassa tuntui tiistain jalkatreeni vielä aika paljon vaikka vaikutus

Suunnitelmat tuntuivat muuttuvan eilisestä monta kertaa tämän päivän lenkkien suhteen. Tänään oli kuitenkin vuorossa kuntosalilla jalkatreeniä joten tämä piti ottaa huomioon. Alkuperäinen suunnitelma taisi olla aamulenkki. Tämä suunnitelma muuttui iltapäivälenkiksi eilen illalla kun nukkumaan meno hieman venyi ja ajattelin pidemmän nukkumisen olevan parempi ratkaisu. En muista missä vaiheessa taas iltapäivälenkki muuttui lenkin väliin jättämiseen tänään