Jalkatreeneistä tullut pohjekipujen syy selville

10.05.2019 - 15:44

Joululomalla tein parin viikon aikana jalkatreenin jokatoinen päivä ja nyt talvilomalla tämä sama tuli käytännössä uusittua. Jouluna tämä oli suunniteltu asia tehdä jalkatreeni jokatoinen päivä mutta tällä kertaa treenit vain muodostuivat näin. Ensimmäisellä kerralla eli jouluna vaikka asia oli "suunniteltu" niin en ollut suunnitellut sitä ihan kunnolla ja huomasin erilaisia asioita joita en tajunnut ottaa huomioon. Tuolloin jo toisessa jalkatreenissä alkoivat ongelmat tulemaan vastaan eli kipuja ja suurin ongelma oli oikea pohje. Mitä enemmän treenejä tuli alle niin sitä vaikeammin aloin palautumaan treeneistä minkä johdosta treeneissä käytetyt painot alkoivat laskemaan ja treenit alkoivat olemaan löysempiä.

Tällä kertaa otin opiksi tiettyjä asioita ja sovelsin treeneissä enemmän jo alusta asti. Kuitenkin kaksi asiaa tuli esille kuten viimeksi eli paikkojen kunnossa pysyminen sekä palautuminen treeneistä. Tällä kertaa molemmat asiat olivat lievempiä sillä aloin jo heti soveltamaan treenejä tasapainoisemmin ja otin huomioon sen asian, että pian on taas jalkatreeni.

Tällä kertaa kyseessä taisi olla kolmas jalkatreeni kun huomasin jälleen oikeassa pohkeessa olevan ongelmaa. Varsinkin hack-kyykyn tekeminen tuotti kipua ja liikettä tehdessä sai olla varuillaan. Kuitenkaan vielä tässä vaiheessa en lähtenyt miettimään asiaa sen kummemmin vaan keskityin treenaamaan kovaa mutta viisaasti. Päivien päästä tuosta aloin miettimään asiaa kun aihe tuli puheeksi kuntosalilla yhden kanssa ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, että pohjekivut ovat tulleet hack-kyykystä.

Olisi ollut parempi kuvata enemmän hack-kyykyn tekemistä niin olisin saattanut bongata ongelman aikaisemmin. Pohjekipu on siis tullut hack-kyykkyä tehdessä asennon ollessa huono ja tai painoja ollen liikaa. Tekniikka virhe on ollut jalkojen paikka. Olen pitänyt jalkoja liian alhaalla hack-kyykyn levyssä jolloin olen lähtenyt nostamaan suurempia painoja jalan etuosalla kantapään noustessa ylös levyltä. Kun nostaminen tapahtuu enimmäkseen jalan etuosalla kantamaan ollessa ilmassa pohje alkaa saamaan enemmän rasitusta. Kun jalka pysyy kokonaan levyllä niin nosto ei silloin kuormita pohjetta niin paljoa vaan rasitus kohdistuu tasaisemmin koko jalkaan.

Olen huomannut tätä samaa tapahtuvan jalkaprässissä kun lasken kelkan tarpeeksi alas. Tällöin tunnen nostavani kelkkaa varpailla kantapään ollessa ilmassa. Tällöin olen vain alkanut jättämään kelkkaa ylemmäksi toinen asia millä tätä voi korjata on nostaa jalkoja levyllä ylemmäksi mutta samalla se muuttaa jalkaprässin kohdistumista enemmän takareisille. Sama korjaus toimii myös hack-kyykyssä. Olen tehnyt hack-kyykkyä jalat liian alhaalla levyä kun minun olisi pitänyt pitää jalkoja vain korkeammalla. Tällöin koko jalka pysyy paremmin levyn päällä eikä kantapää lähde nousemaan. Vastaavasti hack-kyykky ottaa paremmin etureisiin mitä alempana jalkoja pystyy pitämään. Kuitenkin se asento mikä ei tuota kipuja on se oikea tekniikka.

Eilen illalla kun olin saanut rinta- & olkapäätreenin tehtyä niin suuntasin poikkeuksellisesti wc:n kautta suihkuun kun nyt tuntui sille että oikeasti parempi käydä siellä wc:ssä. Olen nyt pidempään yrittänyt välttää käymästä PTVGYM:in wc:ssä ja onneksi taas muistin ennen wc:hen menemistä kurkkaamaan ensiksi sisään. Ennen kuin astuin jalallakaan wc:hen puolelle niin laitoin wc:hen valot päälle vain huomataksekseni kuinka kusi lainehti oikean puoleisen wc:hen lattialla. Tämän jälkeen laitoin wc:n valon pois ja kävin kurkkaamassa voiko vasemman puoleiseen wc:hen mennä? Sielläkin vähän lainehti mutta kuitenkin siinä oli sellainen tila että pystyin wc:ssä asioimaaan.

Toissa viikolla kun olin vielä lomalla niin tulin käyneeksi kotona muutaman päivän kun vettä sateli muutamia päiviä putkeen ja halusin tulla asentamaan NAD C298 päätevahvistimen sekä Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen. Valtaosa ajasta meni tuolloin NAD C298 päätevahvistimen kanssa tappeluun mistä tulikin kirjoitettua juttua mutta myös salilla tuli käytyä. Tällä kertaa treenit keskittyivät PTVGYM:llä käymiseen kun minulla on lähisali tämän kuukauden jäässä. Tämä myös nyt tarkoittaa sitä kun olen nyt lomilta jo palannut että seuraavat pari viikkoa käyn käytännössä vain PTVGYM:llä sekä muutaman kerran Vantaan Loaded:lla kun sinne pari kertaa on jäljellä.

No niin nyt on virallisesti kotiudittu lomalta kotiin vaikka tuossa viime viikolla tulikin käytyä kotona. Tästä sitten pikkuhiljaa kohti arkea mutta ihan normaalisti arkea en tule kuitenkaan aloittamaan. Minulla on nyt lähisalin jäsenyys jäädytettynä tämän kuukauden loppuun kun sitä ei voinut tehdä kuun puolesta välistä. Tämän johdosta tulen sitten käymään päivittäin PTVGYM:llä minkä lisäksi pari kertaa käyn tuhlaamassa vielä Vantaan Loaded:lla kun kymmenen kerran kortista on pari kertaa jäljellä. Se jääkö nuo pari kertaa viimeisiksi Vantaan Loaded käynneiksi niin sitä on vaikea sanoa mutta todennäköisyys sille on suuri.

Viime viikolla tuli yritettyä pitkästä aikaa penkkipunnerruksessa oman painon maksimi toistomääräennätystä. Laitetaan penkkiin niin paljon painoja kuin oma paino on ja sitten vain tehdään niin monta toistoa kun vain saa. Aikaisempi oman painon penkki ennätys taisi olla 35 toistoa jos oikein muistan ja pysäytyspenkin vastaava lukema on 28 tai 30. En nyt muista sitä ulkoa mutta täältä blogistani sen kyllä löytäisin jos jaksaisin sen nyt hakea.

Kirjoittelinkin tuossa jokin aika sitten kuinka PTVGYM teinit tykkää leikkiä wc:ssä kikkeleillä. Tuota on siis muutenkin tullut nähtyä pääkaupunkiseudun kuntosaleilla että miesten wc:n lattioilla kusi haisee ja lainehtii lattialla. Alkuun tätä en noteerannu PTVGYM:llä kun siellä aloin aktiivisesti käymään mutta toisaalta aika harvoin käyn kuntosalilla edes wc:ssä. Tampereen Loaded on ainoita kuntosaleja joissa käyn aktiivisesti wc:ssä johtuen tosin siitä että sinne on normaalisti parin tunnin ajomatka.

Viime viikon maanantaina en oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä ja miten edes tehdä treeniä. Olin kuitenkin edellisellä viikolla paukutellut erilaisia sarjaennätyksiä jokaisessa treenissä. Maanantaina en oikein tiennyt pitäisi yrittää jatkaa hyviä tuloksia kun niitä kerran tuli treenistä toiseen vai pitäisikö nyt pitää helpompaa jaksoa? Päädyin tuohon ensimmäiseen eli jatkaa hyviä tuloksia kun kerran rauta oli ollut kevyttä mutta onnistuisinko tuossa niin vain?

Pari viikkoa sitten sain kyykssä ensimmäistä kertaa ikinä 180kg painoilla kymmenen toistoa. Sitä ennen edellinen kymmenen toiston sarjaennätys oli 170kg painoilla mutta tuosta treenistä oli jo aikaa todella kauan. En ole vain tehnyt yli viiden toiston sarjoja kyykyssä pitkiin aikoihin kun olen keskittynyt enemmän tekniikkaan ja totuttelemaan isompiin painoihin. Tajusin tuossa puolitoista vuotta tai kaksi vuotta sitten että minun on parempi keskittyä tekniikkaan ja lyhyempiin yhden - viiden toiston sarjoihin kuin pidempiin yli viiden toiston sarjoihin.

Tämän viikon tiistaina tuli tehtyä loppujenlopuksi aika perus penkkitreeni ihan vain sen vuoksi etten parempaan pystynyt. Minun oli tarkoitus tehdä 160kg painoilla kahdeksan toiston sarjoja pysäytyksen kanssa mutta kun ei pysty niin ei pysty. Päädyin sitten tekemään kolme kuuden toiston sarjaa 160kg painoilla pysäytyksellä kun siihen oli vain rahkeita. Näin ollen penkkitreenistä tuli aika perus kauraa sillä tuo kuusi toistoa 160kg painoilla ei ole mitään kovinkaan uutta mutta toisaalta ei nyt ihan jokapäiväistä.

Viime viikolla kuusi treeniä ja jokaisessa treenissä tuli tehtyä jonkinlainen sarjaennätys. En tiedä oliko ensimmäistä kertaa ikinä tuolla tavalla vai olenko joskus aikaisemmin tehnyt vastaavaa. Kuitenkaan ihan tuon tason tuloksilla mitä viime viikolla tuli tehtyä niin ei ole tullut tehty. Ei myöskään tuon tason tuloksia treenistä toiseen mitä sain viime viikolla tehtyä niin ei ole pahemmin tullut tehtyä eli viime viikko taisi olla tuloksellisesti parhain ikinä. Uusi kymmenen toiston sarjaennätys niin maastavedossa kuin kyykyssä minkä lisäksi suurilla painoilla eri pituisia ennätyksiä.

Viime viikon trendi oli käytännössä pidemmät sarjat. Käytännössä kaikki viime viikon treenit sisälsivät normaalista poiketen myös yhden tai useamman pidemmän sarjan. Nämä pidemmät sarjat olivat sen päivän treenin se juttu. Olin jopa suunnitellut näitä etukäteen ennen salille menemistä mutta en nyt kuitenkaan liian paljon mutta kuitenkin jossain kohtaan sitä päivää. Myöskin otin aina tuohon kuitenkin päivän kunnon tarkistelun enkä vain lähtenyt paukuttamaan sitä mitä olen ajatellut tekeväni.