Intervallit alkavat painaa kuntosalitreenejä

16.11.2016 - 12:06

Sunnuntai ja pääti lähteä kuntosalille 12.30 aikoihin mikä on normaalia aikaisempi aika, mutta en jaksanut odotella tänään vaan halusin mennä aikaisemmin. Ehkä jos olisin syönyt ruuan ja mennyt myöhemmin kuntosalille tulokset olisivat olleet parempia, mutta ei niillä tuloksilla niin väliä ole. Sillä on paljon enemmän väliä kun treeni menee yleisesti hyvin ja käy ylipäätänsä treenaamassa kuin tuloksiin keskittyminen. Olen huomannut itse sen, että jos keskityn tuloksiin niin treenit alkavat menemään huonosti ja treenaamisesta tulee väkinäistä. Tänään kuitenkin huomasin juoksutreenien vaikutuksen kuntosalitreeniin ja varsinkin kolmansien sarjojen kohdalla. Kaksi sarjaa jaksaa tehdä ihan hyvin, mutta kolmannet alkoivat olemaan raskaita. Koska kuitenkin jatkan intervallitreenien tekemistä ainakin kuukaudesta puoleentoista niin nyt pitää alkaa tekemään kuntosalitreenejä eri tavalla tai muuten kuntosalitreenit jäävät torsoiksi. Pienemmillä enemmän toistoja ja sarjoja siinä on kaksi vaihtoehtoa tai sitten sekoittaa molempia tyylejä.

Rinta & ojentajatreeni

  • Penkki 1x10 70kg, 2x10 1x4 120kg
  • Vinopenkki käsipainoilla 3x10 35kg
  • Ranskalainenpunnerrus istuen 3x10 37,5kg
  • Dippi 20kg lisäpaino 1x10, 1x7, 1x8
  • Ojentaja päänyli käsipainolla seisten 3x10 26,25kg
  • Superina ojentajapunnerrus taljassa normi 3x10 60kg, ojentajapunnerrus taljassa normi leveä 3x10 60kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x10 20kg
  • Supersarja beck-deck 3x10 50kg + Rintaprässi 3x10 80kg

Eilen oli vielä suunnitelmissa mennä tänä aamuna juoksemaan. Kävin torstaiaamuna kuntosalilla polkemassa kuntopyörää joten tänä aamuna olisi ollut hyvä väli mennä puolestaan juoksemaan. Ennen nukkumaan menoa kuitenkin aloin miettimään sellasita suunnitelmaa, että nukun vain pidempään enkä mene juoksemaan. Ajattelin, että tälle viikolle on jo kuitenkin kolme aamutreeniä joissa olen joko polkenut tai juossut niin ihan sama sitten menenkö vai en. Kuitenkin juuri

Heräsin aamulla aamulenkkiä varten ja herätys oli asetettu tätä varten. Aamulla kuitenkin melkein herättyäni aloin miettimään menemistä kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Aloin vain tässä vain miettimään asiaa illan kuntosalitreeniä ajatellen. Alaselän kanssa on ollut hieman jotain mikä on tosin ollut jo tällä viikolla paranemaan päin, mutta kun vuorossa oli selkätreeni ajattelin polkemisen olevan tältä kannalta parempi vaihtoehto. Tiistaina jalkatreenissä

Kävin tänään aamulla kuntosalilla tekemässä aerobisen aamutreenin. Aamutreeni sisälsi kuntopyörä, vatsoja sekä leuanvetoja. Kuntopöyrällä poljin yhteensä 30min alku- sekä loppulämmittelyn ja vatsat se leuanvedot tein supersarjana peräkkäin. Kuntopyörään laitoin 30min intervalliohjelman ilman mitään erillisiä alku- / loppulämmittelyitä. Alkulämmittelyä tein joku 4 - 5 minuuttia ja loppulämmittelyä noin neljä minuuttia. Näin ollen itse intervalliin jäi aikaa

Periaatteessa pidän tuplatreeneistä taukoa, mutta periaatteessa en. Pidän tupla kuntosalitreeneistä tämän viikon taukoa, mutta tuplatreeneistä sinällään en, koska saatan tehdä kuntosalitreenin lisäksi arobisen treenin. Tänään se tarkoitti aamulla aamulenkkiä ja illalla kuntosalitreeniä. Olin ajatellut aluksi tekeväni kuntosalitreenit aamulla aerobisena, mutta vaihdoinkin kuntosalille menon iltaan ja mahdollisen juoksun aamuun. Tämä ei tosin tarkoita siä, että

Kolmas viikko päätökseen tuplatreenien osalta. Kolme viikkoa on tarjonnut yhteensä 23 kuntosalitreeniä. Lukema olisi 24 ellei ensimmäisen viikon tiistai olisi ollut pyhä. Tämä on jonkinlainen ennätystä vaikka en siltä kannalta asiaa katsokkaan. Ensi viikolla onkin vuorossa väliviikko tuplatreeneistä joka tulee sopivaan tarpeeseen. Olen alkanut pikkuhiljaa huomaamaan eräänlaista väsymystä molemmissa treeneissä sekä aamutreeneissä että iltatreeneissä. Alkuviikon

Päivän suunnitelma oli tehdä selkätreenit siten, että aamulla keskityin enemmän vaakasuunnan liikkeiseen ja illalla pystysuunnan liikkeitä. Tämän lisäksi aamulla oli tarkoitus tehdä suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoja ja illalla pidempiä sarjoja tai erikoisssarjoja. Mitään liikekohtaisia suunnitelmia en tennyt vaan päätin tehdyt liikkeet kuntosalilla liike kerrallaan. Joitakin suunnitelmia liikkeiden varalle oli mutta päätin tehtävän liikkeen vasta

Ihmeellistä miten jaksan treenata aamulla vaikka edellisenä päivänä on takana kovat treenit. Ennen kuin aloitin aamukuntosalitreenit niin mietin miten edes jaksan treenata aamulla, mutta tällä hetkellä ihmettelen miten jaksan näin loistavia aamutreenejä. Vielä kun päivään tulee kaksi treeni enkä pelkästään käy vain aamuisin treenaamassa niin päivään tulee kaksi kuntosalitreeniä ja homma alkaa taas alusta aamulla. Tietenkin keskiviikko on tästä poikkeus jolloin

Minun oli alunperin tarkoitus käydä juoksemassa viikonloppuna jopa hallissa, mutta loppujenlopuksi en sitten mennytkään pihalle tai halliin juoksemaan. Lauantain vietin ihan lepopäivänä ja sunnuntaina olisin sitten mennyt juoksemaan, mutta päivän rytmi ja aikataulut eivät vain sopineet yhteen. Olisihan siinä ollut kyllä aikaa mennä ainakin pihalle juoksemaan, mutta päätin olla menemättä. Hyvä ainakin tulevan viikon treenejä ajatellen, että pidin koko

Maanantaina kun tein ojentajien sijasta olkapäätreenin niin tänään oli pitkästä aikaa vuorossa käsitreeni. Viimeisestä ojentaja- & hauistreenistä on aikaa varmaankin pari vuotta jos oikein muistan. Juuri tuolloin tein muutoksen vaihtaa olkpäiden ja ojentajien paikkaa mikä tarkoitti käsitreenin jäävän pois. Tässä vaihdoksessa hain tosiaan enemmän sitä, että sain käsitreenin takaisin treeniohjelmaan. Lähinnä juuri sen takia, että nyt voi tehdä hienoja sekä

Eilen aloitin juoksukauden käymällä noin 5.6km lenkin ulkona. Pohdin pitkään missä olisin juossut eilen. Ulkona vai hallissa? En ollut vielä hakenut juoksukorttiin kertoja joten niitä olisi pitänyt ottaa samalla kuin olisin mennyt halliin juoksemaan. Pihalle kiinnosti mennä juoksemaan lämpilön vuoksi, mutta teiden kunto mietitytti. Tällä hetkellä kun pyörä / kävelytiet ovat liukkaita sekä sohjoisia riippuen lämpötilasta. Juuri nämä kelit ovat niitä juoksukelejä